Blogit

Vielä pikainen ja vaipanvaihtoteknisistä syistä viivästynyt yhteenveto Ankkarock-viikonvaihteen saldosta.

Yksi keikka nousi omassa kirjanpidossani yli muiden: brooklynilaiselta TV on the Radiolta osasin odottaa paljon, mutta enpä arvannut, että livenä yhtye svengaa vielä tehokkaammin. Ja herttinen sentään, miten komean sielukkaasti Tunde Adebimpe ja Kyp Malone laulavatkaan. Kaiken lisäksi jälkimmäinen kantoi naamassaan viikonvaihteen vakuuttavinta partaa, ja ylisuuret silmälasit vain korostivat mielikuvaa hullusta professorista.

Hieno päätös koko bileille. Tämä mieluusti uudestaan vaikka Tavastialla, kiitos!

Tanskalainen Volbeat on tänä kesänä soittanut joka toisella Suomen festivaalilla, mutta itse ehdin kyytiin vasta nyt. Sangen vakuuttavaa, vaikka yhtyeen voimametallin ja purkkamelodioiden yhdistelmä oli välillä turhankin juustoista, kuten lainapala I Only Wanna Be With You, myös Bay City Rollersin ohjelmistosta tuttu ällöpoppi. BCR-metallia? Hmm, enpä tiedä…

Jotain uusia kujeita arkisen Ankkarockin pitäisi ensi kesäksi miettiä. Pääkaupunkiseudulla kilpailu konserttieuroista on niin kova, että Korson hiekkakenttä tarvitsee täyttyäkseen aika kovia nimiä. Nyt otettiin pohjakosketus, kun väkeä oli yli puolet vähemmän kuin parhaimmillaan: lauantain 9000 ja sunnuntaina 11500.

Törmäsin bäkkärin portilla pääpromoottori Juhani Merimaahan, joka laskeskeli viikonlopun saldoa kryptisesti: ”Ei tällä lompakko ainakaan lihomaan pääse.”

Kesän Ankkarockin kotimainen anti ei ole jättänyt paljon varaa yllätyksille. Eilen lauteilla nähtiin muun muassa Maija Vilkkumaa, Egotrippi, CMX ja Tehosekoitin, tänään oman osuutensa ovat jo hoitaneet muun muassa Apulanta, Kotiteollisuus, Amorphis ja PMMP.

Ai että kuulostaa tutulta? No aivan varmasti! Nämä samat nimet ovat hallinneet Korson lavoja viimeiset kymmenen vuotta, osa jopa kauemmin.

Niinpä yllätyksellisin nimi kotimaisten pääesiintyjien listassa on – ta-daa – suomirockin jättiläinen Eppu Normaali, jota ei liian usein ole festivaaleilla nähty. Ilmeisesti tästä johtuen Eput kävijät muistuttamassa, kuka ne kaikkien tuntemat hitit on kirjoittanut. Setissä ei juuri sivuille katsottu, vaan pääpaino oli 1980-luvun klassikoissa, muistaakseni näin:

1. Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset (1984)
2. Vihreän joen rannalla (1985)
3. Hipit rautaa (1993)
4. Vuonna ‘85 (1985)
5. Tihkumme seksiä (1985)
6. Kamat lujilla (1979)
7. Kaljanlanttauslaulu (1979)
8. Teen sinusta muusia (1978)
9. Kun olet poissa (1990)
10. Murheellisten laulujen maa (1982)
11. Urheiluhullu (1990)
12. Linnunradan laidalla (1988)
13. Kitara, taiva ja tähdet (1985)
14. Suolaista sadetta (2004)
Encore:
17. Joka päivä ja joka ikinen yö (1986)
18. Njet Njet (1979)

Aika tarkalleen viisi vuotta sitten Tehosekoitin-yhtye jätti sangen suurieleiset jäähyväiset Ankkarockin päälavalla. No, nyt oli taas jäähyväisten aika, ja paikkakin oli sama. Tehiksen puolen tusinan keikan paluukiertue päättyy Oulussa 15. elokuuta, mutta Korson keikka oli viimeinen Etelä-Suomessa.

Viisi vuotta sitten toivotin yhtyeen tervetulleeksi takaisin koska tahansa, ja samat sanat pätevät tälläkin kertaa. Väliin jääneet vuodet kuuluivat ja näkyivät korkeintaan hyvällä tavalla. Tällä kertaa soittajien naamalla oli nähtävissä myös hymyä! Edellisten jäähyväisten aikaan välit taisivat olla niin kireällä, että enää ketään ei naurattanut.

Illan hittiputki huipentui varsinaisen setin viimeisenä kuultuun Valonkantajaan, jonka kertosäkeeseen lähes koko Korsoon vaivautunut väkimassa tuntui yhtyvän. Haikeaa, komeaa ja koskettavaa. Tehistä tulee ikävä, taas.

Terveiset Korsosta, jossa on ollut aikalailla väljempää kuin parhaimpina vuosina. Festivaalin avauspäivä houkutteli paikalle 9000 katsojaa, minkä ansiosta kolmen lavan väliä on pystynyt vaeltamaan ilman tunkua. Kisojen järjestäjää tämä voi tietysti korveta, mutta asiakkaan kannalta tilanne on mitä mainioin. Ruokaakin saa lähes jonottamatta.

Ja mikä parasta: tänään piti sataa kaatamalla, mutta ainakin oman havaintoni mukaan kelit ovat olleet suorastaan helteiset ja aurinko on porottanut lähes tauotta.

Päivän ensimmäinen keikka osui New York Dollsin kohdalle, jonka rouheasta rock’n'roll-veivauksesta olen pitänyt suunnilleen niin kauan kuin jaksan muistaa eli ihan ipanasta asti. Bändi on toki eri kuin silloin joskus 1970-luvulla, mutta sangen hyvin se välttää yhä. Niinkin hyvin, että keikan suurin miinus oli sen loppuminen aivan liian lyhyeen.

Tunnin jälkeen yhtye marssi lauteilta, ja ilmeisesti encoreen säästelty Personality Crisis jäi tyystin soittamatta. Taitaa muuten olla todella harvinainen poikkeus yhtyeen historiassa. Setti oli 50/50 uutta ja vanhaa, tähän tapaan:

1. Babylon (1974)
2. Muddy Bones (2009)
3. Frankenstein (1973)
4. Nobody Got No Bizness (2009)
5. Private World (1973)
6. We’re All In Love (2006)
7. ‘Cuz I Sez So (2009)
8. Who Are the Mystery Girls? (1974)
9. Gotta Get away from Tommy? (2006)
10. Pills (1973)
11. Dance Like a Monkey (2006)
12. Jet Boy (1973)