Kirjoittajan arkisto

Haluan sähköisen lehtihyllyn

Torstai, Maaliskuu 25th, 2010

Lukulaitteisiin ja kaikenlaiseen e-reading-visiointiin liittyy tietenkin paljon hypeä.

Että tässä nyt on tekniikka, joka pelastaa sanomalehdet, ja varmaan sitten myös aikakauslehdet, ja samalla nuorison, koska sekin saattaa ajautua tätä kautta (takaisin) sivistyksen pariin.

Eihän se tietenkään ihan näin mene.

Mikään laite tai tekniikka ei yksin pelasta bisnestä, joka perustuu sisältöön.

Mutta: lukulaitteissa on silti todella paljon intoilun aiheita.

Yksi niistä on se, että tässä meillä on sähköinen media, joka muistuttaa siinä määrin paperista esi-isäänsä, että sitä voi kutsua tuotteeksi. Se tavallaan alkaa jostain ja päättyy johonkin. Tietenkin sähköinen alusta tarjoaa loputtoman kanavan vaikkapa syvyyssuuntaan, mutta silti: e-readerista voi lukea lehden.

Ja se on hyvä uutinen ainakin meille, jotka eivät osaa suhtautua internetin äärettömiin mahdollisuuksiin kovin rennosti.

Sohvalla voi ajatella: ah, minäpäs luen Esquire-lehden.

Bussissa saattaa tulla mieleen, että tässäpä hyvä hetki selata Hesari.

Nettisaitin logiikka on toinen. Siellä klikkaillaan sinne tänne, ajaudutaan, hortoillaan, löydetään toki kaikkea kiintoisaa, mutta loppuun sitä ei saa suoritettua. Aina voisi lukea, katsoa, klikata, järjestää, priottaa, etsiä enemmän. Ja tietenkin olla yhteisöllinen ja kommentoida kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa.

E-readerissa lehdellä on jonkinlaiset rajat. Sen voi ostaa, lukea, ja laittaa sähköiseen kirjahyllyyn uutta lukukertaa varten.

Ja tietenkin sille voi tehdä ihan kauhean paljon kaikkea jännittävämpääkin, mutta jotenkin tämä simppeli ajatus viehättää nyt kun monet muut mahdollisuudet ovat vielä sellaisia että vau, tosiaan, tuollainenkin on mahdollista, mutta tarvitseekohan tuotakaan ominaisuutta sitten oikeassa e-reading-todellisuudessa.