Ikkunasta avautuva näkymä paljastaa sen, mitä ehdin pelätäkin: viikon takaisesta upeasta kesäsäästä ei näy jälkeäkään. Kuivat sukat siis mukaan.
Koleahkossa kelissä on hyviäkin puolia. Tukahduttavassa kuumuudessa on painostavaa katsella bändiä toisensa jälkeen. Järjestyshäiriötkin lienevät vähäisempiä, kun kansa ei hoida nestetankkaustaan alkoholilla kaksin käsin. Toivottavasti väki ei vallan säikähdä harmaata keliä ja jää kotiin – eihän tässä sokerista olla!
Saunassa luotetaan tänä vuonna heviin ja karikatyyreihin. Metalli on porskuttanut melkeinpä festivaalilla kuin festivaalilla viime vuodet, mutta Tampereella nähtävät Hammerfall ja etenkin vanha kunnon Thor ovat genren korskeinta laitaa. Kielikin lienee molemmilla tiukasti poskessa. Niinikään Mötley Crüen herrat ovat imagotietoisia rocksankareita. Sunnuntain kruunaavat Stratovarius ja Nightwish, kaksi bändiä, jotka ovat mahtipontisen musiikkinsa ohella tutustuneet myös tosielämän saippuaoopperan maailmaan.
Amorphis aloittaa päälavatohinat tänään. Joskus vaisuksi livebändiksi mainittu yhtye kiinnostaa, koska sillä on plakkarissaan uusi mainio levy sekä kokoonpanossaan hiukan vanhempi, mutta edelleen tuoretta energiaa pursuava laulaja Tomi Joutsen.
Guns N’ Rosesin entinen basisti Duff McKagan osoitti toissapäivänä Helsingissä olevansa edelleen mies paikallaan. Duffin ja kumppanien edesottamukset pitänee katsastaa pikauusintana.
Illan päättää Apocalyptica. Vieläkö poppoo saa Creeping Deathiin samaa tenhoa kuin James Hetfield itse? Asia pitää tarkistaa.

