Derwe! Meizzi on tässä vähän meditoinut talousasioita, koska mähän kierrän maailmaa gerbiilinäyttelyissä, mulla on deebitkortti ja mä oon myös Suomen Nestlen hyvän pulloveden lähettiläs.
Mun ööga on nimittäin nähnyt kansainvälisissä verenimijäpiireissä, että jengi käyttää Nokian kännyköitä! Siis muutkin kuin nokialaiset, tamperelaiset tai valkeakoskelaiset. Vielä 15 vuotta sitten suomalaisilla oli vain Nokian kumisaappaita!
Täähän ilmiönä tarkoittaa sitä, että ihmiset haluaa käyttää kännyköitä. Niitä myydään ulkomailla ihan kännykkäkaupoissa. Mun mielestä tätä ilmiöitä voi verrata ihan vaikka siihen, että jos ihmisellä on kello, hän diggailee tietää, paljonks tiuku repii.
Mä ehdottaisinkin, että tämmöisessä taloustilanteessa Suomen valtion olis korkea aika painattaa sellasia t-paitoja, joissa lukee ”Nokia” ja myydä niitä ulkomaille. Sitten voisi myös teettää Kiinassa sellaisia söpöjä pehmoporoja, joilla olisi Suomen lippu paidassa. Alkaisi vähän valtion kassa kilahtaa!
Ihan hyvää hyvyyttäni oon tällaisia gelaillut, koska mulla on hyvä pimeänäkö ja jyrsijäbussissa aikaa hiffailuun.


26. elokuuta 2009 kello 23.29
Nyt olisi myös korkea aika muistaa joulupukin markkina-arvo. Jos kerran Coca-Colakin käyttää sitä kampanjoissaan, voisi siitä päätellä että ihmiset haluavat muuallakin maailmassa viettää joulua! Tai ainakin jakaa toisilleen lahjoja.
Tätä oivallusta saa käyttää ihan vapaasti. Mulla on jo uusia ideoita hautumassa pääkopassani!
27. elokuuta 2009 kello 13.49
Virpi! missä bb-blogi? kaissä tänä vuonna jaksat taas kommentoida ihmiskoetta ko viime vuoden lepäsit?