Author Archive

Ankkarock: Loppukiri

Maanantai, Elokuu 3rd, 2009

tvradio1.jpg

Vielä pikainen ja vaipanvaihtoteknisistä syistä viivästynyt yhteenveto Ankkarock-viikonvaihteen saldosta.

Yksi keikka nousi omassa kirjanpidossani yli muiden: brooklynilaiselta TV on the Radiolta osasin odottaa paljon, mutta enpä arvannut, että livenä yhtye svengaa vielä tehokkaammin. Ja herttinen sentään, miten komean sielukkaasti Tunde Adebimpe ja Kyp Malone laulavatkaan. Kaiken lisäksi jälkimmäinen kantoi naamassaan viikonvaihteen vakuuttavinta partaa, ja ylisuuret silmälasit vain korostivat mielikuvaa hullusta professorista.

Hieno päätös koko bileille. Tämä mieluusti uudestaan vaikka Tavastialla, kiitos!

Tanskalainen Volbeat on tänä kesänä soittanut joka toisella Suomen festivaalilla, mutta itse ehdin kyytiin vasta nyt. Sangen vakuuttavaa, vaikka yhtyeen voimametallin ja purkkamelodioiden yhdistelmä oli välillä turhankin juustoista, kuten lainapala I Only Wanna Be With You, myös Bay City Rollersin ohjelmistosta tuttu ällöpoppi. BCR-metallia? Hmm, enpä tiedä…

Jotain uusia kujeita arkisen Ankkarockin pitäisi ensi kesäksi miettiä. Pääkaupunkiseudulla kilpailu konserttieuroista on niin kova, että Korson hiekkakenttä tarvitsee täyttyäkseen aika kovia nimiä. Nyt otettiin pohjakosketus, kun väkeä oli yli puolet vähemmän kuin parhaimmillaan: lauantain 9000 ja sunnuntaina 11500.

Törmäsin bäkkärin portilla pääpromoottori Juhani Merimaahan, joka laskeskeli viikonlopun saldoa kryptisesti: “Ei tällä lompakko ainakaan lihomaan pääse.”

Ankkarock: Nostalgian voimalla

Sunnuntai, Elokuu 2nd, 2009

Kesän Ankkarockin kotimainen anti ei ole jättänyt paljon varaa yllätyksille. Eilen lauteilla nähtiin muun muassa Maija Vilkkumaa, Egotrippi, CMX ja Tehosekoitin, tänään oman osuutensa ovat jo hoitaneet muun muassa Apulanta, Kotiteollisuus, Amorphis ja PMMP.

Ai että kuulostaa tutulta? No aivan varmasti! Nämä samat nimet ovat hallinneet Korson lavoja viimeiset kymmenen vuotta, osa jopa kauemmin.

Niinpä yllätyksellisin nimi kotimaisten pääesiintyjien listassa on – ta-daa – suomirockin jättiläinen Eppu Normaali, jota ei liian usein ole festivaaleilla nähty. Ilmeisesti tästä johtuen Eput kävijät muistuttamassa, kuka ne kaikkien tuntemat hitit on kirjoittanut. Setissä ei juuri sivuille katsottu, vaan pääpaino oli 1980-luvun klassikoissa, muistaakseni näin:

1. Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset (1984)
2. Vihreän joen rannalla (1985)
3. Hipit rautaa (1993)
4. Vuonna ’85 (1985)
5. Tihkumme seksiä (1985)
6. Kamat lujilla (1979)
7. Kaljanlanttauslaulu (1979)
8. Teen sinusta muusia (1978)
9. Kun olet poissa (1990)
10. Murheellisten laulujen maa (1982)
11. Urheiluhullu (1990)
12. Linnunradan laidalla (1988)
13. Kitara, taiva ja tähdet (1985)
14. Suolaista sadetta (2004)
Encore:
17. Joka päivä ja joka ikinen yö (1986)
18. Njet Njet (1979)

Ankkarock: Jäähyväiset, osa 2

Lauantai, Elokuu 1st, 2009

Aika tarkalleen viisi vuotta sitten Tehosekoitin-yhtye jätti sangen suurieleiset jäähyväiset Ankkarockin päälavalla. No, nyt oli taas jäähyväisten aika, ja paikkakin oli sama. Tehiksen puolen tusinan keikan paluukiertue päättyy Oulussa 15. elokuuta, mutta Korson keikka oli viimeinen Etelä-Suomessa.

Viisi vuotta sitten toivotin yhtyeen tervetulleeksi takaisin koska tahansa, ja samat sanat pätevät tälläkin kertaa. Väliin jääneet vuodet kuuluivat ja näkyivät korkeintaan hyvällä tavalla. Tällä kertaa soittajien naamalla oli nähtävissä myös hymyä! Edellisten jäähyväisten aikaan välit taisivat olla niin kireällä, että enää ketään ei naurattanut.

Illan hittiputki huipentui varsinaisen setin viimeisenä kuultuun Valonkantajaan, jonka kertosäkeeseen lähes koko Korsoon vaivautunut väkimassa tuntui yhtyvän. Haikeaa, komeaa ja koskettavaa. Tehistä tulee ikävä, taas.

Ankkarock: Ei sitten satanutkaan!

Lauantai, Elokuu 1st, 2009

New York Dolls

Terveiset Korsosta, jossa on ollut aikalailla väljempää kuin parhaimpina vuosina. Festivaalin avauspäivä houkutteli paikalle 9000 katsojaa, minkä ansiosta kolmen lavan väliä on pystynyt vaeltamaan ilman tunkua. Kisojen järjestäjää tämä voi tietysti korveta, mutta asiakkaan kannalta tilanne on mitä mainioin. Ruokaakin saa lähes jonottamatta.

Ja mikä parasta: tänään piti sataa kaatamalla, mutta ainakin oman havaintoni mukaan kelit ovat olleet suorastaan helteiset ja aurinko on porottanut lähes tauotta.

Päivän ensimmäinen keikka osui New York Dollsin kohdalle, jonka rouheasta rock’n'roll-veivauksesta olen pitänyt suunnilleen niin kauan kuin jaksan muistaa eli ihan ipanasta asti. Bändi on toki eri kuin silloin joskus 1970-luvulla, mutta sangen hyvin se välttää yhä. Niinkin hyvin, että keikan suurin miinus oli sen loppuminen aivan liian lyhyeen.

Tunnin jälkeen yhtye marssi lauteilta, ja ilmeisesti encoreen säästelty Personality Crisis jäi tyystin soittamatta. Taitaa muuten olla todella harvinainen poikkeus yhtyeen historiassa. Setti oli 50/50 uutta ja vanhaa, tähän tapaan:

1. Babylon (1974)
2. Muddy Bones (2009)
3. Frankenstein (1973)
4. Nobody Got No Bizness (2009)
5. Private World (1973)
6. We’re All In Love (2006)
7. ‘Cuz I Sez So (2009)
8. Who Are the Mystery Girls? (1974)
9. Gotta Get away from Tommy? (2006)
10. Pills (1973)
11. Dance Like a Monkey (2006)
12. Jet Boy (1973)

Pitkä kuuma kesä: Huulet tulessa

Sunnuntai, Kesäkuu 28th, 2009

Komea finaali erittäin nastalle viikonvaihteelle Suvilahdessa: lauteilla The Flaming Lips, viimeisenä kappaleena äärimmäisen kaunis Do You Realize, valtavat ilmapallot pomppivat hurmioituneen yleisön käsien päälle ja lavalta vyöryy paperisilppua ja valoilotulitusta.

The Flaming Lipsin show saattoi jäädä piirun verran torsoksi laserien kieltämisen takia, mutta komeasti kelpasi näinkin. Sitä paitsi: miten olisivat laserit mahtaneet pärjätä kilpailussa suomalaisen kesäauringon kanssa?

Järkkärit ehtivät jo kertoa, että Pitkän kuuman kesän merkeissä kokoonnutaan myös ensi kesänä Suvilahteen, jos vain sopivia ulkomaisia esiintyjiä on tarjolla. Ei muuta kuin ehdotuksia Fullsteam Agencyn suuntaan ja palaamme asiaan taas ensi vuonna.

Flaming Lips
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva.

Pitkä kuuma kesä: Verbaalinen tyrmäys

Sunnuntai, Kesäkuu 28th, 2009

Jos koko maailmalle valittaisiin yhteinen presidentti, minun ehdokkaani voisi olla Henry Rollins. Hänen sanallisessa kurissaan tästä pallosta tulisi taatusti rauhanomaisempi, ystävällisempi ja kaikin puolin ymmärtäväisempi paikka asua. Ja Bootsy Collinsin albumit nauttisivat ansaitsemaansa arvostusta.

Rollinsin tunnin mittainen palopuhe käynnisti Pitkän kuuman kesän iltapäivän, missä on valitettavaa vain ajankohta. Nyt paikalla olivat vain aamuvirkuimmat kuulijat, vaikka tämän saarnan olisi pitänyt kuulua päälavalta parhaaseen ohjelma-aikaan. Itse asiassa ihan jokaisen meistä pitäisi nähdä, kuulla ja kokea Rollinsin verbaalinen tyrmäys edes kerran elämässään.

Nyt Rollinsin hampaissa oli hänen kotimaassaan Yhdysvalloissa pesivä vainoharhainen mielikuva kaukaisten maiden kansoista. Hän itse ei ole suostunut nielemään ajatusta, että kaikki läntisen maailman ulkopuolella asuvat ihmiset ovat lähtökohtaisesti hampaisiin asti aseistautuneita.

Niinpä hän on matkustanut, minne amerikkalaisen ei pitäisi matkustaa ja tavannut paikallisia ihmisiä. Siellä paljastuu aivan toisenlainen todellisuus kuin Amerikan sydänmailla helposti kuvitellaan. Pohjimmiltaan me kaikki tahdomme rauhaa ja hyvän tulevaisuuden lapsillemme.

Rollins haluaa, että eläisimme vuosisataa, jonka aikana ihmiset oppisivat ymmärtämään toisiaan. Niinpä hän antoi myös Pitkän kuuman kesän vieraille pienen tehtävän: kaikkien meidän pitää tutustua päivän aikana ainakin viiteen uuteen ihmiseen. Niin tämä pallo on taas ihan vähän parempi paikka.

Pitkä kuuma kesä: Parempi myöhään kuin milloinkaan

Lauantai, Kesäkuu 27th, 2009

No niin, nyt on sekin nähty. Kalifornialaisen Social Distortionin Suomen-keikasta ovat monet haaveilleet vuosikaudet ja muutamaan kertaan sen järjestyminen on ollut lähellä – mutta vasta nyt se todella tapahtui.

Arvatenkin yhtye soitti kattauksen kaikilta kuudelta albumiltaan, mutta viitteitä tulevasta antoivat myös muutamat sekaan mahdutetut uudet kappaleet. 30 vuoden iästään huolimatta Social Distortion vaikuttaa yhä luovalta ja elinvoimaiselta yksiköltä.

Sikäli kuin muistiinpanoihini on luottaminen keikka eteni näiden kappaleiden merkeissä:

1. The Creeps (Mommy’s Little Monster -albumilta, 1983)
2. Another State of Mind (Mommy’s Little Monster, 1983)
3. Mommy’s Little Monster (Mommy’s Little Monster, 1983)
4. Sick Boys (Social Distortion, 1990)
5. Don’t Drag Me Down (White Light, White Heat, White Trash, 1996)
6. Ring Of Fire (Social Distortion, 1990)
7. Reach For The Sky (Sex, Love and Rock’n'roll, 2004)
8. Highway 101 (Sex, Love and Rock’n'roll, 2004)
9. I Want Run No More (julkaisematon)
10. Can’t Take It With You (julkaisematon)
11. Bad Luck (Somewhere Between Heaven and Hell, 1992)
12. Ball and Chain (Social Distortion, 1990)
13. Nickels and Dimes (Sex, Love and Rock’n'roll, 2004)
14. Sometimes I Do (Somewhere Between Heaven and Hell, 1992)
Encore
15. Alone and Forsaken (Hank Williams -cover)
16. Prison Bound (Prison Bound, 1988)
17. Still Alive (julkaisematon)
18. Story of my Life (Social Distortion, 1990)

Pitkä kuuma kesä: Ruotsin bändit on meidän bändejä

Lauantai, Kesäkuu 27th, 2009

Heti alkuun anteeksi pienoinen virhearvio aiemmassa bloggauksessa: Social Distortion on PKK:n lauantain odotetuin esiintyjä, mutta ei niin ehdottomasti kuin annoin ymmärtää.

Ruotsalainen The Sounds nimittäin keräsi melkoisen suuren ja riehakkaan yleisön lavan edustalle. Yhtyeen suoraviivainen kasaripop tuntuu uppoavan myös lahden itäisellä puolella.

Mistä päästään suoraan ikuiseen valitusvirteen: Monia festarivieraita tuntuu korpeavan, kun samat ruotsalaisvieraat kiertävät vuodesta toiseen kotoisia rokkikinkereitä.

Se ei ole lopulta kovin yllättävää. Ruotsissa on suhteellisen paljon varteenotettavia yhtyeitä, ja niiden on sekä helppoa että edullista matkata tänne. Ja mikä tärkeintä: ruotsalaisyhtyeet, kuten The Sounds, tuntuvat nauttivan vankkumatonta kannatusta suomalaisten keskuudessa.

Siksi niitä nähdään täällä niin usein.

Yhtälössä on oikeastaan vain yksi valitettava piirre. Yhteistyö ei toimi toiseen suuntaan, vaan suomalaisyhtyeet ovat yhä harvinaisia vieraita Ruotsin puolella.

Pitkä kuuma kesä: Kirotut lokit

Lauantai, Kesäkuu 27th, 2009

Rahalla saa tietysti rakennettua monenlaisia lavaspektaakkeleja, mutta tuskin tällaista. Helsinkiläisellä Damn Seagullsilla oli Pitkän kuuman kesän kakkoslavalla ylemmät voimat käytössään, sillä yhtye oli houkutellut show’nsa tueksi valehtelematta parinkymmenen lokin armeijan, joka herkeämättä kierteli ympäri lavaa!

Monien kiroamat Helsingin lokit olivat ilmeisesti päättäneet matkustaa joukolla nimikaimojensa tueksi. Liekö Kauppatorilla ollut hiljaista?

Spektaakkelille on luonnollisesti myös maallisempi selitys, sillä kakkoslava sijaitsee aivan festivaalin ruokapisteen kyljessä. Niin tai näin, yhtä osuvaa ja riemastuttavaa oheisrekvisiittaa en ole vähän aikaan keikalla nähnyt.

Ja mitä Damn Seagullsin varsinaiseen keikkaan tulee, niin se oli päivän mieltänostattavin esitys tähän mennessä. Komeita biisejä suurella tunteella ja intohimolla.

Pitkä kuuma kesä: Odotusta ilmassa

Lauantai, Kesäkuu 27th, 2009

Jos tapahtumalle antaa nimeksi Pitkä kuuma kesä, tulee varmasti astuneeksi pariin miinaan. Ensinnäkin, Suomen kesä ei ole koskaan pitkä ja toisekseen, se on vain harvoin kuuma. Miina laukesi heti festivaalin avauspäivänä, kun muutaman päivän hellekausi katkesi pilviseen taivaaseen ja mereltä puhaltavaan tuuleen. Vaikka ei täällä suoranaisesti kylmä ole. Eikä sadakaan. Olosuhteet ovat siis roimasti keskivertoisen festarikelin yläpuolella.

Varsinainen ohjelmisto pyörähti käyntiin kotimaisin voimin: punkyhtye Anal Thunderin, suomirockia aivan omalla kierteellä tekevän Riston ja skayhtye Capital Beatin jälkeen vuorossa oli festivaalin ensimmäinen iso nimi, niinikään kotimainen mutta ulkomaillakin ansioitunut Disco Ensemble.

Iltapäivän slotti ei ollut yhtyeelle kiitollisin, sillä festivaaliväki vasta valuu paikalle ja vain uskollisimmat raahautuivat kaljakarsinasta lavan eteen. Disco Ensemble ei antanut tämän suoranaisesti häiritä, vaan tuuttasi settinsä läpi ehkä normaaliakin kiihkeämmin: varsinainen setti kesti vain 35 minuuttia! No, encore oli sentään runsas.

Ylipäätään Suvilahdessa vallitsee vielä odottava tunnelma. Paukkuja säästellään selkeästi illan ehdottomalle pääesiintyjälle Social Distortionille, joka nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa 30 vuoden uransa aikana. Tuskin kukaan on yhtyettä osannut tänne noin kauan odottaa, mutta vuosikymmeniä kuitenkin. Mike Nessillä ja kumppaneilla on aikamoiset odotukset täytettävinään.