Blogit

Työhallinnon viranomaisilla on ongelma. Rahaa on jakaa yhdistyksille erilaisiin työllistämistarkoituksiin, mutta rahan käytön valvonta perustuu enemmän tai vähemmän luottamukseen. Se on ollut mitä ilmeisemmin iso ja kallis virhe.

Selvittelin asiaa pitkin viime viikkoa (HS 18. 12). Mitä enemmän keräsin viranomaisilta tietoa, sitä enemmän kylmäsi: työhallinnon maksamien tukien valvonta on retuperällä.

Verottajaakaan yhdistysten maksamattomat verot eivät ole aikaisemmin suuremmin kiinnostaneet, koska ”sillä ei ole tähän mennessä katsottu olevan suurta fiskaalista merkitystä”. Lainaus on suoraan eräältä verohallituksen korkealta virkamieheltä. Ensi vuonna ryhdytään sentään selvittämään, että onko yhdistyksillä ja säätiöillä ”fiskaalista merkitystä”.

Esimerkiksi Helsingin työvoimatoimistossa on nyt herätty tutkimaan pitkäaikaistyöttömien palkkaamiseen yhdistyksille myönnettyjen avustusten kohtaloa. Huolestuttavinta on se, että osa yhdistyksistä on kadonnut kuin tuhka tuuleen – ainakaan posti ei enää löydä järjestöjä niiden ilmoittamasta osoitteesta. Olen itse nähnyt nipun tällaisia työvoimatoimistoon palautettuja selvityspyyntökirjeitä.

Vahva epäilys on, että osa yhdistyksille myönnetyistä rahoista on mennyt suoraan koijareille. Vähintäänkin työnantajamaksut ovat maksamatta, joskus ilmeisesti kaikki verot.

Asia koskee erityisesti helsinkiläisiä veronmaksajia, koska Helsinki maksaa tukityöllistämiseen ylimääräistä Helsinki-lisää. Se on alun perin tarkoitettu nimenomaan työnantajamaksujen maksamiseen.

Työvoimatoimistossa ollaan todella harmissaan. Siellä menee aikaa huijareiden jäljittämiseen, kun mieluummin voimat käytettäisiin työllisyyden edistämiseen luotettavien ja kunnollisten yhdistysten kautta. Hyviä, tukityöllistettyjä työllistäviä yhdistyksiä tarvittaisiin jopa lisää.

Järjestöjen valvonta ei ole pelkästään työhallinnon ongelma. Olisi enemmän kuin kiinnostavaa tietää, kuinka tarkkaan esimerkiksi Suomen ulkoministeriö syynää, miten sen jakamat runsaat avustukset on oikeasti käytetty.

Helsingin valtuusto saa taas yhden kansanedustajan lisää, kun Suomen elokuvasäätiön johtoon siirtyvän Irina Krohnin tilalle eduskuntaan nousee helsinkiläisvaltuutettu Johanna Sumuvuori. Sumuvuorihan on Suomen Sadankomitean uunituore pääsihteeri.

Onnea siis Kalevankadulle. En tiedä, onko Arkadianmäellä Johnny Cash -faneja, mutta kohta on.

Helsingin valtuuston pikkujouluissa tarjoiltiin eilen luottamushenkilöille leipää ja sirkushuveja.

Tulennielijän ja akrobaattien esitysten lomassa valittiin valtuuston karaokemestari. Objektiivinen desibelimittari todisti voittajaksi varavaltuutettu Miina Kajoksen. Jos rakastat -soolo toi hänelle niukan, mutta ansaitun voiton tasaisessa kisassa.

Toimituksen valinta oli Laura Kolben vetämä Keskusta-kvartetti, jonka Tahdon olla sulle hellä oli – ööö – hellyttävä. Veikkaan, että professori Kolben akateeminen säärenheilahdus olisi kepun tupailloissa todellinen killer application.

Illan yllättäjä oli laulu- ja soitinyhtye Paula & the Boyz, jossa Paula K, Pekka S, Pekka K, Jussi P ja IC B panivat parastaan. Jussi P:n kravatti lensi nurkkaan, ja tomppajonesmaisesta fiilistelystä puuttuivat vain lavalle lentelevät pikkuhousut ja kalsarit. Todellinen klassikko. Epäselväksi jäi vain se, mitä yhtye varsinaisesti esitti. Juhlasalissa kiertäneen sinnikkään huhun mukaan kyseessä oli Paul Ankan Diana.

Niin, ja kuivakkaaseen kuntapoliittiseen tapaan pikkujoulujen jatkoilla puhuttiin politiikkaa. Ihan totta.

Helsingin sosiaaliviraston henkilöstölehdessä Uusossa on kaupunginjohtaja Jussi Pajusen haastattelu. Haastattelun kainalossa kehutaan, että Pajunen on mies paikallaan.

Kaupunginjohtaja kertoo, että hänen tuorein levyostoksensa on – luultavasti – Beatles. Lempipaikka kotona on kuulemma olohuoneessa uunin edessä syysiltana.

Pajunen näkyy lukevan alan kirjallisuutta. Arvatkaapa mikä on viimeisin hänen lukemansa kirja?

Jep, jep. New Yorkin entisestä pormestarista Rudolph Giulianista kertova The Prince of the City.

Helsingin kaupunginhallitus päättää tänään siitä, mikä on kaupungin kanta vuokra-asuntojen asukasvalinnasta. Apulaisoikeusasiamieshän huomautti Helsinkiä siitä, ettei helsinkiläisiä saa suosia vuokra-asuntojonossa.

Asuntolautakunta päätti jo aiemmin, että asukasvalintaperusteet muutetaan muodollisesti sellaisiksi, ettei helsinkiläisiä suosita. Käytännössä suosimista aiotaan jatkaa. Perusteluna on kaupungin omien lakimiesten apulaisoikeusasiamiehen kannasta poikkeavat näkemykset.

Helsingin lakimiesten perusteluista on todella vaikea löytää villakoira ydintä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori pyysikin kaksi viikkoa sitten paperit pöydälle. Hän myönsi rehellisesti, ettei ensilukemalla ymmärtänyt, mitä kaupungin lakimiehet olivat asialistalle kirjoittaneet.

Jotain on kyllä pielessä Helsingin lakimieslatinassa, kun ei edes oikeustieteen kandidaatti ja perustuslakivaliokunnan jäsen saa siitä selvää. Mahtaakohan asian ydin olla ihan selvä edes tekstin laatijoille?

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tapani Mäkinen oli kärppänä paikalla, kun keskiuusmaalainen kuntaliitoskeskustelu leimahti kuumimmilleen perjantaina.

Mäkinen lähetti iltapäivällä tiedotteen, jossa hän käänsi kaikki pääkaupunkiseudun yhteistyökuviot päälaelleen. Mäkinen ehdottaa Vantaan, Tuusulan, Nurmijärven, Keravan ja Järvenpään kuntaliitosta.

Vantaan kokoomuksen ykkösmiestä ei voi ainakaan syyttää siitä, että hän olisi jäänyt lähtötelineisiin.

Huikeinta asiassa oli se, että Mäkisen ulostulo tapahtui Uudenmaan liiton tiedotteella. Liittoon kuuluu sentään 24 kuntaa. Mäkinen on maakuntahallituksen puheenjohtaja ja johtaa sitä kautta koko Uudenmaan liiton työskentelyä.

Tiedote tuntui raivostuttaneen ainakin maakuntahallituksen ensimmäisen varapuheenjohtajan Jari Sainion, joka on myös Vantaan demarien valtuustoryhmän puheenjohtaja. Sainio ilmoitti heti Hesarin kaupunkitoimitukseen, ettei asiaa ole käsitelty maakuntahallituksessa lainkaan.

Vain muutamaa minuuttia ennen Sainiota ällisteli Mäkisen ulostuloa Vantaan kaupunginvaltuuston demaripuheenjohtaja Kimmo Kiljunen. Kiljusen äänestä kuului puhelimessa lievästi sanottuna ihmetys. Hän ei ymmärtänyt lainkaan Mäkisen kannanottoa ja ihmetteli, että mahtaako kysymyksessä olla laajempikin pääkaupunkiseudun kokoomuslaisten kanta.

Yhtäkkiä näyttää siltä, että Uusimaa on täynnä erilaisia kuntaliitosmahdollisuuksia. Ketä enää kiinnostavat haaleat puheet vapaaehtoisesta yhteistyöstä sekä kesyt palvelu- ja maankäyttömuistiot?

Eivät tainneet Paqvalin ja Joensivu arvata, minkälaiset tulvaportit avasivat, kun ehdottivat Keravan ja Tuusulan yhdistämistä.

Kyllä politiikka on mielenkiintoista, aina oppii jotakin uutta, äimisteli eräs keravalainen luottamusmies eilen, kun kyselin hänen mielipidettään Keravan ja Tuusulan juuri paljastuneesta kuntaliitosaikeesta.

Keravalaispäättäjän hämmästelyyn oli helppo yhtyä, kun tietää keskiuusmaalaisen kyläpolitikoinnin perinteen. Todellisuudessa on olemassa hyvin pieni joukko tuusulalaisia päättäjiä. Sen sijaan on suuri joukko hyryläläisiä, kellokoskelaisia ja jokelalaisia päättäjiä. Onkin helppo ymmärtää, miksi kuntaliitosta valmisteltiin aluksi salassa.

Saa nähdä, ilkeääkö joku sivuun jätetty poliitikko keksiä lennokkaita perusteluja sille, ettei kuntaliitoksen mahdollisuutta pitäisi edes tutkia.

Kunnanjohtajat Hannu Joensivu ja Rolf Paqvalin ovat nyt tarttuneet valtakunnallisen kuntauudistushankkeen tarjoamaan ainutlaatuiseen tilaisuuteen. He haluavat aloittaa kuntaliitoksen selvittämisen.

Kuntien korkeimmat virkamiehet osoittavat johtajuutta, jota on turhaan toivottu Keravan ja Tuusulan vaaleilla valituilta luottamushenkilöiltä.

Kuntaliitoksen selvittämistä kannattava tuusulalaisrehtori, kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Leivo osui eilen Helsingin Sanomien puhelinhaastattelussa asian ytimeen: Nyt ei riitä se, että katsotaan parin vuoden päähän. Nyt pitäisi osata katsoa kymmenien vuosien päähän.

Helsingin Energian internetsivuilla kerrotaan Helsingin jouluvalojen tarina.

Joulukatuperinne alkoi kehittyä valomainonnan lisääntymisen myötä 1920-luvulla Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Helsingin Kluuvikatu koristeltiin joulua varten ensimmäisen kerran 1930. Mallina oli Tukholman Drottningsgatan.

Sotavuosina jouluvalaistusta ei luonnollisesti ollut. 1949 Aleksanterinkadun kauppiaat halusivat juhlistaa joulua ripustamalla kadulle kolme kilometriä kuusiköynnöksiä ja 4 000 lamppua.

Aleksin mallin mukaan myös kuuden muun kadun kauppiaat koristelivat katunsa. Esimerkiksi Fabianinkadulle pystytettiin jättikokoisia enkeleitä valaistuine hameineen.

Aleksanterinkadusta kehittyi kuitenkin vähitellen Helsingin virallinen joulukatu. Helen-lehden mukaan Aleksanterinkadulla on suojanaan jopa Museoviraston suojelulauseke.

Nyt kun Suomen eliitti on kokoontunut itsenäisyyspäivän vastaanotolla Helsingissä, voidaan julistaa pieni visailu siitä, kuka heistä mahtuisi globaaliin kermakkoon.

Vakavia ehdokkaita taitaa olla vain yksi. Tämä syntyperäinen helsinkiläinen vilahti televisiossakin. Jotkut väittävät, että hänen toinen nimensä on God, mutta oikeasti se on Benedict.

Olen ollut kuuntelemassa herra B:n luentoa Helsingissä. Siellä hän teki jotain sellaista, josta ainakin Fortumin Lilius olisi lynkattu. B nimittäin vitsaili avoimesti sillä, miten paljon enemmän hän tienaa kuin kukaan muu paikalla ollut tavis. Ja mitä enemmän B vinoili suurista tienesteistään, sitä hauskempaa pienempipalkkaisella yleisöllä oli.

Herra B:n kotisivut kuvaavat hyvin hänen luonnettaan.

Lauttasaaressa päämajaansa pitävä Marinetek kaavailee meressä kelluvan kylän rakentamista Espoon Keilalahteen (HS 6. 12). Kyseessä olisi käytännössä ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettu kakkosasuntorypäs.

Marinetek on reilu vuosikymmen sitten perustettu kolmen miehen omistama yritysryhmä, jonka päätoimiala on venesatamien rakentaminen ympäri maailmaa.

Kovin moni Länsiväylää sukkuloiva ei ole varmasti tajunnut, että Keilalahden venesataman laiturissa oleva parakilta näyttävä rakennus on itse asiassa täysin varusteltu huvila. Rakennus näyttää parakilta siksi, että rakennuksen suunnitteluvaiheessa naapurissa olevien suuryritysten arkkitehdit olivat sitä mieltä, että kelluvan talon pitää sopia ympäristöönsä – siis Keilaniemen pääkonttoriarkkitehtuuriin!

Rakennus on sisältä täysin varusteltu: olohuoneeseen yhdistetty keittiö, makuuhuone, sauna ja erillinen wc. Alun perin Marinetekin piti rakentaa venesatamaan vain sadesuoja satamakapteenille, mutta ”homma karkasi käsistä”. Nyt yksi idea on johtanut toiseen ja kolmanteen, ja iduillaan saattaa olla kokonainen omaan innovointiin perustuva bisnes. Aika näyttää, mutteivat suunnitelmat ainakaan innostuksen puutteeseen kaadu.

Marinetek haluaa pitää hankkeestaan kuitenkin matalaa profiilia. Syynä on se, ettei se halua ärsyttää naapureina olevia suuryrityksiä: Nokiaa, Konetta, Elisaa ja Fortumia. Toistaiseksi naapurien suhtautuminen on ollut kuulemma suopean positiivista.

Suurin pelko lienee, että vastahankaan asettuva Nokia voisi halutessaa torpata koko hankkeen. Epäilemättä Nokian vaikutusvalta siihen riittäisi, mutta on vaikea keksiä syytä, miksi Suomen yritystoiminnan ikoni haluaisi sen tehdä. Kelluva kylä ravintoloineenhan olisi varsinainen nähtävyys pääkonttorin kupeessa.