Blogit

Vaikka Roskilde on ohi ja juhlittu, on pienen summauksen paikka. Pääsen asiaan vasta nyt, koska pari päivää hujahti maanantaina iskeneen festariflunssan potemisessa. Sellaista sattuu, kun elää hieman tavallista vitamiinittomammalla ja ohrapainotteisemmalla kuurilla ja maistelee ihmisten kanssa samoista mukeista.

Festivaali oli tänä vuonna aivan mahtava, vuoden parhaani toistaiseksi. Oli niin kivaa, että vieläkin itkettää. Kaunista ja helteistä oli koko viikonlopun. Loistavaa musiikkia yllin kyllin.

Esityksistä minua ilahduttivat erityisesti uskomattoman kaunista musiikkia taidolla ja lempeydellä esittänyt Fleet Foxes, suureellisen lempeyden todelliset messiaat – Coldplay, ihastuttavimmista ihastuttavin ja terhakoista terhaikkain – Lily Allen, Skotlannin ylpeät työläiset Glasvegas sekä viikonlopun parhaalla tanssi- ja limbokeikalla säväyttänyt Friendly Fires. Eikä sitä Faith No Morea voinut tälläkään kertaa olla rakastamatta. Suosittelen kuuntelemaan kaikkia edellä mainittuja myös levyiltä.

Lupasin palata ruoka- ja juomateemaan. Teen sen nyt.

Muutama viikko sitten Provinssirockissa tuli syötyä festarialueella raakoja kalapuikkoja ja hirvittävää, ties mistä tehtyä tusinakebabia. Vaikka nirsoilu ei kuulu tapoihini, ruoka jäi kesken. Elin nesteen voimalla. Kokeilemieni ruokakojujen annoksista maistuivat läpi kiire ja rahastus. Ruoka oli kallista halvimpiin aineksiin verrattuna.

Roskilde helli ruoan ystäviä. Söin joka päivä uskomattoman hyvin. Kuninkuuskojuksi muodostui iloisia Roskilden hippejä jo yli 20 vuotta ruokkinut kasvismekka Den Gyldne Bønne, jossa sain toiveestani samaan annokseen sekä falafeliä että rapeita kasvispihvejä sekä tietysti perunasalaattia, oliiveja ja sen sellaista.

Elämää suurempaa ruokaa ja jumalan puhetta, Den Gyldne Bønne. Kuva: Aleksi Kinnunen

Sain myös erinomaista thairuokaa:

”Tofu box”

Siirrytään tanskalaisiin juomatapoihin. Ystäväni tiivisti olennaisen Roskilden vieraitaan hellivästä juomakulttuurista (Roskildessa saa kuljeskella muki kädessä alueella vapaasti) näin: ”Mieluummin mä täällä dokaan kuin jossain Merimaan häkissä.”

Viittaus Ruisrockin promoottori Juhani Merimaahan oli tässä yhteydessä ilmeisesti tarkoitettu synonyymiksi Roskilden kanssa samaan aikaan järjestetylle Ruisrockille – joka taas sai luvan symboloida koko ikävää suomalaista kaljakarsinakulttuuria, joka ei sovi rockfestivaalien vapaan flaneerauksen luonteeseen.

Neljä tapaa nauttia olutta Roskildessa:

Kymmenen Tuborgia kerralla.

Viisi Tuborgia kerralla.

Tarjoilija tulee kysymään viereen kesken keikan, että kelpaisiko kylmä olut?

Käy se näinkin.

Jos Roskilden festivaalin ilmat olivat parhaat 33 vuoteen, ilahdutti myös se, että väkeä saapui yhtä paljon kuin viime vuonna. Se tarkoittaa, että hyväntekeväisyysjärjestöllä jää rahaa jaettavaksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen uhrien auttamiseen.

Roskilden festivaali järjestetään ensi vuonna 1.-4.7. Silloin festivaali viettää 40-vuotisjuhlaansa. Olen raapustanut omalle toivelistalleni lavoille kuulemma palailevan Portisheadin ja Daft Punkin. Myös Blur, jonka alkuperäismiehistön yhtä ensimmäisistä paluukeikoista Glastonburyssä The Guardian hehkutti täysien pisteiden arvoisesti, olisi enemmän kuin toivottu.

Päätän Roskilde-raportointini kesäniiskutuksesta huolimatta viime viikonlopun lämpöä hehkuviin tunnelmakuviin, sinne jonnekin Arena-teltan ja ruskettuneiden ihmisten kupeeseen, valtaville ruohokentille, maailman parhaan musiikin ja Själlannin hyväilevien ilmojen tykö.

Jopa tänne Roskildeen saapui eilen lauantaina tieto, että Turun Ruisrockissa seisoskeltiin kaatosateessa. Kaljateltoissa lienee ollut tiheää. Tänään Ruissalossa vaikuttaisi olevan päivitysten mukaan parempi ilma.

Roskilden viikon jatkunut helle katkesi tänään sunnuntaiaamuna. Ensimmäinen pöhnäinen vilkaisu hotellin verhojen alta paljasti, että taivaalle oli kerääntynyt pilviä. Puin farkut jalkaan ensimmäisen kerran koko pitkän viikonlopun aikana.

Äsken, kun kuuntelimme alati parantavaa White Liesiä, ilma tuntui taas lämpenevän. Mutta nyt taas jostain tuli pilviä. Katsotaan toteutuuko viikonlopun aikana kuultu ennuste, jonka mukaan illalla taivas repeää.

Eagles of Death Metal huudattaa päälavalla ”amenia”. Hyvä!

Yksin esiintynyt Pete Doherty oli yllättävän hyvä ja taitava kitaranrämpyttäjä sekä pelimanni, kun ottaa huomioon odotukset.

Olen muuten onnellinen Ruisrockin huimasta menestyksestä. Onko sen viesti, että yleisökadon kokeneen Provinssirockin ohjelma oli vain laimea? Tuskin Provinssin jälkeiseen maanantaihin osunut VR:n lakko nyt niin paljon vaikutti ihmisten intoon kuunnella musiikkia ja pitää hauskaa.

Täällä Roskilden pelloilla yleisö kuljeskelee aiempia päiviä raukeamman oloisena. Eipä ole mikään ihme. Ruohokenttien kirkas vehreys alkoi haalistua jo uskoakseni ensimmäisenä päivänä. Nyt kaikkialla on vain tallottua nurmikkoa, tomua (sitä on kaikkialla: nenässä, laukussa, piilolinssien alla, kameran kennolla, ruoassa) ja onnellisen väsyneitä ihmisiä. Kaunis näky tämäkin.

White Lies -yhtyettä kuunneltiin Odeon-teltalla sunnuntaina raukeissa tunnelmissa. Kuva: Aleksi Kinnunen

Juttelin juuri mukavien tanskalaisnaisten kanssa. He olivat Roskildessa ensimmäistä kertaa, koska kaikkea pitää kuulemma kokeilla. Herkistelin takaisin heidän hienosta festivaalistaan.

Olen miettinyt täällä ollessani maailman onnellisimmaksi maaksi kehuttua Tanskaa ja sen kansalaisia. Heiltä olisi paljon opittavaa, ainakin näin festivaalin näkökulmasta. Kuten vaikkapa kasvisruoan tekemisen ja tarjoilemisen jalo taito (siitä lisää myöhemmin), ympäristöystävällisyys, ystävällisyys muutenkin, kauniit polkupyörät ja tuulivoima (ajattelin viedä kotiin tuliaiseksi kymmenen ”atomkraft, nej tak” -klassikkokassia kavereille jaettavaksi). Kliseistä mutta tärkeää.

Lily Allen oli eilen äärimmäisen kiva. Myrskyvaroitus Flow’hun on annettu. Katsotaan, millaiseksi meno äityy Britneyn ja Madonnan keikoilla. Olisin iloinen, jos voisin julistaa eurooppalaisen Lilyn kovemmaksi.

Seuraavaksi kuuntelemaan The Whitest Boy Alivea, Yeah Yeah Yeahsia ja festivaalin päättävää, odotettua Coldplayta (parhaat biisit tänään Viva la Vida, The Scientist ja Politik).

Ja tiedetäänpä nyt myös se, mikä on ”human car wash”. Tänne festarialueelle on kaiken muun aktiviteetin lisäksi tuotu kontti yksin huoltoasemalta tuttua metodia hyödyntävää ihmispesua varten. En kokeillut, olisi pitänyt:

Ilmeisesti Roskilden festivaalin edustaja odotti torstaiaamupäivänä suomalaisyhtyettä Kööpenhaminan lentokentän tuloaulassa. Kuva: Aleksi Kinnunen

Onnea Eevis ja kiitos pajatson tyhjentäneestä yrityksestä Antti! Oikea vastaus on siis Alamaailman vasarat, kuten molemmat vastaajat tiesivät. Toinen tänä vuonna Roskildessa esiintynyt suomalaisyhtye oli Paavoharju.

Onnettarena toiminut hotellihuonekämppikseni arpoi Eeviksen voittajaksi. Eevis, jos palkinto eli Oasis-pinssi kelpaa, lähetätkö postiosoitteesi osoitteeseen aleksin@welho.com.

Yleisö nauttii helteestä Roskildessa. Kuva: Aleksi Kinnunen

Taas paahdetaan ihoa Roskildessa. Istuskelen bäkkärillä aurinkovarjon katveessa, kuuntelen päälavalla soittavaa Håkan Hellströmiä, joka kuulostaa hyvältä, festivaalin tunnelmaan sopivalta ja kollegan mukaan Rubikilta.

Poptoimittajakollegat Suomesta kertovat pöydässämme saksalaistoimittajille, että me suomalaiset olimme natseja toisessa maailmansodassa. Sellaista. Hah. Taas viedään Suomi-kuvaa maailmalle.

Eilen oli sitten aivan älyttömän hyvä musiikkipäivä ja päivä muutenkin. Bändikartan mukaan myös tänään maailman parhaan popmusiikin juhlat jatkuvat. Seuraavassa järjestyksessä: Elbow (30 minuuttia to go!), Amadou & Mariam, Lily Allen, The Pains of Being Pure at Heart, Fever Ray ja illan kruunaava maailman paras bändi Pet Shop Boys. Itkettää jo nyt.

Väkeä on paljon, mutta juuri sopivasti. On täyttä, mutta ei ahdistavan tukkoisaa. Tuborg maistuu ja hellettä piisaa, Tanskan television mukaan tänään on jopa 29 astetta. Siksi istuskelemme tässä aurinkovarjon alla.

Kuuntelin Astoria-teltassa päivän aluksi kotimaista Paavoharjua, joka ei turhan usein keikkaile Suomessa. Yhtye esitti kaunista, triphop-sävytteistä (nyt tulee varmasti puukkoa, mutta tulkoon) saunakammarifolkia. Oikein nättiä ja herttaista. Ei ihme, että hangossa tykätään Suomen hipeistä.

Koska eilen mainitsemani Mewin Jonas Bjerren pussailu on päätynyt täällä Tanskassa uutiseksi, laitetaan paparazzikuva. Ottakaan pois, jos ei sovi Hesarin linjaan.

Mewin Jonas Bjerre fiilistelee. Kuva: Aleksi Kinnunen

Ja loppuun vielä ilmakuvaa eiliseltä Faith No Moren rakastettavan hyvältä keikalta. Täältä.

Elbow odottaa, taas mennään.

Täällä Roskildessa toinen festaripäivä taittuu kultaavaksi illaksi. Istuskelen sortseissani bäkkärin ulkopenkeillä, juon kahvia, syön maittavaa tanskalaista voileipää (lihaa ja valkosipulimajoneesia) ja kuuntelen tuosta oranssilta lavalta kantautuvaa Nick Cave and the Bad Seedsin konserttia. Henry Lee soi parhaillaan. Oikein kaunista.

Perjantai on ollut musiikillisesti monin verroin parempi kuin heppoinen avausilta. Tänään olen itkenyt vanoja tomun peittämälle naamalleni uskomattoman komeaa musiikkia esittävän Glasvegasin (menkää Ruisrockiin lauantaina kuuntelemaan Geraldine ja It’s My Own Cheeting Heart That Makes Me Cry! Edellisellä lähtee, toinen tulee pian perään) tahtiin, rakastanut Mike Pattonin miehekästä örinää päälavalla yllättävään aikaan kello viisi (moni on ihmetellyt, miksi festivaalin kesties odotetuin keikka oli niin varhain. Kuulemma bändin omasta toiveesta), tanssinut ja limbonnut vuoden elektropopsensaatio Friendly Firesin mukana, ihastellut iltapäivässä Fleet Foxesin pehmeää kaunofolkia, juonut korruptio-olutta, tainnut vähän myös salakuljettaa olutta ja nähnyt Mewin Jonas Bjerren (myös huomisia Ruisrockin vieraita) suutelevan kiihkeästi.

Eikä vielä olla kuin päivän puolivälissä.

Joukkojen sijainti on sovittu tuttuun tapaamispaikkaan kahden tunnin päästä aloittavan Oasiksen ajaksi, jotta oluthuuruinen ja veljellinen yhteislaulusessio olisi taattu.

Kiistelimme juuri Oasiksen parhaista kappaleista. Minun valintani oli tänään seuraava: 1. Live Forever, 2. Supersonic, 3. Wonderwall (joka ei ole hyvä livebiisi), 4. Champagne Supernova ja 5. Rock ‘n’ Roll Star. Bublin’ under Slide Away. Olen Definitely Maybe -koulukuntaa.

Tämän vuoden lausahdus suomalaisjoukkiossa tuntuu muuten olevan ”Oasis-käpis”. Se tarkoittaa ilmeisesti järjen menettämistä tämän suosikkiyhtyeen tahdissa. Hufvudstadsbladetin musiikkikirjoittaja Nalle Österman voi korjata merkityksen kohdilleen, jos olen väärässä.

Kehutaan vielä tätä tunnelmaa. Olen ehtinyt tänä vuonna remuta festareilla jo Kalifornian Coachellassa, Barcelonan Primaverassa, Provinssirockissa ja Pitkässä kuumassa kesässä. Jotenkin vain tämä Roskilde viehättää minua kaikkein eniten. Upealla säällä on toki merkitystä, mutta voi tätä ystävällisyyden, levollisuuden, toimivuuden ja mukavien ihmisten määrää musiikista puhumattakaan. Joskus, kuten täällä, suuri on kaunista. On upeaa hengittää enemmän ja vähemmän samaan tahtiin ja tallata samoja tomuisia polkuja 100 000 yhtä likaisen ja onnellisen musiikinystävän kanssa.

Päivän tunnelmakuvin kohti uusia seikkailuja, Oasista, Little Bootsia ja Grace Jonesia.

Mainion Friendly Firesin tahtiin limbottiin Roskilden Odeon-teltan edustalla perjantai-iltapäivänä. Helle jatkuu. Kuva: Aleksi Kinnunen

Roskildessa on saatu nauttia helteisen kauniista säästä. Pikniköintiä torstai-illan viimeisissä auringonsäteissä Arena-teltan edustalla. Kuva: Aleksi Kinnunen

Huomenta!

Uusi helteinen päivä Roskildessa, uudet, entistä vauhdikkaammat kujeet.

Täällä bäkkärillä on aivan loistava meno. Ihmiset lekottelevat ja nukkuvat aamupöhnässään puiden katveessa, syövät tuoretta ananasta ja hummusta ja juovat reilun kaupan kahvia. Kevyt tuulenvire vilvoittaa hetkittäin, mutta uskomaton helle tai mikään muukaan ei voisi juuri nyt haitata: tänään perjantaina on luvassa monen mielestä viikonlopun kovin kattaus ja kovempi esiintyjälista kuin esimerkiksi viime vuonna yhteensä. Tällaisia puheita olen kuullut.

Hyvältä tosiaan vaikuttaa. Tänään näyttää käyvän esimerkiksi niin, että pääsen 15 vuoden odotuksen jälkeen kuulemaan – en Oinasta tai No Way Sista enkä mitään muutakaan Oasis-tribuuttibändiä – vaan ihka-aitoa ja oikeaa Gallagherin veljesten brittiläisessä lagerissa, perjantai-illan tupakannatsoissa ja Manchester Cityn voitonlauluissa uitettua ärhäkkää ja ylevää jätkämäistä kitararockpauhua. Live Forever!

Oasiksen Tukholmassa viime talvena kokeneet ovat osanneet kertoa, että yhtye on komeassa vedossa. Toivotaan näin.

Luvassa on Oasiksen lisäksi Kaisaniemessä ihastuttanut Faith No More, viimeisiään kuulemma vetelevä Nine Inch Nails, pastoraalista pop-americanaa esittävä Fleet Foxes, tämän vuoden tanssipunk/elektropop-sensaatio Friendly Fires, Ruisrockiin lauantaina saapuva Glasvegas, todella kiinnostava disco-veteraani Grace Jones, mainiota eklektistä indiepopppia esittävä Gang Gang Dance, Provinssirockissa rokannut Nick Cave and the Bad Seeds, upea ruotsalainen lauluntekijä Jenny Wilson, Goldfrappin tuore hengenheimolainen Little Boots, huonon levyn kuulemma julkaissut Mars Volta, nuori folktulokas First Aid Kit sekä norjan Röyksopp.

Väkeä tuntui eilen illalla Kanye Westin ja Mewin keikkojen aikaan olleen uskomattoman paljon. Keskiviikko-iltaan mennessä neljän päivän lippuja oli myyty 65 000 kappaletta, minkä lisäksi 100 euron päivälippuja oli myyty noin 4000.

Yleisöpaljoudesta mainitsi aamupalapöydässä myös Elmu ry:n ohjelmapäällikkö Eeka Mäkynen, joka muisti myös mainita päivälippujen myynnistä koituneesta ongelmasta. Kuulemma päivälippujaan visa electroneilla maksaneet olivat sekoittaneet rannekkeiden vaihtopisteen sen verran pahasti, että ennakkolipun ostaneet saivat seistä tunnin kuumassa jonossa ranneikkeitaan odottamassa. Muutoin ei voi kuin jälleen kerran antaa täydet pisteet Roskilden poikkeuksellisen mukaville ja ystävällisille järjestelyille. Olen liikuttunut festarin hienoudesta.

Huomiseksi kaavaillun, mutta keikkansa peruneen Lil Waynen korvaa suomalaisesta näkykulmasta turhan tutuksi tullut Gogol Bordello.

Ehdimme täällä jo herätellä toiveita, että joku Puolan Open’erissa tänä viikonloppuna esiintyvistä kärkinimistä kuten Basement Jaxx, Arctic Monkeys tai M83 olisi saapunut räppärin korvaajaksi.

Mediadeskillä osattiin äsken kertoa, että säätiedotteet ovat hieman muuttuneet eilisestä. Kuulemma tänään illalla on pienehkö kuurosateen mahdollisuus. Huomenna, kun vuorossa on ällistyttävän pakahdutavan ja elämää suuremman konserttielämyksen Helsingissä luotettavien tietojen mukaan eilen loihtinut lempiyhtyeeni Pet Shop Boys, ilman pitäisi olla ihan hyvä.

Shake along with The Gallaghers!

Kanye West muutti orassin lavan eturivin torstai-iltana teinidiskoksi. Kuva: Aleksi Kinnunen

Kuvakaappaus pressiteltan seinältä lupailee, että lauantaina illalla sataa hieman. Siihen asti minisortsikeli.

Nyt kuuntelemaan hiestä nihkeänä Social Distortionia, Lucinda Williamsia sekä illan kohokohtana Kanye Westiä ja Mewiä.

Kanye muuttaa huhujen mukaan Roskilden oranssin lavan kultaiseksi klo 23.15 Suomen aikaa. Lavarakennelmaa, jota voi vilkaista täältä, Pitchforkmedian toimituspäällikkö Mark Richardson kuvaili sanoin ”a broken ankle waiting to happen”, heh. Saa nähdä miten A-han Take on Me:tä lempikappaleenaan pitävän surusilmäräppärin käy.

Täällä bäkkärillä soi itse asiassa räppi jo nyt. Ruotsalainen Petter korkkasi oranssin lavan, vaikka kunnia on perinteisesti kuulunut tanskalaisille. Kunnollista perustetta en ole kuullut.

Tunnista Köpiksen lentokentältä bongattu ja Roskildessakin esiintyvä suomalaisbändi. Oikein vastanneiden kesken arvotaan Oasis-pinssi! Vastausaikaa sunnuntaihin.

Kyllä suomalainen aina suomalaisen tunnistaa, Kööpenhaminassakin. Kuva: Aleksi Kinnunen

Terveisiä uskomattoman paahteisen kuumasta Tanskan Roskildesta, missä naputtelen ensimmäistä blogi-postausta Elmu ry:n ”teurastajakouluksi” kutsutussa majapaikassa kivenheiton päässä Pohjois-Euroopan suurimman festarin toistaiseksi vehreästä ruohokentästä.

Reilun kolmen tunnin päästä minun on tarkoitus heilua jo alueella, kokeilla lihasvoimalla toimivaa maailmanpyörää (vai mikä ihme on ”tivoli wheel” kuten asia minulle esiteltiin) ja kuunnella Social Distortion -yhtyettä 17 000 ihmistä vetävässä Arena-jättiteltassa kylmä Tuborg Guld -mukillinen kädessäni.

Vielä siitä säästä: täällä on juuri nyt niin loistava ilma, että läpykkäät tuntuivat sulavan kiinni katukiviin tuossa teurasmajan edessä. Festivaalin tiedottajan Esben Danielsenin mukaan säät ovat toistaiseksi olleet parhaat vuosiin (vaikka festivaali alkaa tänään, kymmenet tuhannet ovat bailanneet leirintäalueella jo koko alkuviikon). Aurinkoa on piisannut ja lähes kolmenkymmentä astetta hellettä. Kelpaa. Pikkusortsit on jalassa.

Järjestäjän puheesta paistoi tosin ehkä pieni myyntihenkisyys, sillä festivaalilla on vielä myymättä noin 10 000 lippua. Koko totuus taitaa olla, että lauantaina saattaa tulla pieni sateenripaus, mutta toivotaan, ettei lantsareita tarvitse kaivaa laukusta esiin.

Tänään torstaina alkavan ja 39. kerran järjestettävän musiikkijuhlan kattaus näyttää jälleen vahvalta, pääesiintyjien osalta jopa viime vuotta paremmalta. Suomen lisääntynyt keikkatarjonta on toisaalta aiheuttanut sen, että neljä yhdeksästä pääesiintyjästä (Pet Shop Boys, Slipknot, Faith No More ja Nick Cave and the Bad Seeds) on nähty tai nähdään myös kotimaassa. Myös pari muuta Roskilden olennaista nimeä piipahtaa kotimaan festareilla. Roskilde ei siten tunnu enää aivan samanlaiselta ainutkertaiselta mahdollisuudelta ratsata vuoden tärkeimpiä bändejä kuin mitä festivaali oli joskus.

Silti en todellakaan valita. Olen innoissani. Ajattelin katsastaa seuraavan neljän vuorokauden aikana ainakin seuraavien artistien esityksiä: Coldplay, Oasis, Kanye West, Nine Inch Nails, Pet Shop Boys, Faith No More, Mew, Lily Allen, Glasvegas, Trentemöller, Fleet Foxes, Grace Jones, Little Boots, Friendly Fires, Röyksopp, Elbow, Amadou & Mariam, Lil’ Wayne, The Pains of Being Pure at Heart, Håkan Hellström, Pete Doherty, The Whitest Boy Alive, Yeah Yeah Yeahs, White Lies ja niin edelleen. Arvioit lävähtävät kulttuuriosioon, printtiin sekä nettiin. Tänne blogiin päivitän muita tunnelmia.

(Tässä välissä kämppäkaverini, suihkunraikas ja puolipukeinen Rumba-lehden päätoimittaja Viljami Puustinen repeää nauruun, kun hän huomaa ”hotelliamme” vastapäisessä ikkunassa alastoman tunnetun suomalaisen musikkialan pr-työntekijän.)

Kovin kattaus osuu monen mielestä perjantaille, jolloin esiintyvät Kaisaniemessä upean keikan esittänyt Faith No More sekä kuulemma päräyttävässä kunnossa oleva Oasis. Hienoa nähdä Gallagherin veljesten jyräyskeikka vihdoin elävänä, vaikka ehkä 15 vuotta liian myöhään.

Pahimmat päällekäisyydet osuvat omalla kohdallani tälle illalle, kun lemmikkini Kanye West ja Mew soittavat osittain ristiin. Hirvittävä tilanne! Vaikeaa tulee olemaan myös huomenna perjantaina, kun tismalleen samaan aikaan aloittavat Faith No More ja Glasvegas. Perjantaina myös Oasis ja ihana Gang Gang Dance menevät ristiin, mutta Gallagherit vievät voiton.

Peruutuksia on tässä vaiheessa tiedossa kaksi: juuri tulleen tiedon mukaan festivaalin ”sub-headlinereihin” lukeutuva räppäri Lil Wayne on perunut lauantain oranssin lavan keikkansa. Roskilden toimisto yrittää puuhata korvaavaa esiintyjää. Joku ehdottaa festivaalin foorumilla epätoivoisesti ”AC/DC”.

Yhdysvaltalaisen Wavvesin korvaa mainio ruotsalainen The Field, mutta samaan aikaan soittavat myös sekä Little Boots että The Mars Volta.

Eilinen oli hieno festivaalipäivä. Ensin Solomon Burken soulia (keikka oli korniudestaan huolimatta aika hieno), sitten My Bloody Valentinen korviahuumaavaa kitaravallirockia ja lopulta Neil Young.

Opin tanskalaisilta suuria viisauksia kuten sen, että ”kun on kerran ottanut Guldia, ei enää halua palata Gröniin”. Kyse on Tuborgin, festivaalin suurimman sponsorin, olutlaaduista. Grön on keskaria, Guld vahvempaa.

Tämän kuolemattoman maksiimin kertoi minulle futisfani, Liverpoolin kannattaja. Hänellä oli myös huvittava anekdootti kerrottavana. Hänen ystävänsä Kim oli lähettänyt Solomon Burkelle kappaletoiveen, ilmeisesti valehdellen ummet ja lammet siitä kuinka suuri fani hän on. Kappaletoive oli tietysti Liverpoolin kannattajien tunnuslaulu You’ll Never Walk Alone.  Keikalla Burke sitten esitti kappaleen ja omisti sen lukuisia kertoja ”nuorelle naiselle nimeltä Kim”. Kim oli itse asiassa aika kookas mies. Vedätys ei olisi ollut lainkaan niin hauska, ellei Burke olisi ollut aikamoinen jeesus lavalla. Hän toisti koko ajan ”I love you”, ”come here my children” ja ”thank you for the lights”.

Burken keikan aikana huomasi taas kuinka hyväntuulista väkeä tanskalaiset ovat. Yleisö tanssi huolettomasti läpi koko keikan ja näytti yleisesti ottaen siltä, ettei ketään kiinnosta penniäkään mitä muut ajattelevat heistä. Keskustelin paikallisten kanssa tuoreesta onnellisuustutkimuksesta, jonka mukaan tanskalaiset ovat virallisesti maailman onnellisinta väkeä (ja Suomi sijalla 25). Heidän mukaansa yksi avain on ihmisten välinen luottamus. Tanskalaiset kokevat voivansa luottaa toisiin ihmisiin ja se lisää heidän onnellisuudentunnettaan.

Paikallinen ystäväni tosin ilmoitti, että koulut Tanskassa ovat ihan ”Azerbaidzan-tasoa”. Hänen mukaansa tanskalaiset lapset oppivat myös puhumaan ja lukemaan paljon muita kansoja myöhemmin, koska he eivät saa selvää vanhempiensa puheesta.

Teoria tuntuu paikkansapitävältä. Sitä voi myös testata puhumalla tanskalaisille muutakin kuin englantia. Kun heille puhuu ruotsia, puhuvat he takaisin tanskaa (jota on mahdotonta ymmärtää, vaikka he puhuisivat kuinka hitaasti).

Sunnuntain ohjelmaan kuuluu heviä (Slayer), soulia (Sharon Jones & The Dap Kings), folkia (Bonnie ”Prince” Billy), suomalaista rockia (Von Hertzen Brothers), Skoonen murretta (bob hund), räppiä (Jay-Z) ja kaupan päälle vielä viehättävä Cat Power. Ja ehkä pari mukia Guldia. Aurinko nimittäin paahtaa, eikä taivaalla näy pilven pilveä.