Helmikuun hyviä kaupunkiuutisia oli tieto siitä, että Helsinki aikoo perustaa palvelukeskuksen ja asuntolan asunnottomille Töölöön. Kaikki tiedot viittaavat siihen, että kaupunginjohtajisto on vakaasti ja päättäväisesti hankkeen takana. Taustatyö on tehty huolella, ja muodollisuuksiin ei hankkeen pitäisi kaatua.
Tulevan asuntolan sijoittaminen Hietaniemenkadulle on hämmentävän hyvä ajatus. Hietaniemenkatu ei kuulu ydin-Töölöön, vaan se on Töölön rajamailla. Sen varrella sijaitsee muun muassa perinteinen Domman opiskelija-asuntola. Kadun kulmilla on totuttu erilaisuuteen. Asuntola ei näkyisi useimpien töölöläisten elämässä juuri millään tavalla.
Uusien asuntoloiden suhteen on kuitenkin yksi asia varma: joku vastustaa aina. Joku kerää nimiä aina. Joku kirjoittaa yleisönosastolle aina. Joku soittaa virkamiehille aina. Joku painostaa päättäjiä aina.
Täytyy toivoa, että asuntolahankkeeseen sitoutuvat julkisesti muutkin kuin kaupungin virkamiehet. Kaupunginvaltuutetut panivat viime syksynä apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosen tiukoille Helsingin asunnottomien tilanteen parantamiseksi. Nyt olisi oikea hetki samojen henkilöiden astua julkisesti esiin asuntolahanketta tukemaan. Toistaiseksi päättäjät ovat olleet kumman hiljaa. Mitähän siitäkin pitäisi ajatella?



23. helmikuuta 2006 kello 13.22
Astun julkisesti tukemaan asuntolahanketta
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa aloitteen, jossa vaadimme kaupungilta pikaisia toimia uuden asuntolan löytämiseksi. Mitä nopeammin, sen parempi. Ehdoton takaraja on vuosi 2008, jolloin Sahaajankadun jo nyt epäinhimillisessä kunnossa oleva ensisuoja viimeistään suljetaan.
Esitimme, että asuntolan paikka pitää olla sillä tavalla keskeinen, että sinne pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä. Erityisen tärkeitä ovat metro ja raitiovaunu. Toisaalta asuntola on syytä sijoittaa sellaiseen paikkaan, jossa liikkuu muutenkin ihmisiä. Ei siis tunkea minnekään teollisuusalueen reunalle. Lisäksi esitimme, että asuntola voisi toimia samalla asunnottomien päiväkeskuksena, jossa olisi laajempiakin palveluja mm. pyykinpesumahdollisuuksia.
Nyt esitetty ratkaisu näyttää täyttävän kaikki osoitetut kriteerit. Paikka ei myöskään kaatune kaava yms. ongelmiin, sillä rakennus on käsittääkseni kaavassa merkitty juuri tälle toiminnalle.
Toivottavasti hanke saadaan vietyä loppuu mahdollisimman nopeasti. Ei enää yhtään talvea pakkasessa ilman riittäviä asuntolapaikkoja!
Paavo Arhinmäki
kaupunginvaltuutettu (vas)
23. helmikuuta 2006 kello 13.30
Hei
Asunnottomien palvelukeskus Hietaniemenkadulle on todellakin loistava idea. Paikalla on asuntolakaava, remontti on tulossa joka tapauksessa, ja sijainti on hyvä. Paikalle pääsee raideliikenteellä hyvin, joka on yksi edellytys palvelun toimivuudelle.
Asia ei ole vielä ollut käsittelyssä missään luottamuselimessä, siitä varmaan johtuu päättäjien hiljaisuus asian suhteen.
Vihreät ovat tähän hankkeeseen sitoutuneet, kuten käsittääkseni muutkin isot ryhmät ainakin. Mieleen ei ole tullut, että toimittajille pitäisi erikseen infota kannattavansa hyvää hanketta. Jotta ei jää epäselvyyttä; kannatan lämpimästi asunnottomien palvelukeskusta Hietaniemenkadulle, ja toivon että hanke etenee ilman turhia viivytyksiä.
24. helmikuuta 2006 kello 14.51
Olen iloinen, että kaupunginjohtaja Pajunen pani arvovaltansa likoon ja lähti ajamaan asunottomien asuntolaa Hietaniemenkadulle. Toivottavasti pokka pitää, kun töölöläiset kirjeet rupeavat lentämään.
Asuntolahankkeiden edistäminen, myös ns. kuiville päässeillekin on ollut vaikeata. Mutta varmasti asenteet muuttuvat, kun aikaa kuluu ja päättäjät ovat rohkeasti asian takana.
Apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen vai nopeasti liikkeelle.
yhteistyöterveisin
Maija Anttila Kalliosta, missä näihin asioihin on aina totuttu
25. helmikuuta 2006 kello 0.27
Terve. En tiedä mahdatko viitata minuun puhuessani valtuutetuista, jotka syksyllä pitivät asunnottomuudesta meteliä ja nyt ovat hiljaa? Minähän tein asunnottomuudesta syksyllä valtuustokysymyksen, kirjoitin kolme yleisönosastokirjoitusta, tein yhden aloitteen ja julkaisin yhden kannanoton yhdessä valtuustoryhmämme pj:n kanssa. Tietysti olen iloinen pitkän aikavälin ratkaisusta mutta olen toisaalta tätän prosessin kukuessa oppinut, että kun asunnottomuus on ratkeamassa, kannattaa koputtaa puuta ja pidättää hengitystä. Jos ilmenee ongelmia, olen valmis astumaan taas esiin, mikäpäs siinä. Itse asunnottomuusongelma on kuitenkin edelleen paha. Asunnottomuuteen auttaisi myös, että saisimme rakennettua lisää edullisia vuokra-asuntoja. Helsinki on kallis paikka asua, ja meidän asuntopolitiikassamme on parantamisen varaa.
Yst. terv. Outi A-K (valtuutettu, Helsingin vihreiden pj.)
25. helmikuuta 2006 kello 10.52
Moi, Outi. En oikeastaan ajatellut viitata keheenkään erityisesti, olisin sen kyllä kirjoittanut. Pikemminkin mietin sitä, että vastuuta voi kantaa monella tapaa, kuten asettumalla julkisesti sellaisen hankkeen tukijaksi, joka ei paikallisesti liene kovin suosittu.
27. helmikuuta 2006 kello 22.56
Moi!
Kyllä löytyy asunnottomien asuntolalle tukea Töölöstäkin. Kaikin puolin hanke on hyvä juttu.
T: Laura Räty, valtuutettu, sosiaalilautakunnan varapuheenjohtaja, Töölö
28. helmikuuta 2006 kello 10.30
Miksi asunnotomien pitää olla yhdessä paikassa? Olen tutustunut olosuhteisiin Herttoniemen teollisuuslaueella, josta näitä poloisia yritetään saada syömään Sörnäisiin. Nyt monet ovat nälissään kaiket päivät, sillä kun ateria on tarjolla Pääskylänrinteellä Sörnäisissä, useimmat uupuvat jo Herttoniemen metroasemalle.
Herttoniemen alueella muiden asukkaiden häirintä, esimerkiksi minun, on olematonta. Hietalahdenranta 5:stä en ole niinkään varma.
Onkohan taas kysymyksessä se, että joku grynderi on erityisen kiinnostunut Herttoniemen tontista ja kymmenekerroksisen kivitalon rakentamisesta?
Asunnottomat eivär vietä ”vapaa-aikaansa” asuntolassa, vaan lähikaduilla, muun muassa Kampin uudella torilla, veikkaan…
3. maaliskuuta 2006 kello 15.24
Ymmärrän hyvin, että pelkkä sana Etu-Töölö herättää intohimoja. Satun kuitenkin asumaan tuolla kadulla. En voi mitenkään ymmärtää kuinka asunnottomien asuntola ja suojakeskus sopisivat erityisen hyvin, vanhusten palvutalon ja lasten päiväkodin väliin, lasten leikkipuiston, kahden koulun ja toisen vanhusten palvelutalon läheisyyteen. Jos kaupunki käyttäisi samanlaisia valintaperusteita kuin hylätessään kaksi muuta vaihtoehtoa Herttoniemen ja Viipurinkadun, asuntolaa ei voitaisi missään tapauksessa siirtää Hietaniemenkadulle.
Luulen, etä hankkeen kannattajat eivät tunne paikkaa.
6. maaliskuuta 2006 kello 10.41
Jokaiselle paikalle tuntuu löytyvän vastustajansa, aina löytyy sopiva keppihevonen. Takapihalleni Haagaan on tulossa Ässä-kotien palveluasunto, johon puheiden mukaan on tulossa ”huumeongelmaisia vankilasta vapautuneita väkivaltaisia nuoria”. Vierestä löytyy niin koulut kuin päiväkodit. Minä sanon, että tervetuloa! Mitä paremmin hoidamme vaikeassa elämäntilanteessa olevien asiat, sitä paremmin ja häiriöttömämmin he kulkevat rinnallamme kaupungissa. Puhumattakaan nyt sitten inhimillisyydestä ja ihmisoikeuksista…
Kiitos poliitikot rohkeasta tuesta. Tosin aloitteiden ja omien ansioiden luettelointi ei oikein kolahda.
9. maaliskuuta 2006 kello 13.25
Katsoin virkamiesvalmistelun tausta-aineiston. Hietaniemenkadusta oli selvitetty kaavatilanne ja se, että paikalle pääsee metrolla tai ratikalla. Viipurinkatu 20:stä eli Linnanmäen parkkipaikasta oli selvitetty muutakin: paikka on välttämätön ”Linnanmäen huvipuistoa palvelevaan pysäköintikäyttöön”. Toisaalta – jos parkkipaikasta luovutaan – paikkaa pitääkin käyttää ”johonkin Alppipuistoa hyödyntävään toimintaan, kuten lasten päivähoitoon, tai puiston käyttöä tukevaan toimintaan, ei häiritsevään toimintaan”. Ja vielä lisää: ”Palvelukeskus ei ole tervetullut naapuri myöskään Linnanmäen suunnitteilla olevien, suuria (ulkomaisia) investointeja edellyttävien hotelli-, kylpylä- ja monitoimihallihankkeiden kannalta.” Eivätkä ole viranomaisten käsitykset palvelukeskuksen asiakkaista nekään ruusuisia: ”Mahdollisten sekakäyttäjäasiakkaiden arvaamaton käytös ja puistoihin liittyvä neulaongelma olisi myös syytä ottaa huomioon.” Se, mikä ei sovi leppoisaan huvipuistotunnelmaan eikä ainakaan ulkomaisille investoijille, tuntuu kuitenkin sopivan Hietaniemenkadulle, samalla tontille vanhusten palvelutalon kanssa ja lasten päiväkodin viereen. Kannattaa käydä tutustumassa paikan päällä: päiväkodin ovessa kerrotaan, että päiväkoti on tarkoitettu lapsille, 6 kuukauden ikäisistä alkaen.
11. maaliskuuta 2006 kello 19.49
Minäkin sain sähköpostiini ne suunnittelupaperit, taitavat olla jo aika laajassa jakelussa… Linnanmäen parkkipaikka ei ollut kelvannut sijoituspaikaksi, eikä näköjään sairaala-alueen reunalla oleva tyhjä tonttikaan: ensisuojan asiakkaat kuulemma uhkaavat sairaalan työntekijöiden ja potilaiden turvallisuutta ja jopa sairaalarakennusten paloturvallisuutta. No, varmaan näinkin voi olla, mutta mahtavatko vaarat sitten olla pienempiä keskellä asuinaluetta? En ole Hietaniemenkadulla itse vähään aikaan käynyt, mutta olen ymmärtänyt, että aivan vieressä on vanhusten palvelutalo, siis vanhusten asuntoja. Vieläköhän uskaltavat vanhukset ulos asunnoistaan, kun naapuriin tulee ”kaikkein syrjäytyneimpien” ensisuoja? Osa näistä ”asiakkaista” ei kai aiheuta vaaraa muille, mutta osa voi olla todella arvaamatonta väkeä! Eipä olisi mieli kovin levollinen, jos oma läheinen viettäisi vanhuudenpäiviään ensisuojan naapurissa. Vaikeaahan se ensisuojan paikan keksiminen varmaan on, mutta vanhusten, lasten ja nuorten turvallisuutta ei kyllä millään syyllä saisi vaarantaa.
12. maaliskuuta 2006 kello 14.04
Minusta tuo valmistelu alkaa näyttää jo tosi erikoiselta. Jos ensisuojan asukit voivat sytyttää viereisessä sairaalassa jopa tulipaloja, miten samat ihmiset voivat olla niin kovin harmittomia vanhusten talon vieressä!? Ja aivan sama juttu suhteessa Alppila vs. Töölö: neulat, jotka ovat Alppilan puistossa huippuvaarallisia, ovatkin vaarattomia lasten päiväkodin vieressä Töölössä… Olen sitä mieltä, että asioista pitäisi puhua realistisesti: kaupunki on laittamassa Hietaniemenkadulle valtaisan ongelmaryppään. Kuinkahan on, löytyykö vastuunkantajia sitten, kun ongelmat leviävät käsiin? Sitä en myöskään ymmärrä, miksi ihmeessä kaikki syrjäytyneimmät pitää koota samaan paikkaan. Näyttää kyllä todella hätäiseltä paketilta tämä Hietaniemenkatu-ehdotus
13. maaliskuuta 2006 kello 13.35
Tervehdys Outi
Poliitikot vaikuttavat liikuttavan yksimielisiltä Hietaniemenkatu 5:n vaihtoehdosta. Enkä yhtään ihmettele. Yksi hiertänyt kivi Helsingin kaupungin kengästä saadaan näin pois – ei tarvita raskasta uudisrakennusprosessia, talo on valmiina ja sille on asianmukainen kaavakin olemassa. Kun ei nyt vaan Etu-töölön väki alkaisi rettelöidä ja villiintyä. Siitäkään ei ole suurta pelkoa, sillä Töölön sydänalueille on matkaa sen verran, että asiaa siellä tuskin noteerataan. Sensijaan Hietaniemenkadun ja sen lähiympäristön asukkaita asia kiinnostaa. Alueella on totuttu moninaisuuteen – pienellä alueella asuu ja vaikuttaa opiskelijoita, vanhuksia, mielenterveyskuntoutujia sekä päiväkodin lapsia ja koululaisia. Kaikenlaiseen menoon on alueella totuttu, joten ahdasmielisyydestä asukkaita tuskin voi syyttää. Mielenkiintoista olisi tietää kuinka kauan kestää uuden kodin löytäminen Alvi ry:n tukiyhteisön mielenterveysongelmista kuntoutuville asiakkaille, jotka ovat talon nykyisiä asukkaita. Se ei sitten liene kaupungin ongelma; Alvihan on vain yhdistys eikä kaupungilla ole heihin nähden mitään velvollisuuksia. Kunnollisen ensisuojan tarve kaikkein syrjäytyneimmille on Helsigissä vanha ongelma ja on vaikea ymmärtää väitettä, että asia on tullut yhtäkkiä akuutiksi ja vaatii nopean ja heikosti valmistellun ratkaisun. Nopeaa ratkaisua kannatan kyllä minäkin mutta en hyvän ja läpinäkyvän kaupunkisuunnittelun kustannuksella.
13. maaliskuuta 2006 kello 23.01
Kun lukee lukee Hietaniemenkadun asuntolaa haikailevien kommentteja, herää kysymys, ovatkohan nämä ihmiset koskaan käyneet paikan päällä katsomassa,mistä puhuvat? Tämä ei ole kuitenkaan ainoa kysymys, joka herää. Päällimmäiseksi nimittäin nousee kysymys siitä, pyörittävätkö virkamiehet kokeneitakin poliitikkoja kuin pässiä narussa? Tämä jälkimmäinen huolestuttaa minua enemmän.
Virkamiehet ovat laskeskelleet, että sijoittamalla asuntola Hietaniemenkadulle valmiin kaavan alueelle, vältytään kiusalliselta asukkaiden kuulemiselta ja ympäristökartoitukselta, joka jouduttaisiin antamaan tiedoksi kaupunginvaltuutetuille.
Jos nämä tehtäisiin, hankkeen vastustajiksi nousisivat sen nykyiset kannattajat. Poliittisille päättäjille menevään aineistoon jouduttaisiin kirjaamaan, että suunnitellun asuntolan naapurissa (tarkemmin 4 metrin päässä, yhteisellä tontilla ja pihalla varustettuna) sijaitsee vanhusten palvelutalo. Heikommankin miehen keihäänheittoetäisyydellä on myös päiväkoti, sen leikkikenttä, yläaste, lukio ja opiskelija-asuntoja. Jos nämä eivät riitä, niin kävisikö naistenjärjestö NNKY:n hotelli?
Jos asiaa valmistelevat kävisivät katsomassa paikan päällä, mistä puhuvat, he huomaisivat seuraavaa: Hanke ei ensisijaisesti vaikuta alueen asukkaisiin, he voivat aina suojautua sisäpihoilleen. Hanke sivaltaa voimakkaimmin suoraan myrskyn silmään joutuvia vanhuksia, lopettaa lasten leikit sekä tuo huumeet yläasteikäisten nuorten ulottuville koulun pihalle.
Sitä eivät virkamiehet uskaltaisi politiikoille mainita, ja kiireessä nämä päättäjät eivät myöskään tätä osaa kysyä.
14. maaliskuuta 2006 kello 18.22
Helsinki on siis hyvää vauhtia pääsemässä maailmankartalle, massiivinen päihteistä riippuvaisten vastaanottokeskus samalle tontille vanhusten kanssa! Jo pelkkä ajatus on niin käsittämätön, ettei luulisi sellaisen tulleen kenellekään edes mieleen. Sijoituspaikan kriteeriksi on kuitenkin riittänyt se, että paikalle on ratikka- ja metroyhteydet. Ja vanhuksillahan ei ole enää voimia kiivetä barrikadeille. Vanhan asuntolakaavan tausta on muuten se, että talo oli aikoinaan tarkoitettu sairaanhoitajien asunnoiksi.
25. maaliskuuta 2006 kello 21.43
Olen nuori opiskelijanainen ja asun ihan Hietaniemenkadun vieressä. Muutin Etu-Töölön juuri sen takia, että täällä saa kävellä rauhassa illalla. En halua pelätä omalla kotikadullani raiskatuksi tai ryöstetyksi tulemista. Minua ei häiritse asuntolan nykyiset asukkaat, mutta uudet kuulostavat erittäin huolestuttavilta. En olisi ikinä muuttanut tänne jos asunnottomien asuntola olisi jo ollut täällä. En liiku mielelläni tietyillä alueilla koska juopoilla ym. on usein tapana ahdistella ja uhkailla minun kaltaisiani nuoria naisia. Etu-Töölössä on kuitenkin ollut tähän mennessä melko rauhallista. Uimarannalla viihtyvät teinit eivät ole minua pelottaneet, vaikka heistä muuten onkin häiriötä.
Hietaniemenkadulla olevan päiväkodin piha on juuri sopivan suojaisa juoppojen ja narkkarien hengailupaikaksi. Piha on n. 50 metrin päässä asuntolasta. Haluaako kaupunki tosiaan muuttaa lähellä olevan päiväkodin pihan ja virkistysalueena toimivan Hietsun puiston juoppojen ryyppäyspaikaksi?
29. maaliskuuta 2006 kello 13.54
Vaikka laki ei edellytä, lienee kohtuullista asukasdemokratian nimissä vaatia, että tällaisen alunperin sairaanhoitajien asuntolaksi kaavoitettuun kiinteistöön kaavailtavan megaongelmakompleksin sijoittamisesta tehdään normaalit ympäristökartoitukset ja järjestetään asukkaiden kuulemistilaisuudet.
Kuinka perustellaan se, että yhdistetään kaikki asunnottomien palvelut samaan osoitteeseen? Keskitettynä haittojen on tapana kertautua hajautettuun mallliin verrattuna.
Kuka päättävistä poliitikoista tai asiaa valmiselleista virkamiehistä menee kertomaan vanhusten palvelutaloon, että turvallisuus ei heikkene lähikaduilla ja puistoissa tai itse palvelutalon käytävillä?
Entäs huumeneulat lasten päiväkodin pihalla tai huumediilerit koulujen ympärillä? Kuka vastaa niiden aiheuttamista ongelmista?
Tämä suunnitelma on tehty vain yhden ongelman ratkaisemiseksi, mutta näin huonolla suunnittelulla aiheutetaan kymmenen muuta ongelmaa muille heikoille ja puolustuskyvyttömille ryhmille.
3. huhtikuuta 2006 kello 12.57
Tässä ketjussa eivät hankkeen puolustajat ole enää vähään aikaan sanoneet mitään. Ilmeisesti heillekin on tullut riittävästi faktoja esiin. Tai sitten he luottavat johtavien virkamiesten jyräävän asian läpi joka tapauksessa.
Virkamiehet koettavat minun mielestäni sumuttaa ihmisiä puhumalla tarkoitushakuisesti vain asunnottomien asuntolasta. Sellaisen sijaitseminen Hietaniemenkadulla tuskin aiheuttaisi kovin suuria häiriöitä, sillä asunnot on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat irti päihteistä ja takaisin kiinni elämän syrjään.
Ensisuojan asiakkaat taas ovat kaupungin omien valmisteluasiakirjojenkin mukaan kaikkein syrjäytyneimpiä sekakäyttäjiä tms., joilla ei edes ole halua vähentää päihteiden käyttöään. Miksi tämä porukka pitäisi tuoda lasten päiväkodin viereen? On niitä parempiakin paikkoja.
Asiaa puolustavat poliitikot tuskin tietävät, millainen ketunhäntä virkamiehillä on kainalossa. Ja onhan hankkeen budjettikin sopivasti niin pieni, että asiaa ei tarvitse hyväksyttää valtuustossa.
12. huhtikuuta 2006 kello 22.20
Hankkeen kannattaja astuu esiin eli valot vihreälle nyt alkaa sirkus!
Etu-töölön elävöittämishanke tuntuu todella mielenkiintoiselta idealta keskustelua seuranneena ja alueella neljä vuotta tiiviisti korkeakoulua käyneenä. Ei muuta kuin menoksi.. Aloitetaan..
On todella hieno idea tuoda päihde-ongelmaiset hietaniemen kadulle etu-töölöön. Aikaisemmissa asuntoloissa esimerkiksi Arabianrannassa oli asukkaita vain 200 henkeä yö. Vuosittain vierailee tuhansia.. Tuskin siis ketään. Tai sanotaanko jokunen eli elämää menoa riittää johonkin asti.
Matkaa uudesta centeristä toiseen uuteen centeriin eli kampin keskukseen on noin 400 metriä. Voimme tulevaisuudessa olla täysin varmoja siitä, että keskusta todellakin elävöittyy lisää terveellä, turvallisella ja edustavalla tavalla.
Saamme Helsingille oikein näyte-ikkunan ( ylhäältä lainaten ) niin kotimaisille kuin ulkomaalaisille vieraille.
Keskustan edustuksesta viis. Edustuksen varmistaa jo se, että lähi-alueella asuntolasta sijaitsee kaksi maamme suurinta kauppakorkeakoulua ( Helsingin kauppakorkeakoulu(140m) ja Hanken(70m)) koko maastamme tulevine opiskelijoineen kuin myös ulkomailta tulevine vaihto- ja MBA-opiskelijoineen.
Yllä mainittu on vain pikku plussa hankkeelle sen todellisia hyötyjä ajatellen.
Eli yllä mainittua vielä hienompaa hankkeessa on se, että se tullaan toteutettamaan ihmisten turvallisuuden kustannuksella. Eli päiväkodin lasten, ylä-asteen oppilaiden ja toki alueella asuvien lukuisten rautaisten vanhusten turvallisuus sivuuttaen.,
Lapset ja varsinkin heidän turvallisuudesta kiinnostuneet vanhemmat näyttävät hankkeelle todella vihreää valoa. On jännää, että muuten niin tylsät aamu leikit niin tavallisen tylsässä ja turvallisessa puistossa eivät kykene tarjoamaan lapsille sitä aspektia ja virikettä mitä heidän lapsellisen turvallinen maailma ei voi heille tarjota.
Hanke tuo vanhempien mielestä juuri sopivan kaltaista jännitystä pienille muksuille puistoita löytyvine huumevälineineen, asuntolasta tulevine ja mahdollisesti keväällä, kesällä ja syksyllä puistossa oleilevine ja nukkuvine setineen
Tottakai puisto tullaan siivoamaan heti aamu tuimaan ennen kuin pikku taapertajat päästetään valloilleen. Siivouksen ollessa joka aamu ajan kanssa suoritettua joten tottakai myös 100% huolellista. Ei siis hätää,. Ei mitään hätää, että noin 100 päinen nappula joukko löytäisi yhtään mitään tai tapaisi ketään joka olisi hieman ärtynyt tai aamu-uninen.
Kummallista on myös se, että päiväkodin työntekijät jotka ovat lasten turvallisuudesta vastuussa eivät uskalla ajaa näiden turvallisuutta peläten työpaikkansa puolesta. Syöhän päiväkoti samaa sosiaalirahan leipää kuin asuntolakin. Herrat päättää kaikessa hiljaisuudessa, kun muut odottavat ja katsovat mitä tapahtuu..
Takaisin hehkutukseen eli yksi super-hyötyjistä meinasi unohtua mutta onneksi ei. Eli töölön suuri ylä-aste. Heille asuntolan mukaan tulo alueelle vasta onkin hieno asia. He ovat juuri sopivassa iässä huumeiden ensi kokeiluja ajatellen. Eikä matkaa ole puolin toisin tapahtuvaan vierailuun kuin vaivaiset 100 metriä. Ei huolta tässäkään, kyllä opettajat valvoo..
Ties kuinka mones iso plussa hankkeelle on se, että kaavailtu asuntola sijaitsee samalla tontilla vanhusten talon kanssa. Tämä kuusi kerroksinen maamme historiaa rakentaneita palveleva talo on sisään käynniltään todellakin jopa 30 metriä asuntolan ovesta.
Ei tästäkään huolta. Vanhukset kykenevät puolustautumaan tarpeen sitä vaatiesssa ja muutenkin varmasti nauttivat elävöittämis-hankkeen tuomasta jännityksestä täysin siemauksin.
Tämä on juuri sopiva kiitos heille heidän tekemästään työstä maamme eteen.
Hankkeelle vihreää valoa näyttävät ainoastaan ihmiset jotka eivät tunne aluetta eivätkä edes vaivaudu ottamaan selvää. Ai niin meinasin unohtaa pointin joka tekee asiasta päivän selvän eli asemakaavoitus. Talohan on valmiiksi kaavoitettu asuntolaksi. Mikä helpotus ei ylimääräistä työtä virkamies tasolla.
Olen kuullut argumentteja, että hanketta vastustetaan lähinnä, koska asuntolaa ei haluta naapurustoon. Herätys ja kestävää kaupunkisuunnittelua maamme pääkaupunkiin Helsinkiin jo vuonna 2006.
Ei vastustus ole aina itsekästä huopaamista. Kyse on paljon laajemmasta asiasta kuin vain Töölön naapurustosta. Hanke koskettaa pääkaupunkimme koko keskustaa, lapsia, vanhuksia, asukkaita, kahta korkeakoulua,ylä-astetta, etc.
Voimme tehdä kaupungistamme yhdessä kestävällä tavalla kehittäen paremman paikan asua uhraamatta tulevaisuutta tai talloen menneisyyden päälle.
Töölö kuittaa
21. huhtikuuta 2006 kello 11.58
Jokainen ihminen tarvitsee katon päänsä päälle tässä ilmastossa. Näin on.
Koti on ihmiselle tärkeä. Asuntolakin voi toimia kotina niille, jotka eivät pysty oikein itsestään huolehtimaan. Asuntola Hietaniemenkadulla on ok.
Sellainen siellä on ollut ennestäänkin, eivätkä asukkaat ole valittaneet.
Selvitysten mukaan asuntolan pitäisi sijaita normaalissa asumisympäristössä. Hietaniemenkatu on sellainen.
MUTTA: Hietaniemenkatu lakkaa olemasta normaali asumisympäristö, jos sinne sijoitetaan asunnottomien ensisuoja, jopa kaksi kertaa niin suuri kuin nykyinen Sahaajankadun laitos.
Olen itse vanha helsinkiläinen. Olen nähnyt humalaisia lapsesta asti enkä koe, että heitä erityiseksi ongelmaksi. Mutta tiedän, että kaikki ihmiset eivät ole minun kaltaisiani.
Vanhana ihmiset tulevat kovin hauraiksi, ehkä siksi myös aikaisempaa aremmiksi. Humalaiset ja etenkin sekakäyttäjät voivat käyttäytyä arvaamattomasti, uhkaavastikin. Kaikki eivät ole niitä mukavia ukkoja, jotka puhuttelvat ‘kauniiksi rouvaksi ‘ kun pyytävät kahvirahaa.
Olen siis tosissani sitä mieltä, että asunnottomien ensisuojan (siis sellaisen paikan, johon saa tulla missä kunnossa hyvänsä) oikea paikka ei ole vanhusten talon naapurina.
Asuntola on ok. Eivät kaikki asukkaat ole raittiita sielläkään, mutta tilanne on jotenkin hallinnassa ja kaikissa kaupunginosissa sopii asua myös vähemmän edustavaa väkeä.
Mutta ensisuoja, vielä erityisen suuri, on eri asia. Sellaisen paikka on jossain muualla. Vai uskooko joku, että virallinen selitys ‘haittojen eliminoinnista’ pitää paikkansa? Jos sellaiseen pystyttäisiin, miksei samaa sitten ole toteutettu Sahaajankadulla, paljon suunniteltua pienemmässä kohteessa, josta tulee jatkuvasti valituksia?
Ellei kaupunki keksi muuta paikkaa ensisuojalle ehdotan uudisrakennusta Töölönlahdelle heti Sanomatalon jatkeeksi. Siinä on vapaa tontti. Paikka on varmasti keskeinen ja helposti saavutettavissa kaikilla liikennevälineillä. Naapurustossa ei asu lapsia eikä vanhuksia ja palvelutkin ovat lähellä. Mahdolliset häiriötekijät koskevat kaikkia helsinkiläisiä tasapuolisesti siihen saakka, kunnes asunnottomien ja päihdeongelmaisten asiat saadaan kuntoon.
3. toukokuuta 2006 kello 20.10
Olen seurannut Hietaniemenkatu 5 ensisuojahanketta jo jonkin aikaa ja havainnut että se sisältää hyvin kyseenalaista ja moraalitonta toimintaa Helsingin kaupungin osalta. Asioita kaunistellaan, suorastaan vääristellään, oleellisia tietoja ei kerrota, annetaan ymmärtää toisin kuin todellisuudessa on, toimittajia manipuloidaan antamalla rajallista tietoa hankkeesta, asunnottomien tilannetta romantisoidaan, hankkeen etenemisestä pyrittiin olemaan mahdollisimman hiljaa, kaupungin omia työntekijöitä kiellettiin ottamasta kantaa hankkeeseen, hankkeen vastustajien määrää on vähätelty, jne… lista on suorastaan loputon. Ihmettelen miten huterilla ja vähäisillä tiedoilla päätöksiä tehdään.
Moni on viitannut Hietaniemenkatu 5:n asuntolakaavaan ja nykyiseen toimintaan. Kaava on ilmeisesti vuodelta 1907, siis 100 vuotta vanha! Tässä ikivanhassa kaavassa asuntola on sijainnut keskustan ulkopuolella ja asuntola oli tarkoitettu aivan tavallisten työssäkäyvien ihmisten käyttöön. Tuntuu todella oudolta että täysin toisenlaisen toiminnan / kohderyhmän ensisuoja voitaisiin sijoittaa ko. kohteeseen 100 vuotta sitten vallinneiden asuntola kriteerien perusteella. Nykyinen toiminta on kovin pienimuotoista verrattuna ensisuojan toimintaan. Kohderyhmätkin ovat kovin erilaiset, joten nykyisellä toiminnalla ei ole mitään tekemistä ensisuojan ja sen aiheuttamien ongelmien kanssa. Niitä ei voi samankaltaistaa mitenkään.
Mitä Sahaajankadun asuntolaan taas tulee, niin kaupunki on antanut ymmärtää että vuokranantaja ei halua jatkaa vuokrasopimusta, vaan vuokranantaja haluaa kiinteistön yritysten toimitiloiksi. Tämä mystinen vuokranantaja on ilmeisesti kaupunki itse ja täten siis Helsingin kaupunki ei enää jatka vuokrasopimusta itsensä kanssa. On annettu ymmärtää että Sahaajankadun kaava on jo muutettu ja ensisuoja ei voi jatkossa toimia siellä. Tämäkin on virheellistä tietoa, sillä kaavamuutos on vielä kesken.
Monissa muissa vaihtoehtoisissa kohteissa esim. päiväkodin, vanhustentalon, koulun, leikkipuiston, sairaalan, Kaupungin teatterin, ym. vastaavan toiminnan läheisyyden on katsottu olevan esteenä ensisuojan sijoittamiselle näihin kohteisiin. Mutta siinä ainoassa vaihtoehdossa jossa asia ei tod.näk. kaadu kaavakysymykseen, niin näillä ei olekaan enää mitään merkitystä vaan ne voivat sijaita jopa naapuritalossa saman pihapiirin vaikutusalueella. Muista kohteista on teetetty ympäristöselvitykset, mutta sitä ei ole tehty Hietaniemenkadun kohdalla. Nyt ilmeisesti joku on havainnut että se on tehtävä ja sosiaalilautakunta on vaatinut sen tekemistä. Kuka on se täysin objektiivinen taho joka pystyy tämän selvityksen tekemään. Toivottavasti kaupunki teettää sen sisäisesti eli itse arvioi omaa hankettaan, se on sitä demokratiaa ja yhteiskunnallisesti hyväksyttävää toimintaa.
Herää kysymys kenelle Sahaajankadun kiinteistö on luvattu ja mihin hintaan?
On käsittämätöntä että taloudelliset asiat ohjaavat nykyään kaikkea toimintaa ja vielä todella hyvin lyhyen aikavälin ajattelulla. Kaupungin taholta on annettu ymmärtää että hankkeen vastustajien todelliset syyt ovat taloudellisia kuten asuntojen arvonalennukset. Tämä on täysin epäasiallista ja olettamuksiin perustuvaa mustamaalaamista. Hietaniemenkatu 5 on ilmeisesti se helpoin ja halvin vaihtoehto kaupungin kannalta.
Tunnetusti tämänkaltaisissa hankkeissa kannattaa mennä sieltä missä aita on matalin.
Minulle on aivan sama mihin ensisuoja sijoitetaan vai pysyykö se nykyisessä paikassaan Sahaajankadulla, mutta se ei missään tapauksessa sovi puolustuskyvyttömien lasten, koululaisten ja vanhusten kanssa samaan pihapiiriin. Käykää hyvät ihmiset tutustumassa tähän Hietaniemenkatu 5 vaihtoehtoon. Menkää seisomaan ravintolakoulu Perhon vieressä olevan Töölön suurimman päiväkodin pihalle (100 lasta) ja miettikää miten raitiovaunu 8 pysäkiltä ensisuojan asiakkaat siirtyvät Hietaniemenkatu 5 sisäpihalla sijaitsevalle sisäänkäynnille. Ja miten suojaisan ympäristön päiväkodin ja Etu-Töölön ylä-asteen pihat tarjoavat ryyppäämiselle, piikittämiselle, virtsaamiselle ja muullekin ulostamiselle, vanhusten ryöstämiselle, ym. häiriökäyttäytymiselle. Tähän eivät pleksiaidat, läpikulun estämiset tai vastaavat toimet auta. Alue on nimittäin ilman minkäänlaista sosiaalista kontrollia iltaisin.
Koko prosessi on täynnä vastaavanlaisia kummallisuuksia. Ihmettelen ettei kukaan valvova viranomainen ole kiinnostunut tällaisesta toiminnasta päätöksenteossa, saatikka edes lehdistö kirjottaisi asiasta.
Esitän vielä kysymyksen, kuka kantaa vastuun kun 3-vuotias lapsi sai huumeneulasta hepatiitin tai pahimmassa tapauksessa HIV:n tai kun vanhus hakattiin kuoliaaksi huumeiden ostoon tarvittavan rahan takia tai kun sukulaisesi / tuttavasi lapsesta tuli huumeiden käyttäjä ylä-asteen pihalla tarjotun ilmaisen kokeiluannoksen takia? Sinäkö joka puolustit / kannatit ensisuojan sijoittamista pienten lasten, koululaisten ja vanhusten kanssa samaan ympäristöön?
4. toukokuuta 2006 kello 18.51
Tässä ehdotus vaihtoehtoiseksi esnsisuojan paikaksi. On keskellä, kaupungin omistama, heti vapaa, lienee Y-tontilla (julkisten palvelujen tontti),
Ei ehkä ole ihanteellinen, mutta Hietaniemenkatua selvästi parempi.
Hotelli Fenniasta löytyisi tilat muulle asuntolatoiminnalle, jos haluttaisiin
Minusta on ilmeistä, että kaupunki ei ole kovastikaan yrittänyt etsiä parempia vaihtoehtoja.
http://www.netshop.fi/cgi-bin/cgihaku.dll/general/netshop/1?id=1504771017&type=2&db=150&start=11&38841,8070793056
6. toukokuuta 2006 kello 16.59
Olen vanha ”etu-töölöläinen” muuttanut vanhempieni kanssa Viipurista 1945 Arkadiankadulle, ollut uudelleen evakossa 1961-1972 ja sen jälkeen palannut juurilleni! Näiden vuosien aikana olen useamman kerran miettinyt, mitä pahaa me täällä asuvat olemme tehneet?
Ratikoita meillä on ollut 2, 5, 7 ja nyt 3B ja 3T, ja nyt uusin viesti kertoo 7:n palaavan ja 3:n poistuvan, joten yhteys Arkadiankadun kulma-Lasipalatsi poistuu ja saamme kiertolaisen 7 Kampin kautta.
Nimi Kampin-Malmi on kummajainen, jota en muista koskaan kuulleeni, en silloinkaan kun Arkadiankadulta kävin Lapinlahden kansakoulua.
Nyt kaiken huippuna asunnottomien asuntola, jonka vielä voisi jotenkin ymmärtää, mutta sen ympärille kehitetty ensisuoja!!!
Sosiaalilautakunta on varmasti paikkaa hyvin tarkkaan harkinnut, jotta voisi tarjota ”asiakkailleen” mahdollisemman monimuotoisen ja virikkeellisen asuin- ja huoltoympäristön : Töölön päiväkoti, Etu-Töölö yläaste ja lukio,Kauppakorkeakoulu, Hanken, Pehonkadun vanhusten asuntola, ravintolakoulu Perho ja unohtamatta Domuksen opiskelijajoukkoa
Vastavalmistunut Kampin keskus tulee varmaan saamaan oman persoonallisen leiman sekä silmäniloa ja ”uusia tuoksuja” kaupunkilaisille, mutta tästähän ei ole haittaa päättäjille, sillä he eivät asu näillä kulmilla ja vielä vähemmän ilmeisesti käyttävät julkisia kulkuneuvoja.,
Edellisen kirjoittajan kysymykseen
Esitän vielä kysymyksen, kuka kantaa vastuun kun 3-vuotias lapsi sai huumeneulasta hepatiitin tai pahimmassa tapauksessa HIV:n tai kun vanhus hakattiin kuoliaaksi huumeiden ostoon tarvittavan rahan takia tai kun sukulaisesi / tuttavasi lapsesta tuli huumeiden käyttäjä ylä-asteen pihalla tarjotun ilmaisen kokeiluannoksen takia? Sinäkö joka puolustit / kannatit ensisuojan sijoittamista pienten lasten, koululaisten ja vanhusten kanssa samaan ympäristöön?
yhtyen tiedustelin mielenkiinnosta sosiaalilautakunnan jäsenten kotipaikkoja, ja sain ystävällisen vastauksen
Hei!
Kiitokset palautteestanne! Sosiaalilautakunnan jäsenet asuvat eri puolilla
kaupunkia, mutta yksikään ei Etu-Töölössä tai Hietanimenkadulla tai sen
läheisyydessä.
yst. terv.
Anna-Maija Neuvonen
sosiaaliviraston viestintäyksikkö
eli tällä joukolla ei ole mitään intressiä miettiä muita sijoitusmahdollisuuksia, heidän alle kouluikäiset eivät leiki näillä kulmilla eivätkä suuremmat käyt koulua.
9. joulukuuta 2009 kello 12.37
Ovathan kaikki seuranneet tapahtumien kehitystä?
Huumausainerikoksissa on tapahtunut ”nousua” ja näpistyksissä ja vahingonteoissa ”huomattavaa nousua”.
Alueella sijaitsevan elintarvikemyymälän edustajan mukaan ennen palvelukeskuksen avautumista kaupasta ei ollut tehty lainakaan hälytyksiä, mutta kesällä tilanne oli muuttunut täysin. Pelkästään elokuussa hälytyskäyntejä oli kertynyt 35. Turvallisuuspalveluyritys Securitaksen edustaja kertoo muistiossa, kuinka Lapuankadulla sijaitseva myymälä on noussut hälytyksillä mitattuna koko Suomen kolmoseksi.
Paikalliset asukkaat ovat järkyttyneitä kotikulmiensa muuttumisesta. Huumeruiskuja löytyy jatkuvasti lasten leikkipuistosta ja huumekauppaa käydään avoimesti. Palvelukeskuksen vieressä sijaitsevan vanhusten asuntolan asukkaat pelkäävät jopa ulos menemistä.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1014139
9. joulukuuta 2009 kello 13.20
olisiko aika tutustua vaikka raporttien ja uutisten kautta nykytilanteeseen koska paikan päällä tapahtuva muutos on teille vierasta ja varmasti ”yllättävää”.
Yllättäviä nämä seuraukset eivät ole meille jotka joudumme alueella asumaan. Ennen täällä sai asua.
esim
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1014139
Tänne voi kommentoida vaikka ihan omalla nimellä
http://kaupunginosat.net/toolo/index.php?option=com_fireboard&Itemid=826&func=showcat&catid=1