Kärpänen

Jarmo Huhtanen | Julkaistu 19. 4. 2006 22:04

Helsingin valtuustossa käytiin keskiviikkona erikoinen keskustelu. Valtuutettu Matti Enroth tiukkasi kyselytunnilla, mihin toimenpiteisiin kaupunki aikoo ryhtyä, ettei nuorisoasiainkeskus tuhlaisi verovaroja nuorille tarkoitettujen graffitikurssien järjestämiseksi. Kiusallista Enrothin kannalta oli, ettei nuorisoasiainkeskus järjestä graffitikursseja. Itse asiassa Paavo Arhinmäki muisteli, ettei niitä ole järjestetty ainakaan 15 vuoteen.

Enroth kuitenkin puolustautui, että nuorisoasiainkeskuksen nettisivuilla on linkkejä epäilyttäville graffitisivuille. Valtuutettu viittasi seuraavaan mainintaan vuodelta 2004:

”Supafly–graffititapahtuma
Supafly on nuorten katutaiteen ja graffitin vuosittainen tapahtuma, joka alkoi katutapahtumana ja on jatkunut netissä http://www.supafly.net.
Tapahtuman tavoitteena on luoda luvallisia areenoita ja kanavia marginaaleista tuleville taiteen ja kulttuurin muodoille.”

Siis ”luvallisia areenoita”. Kärpäsestä ei syntynyt edes härkästä. Keskustelusta jäi mieleen lähinnä Sirkku Ingervon sanat: ”Parhaimpaa taidetta syntyy, jos ei tarvitse samalla juosta poliisia karkuun”.

Kyselytunnilla saatiin myös vastaus vakinaisten koulunkäyntiavustajien kesätyökeskeytystä koskevaan valtuustokysymykseen. Opetusviraston kanta oli varsin tyly: ”Opetusvirastolla ei ole tarjolla muuta koulunkäyntiavustajille soveltuvaa työtä koulujen opetuksettomana aikana”.

Toisaalta lohdutuksen sanoina kirjattiin, että kaikille kesätöihin halukkaille koulunkäyntiavustajille löytynee kesätöitä terveyskeskuksen kotihoidosta ja laitoshuollosta sekä sosiaalihuollon vanhusteskeskusten hoitoapulaisina tai teksitiilipalvelussa.

5 vastausta artikkeliin “Kärpänen”

  1. Tuula kirjoittaa:

    Toivottavasti ne kesätyöt jatkuvat sitten tuon yhden kuukauden katkoksen jälkeenkin. Minä ainakin mieluummin valitsisin kotihoidon tai laitoshuollon jatkuvan työsuhteen kuin kerran vuodessa katkeavan ja minut tulokuoppaan ajavan työsuhteen.

    Toisaalta ihmismielet ovat ihmeellisiä. Joku saattaa jopa edelleen valita kka:n ammatin aivan mielellään, vaikka toisen mielestä sellaista on mahdotonta kuvitella.

  2. EM kirjoittaa:

    “Opetusvirastolla ei ole tarjolla muuta koulunkäyntiavustajille soveltuvaa työtä koulujen opetuksettomana aikana”.

    Johtuneeko siitä, että opetusvirasto on jo jakanut kaikki työt opettajille, ja sen takia niitä ei riitä enää koulunkäyntiavustajille? ;-)

  3. Outi Alanko-Kahiluoto kirjoittaa:

    EM, ymmärsitköhän väärin? ”Opetuksettomana aikana” opettajilla on tietysti kesäloma. Koulunkäyntiavustajat sen sijaan ovat opetuksettomana aikana työttöminä mutta vailla työttömyyspäivärahaa.
    Kk-avustajien huonoa asemaa ei voi perustella sillä, että määrärahat menevät opettajien virkoihin: kk-avustajan työ on kouluyhteisössä tärkeä, sitä ei voi korvata millään muulla työllä.

  4. EM kirjoittaa:

    ”EM, ymmärsitköhän väärin?”
    Saattaa olla, että ymmärsin väärin. Minulla kun on – ja on aina ollut – sellainen käsitys, että opettajilla ei virallisesti tai muodollisesti ole sen pitempää palkallista kesäloma-aikaa kuin muillakaan kuukausipalkkaa nauttivilla kansalaisilla. Opettajien odotetaan kehittävän omaa ammattitaitoaan ja suunnittelevan tulevan vuoden opetustyötään muuna aikana, jolloin heidän oppilaansa ovat hyvin ansaitulla – ilmaisella ja palkattomalla – kesälomalla.

    Näin olen ymmärtänyt. Mutta korjatkaa jos olen väärässä.
    Miten muuten olisi ollut mahdollisista, että pari vuotta sitten ihmeteltiin, miksei opettajien pakkolomia voi sijoittaa kesäajalle, jolloin niistä koituisi pienin vahinko opetettaville lapsille sekä suomalaiselle kansansivistykselle.
    Miten voi edes keskustella pakkolomasta, jos kyseisenä aikana on muutenkin lomaa?

  5. Tuula kirjoittaa:

    Eräillä keskustelupalstoilla on sanottu, että opettajien loma on yhtä pitkä kuin kenellä muulla tahansa työtätekevällä ihmisellä. Kun yritän selittää omia kokemuksiani siitä, että opettajat eivät edes halua käväistä työpaikalla kahteen ja puoleen kuukauteen, niin kuulemma olen väärässä. Nämä muut kirjoittajat ovat oikeassa: opettajan loma on sama viisi viikkoa kuin muillakin. MOT

Kommentoi