On tullut aika tehdä tunnustus: en ole koskaan tietoisesti kuunnellut Provinssin tämän illan pääesiintyjää Manowaria.
Silti aion kirjoittaa yhtyeen esiintymisestä maanantain lehteen.
Äkkiä ajateltuna tämä saattaa tuntua ylimieliseltä ja jopa väärältä. Mutta ennen kuin kaikki te Manowar-fanit alatte keräillä manillaköysiä ja rasvata revolvereitanne, saanen esittää kysymyksen: mikä tekee asiantuntevuuteen perustuvasta rock-kritiikistä ainoaa aitoa ja hyväksyttävää rock-kritiikkiä?
Miksi kuulijan ensimmäinen näkö- ja kuulohavainto ei voisi olla yhtä aito ja oikeaan osuva kuin pitkän harrastuksen läpisuodattunut reaktio?
En osaa vielä vastata näihin kysymyksiin, sillä kerta se on ensimmäinen itsellenikin tällä metodilla. Toivottavasti olen puolen vuorokauden kuluttua hieman viisaampi.
Valintani on tietoinen. En ole suuri metallimusiikin ystävä. Kun kirjastosta ja kavereilta Provinssi-reissua silmällä pitäen lainaamani Manowar-levyt olivat lojuneet stereoideni päällä koskemattomina kuukauden päivät, tein ratkaisuni. Ymmärsin, että en pysty tekemään itsestäni viikossa Manowar-asiantuntijaa vaikka kuinka yrittäisin. Päätin, että otan New Yorkin battlemetal-jumalat vastaan neitseellisesti, ilman tietoon ja kokemukseen perustuvia ennakko-odotuksia tai tunteita.
Vaikka en ole koskaan kuunnellut Manowaria, olen kuullut ja lukenut yhtyeestä jonkin verran. Joidenkin tarinoiden mukaan yhtyeellä on kiertueilla mukanaan kuntoasali, jotta soittajat voivat kiristää lihaksensa näyttäviksi ennen esiintymistä. Hetkeä ennen lavalle astumista hieroja vielä öljyää muusikoiden käsivarret ja rintakehän, jotta ensivaikutelma yhtyeen astuessa lavalle olisi mahdollisimman maskuliininen.
Ainakin Manowar ymmärtää hyvän shown merkityksen. Tuleva ilta paljastaa, vieläkö vanhat metalliritarit osaavat kääntää tämän ymmärryksen myös vaikuttavaksi käytännön toiminnaksi.
13. kesäkuuta 2009 kello 22.12
Hyvä herra Aaltonen, tärkeintä eivät ole ne tarinat vaan se musiikki.
Kyllä se siitä, ensimmäinen kerta on aina vaikein, jopa Manowarin kanssa.
Hyvää Kesää
14. kesäkuuta 2009 kello 0.46
Ei sitä tietenkään tarvitse etukäteen perehtyä kyetäkseen arvoimaan, mutta jos etukäteen tietää, että kyseessä on musiikinlaji, joka ei iske, niin aika ihmeitä sa tapahtua, että ääni kellossa muuttuu. Puhtaasti objektiivisia arvoitahan ei ole olemassakaan, joka sellaista kuvittelee, on harhainen.
Itse kävin vähän samalla metodilla viime Ruississa kuuntelemassa Kentin ja Anna Järvisen. Näitä oli kehuttu, ihan lähipiirissä, levyt olivat saatavilla, mutta ei vaan jaksanut kuunnella. Kent nyt toki pakosti oli jo osin tuttu. Ei se live asioista kummankaan kohdalla mihinkään muuttanut, päin vastoin. Tylsiä olivat ennen ja tylsiä jälkeen.
16. kesäkuuta 2009 kello 22.32
Jokainen rokkia tai metallia soittava muusikko tietää varsin hyvin, ettei juuri ennen keikkaa kyllä käydä punteja nostelemassa ja kehoa öljytä. Urbaaneja legendoja, joihin kriitikko lapsellisesti sortui.
26. kesäkuuta 2009 kello 11.13
Jake, sinulta taisi jäädä huomaamatta kriitikon kirjoittama ”Joidenkin tarinoiden mukaan”, joka tarkoittaa sitä ettei kriitikko ole lapsellisesti sortunut ajattelemaan että näin on, vaan että näin saattaa olla.