Archive for 2005

Vuosi valtuutettuna

Lauantai, Joulukuu 31st, 2005

Perjantain Hesarissa päättyi kotimaan-toimituksen sarja, jossa seurattiin kunnanvaltuutettujen työtä vuoden ajan ympäri Suomea. Viimeisessä osassa Vantaan entinen kaupunginjohtaja Erkki Rantala moitti perinteistä puoluekoneistoa ja paikallishallintoa liian hitaaksi nopeatempoiseen lastenvaunulähetystöjen maailmaan.

Kunnallinen itsehallinto kaipaa ravistelua, väittää Rantala. Nykyinen konsultti Rantala huomioi, kuinka valtuustokauden alussa positiivisin odotuksin virittyneet päättäjät synkistyivät loppuvuotta kohti.

En ihmettele, jos valtuutettuja joskus turhauttaa.

Esimerkiksi Helsingin 85-jäsenisellä valtuustolla oli keväällä kyllä aikaa sen pohtimiseen, pitäisikö valtuutetuille hankkia veronmaksajien rahoittamat käyntikortit.

Sen sijaan valtuusto ei katsonut aiheelliseksi tuhlata aikaa siitä päättämiseen, tarvitseeko Helsingistä lakkauttaa terveysasemia. Kiusallinen asia jätettiin suosiolla 9-jäsenisen terveyslautakunnan kontolle.

Kiinnostavaa kyllä, vain kolmasosa terveyslautakunnan jäsenistä on varsinaisia kaupunginvaltuutettuja. Ravistelua tunnutaan kaipaavan, ainakin päätöksenteon logiikassa.

Valkoinen kuutio

Torstai, Joulukuu 29th, 2005

Stora Enson pääkonttorin suojelusta on syntynyt huvittava riita. Helsingin kaupunki ja Suomen valtio haluavat molemmat, että Katajanokan Valkoinen kuutio suojellaan, mutta kumpikaan ei halua sitä itse suojella. Kaupunki ja valtio sysäävät kilvan vastuuta toisilleen.

Stora Enson pääkonttori. Kuva: Jarmo Matilainen / HS

Pohjimmiltaan kyse taitaa olla siitä, kuka maksaa suojelun aiheuttamat ylimääräiset kustannukset, jos ulkoseinien italialaismarmori ei kestä yhtä pitkään kuin Stora Enson havittelema amerikkalaisgraniitti. Jos pääkonttori suojellaan rakennussuojelulakiin nojaten, kulut maksaa valtio. Jos suojelu tapahtuu kaavamääräyksin, kulut maksaa kaupunki.

Kyselin asiasta eilen ympäristöministeriöstä. Siellä tunnutaan pelättävän, että Valkoisesta kuutiosta saattaisi tulla ennakkotapaus, johon vedoten Helsinki voisi jatkossakin yrittää sysätä suojeluvastuuta valtiolle.

Ympäristöministeriö päättikin eilen, että talo suojellaan kaavamääräyksin. Päätöksen valitusaika on kuukausi. Veikkaan, että asiasta kiistellään vielä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Arabiassa ilmainen wlan

Keskiviikko, Joulukuu 28th, 2005

Kartoitimme joulun alla kaupunkitoimituksessa kollegani Jorma Erkkilän kanssa Helsingin ilmaisia langattomia verkkoja. Lopputulos oli masentava: Suomen pääkaupungissa on surkean vähän ilmaisia wlan-yhteyspaikkoja.

Maksullisetkin paikat ovat törkeän kalliita. 6-8 euron tuntiveloitus on kuluttajan kannalta aivan liian kallis.

Hämmästyttävintä on se, etteivät esimerkiksi Helsingin kauppakeskukset ole rakentaneet ilmaisia langattomia verkkoja asiakkailleen.

On olemassa kuitenkin yksi poikkeus, josta kuulin vasta joulun jälkeen. Arabian kauppakeskuksen päällikkö Tuula Saurama lähetti sähköpostia ja kertoi, että he tarjoavat alueellaan ilmaisen wlan-yhteyden kaikille halukkaille. Saurama epäili, että Arabia on Suomen ainoa ilmaista yhteyttä tarjoava kauppakeskus.

Ei käytännössä lainkaan

Keskiviikko, Joulukuu 28th, 2005

Helsingin Sanomat kyseli pääkaupunkiseudun väeltä, saavatko he vastinetta maksamalleen kuntaverolle. 56 prosenttia katsoi saavansa veroilleen vastinetta melko tai erittäin paljon.

Hämmentävää on, miten paljon pääkaupunkiseudulla on itseriittoisia ihmisiä. Kahdeksan prosenttia vastanneista ilmoittaa, etteivät he saa käytännössä lainkaan vastinetta verorahoilleen.

Alueella asuu siis noin 90 000 ihmistä, jotka käyvät yksityisillä lääkäreillä, kouluttavat lapsensa yksityisissä kouluissa ja ajavat omalla rahalla aurattuja ja valaistuja yksityisteitä. He eivät myöskään odota, että kunnallinen pelastuslaitos tulee sammuttamaan omistusasunnon nurkassa käryävää kuusta joulunpyhinä.

Todennäköisempi selitys ”ei käytännössä lainkaan” -vastauksien suurelle määrälle lienee se, että gallup on tehty puhelinhaastatteluna. Niissä ei ole aikaa miettiä kovin syvällisesti, mitä kaikkia palveluja se kunta oikein tuottaa.

12 300 €

Maanantai, Joulukuu 26th, 2005

Jouluna oli hyvää aikaa puhdistaa pöytä lukemattomista lukemattomista lehdistä. Silmiin sattui pari viikkoa vanha Presso, jossa läpikäytiin ulkopuolisen konsultin avulla Helsingin kaupungin taloutta.

Huolella tehdyssä jutussa ei sinänsä ollut maailmoja mullistavia uutisia, mutta muistutukseksi muutamia kiinnostavia lukuja.

Helsingin rahoitusjohtajaa Tapio Korhosta kun kuuntelee, niin voisi kuvitella, että asiat ovat Helsingin taloudessa kovin, kovin huolestuttavalla tolalla. Kurjuuden markkinoilla on kuitenkin hyvä muistaa, että kaupungilla on yhä nettovarallisuutta jokaista helsinkiläistä kohden 12 300 euroa. Esimerkiksi Vantaalla vastaavaa luku on vain 3 900 euroa.

Artikkelissa muuten arvioidaan, että Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhdistäminen tuottaisi vähintään 300 miljoonan euron säästöt vuodessa. Lukua voisi verrata vaikkapa Helsingin Energian tulokseen, josta Helsingin talous on nykyään niin kovin riippuvainen. Helsingin Energian tulos on vuodesta riippuen noin 200 miljoonan euron tuntumassa.

Hyvää joulua

Perjantai, Joulukuu 23rd, 2005

Helsingin kaupunginmuseon joulusivut

Tervehdys Espoosta

Torstai, Joulukuu 22nd, 2005

Kaupunkitoimitukseen tuli torstaina Espoon kaupungin lähettämä faksi. Koneen suoltamassa paperissa luki, että kaupunginjohtajalla on sähköinen joulutervehdys Espoon verkkosivuilla (!)

Kävin katsomassa Marketta Kokkosen joulutervehdyksen. Viestissä luki:

Failed! Please install required components to view the presentation.

Kollegani Anna-Leena Pyykkönen muisteli vanhaa vitsiä. Mistä tietää, että faksin on lähettänyt blondi?
– Paperin kulmassa on postimerkki.

Konsultti koulimaan kouluja

Keskiviikko, Joulukuu 21st, 2005

Helsingissä käytiin koko alkuvuoden kiivasta keskustelua koulujen lakkauttamisesta. Kauhean puhkumisen ja puhaltamisen lopputulemana kouluverkkoon päätettiin tehdä lähinnä kosmeettisia muutoksia. Suomeksi sanottuna kaupunginvaltuutettujen kantti petti, kun piti tehdä kovia päätöksiä.

Juttelin tuolloin lyhyesti valtuustossa I-C Björklundin kanssa. Turhautunut apulaiskaupunginjohtaja pohdiskeli ulkopuolisen selvitysmiehen palkkaamista asiaa ratkaisemaan.

Kysyin myöhemmin opetuslautakunnan puheenjohtajalta Annukka Mickelssonilta, mitä hän ajattelisi ulkopuolisesta selvitysmiehestä. Mickelsson tuhahteli konsultin palkkaamiselle ja piti sitä huonona ideana.

Mutta kuinka ollakaan, tuore tiedote kertoo, että opetusvirasto selvityttää yhteistyössä kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen kanssa ulkopuolisen konsultin avulla kaupungin kouluverkon kehittämistarpeet.

Jälleen suomeksi sanottuna: konsultti laatii ehdotuksen koulujen lakkauttamisesta. Väestöennusteet kun kertovat, että peruskoululaisten määrä vähenee Helsingissä 8 500:lla seuraavan vuosikymmenen aikana. Jos luokan keskikoko on 20 oppilasta, nykykokoisessa kouluverkossa olisi silloin 425 luokkahuonetta tyhjillään.

Kalkkunafile, calvadoskastike

Tiistai, Joulukuu 20th, 2005

Helsingin kaupunki järjesti perinteisen kaupunkitoimittajien joululounaan. Vanhalle Raatihuoneelle oli kutsuttu toimittajien lisäksi joukko korkeita virkamiehiä.

Kaupunginkanslian yleisen osaston johtaja Hannu Hakala muisteli lähes 30 virkavuoden syvällä rintaäänellä, että toimittajien joululounaan täytyy olla yksi kaupungin pisimpiä perinteitä – varmaan niiltä ajoilta kun dinosaurukset Helsingin perustivat.

Kaupungintalon maineikas keittiö oli tapansa mukaan pannut parastaan: muikunmätitoast, kalkkunafile, calvadoskastike, luumucharlotta, rommiluumut, La Chablisienne Chablis 2004 sekä kahvi.

Lounasta isännöi ensimmäistä kertaa uusi kaupunginjohtaja, joka muisteli jo haikeudella ensimmäisiä virkakuukausiaan.

Jussi Pajunen oli saanut isällisiä neuvoja apulaiskaupunginjohtaja I-C Björklundilta. I-C oli kuulemma neuvonut, että paras oppi kaupunginjohtajaksi on hovimestarin koulutus. Pajunen sanoi päässeensä neuvon ytimeen varsin pian: ensimmäiset kaupunginjohtajaviikot olivat olleet sellaiset, että aina kun hän oli kääntynyt kannoillaan, joku oli työntänyt kuohuviinilasin kouraan.

Lounas muuten järjestettiin Vanhan Raatihuoneen juhlasalissa eli empiresalissa, jossa Helsingin kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäisen kerran 1875. Salin sanotaan olevan yksi Helsingin kauneimpia.

Empiresali (Valokuva: Ilari Järvinen/ Museokuva) Helsingin kaupunginmuseo

Järki selätti populismin

Maanantai, Joulukuu 19th, 2005

Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina iltapäivällä, että Helsinki noudattaa apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätöstä siitä, ettei helsinkiläisyys saa olla peruste kaupungin aravavuokra-asuntojen asukasvalinnassa. Kaupunginhallitus päätti samalla ryhtyä aktiivisesti ajamaan lainmuutosta, joka mahdollistaisi vanhan käytännön eli helsinkiläisten suosimisen jatkamisen.

Ympäristöministeriö tutkii paraikaa ministeri Hannes Mannisen aloitteesta sitä, pitäisikö aravalakia muuttaa Helsingin toivomaan suuntaan. Ei olisi kovin suuri yllätys, vaikka lakia muutettaisiin: nykytulkinta ei ole kansalaisten oikeustajun mukainen. Vika ei varmasti ole Jääskeläisen, joka vain tulkitsi lakia niin kuin se on präntätty.

Täydet pisteet saa Helsingin kaupunginhallitus, joka ei lähtenyt mukaan asuntolautakunnassa kuohahtaneeseen populismin pyörteeseen. Asuntolautakunnasta kuullut puheet siitä, että noudatettaisiin lakia vain nimellisesti mutta käytännössä jatkettaisiin vanhaan malliin, voidaan nyt unohtaa.

Mikäli lakia ei muuteta, kaupunki voi yrittää muuttaa tulkintaa oikeusteitse. Ainakin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori kertoi maanantaina uskovansa, että Helsingillä olisi hyvät menestymisen mahdollisuudet aina korkeinta hallinto-oikeutta myöten.