Hugh Hefner on toki tehnyt elämästään kolmen pennin tragikomedian, josta raakki ei edes pysty päästämään itseään eläkkeelle, mutta mistä lähtien uutinen on ollut se, että joku on ”löytänyt” Los Angelesista kaksi vähäpukeista blondia?
Uutinen olisi se, että meikä on tässä ollut Losissa jo puoli minuuttia, enkä ole nähnyt yhtään bikinitopissa kekkuloivaa vaaleatukkaista likkaa.





13. lokakuuta 2008 kello 12.44
Sen ainoan kerran, kun minä kävin Los Angelesissa, löysin tieni Heffnerin portille, mutta se ei avautunut, vaikka ajoinkin isolla valkoisella autolla. Venicessä ja Muscle Beachilla hengatessani ei tullut vastaan yhtään bikinimallin näköistä blondia, vaan tummaverinen vaimoni oli rannan ylivoimaisesti kaunein nainen. Rodeo Drivella ei roikkunut keitään tunnettuja näyttelijöitä paparazzien käsittelyssä ja Beverly Wilshire -hotellissa ei aamupalaa kanssamme nauttinut Richard Gere eikä Julia Roberts.
Minun mielestäni Hugh on uutisen arvoinen sinä päivänä, kun hän näkyy julkisuudessa muuta kuin pyjama päällään.