Otsikko viittaa siis yleisömäärään, joka musiikissa on yksi harvoja absoluuttisia mittareita. Taiteelliset seikat menevät makuasioiden puolelle.
Seurattuani raskasta rockia koko päivän, alan hitaasti aueta sen viehätykselle, vaikka en ehkä jaksaisi toista samanlaista päivää. Illan vaikuttavin esitys oli ehdottomasti teltassa soittanut amerikkalainen Neurosis, jonka maalaileva doom metalli oli komeata ja niin hypnoottista, että yhtye itsekin tuntui olevan transsissa. Jotain äärimmäisen hienoa oli esimerkiksi yhtyeen tavassa jättää biisin loputtua taustalle soimaan feedback-häntä tai pohjanuotti, joka toimi siirtymänä seuraavaan, uudella lailla painajaismaiseen tunnelmakuvaan. Pimeässä soittaneen yhtyeen muriseva psykedelia oli suorastaan rauhoittavaa Bodomien ja Disturbedin energisen voimarockin jälkeen.
Nyt on aika lähteä kohti Niittylavaa ja Slipknotin massiivista voimannäytettä. Ehkä tämä hevi ei sittenkään ole niin vaikeatajuista…
/Otto
