Pari seksikirjakonseptia

Virpi Salmi | Julkaistu 11. 9. 2007 14:07

Nyt on kuulkaa seksikirjabuumi, kirjoittaa tänään Ilta-Sanomat. Helposti voisi luulla, että nämä ”kirjat” kertovat ennemminkin epätoivosta kuin erotiikasta, mutta ehei, jokaisella rohkealla, upealla ja naisellisella naisella on nykyään kustannussoppari omasta seksikirjasta, joka ei siis todellakaan suoraan oo mun omasta elämästä tai on se vähän, mutta mä oon kyllä myös käyny keskusteluja tästä aiheesta mun kavereiden kaa.

Jos oma sopimus/ideat vielä puuttuvat, tässä vähän jeesiä:

Konsepti 1: itämaista salaperäisyyttä: Jättimäinen boa kurkisti teltan lahkeesta ja kuiskasi, ”Oi prinsessa, saanko tutkia maantiedettästi?” Epäröin ja värisin, mutta silmälasikäärme kietoutui ympärilleni ja kuiskasi: ”Ei hätää, sinä naikkonen, olen geologian tohtori Uppsalan yliopistosta.” Huokasin ja vapisin, ja syöksyimme kiihkeälle matkalle paitsi maantiedon myös tuon ikiaikaisen biologian syövereihin.

Konsepti 2: arkista mutta jänskää: No, siis iiks, se lopulta soitti meitsille ja meitsi oli ihan että kääk, äkkiä Lindexiin ostaan jotain mieltsin keinokuituista ja seksyä, ja just ku meikä oli konttaamassa ojassa sen kellarin ovelle ettei kukaan nää, koska tää on vaan meidän jännä niinku roolileikki niin siltä tuli tekstari, että täällä pääjohtaja jo oottelee, ja mä olin ihan että ti-hi-hi, pääjohtaja ja sit sillä oliki mulle ihan sellanen yllätys että vautsi vau ja kohta me sit syötiinki noita hasselbackan perunii mitä se aina niin ihanasti laittaa.

Konsepti 3: modernia ja urbaania: Seisoin Joren hampaitakin valkoisemman jahdin kannella ja Dolcen tai Gabbanan ompelema pikkuriikkinen pikkumustani liehui reisieni yläpuolella Kaivopuiston tuulessa. Eteläisessä Helsingissä on jotakin niin kiihottavaa, kaikki nuo valtavat kivikolossit täynnä yhä rikkaampia yhä vitaalisempia miehiä, ukkomiehiä ja setiä. Oma kuvajaiseni heijastui puhtaaksi hinkatun paatin kannesta ja mietin: mikä voikaan olla maailmassa seksikkäämpää kuin minä, minä itse.

3 vastausta artikkeliin “Pari seksikirjakonseptia”

  1. H2O kirjoittaa:

    Hahaha!

    Toivottavasti Susan, Viivi ja Susanna saavat vielä uusia jäseniä villien ja rohkeiden ikinuorien sinkkujen kerhoon.

  2. Jenni kirjoittaa:

    Mahtavaa, hyvät naurut jälleen kerran! Musta paras konsepti on ehdottomasti toi viimeinen.

  3. Paupe kirjoittaa:

    Mutta missä on kommentit tän viikon uutisjysäyksestä, eli tietty Janin ja Marin vaavinodotuksesta!! Virpi!

Kommentoi