Glooriaa, kiitosta ja pinaattia

Eeva | Julkaistu 20. 2. 2012 17:19

Olen kova valittamaan ja kitisemään suomalaisten ravintoloiden ja ruokakauppojen puutteista, joten lienee ihan reilua antaa kiitostakin silloin, kun siihen on aihetta.

Kiitos Suomen ruokakaupat, että olette petranneet tuoreiden salaattivihannesten tarjonnassa! Se on parantanut elämänlaatuani arviolta 32 % ja jaksan ihan päivittäin arvostaa sitä, että esimerkiksi tuoretta pinaattia löytyy nykyään jopa lähikauppani suppealta vihanneshyllyltä.

Salaattitarjonnassa ja hintatasossa on kuitenkin yhä isoja eroja eri kauppojen välillä, eivätkä kaikki ole vielä siirtyneet kohti vihreää valoa pimeältä keskiajalta. Mielestäni paras, laajin ja kohtuuhintaisin salaattitarjonta on S-marketeissa (ja varmaan Prismoissakin, samaa puljua kun ovat) sekä Stockan Herkussa, jos sattuu asioimaan Helsingin keskustan tavaratalossa. Olen edelleen ihan hurmiossa siitä, että voin alle kahdella eurolla ostaa ison rasian pinaattia, vuonankaalta, rucolaa, punamangoldia tai kaikkien näiden sekoitusta. Bravo!

(Sitten kun saataisiin salaatit vielä kilohinnalla irtomyyntiin kuten kaikkialla muualla sivistyneessä maailmassa, ei tällä akalla olisi enää nokan koputtamista.)

pinaattivuohenjuustopasta

 

Tästäpä syystä jääkaapissani on nykyään lähes aina rasia tuoretta pinaattia. Aasiassa luuhatessani olen oppinut, että yksi parhaista tavoista valmistaa pinaattia ja sen kaltaisia – pätee myös lehtikaaliin, paksoihin ja muihin vastaaviin – on yksinkertaisesti kuullottaa se öljyssä reilun valkosipulin kera. Tämäntyyppistä annosta kutsutaan ainakin Vietnamissa ja Thaimaassa nimellä morning glory ja se löytyy melkein jokaisen kuppilan listalta.

Sovelsin tänään morning gloryn ilosanomaa pastan tekoon ja tein varsin yksinkertaisen pinaatti-vuohenjuustopastan. Valkosipuli siivuiksi, nopea kuullotus pannulla, sekaan pinaatti, pasta ja vuohenjuusto – melkein yhtä helppoa kuin valmisnuudelien keitto!

En näe mitään syytä sillekään, miksei tätä voisi tehdä pakastepinaatista. Toki koostumus on silloin ihan erilainen, muttei välttämättä huono – ehkä enemmän pestopastamainen. Tämä pasta tuskin raivostuu siitäkään, jos heität mukaan muutaman paahdetun pinjansiemenen.

 

Pinaatti-vuohenjuustopasta (kahdelle)

2 annosta spagettia

reilu! loraus oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
100 g tuoretta (baby)pinaattia
suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen raastettua tai jauhettua muskottipähkinää

100 g vuohenjuustoa (pehmeä toimii parhaiten, esim President Petit Doux)

Laita spagetti kiehumaan paketin ohjeiden mukaan. Leikkaa valkosipuli siivuiksi.

Lorauta paistinpannulle reilu loraus oliiviöljyä. Kuullota valkosipulia n. minuutti ja lisää sen jälkeen pannulle pinaatti. Pinaattia ei tarvitse hienontaa, mutta jos käytössäsi on niitä jättisuuria lehtiä, voi niitä hieman repiä tai leikata pienemmiksi. Kuullottele pinaattia muutama minuutti. Rapsauta päälle reilusti mustapippuria, sopivasti suolaa ja hyppysellinen muskottipähkinää.

Kun pasta on kiehunut, kaada vesi pois, lisää pannulle pinaatin joukkoon ja sekoita. Murustele joukkoon vuohenjuusto ja sekoita. Tarjoile heti.

Aihe: Juustot, Kasvisruuat, Pasta, Sekalaiset vihannekset | 12 kommenttia »

Mantelimassa – uhka vai mahdollisuus?

Eeva | Julkaistu 18. 2. 2012 14:11

Laskiaissunnuntai on huomenna. Laskiaistiistai on ensi viikolla.

Tästä johtuen kysyn teiltä tänään, arvon lukijaraati:

Laskiaispulla. Hillolla vai mantelimassalla?

laskiaispulla3

 

Arvaan jo, mitä suurin osa teistä vastasi. Ainakin oma tuttavapiirini taitaa itseäni ja yhtä toista henkilöä lukuunottamatta edustaa mantelimassaa, yäk -ihmistyyppiä.

Tämä on mielestäni suuri vääryys. Suunnitelmani on tänä vuonna muuttaa tuo käsitys. No totta puhuen… se on ehkä aavistuksen liian kunnianhimoinen suunnitelma. Sanotaan, että tavoitteeni on tänä vuonna muuttaa edes yhden ihmisen käsitys mantelimassasta.

Veikkaan nimittäin, että useimmat mantelimassaa, yäk -ihmiset eivät ole saaneet laskiaispulliinsa kotitekoista mantelimassaa. Tuoreeltaan jauhettu mantelimassa on ihan eri juttu kuin se kaupan ikuisuuden muovikääreissä seissyt mömmö.

Ymmärrän, että loikkaaminen hillojengistä mantelimassatiimiin voi äkkiseltään tuntua liian järisyttävältä muutokselta. Kenties monen inho mantelimassaa kohtaan onkin itse asiassa mantelimassainhoksi verhottua muutosvastarintaa. Mutta ei hätää, asiaan on ratkaisu. Suomen johtavana tutkivana laskiaispullajournalistina tiedän ne likaiset salaisuudet, joita laskiaispullateollisuuden raesokerinen verho taaksensa kätkee.

laskiaispulla4

 

Leipomot, kahvilat ja konditoriat ovat vuosikymmeniä yrittäneet syöttää meille propagandaa siitä, että se on joko-tai. Mantelimassalla vai hillolla? he kysyvät petollisten hymyjensä takaa pullaostoksille poikenneilta sunnuntaikävelijöiltä. Salaliitoilla ja kähminnällä peitelty totuus on kuitenkin se, että sinun ei tarvitse valita. Vaikka jonain päivänä tajuaisit kauhuksesi sittenkin pitäväsi mantelimassasta, sinun ei tarvitse hylätä hilloa.

Oma vastaukseni postauksen alussa esittämääni kysymykseen on kaikkimullehetinyt-sukupolvelleni tyypillinen. Molemmat. Haluan laskiaispullani hillolla ja mantelimassalla! Niin, että täytettä on aina liikaa, minkä vuoksi laskiaispullani näyttää uhmaavan painovoimaa! Niin, että haukatessa täyte purskahtaa ulos ja sotkee paidan! Niin, että jo koskemattomana se pursuilee törkeästi yli ja valuu pöydälle! Hittoon tyylikkäät laskiaispullat, lisää täytettä!

laskiaispulla2

 

Mutta takaisin siihen mantelimassaan. Sen tekeminen itse on todella helppoa eikä siinä mene kuin hetki – ja lopputulos on ehdottomasti tämän pienen vaivan arvoinen.

Olen myös leikitellyt ajatuksella mantelimassan maustamisesta. Kenties appelsiininkuorella? Kenties tujauksella rommia? Hmm, ehkä ensi vuonna.

laskiaispulla1

 

Mantelimassa (n. 2-2,5 dl)

100 g kuorettomia manteleita
1,5 dl tomusokeria
1 kananmunanvalkuainen

Laita mantelit tehosekoittimeen tai yleiskoneeseen ja jauha jauheeksi. Lisää joukkoon tomusokeri ja sekoita hyvin.

Kaada manteli-sokeriseos kulhoon ja lisää valkuaista vähän kerrallaan, kunnes koostumus on mieleisesi. Helpoiten saat massan tasaiseksi ”nyppimällä” valkuaisen sormin manteli-sokeriseoksen joukkoon. Laskiaispullia varten laitan yleensä kokonaisen valkuaisen, sillä hieman löysempi mantelimassa sopii niihin hyvin. Jos kuitenkin haluat esim. muovailla mantelimassasta jotain, voit tehdä siitä hieman kovempaa lisäämällä valkuaista vähemmän.

Aihe: Juhlat, Klassikot, Makeat leivonnaiset | 35 kommenttia »

Helmikuisia kesämuistoja

Eeva | Julkaistu 16. 2. 2012 19:37

Viimeiset pari päivää olen sairastellut. En tiedä, mikä sairauteni virallinen lääketieteellinen nimi on, mutta kansankielellä se tunnetaan nimellä voimat poissa ja kaktus kurkussa.

Palelee. Väsyttää. Masentaakin vähän. Tylsää nyt on ainakin.

Näinä hetkinä on niin helppo ajatua ajattelemaan onnellisempia aikoja. Niinkuin vaikka viime kesää.

gulassi-3

 

Viime kesänä teimme autolla road tripin Itä-Euroopan kautta Saksaan. Vietimme neljä päivää Berliinissä, jossa söimme trendikkäissä ravintoloissa meksikolaista, burgeria, rinkkiä, luomuitusalaattia ja mitä näitä nyt on.

Ja silti: reissun ylivoimaisesti parhaan aterian söimme Varsovan vanhassakaupungissa, perinteisessä puolalaisessa ravintolassa, joka oli todennäköisesti tarkoitettu turisteille. Siis juuri sellaisessa paikassa, jollaisia jokainen itseäänkunnioittava matkaopas kehottaa välttämään.

Eteemme kannettiin makkaroita, hapankaalia ja pierogeja eli eräänlaisia puolalaisia mykyjä. Olutta, tietenkin. Ja gulassia. Oi, sitä gulassia!

gulassi

 

Olen aina tiedostanut etäisesti pitäväni gulassista vaikken ollut ennen tuota reissua syönytkään sitä kuin kerran tai pari. Se on jo ajatuksena niin mainio – pitkään hautunut, kunnolla maustettu ja sopivasti muhinut soppa. Tuon mainitsemani varsovalaisen ravintolakokemuksen jälkeen gulassista on kuitenkin tullut yksi lempiruuistani. Ja vaikka muisto liittyykin kesään, on tämä oikeastaan sopivampi ruoka helmikuuhun.

Gulassiohjeeni on tehty gulassia käsittelevän Wikipedia-artikkelin pohjalta. Lisäsin siihen melkein kaikkea, mitä kaikkitietävä Wikipedia ehdotti. Ja lopputulos oli kuulkaa hyvä!

gulassi-2

 

Gulassiin voi hyvin käyttää edullisempia naudan osia, jotka vaativat pitkän haudutuksen, sillä pitkä haudutus vain parantaa gulassin makua. Jos haluat gulassiin erityisen hyvänmakuisen liemen, pyydä lihatiskiltä muutama luu mukaan ja nakkaa ne kattilaan lihojen keittovaiheessa.

Gulassi voi olla joko keitto tai muhennos. Omani on ehkä enemmän keitto, joskin täyteläinen sellainen. Aavistuksen paksumman gulassin saat lisäämällä joukkoon hieman perunaa, sen tärkkelys saostaa myös liemen.

Gulassi (4 annosta)

500 g naudanlapaa tai vastaavaa
3 rkl öljyä
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 litra vettä
1- 1 ½ tl suolaa
10 mustapippuria
1 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia
½ tl kuminansiemeniä
(halutessasi: hyppysellinen tulista paprikajauhetta tai chiliä)
2 porkkanaa
1 palsternakka (sellainen keskikokoinen)
1 suuri punainen paprika
2 sellerinvartta
1 prk (n. 70 g) tomaattipyrettä
1 rkl valkoviinietikkaa

Leikkaa liha kuutioiksi. Viipaloi sipuli, valkosipuli, porkkana, paprika, palsternakka ja selleri.

Kuumenna kattilassa tai padassa öljy ja ruskista liha. Lisää joukkoon sipuli ja valkosipuli ja paistele muutama minuutti. Lisää joukkoon vesi, suola ja mausteet. Kiehauta ja anna porista miedolla lämmöllä kannen alla vähintään tunti tai pidempäänkin, jos maltat. Pitkä haudutus vain parantaa padan makua. Jos liemen päälle kertyy keittelyn aikana ruskeaa vaahtoa, keräile enimmät lusikalla pois.

Lisää sen jälkeen kattilaan vihannekset ja tomaattipyre ja anna porista rauhassa vielä puolisen tuntia tai kunnes juurekset ovat sopivan pehmeitä. Lisää joukkoon etikka ja testaa suolan ja pippurin määrä.

Aihe: Juurekset, Keitot, Nauta, Sekalaiset vihannekset, Vähähiilihydraattiset | 9 kommenttia »

Ruusuista ystävänpäivää 2/2

Eeva | Julkaistu 14. 2. 2012 16:28

Hyvää ystävänpäivää!

Vienosti ruusuilta tuoksuva jatkokertomuksemme jatkuu vielä tänään. Trilogiaa tästä ei tule, arvatenkin usea siellä tietokoneen ääressä kärsii jo akuutista sokerihumalasta ja vaaleanpunaisen yliannostuksesta.

ystavanpaiva-6

 

Kuten jännityskertomuksemme ensimmäisessä osassa vihjaisin, ruusuvettä sopii hyvin käyttää myös juomien maustamiseen. Hienostelutuulelle sattuessani saatan lisätä tipan ruusuvettä valkoisen teen joukkoon – sopii erityisen hyvin macaron-leivosten kanssa nautittavaksi.

Ruusuvedestä voi tehdä myös kerrassaan hurmaavia cocktaileja sekä booleja. Ystävänpäiväksi tein varsin simppelin ratkaisun: keitin ruusuvedestä nopeasti siirapin, ja sekoitin sitä kuivaan proseccoon.

Juomasta saa pienellä tuunauksella myös kuplivan kepeän boolin: lisää vain ruusuvesisiirapin ja proseccon joukkoon hieman giniä sekä tarvittaessa soodavettä. Ilmaisena vinkkinä kehotan pistämään tämän ajatuksen talteen myös ensi kesän juhlia varten.

ystavanpaiva-5

 

Älä säikähdä ajatusta siirapin keittämisestä. Kyseessä on itse asiassa hyvin yksinkertainen tapahtuma: sokeri ja neste laitetaan kattilaan, kiehautetaan nopeasti, annetaan porista hetki, ja se on siinä. Siirapit ovat käteviä kylmien juomien maustamisessa ja makeuttamisessa, sillä kylmiin juomiinhan sokeri ei sellaisenaan liukene.

ystavanpaiva-7

 

Ruusuvesi-proseccodrinkit

Ruusuvesisiirappi:
1 dl vettä
1 dl sokeria
1/2 dl ruusuvettä

Laita kasariin vesi, sokeri ja ruusuvesi. Kiehauta ja anna porista 5 minuuttia. Poista liedeltä, anna jäähtyä ja viilennä jääkaapissa.

Laita lasin pohjalle 1-2 cl ruusuvesisiirappia ja täytä hyvin viilennetyllä, kuivalla proseccolla.

Aihe: Cocktailit, Juomat | Kommentoi »

Ruusuista ystävänpäivää 1/2

Eeva | Julkaistu 13. 2. 2012 11:18

 

ystavanpaiva20

 

Tiedetään, tiedetään – ystävänpäivä on vain postikorttifirmojen salajuoni myynnin lisäämiseksi. Mutta silti, ei mahda mitään, olen heikkona kaikenlaisiin juhlapyhiin sekä juhla”pyhiin”. Oliko jossain tarjolla tekosyy saada tasainen arki vähän katkaistua ja teemajuhlaa peliin? Ilmoittaudun! (Sitä paitsi, kulutuskriitikot, en juhlista ystävänpäivää krääsällä, vaan leivoksilla.)

Heikkouteni teemaleivoksiin ja erinäisiin juhlapäiviin tulee toivottavasti näkymään täällä blogissakin, yritän aina mahdollisuuksien mukaan keksiä teille jotain hauskaa niitä turhanpäiväisempiäkin juhlapäiviä varten.

 

ystavanpaiva-9

 

Pohdiskelin, mitä keksisin ystävänpäiväksi. Mietiskelyhetkeni jäi lyhyeksi, kun sain inspiraation keittiön pöydällä nököttävästä ruusukimpusta. Ruusuja, tietysti! Miljoonia, vaaleanpunaisia ruusuja, kaikille tuoksi vaaleanpunaiseksi päiväksi!

 

ystavanpaiva

ystavanpaiva21

 

Ruusuja voi käyttää muuhunkin kuin tuoreen ylioppilaan tai pyöreitä vuosia täyttävän sukulaisen lahjontaan. No kyllä, niitä voi käyttää tietysti myös lepyyttämään vihaista puolisoa tai ihan muuten vain ilman taka-ajatuksia koristamaan vastasiivottua kotia. Mutta ruusu on aivan mainio lisä myös ruuanlaitossa!

Rakastuin ruusuveteen muutaman vuoden takaisella Marokon-matkallani. Meillä Suomessa ruusuvesi taidetaan yhä tuntea pääasiassa ihonhoitotuotteena, mutta se tuo kerrassaan ihastuttavan pienen säväyksen myös moniin jälkiruokiin ja juomiin.

 

ystavanpaiva-10

 

Ruusuvedessä on herkkä ja hienostunut maku, joka on omiaan tuomaan jälkiruokiin tiettyä fiiniyttä ja ylellisyyttä. Ruusuvedellä maustetut pikkuleivät tai leivokset eivät ole niitä, joita lapioidaan verkkarit jalassa romanttisen komedian säestäessä lohtusyömistä. Nämä vaativat ennemminkin seurakseen jonkun sievän puseron, ystävän tai pari, ehkä lasin kuohuvaa tai teetä somista posliiniastioista.

Jos satut löytämään jostain vielä pitsihansikkaat tai päivänvarjon itsellesi tai seuralaisellesi, aina vain paranee.

 

ystavanpaiva-4

 

Tässä reseptissä on kaksi raaka-ainetta, jotka saattavat olla monille hieman outoja, ruusuvesi sekä kandeerattu inkivääri. Suosittelen kuitenkin tutustumaan molempiin.

Ruusuvettä voi ostaa esimerkiksi apteekeista, luontaistuotekaupoista sekä luomukaupoista. Koska ruusuvettä käytetään myös kosmetiikkana, tarkista, että pullo on elintarvikekäyttöön sopivaa! (Yleensä samaa tuotetta voi käyttää kummassakin tapauksessa, mutta kosmetiikkapulloon saattaa joku valmistaja lykätä aineita, joita en mielelläni löytäisi kieleni päältä.)

Kandeerattua inkivääriä myydään myös esim. nimillä kuivattu inkivääri ja sokeroitu inkivääri. Se on mitä tahansa kuivattua hedelmää muistuttava, karkkimainen palanen. Sitä voi ostaa isoimmista marketeista, irtokarkkikaupoista, luomukaupoista sekä esim. Punnitse ja säästä -liikkeistä. Itse napsin kandeerattuja inkivääripaloja sellaisenaankin vähän kuin karkkina, mukavan ärhäkkää.

Laitan huomenna, varsinaisena ystävänpäivänä, vielä juomaohjeen, jossa ruusuvettä voi myöskin hyödyntää. Nyt lienee parasta siirtyä reseptiin, ennen kuin saatte yliannostuksen ruusunpunaista hattaraa!

 

Inkivääriset vuokaleivokset ruusukuorrutteella (8-10 kpl)

2 dl vehnäjauhoa
1 1/2 tl jauhettua inkivääriä
1/2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
2 rkl kandeerattua inkivääriä pieninä palasina

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä. Leikkaa kandeerattu inkivääri pieniksi palasiksi, vähän kuin rouhisit pähkinöitä.
Sekoita keskenään vehnäjauho, inkiväärijauhe, leivinjauhe ja suola.
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa. Lisää joukkoon vuorotellen jauhoseosta ja maitoa ja sekoita puuhaarukalla. Vältä turhaa sekoittamista. Kääntele lopuksi joukkoon kandeerattu inkivääri.
Jaa taikina 8-10 tukevaan leivosvuokaan ja paista 175-asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta alkaa kevyesti ruskistua.
Anna leivosten jäähtyä kokonaan ennen kuorruttamista.

kuorrute:
100 g voita
5 dl tomusokeria
2 rkl maitoa
1-3 tl ruusuvettä

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä aivan pehmeäksi. Vatkaa voi kuohkeaksi sähkövatkaimella. Lisää joukkoon tomusokeri noin desi kerrallaan ja sekoita. Älä ahdistu, jos tässä vaiheessa touhu tuntuu epätoivoiselta, kaikki muuttuu kun lisäät seokseen nesteen.

Kun voi ja tomusokeri ovat jotakuinkin sekaisin, lisää joukkoon maito ja alkuun 1 teelusikallinen ruusuvettä ja vatkaa kuohkeaksi sähkövatkaimella. Testaa ruusuveden määrä ja lisää tarvittaessa. Tarvittavan ruusuveden määrä voi vaihdella sen mukaan, kuinka vahvaa ruusuvettä on käytössäsi, oikea määrä löytyy maistamalla. Jos kuorrute on liian löysää, lisää hieman tomusokeria. Jos se on liian tönkköä, lisää tilkka maitoa.

Levitä tai pursota kuorrute jäähtyneiden leivosten päälle.

Aihe: Juhlat, Leivokset, Makeat leivonnaiset | 3 kommenttia »

Kouluruokatunnelmissa, paitsi ehkä vähän paremmissa

Eeva | Julkaistu 9. 2. 2012 9:53

 

Eilisessä Top Chefissä oltiin kouluruokatunnelmissa, ja siitäpä innostuneena olen tänään minäkin. Löytyykö ruudun takaa kaltaisiani, jotka eivät saa tarpeekseen tv:n kokkauskisoista? Katsoin eilen ensimmäistä kertaa myös Master Chefin ja voi sitä myötäelämisen määrää, kun se 24-vuotias sairaanhoitaja Oulusta kokkasi täydellisen lampaankareen!

Olen lisäksi juuri löytänyt amerikkalaisen Top Chef-version, jossa tehdään pelkästään jälkiruokia. Kaikille draaman- ja jännityksennälkäisille vinkkinä: jälkiruokakokit ovat huomattavasti dramaattisempaa poppoota kuin pääruokakokit.

Mutta nyt takaisin niihin kouluruokiin.

 

pinaattiletut-4

 

Hyvin suurella todennäköisyydellä sinunkin, arvon lukija, lempiruokasi koulussa oli pinaattiletut.

Todennäköisyyttä ei ole laskettu tilastojen pohjalta, vaan se pohjautuu puhtaasti yhden ruokabloggarin kouluruokalamuistoihin. Uunikalaa, yök. Lihakastiketta, yök yök. Siis mikä v****n moussaka? En oo maistanu, mut yök!

Mutta pinaattiletut, ne olivat useimmille jee.

 

pinaattiletut

 

Jos lempiruokasi ei ollut pinaattiletut, niin ei se mitään. Ei ole vielä liian myöhäistä hypätä kelkkaan. Hyviä uutisia on lisääkin: jos ne kouluruokalan höyrytetyt einesohukaiset olivat meikäläisille fanituksen aihe, niin kuinka hyviä mahtavatkaan olla kotitekoiset, rapeaksi paistetut pinaattiletut? No aika hyviä.

Teen pinaattilettuja useimiten sellaisina päivinä, joina kaipaa pientä piristystä. Lautasella vihertävä lätty punaisen puolukan kanssa toimii mitä mainioimpana väriterapiana. Pinaattiletuista tulee edelleen lapsekas olo, vaikka ne ovat kelpo lounas aikuisellekin.

 

pinaattiletut-3

 

Itse haarukoin vihreät plätyni perinteikkäästi puolukoiden ja maidon kanssa, mutta kokeile myös Hannan vinkkiä – hän rapsauttaa pinaattilettujen päälle muskottipähkinää ja parmesan-lastuja. Kreikkalaisessa keittiössä pinaatin ja muskottipähkinän yhdistelmä onkin aika klassikko, joten kenties intoudun jonain päivänä kokeilemaan itsekin Hannan ideaa.

Se vain täytyy tehdä päivänä, jolloin en kaipaa terapiaa värien enkä lapsuusmuisteloiden muodossa.

Yhden myönnytyksen perinteisille lätyille olen kuitenkin tehnyt: murustelen toisinaan pinaattilettutaikinan joukkoon fetajuustoa. Kannattaa kokeilla!

 

pinaattiletut-2

 

Pinaattiletut (2-4 annosta)

1 pss pakastepinaattia
5 dl maitoa
3 munaa
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl voisulaa tai rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
paistamiseen voita

Sulata pinaatti. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna taikinan turvota puolisen tuntia. Paista plätyt voissa kummaltakin puolelta rapeaksi, parhaan tuloksen saat tietysti valurautapannulla.

Aihe: Kasvisruuat, Klassikot, Letut ja pannukakut, Sekalaiset vihannekset | 22 kommenttia »

Ensimmäinen pastaohje, monta edessä

Eeva | Julkaistu 7. 2. 2012 11:51

 

Kun nyt kerran oli puhetta siitä italialaisesta ruuasta, niin laitetaanpa uuden blogin ihkaensimmäinen pastaohje kehiin. Siitäkin huolimatta, että opimme juuri Saku Tuomisen kirjasta, että italialainen ruokakulttuuri on paljon muutakin kuin pastaa. Erään turkulaiskeittiön ruokakulttuuri sen sijaan ei juuri muuta olekaan. Tämä ohje on siis luultavimmin ensimmäinen niistä kymmenistä, joita on vielä tulossa, jahka yhteinen taipaleemme jatkuu.

Pasta on jokapäiväinen leipäni, josta en luovu, vaikka lukisin sata ja yksi artikkelia valkoisen vehnän haitallisuudesta. Ja kyllä, syön nimenomaan valkoista vehnäpastaa, en täysjyväpastaa, kaurapastaa, kvinoapastaa tai proteiinipastaa. Valkoinen vehnäpasta on mielestäni ainoa, joka maistuu siltä, miltä pastan kuuluu maistua. Poikkeuksena jotkut uunipastapaistokset, joihin tumma makaroni saattaa makunsa puolesta joskus sopia paremmin.

Uskon, että jos italialaiset pysyivät vuosisatoja terveinä syömällä valkoista pastaa, en minäkään siihen kuole. Ja jos kuolen, niin kuolenpahan onnellisena.

 

Kurpitsa-salviapasta-1

 

Tätä pastaa olen tehnyt talvella aika usein. Se syntyi ihan vain siitä, kun ostin ruokakaupasta edullisia kurpitsoja ja pähkäilin, mitä niistä voisi tehdä. Tykästyin aikaansaannokseeni ja tein sitä uudestaan ja uudestaan. Itse asiassa taisin vähän jopa jämähtää. Edellisestä kerrasta on nyt kuitenkin kulunut jo sen verran pitkä aika, että ehkäpä tänä iltana olisi taas aika käydä katsastamassa kurpitsatarjonta…

 

Kurpitsa-salviapasta (kahdelle)

n. 500 g kurpitsaa punnittuna kuorineen (mieluiten butternut-kurpitsaa, muukin käy)
reilu loraus oliiviöljyä
2-3 valkosipulinkynttä
1 ruukku salviaa
(loraus valkoviiniä)
suolaa
mustapippuria
n. 140 g spagettia
kourallinen raastettua parmesania

Poista kurpitsasta kuoret ja leikkaa pieniksi kuutioiksi. Viipaloi valkosipuli. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä ja kuullota valkosipulia hetki. Lisää joukkoon kurpitsat sekä halutessasi loraus valkoviiniä. Paistele n. 5-10 minuuttia, kunnes kurpitsa alkaa olla sopivan pehmeää. Jos kurpitsa ei millään meinaa pehmetä (toiset lajikkeet ovat kovempia kuin toiset), lisää pannulle tarvittaessa hieman vettä. Lisää salvia ja paista vielä muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Keitä spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää spagetti pannulle kurpitsojen joukkoon ja hämmennä sekaan kourallinen raastettua parmesania. Tarjoile heti.

Aihe: Kasvisruuat, Pasta, Sekalaiset vihannekset, Yrtit | 12 kommenttia »

Riittää!

Eeva | Julkaistu 5. 2. 2012 10:17

 

”Hyvässä bruschettassa (lausutaan siis brusketta) on kaikki suomalaisen hitin ainekset. Sen tekeminen on helppoa, se onnistuu aina, se on halpaa ja lisäksi se on täydellistä comfort foodia. Silti Italian ulkopuolella bruschettaa saa harvoin ja hyvää (lue: yksinkertaista) tuskin koskaan.

Miksi? Koska kaikki yrittävät liikaa.” – Saku Tuominen, Basta!

Tähän lainaukseen kiteytyy mainiosti Saku Tuomisen uusimman Italia-aiheisen kirjan sanoma. Olen kova hamstraamaan keittokirjoja, mutta en muista hetkeen yhtäkään, joka olisi herättänyt yhtä monta ihastuksen huokausta ja riemunhuutoa kuin tämä.

 

basta

 

Italialaisia keittokirjoja on nähty maailman sivu, mutta Tuominen on lähtenyt hieman uudenlaisesta näkökulmasta. Kirja sisältää toki yli 200 reseptiä, mutta lisäksi se pyrkii olemaan johdatus italialaiseen ruokakulttuuriin ja ennen kaikkea siihen liittyvään mielenmaisemaan. Reseptien ja raaka-aineiden lisäksi kirjassa yritetään valottaa italialaisten tapaa ajatella ruokaa, mikä onkin mielestäni kirjan hienointa antia inspiroivien reseptien ohella.

Basta tarkoittaa suomeksi riittää, ja juuri siitä on kyse: ylistyksestä yksinkertaistakin yksinkertaisemmalle ruualle, joka ei leveile raaka-ainelistan pituudella vaan maulla.

Tuominen myöntää ymmärtävänsä, miksi joidenkin mielestä italialainen keittiö on tylsä, eihän se ole juurikaan muuttunut tai lähtenyt kokeilemaan ja kikkailemaan. Toisaalta italialaisten oma näkemys asiaan taitaa olla jos jokin on jo täydellinen, miksi lähteä uudistamaan sitä? Pakko myöntää: olen ehkä samaa mieltä.

Kirjassa käydään läpi italialaisen ruokakulttuurin osa-alueet niin aperitiivien, viinien, alkupalojen, pääruokien kuin jälkiruokienkin osalta. Lisäksi kirjassa on johdatus Italian eri alueiden ruokakulttuuriin sekä pieni ravintolasanasto. Näennäisestä laajuudestaan huolimatta Basta! ei kuitenkaan ole raskas opus, vaan viihdyttävä ja helppolukuinen.

Kirjan joka sivulta paistaa läpi Tuomisen rakkaus ja intohimo aiheeseensa. Se ei mielestäni ole keittokirjassa koskaan huono ominaisuus. Into tarttuu lukijaankin – sormeni syyhyävät jo päästä testaamaan kirjan ohjeita.

Sanalla sanoen: bravo!

Aihe: Ruoka-aiheiset kirjat | 11 kommenttia »

Pakkaspäivän soppa

Eeva | Julkaistu 2. 2. 2012 19:22

Hrr! Ainakin täällä Turussa on ollut tänään melko hyytävä tunnelma, ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, ovat lämpötilat muualla Suomessa olleet vielä huomattavasti arktisemmat.

Tällaisina päivinä olen onnellinen sähköisistä viestimistä, joiden kautta voi pitää yhteyttä ulkomaailmaan samalla, kun itse kaivautuu syvemmälle viltin uumeniin. Ei tarvitse oikeasti lähteä kylmään ulkoilmaan voidakseen vaihtaa ai saakeli ku on kylmä -kuulumisia. Facebook, sähköposti ja Twitter mahdollistavat vuolaan ryhmävalituksen pakkasista silloinkin, kun kaikki oikeasti nököttävät tyytyväisinä sisätiloissa.

 

chorizokeitto

 

Tällaisina päivinä olen myös onnellinen chorizokeiton olemassaolosta. Se on kuumaa kahdellakin tavalla – sekä lämpötilansa että hienoisen tulisuutensa vuoksi. Siis täydellistä kireän pakkaspäivän ruokaa, joka lämmittää kehoa sisältäpäin.

Pakkaspäivän ruuaksi tavataan lehdissä yleensä ehdottaa kuumia kasvissosekeittoja, mutta ainakin itse kaipaan kylmällä ilmalla hieman tuhdimpaa ja täyttävämpää ruokaa, jossa on myös jonkin verran rasvaa. Siksipä tämä makkaralla ja pavuilla höystetty soppa ajaa asian varsin mallikkaasti. Eikä muuten puutu makua!

 

Tomaatti-chorizokeitto (4 annosta)

150 g chorizomakkaraa
1 suuri sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
4 tomaattia
7-8 dl vettä
2 rkl lihafondia
1 tölkki käyttövalmiita kikherneitä
1 tl paprikajauhetta
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl sokeria
halutessasi hyppysellinen chilijauhetta
suolaa
mustapippuria

Pilko chorizo melko pieniksi paloiksi. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Pilko tomaatti melko pieniksi paloiksi.

Kuumenna kattilassa oliiviöljy ja lisää chorizo. Paista, kunnes chorizosta alkaa irrota rasva.

Lisää tämän jälkeen kattilaan sipuli ja valkosipuli, käännä lämpö pienelle ja anna muhia kannen alla n. 15 minuuttia. Lisää sen jälkeen tomaatit, vesi, fondi, kikherneet, paprikajauhe, tomaattipyre, sokeri ja halutessasi chili. Kiehauta ja anna porista noin puolisen tuntia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Aihe: Gluteeniton, Keitot, Makkara, Pavut, Tomaatti | 12 kommenttia »

Astiahullu tekee jälkiruokaa

Eeva | Julkaistu 30. 1. 2012 16:43

Olen niitä ihmisiä, jotka ahdistuvat tavaranpaljoudesta, krääsästä ja kaapeissa lymyilevästä tarpeettomasta omaisuudesta.

Vaikka olen esimerkkitapaus Tunteellisesta Hölmöstä, en ole erityisen tunteileva esineitä kohtaan. Käyn kaapit läpi monta kertaa vuodessa ja luovun surutta kaikesta, mitä en ole viime aikoina tarvinnut ja mille en usko olevan käyttöä lähitulevaisuudessa. Minut tunnetaan niin armottomana, että muutaman kerran olen saanut kutsun orjapiiskurin roolissa valvomaan hamstraamiseen taipuvaisten tuttavieni muuttosiivousta.

Toiset saavat turvaa muistoja herättävistä esineistä, minun mieltäni lämmittää enemmän se, että on tilaa hengittää. Minulle riittää, kun muistot on talletettu pääkoppaani tai valokuviin.

 

jugurttimousse-5

 

Toki minullakin on muutama esine, joista en ihan hevillä luovu, mutta sääntöön on toinenkin poikkeus: astiat. Olen täysin heikkona niihin, erityisesti kirppikseltä löytyneisiin vanhoihin astioihin. Edellisessä asunnossani vaatehuoneestani vain puolet oli vaatteiden käytössä, loput hyllyt pursuilivat astioita.

Kun ostan vaatteita tai muuta tavaraa, harkitsen aina hyvin tarkkaan, tarvitsenko sitä oikeasti ja onko minulla sille säilytystilaa. Tulenko iloisemmaksi uudesta tavarasta vai siitä tyhjästä tilasta, jonka uusi tavara kodista täyttäisi? Mutta kun näen kirppiksellä silmääni miellyttävän astian, mietin vain, kannattaako se kääräistä sanomalehtipaperiin vai säilyisikö se ehjänä kotiin asti ilmankin.

Aivan erityisen vaarallisia ovat vanhat kotimaiset design-astiat, koska niitä voi ajatella sijoituksina tai kansallisaarteina, jolloin niiden hamstraamista vastaan ei päde enää mikään rationaalinen argumentti. Ihan siis tässä pidän hengissä palasta Suomen historiaa, vai haluutsä muka et meidän lapset ei tiedä mistään muusta ku Ikeasta?

 

jugurttimousse-2

 

Onneksi voin työni puolesta aina vedota siihen, että tarvitsen astioita kuvauksissa. (Itse asiassa nyt kun asiaa mietin, saattaa hyvinkin olla, että olen valinnut tämän työn juuri siksi.) Kanssa-asukkini ei voi protestoida kaappeja valtaavia antiikkilautasia, romulaseja ja tyhjiä säilykepurkkeja vastaan – ne kun ovat työvälineitä.

Melko usein astialöytöni inspiroivat myös ruuanlaittoani. Kun löydän jonkun ihanan tai erikoisen astian, mietin, mitä siitä olisi kiva tarjoilla.

Nämä kuvissa näkyvät, Tapio Wirkkalan Iittallale suunnittelemat Karelia-lasit löysin ihan vastikään kirppikseltä pilkkahintaan. Ne taitavat olla alunperin suunniteltu liköörilaseiksi, mutta minusta ne suorastaan vaativat päästä jonkin ihanan, aavistuksen hienostuneen jälkiruuan tarjoilijoiksi. Siitä syntyi siis idea jugurttimoussesta.

 

jugurttimousse

 

Tämä mousse on aika helppo jälkkäri, joka valmistuu hyvissä ajoin etukäteen. Sitä voi varioida mielensä mukaan vaihtamalla marjat toisiin. Joulun alla tein tästä sellaisenkin version, jossa lisäsin mustaherukoiden sekaan hieman glögimausteita.

Huomaa muuten, että käytät tässä hunajaa, jonka mausta todella pidät! Itse erehdyin ajattelemaan, että koska hunajaa kuluu paljon, en viitsi käyttää sitä ”hyvää hunajaa” ja tein tämän jostain kaupan halvimmasta niittykukkahunajasta, josta tuli koko jälkkäriin todella omituinen sivumaku.

 

jugurttimousse-3

 

Hunaja-jugurttimoussea ja mustaherukkahilloketta (4-6 kpl)

Mustaherukkahilloke:
400 g pakastemustaherukoita
½ dl juoksevaa hunajaa

Mousse:
2 liivatelehteä
2 ½ dl turkkilaista jugurttia (10 % rasvaa)
½ dl juoksevaa hunajaa
2 dl kuohukermaa
2 rkl vettä

Valmista ensin mustaherukkahilloke: laita mustaherukat ja hunaja kattilaan miedolle lämmölle. Marjoja ei tarvitse etukäteen sulattaa. Kuumenna marjoja, kunnes ne kiehahtavat ja neste alkaa irrota (saatat alkuun tuntea kiusausta lisätä joukkoon vettä, mutta se ei ole tarpeen). Anna marjojen ja hunajan porista hissuksiin n. 10-15 minuuttia. Poista liedeltä ja anna jäähtyä täysin.

Valmista jugurttimousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen vähintään 5 minuutiksi. Sillä välin sekoita keskenään jugurtti ja hunaja. Vatkaa kerma valmiiksi ja jätä odottamaan. Puristele lionneista liivatelehdistä liika vesi pois. Kuumenna pienessä kasarissa 2 rkl vettä ja lisää liivatteet. Sekoita, kunnes ne ovat täysin lionneet veteen. Kaada liivateseos hunaja-jugurttiseokseen tasaisena nauhana ja sekoita huolellisesti. Kääntele lopuksi joukkoon kermavaahto.

Lusikoi kerros jugurttimoussea astioihin, joista aiot tarjoilla moussen. Lisää kerros mustaherukkahilloketta ja lopuksi vielä kerros jugurttimoussea. Suojaa muovikelmulla ja laita hyytymään jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi ennen tarjoilua.

Aihe: Gluteeniton, Jälkiruuat, Marjat | 8 kommenttia »

« Edelliset artikkelit