Kun juhlii pitkään tuppaavat unetkin venymään. Seinäjoen festaritunnelma oli lauantaina unelias vielä puolilta päivin. Alueen portit avataan yhdeltä ja ensimmäiset esiintyjät aloittavat vasta tuntia myöhemmin.
Archive for Kesäkuu, 2008
Provinssirock: Lauantai käynnistyy raukeasti
Lauantai, Kesäkuu 14th, 2008Provinssirock: Valoisa yö, mutta viileä
Lauantai, Kesäkuu 14th, 2008Provinssin perjantai suhahti ohi ennen kuin oikein huomasikaan. Äkkiä kello vaan oli puoli kaksi ja CMX päälavalla. A. W. Yrjänä kiitteli festivaalia kelpo lämppäreistä: joku vuosi sitten heillä oli Black Sabbath, sitten Limp Bizkit ja nyt Linkin Park.
Yksi syy ajantajun katoamiseen on kesäyön valon määrä. Kun sadepilvet vielä sopivasti väistyvät auringon laskiessa, ei Seinäjoella ollut yhdeltä sen pimeämpää kuin yhdeksältäkään. Ja nyt mennäänkin jo kohti aamua.
Valo ei kuitenkaan takaa lämpöä ja yö on kohteliaasti sanottuna viileä. Onneksi tällä kertaa ei tarvitse nukkua teltassa.
Provinssirock: Myrskyä kaiuttimissa, tihkua ilmassa
Lauantai, Kesäkuu 14th, 2008Dinosaur Jr:n keikka myrskysi kivasti. Valittevasti myös festivaalin sää on siirtynyt sateisempaan suuntaan. Myrskyyn on vielä matkaa, mutta tihkua on jatkunut toista tuntia. Kadonnut aurinko vei mukanaan myös kymmenen lämpöastetta, joten muutos iltapäiväiseen on melkoinen. Valitettavasti.
Suomalainen festarikävijä on onneksi kaukaa viisas. Converse-tossujen jälkeen yleisimmät festarijalkineet ovat täällä kumisaappaat.
Mutta nyt päälavalle jossa Linkin Park aloittelee settiään. Sinne kertyneen yleisömeren perusteella ei ole epäilystä, ketä tänne on tänään tultu katsomaan.
Provinssirock: Skootteri yskähteli, mutta kiihtyi hyvin
Perjantai, Kesäkuu 13th, 2008Kari Peitsamon skootterin paluukeikka alkoi vaisusti. Syystä tai toisesta yhtye pääsi lavalle vasta pienen odottelun jälkeen ja ensimmäinen kappale, vanha sotaratsu Mississippi Voodoomies lähti käyntiin hieman kankeasti. Jo sooloihin mennessä groove oli kuitenkin saatu kohdalleen ja yhtye jyräsi kuten pitääkin.
Provinssirock: Portit on avattu
Perjantai, Kesäkuu 13th, 2008Sanotaan, että loma on yleensä parhaimmillaan muutamaa päivää ennen sen alkamista. Festareilla paras hetki on juuri porttien avaamisen jälkeen. On selvitty täpötäydestä Intercitysta (kolme tuntia piti kököttää ravintolassa kun lipun osto jäi viime tinkaan), saatu majoitus varmistettua ja akkreditoinnit kuntoon. Ja kohta Kari Peitsamo starttaa illan keikkaputken.
Ja sateiden herralle: pikku tihku on ihan ok jotta kenttä ei pöllyä, mutta ei liioitella siellä, eihän?
Provinssirock: Dinosaurus nuoremman mylvintää
Torstai, Kesäkuu 12th, 2008Seinäjoen Provinssirockin porttien aukeamiseen on alle vuorokausi. Pelkäänpä, että naapureideni mielestä ne eivät aukea hetkeäkään liian aikaisin.
Festareita edeltävä viikko menee aina tehden läksyjä, eli kuunnellen tulevan viikonlopun tähtien levyjä. Samalla saa viimein tartuttua kiekkoihin, joita ei ole koskaan ennättänyt avata tai joiden päätymisestä levysoittimeen on aivan liian kauan. Foo Fightersin pirtsakkaa debyyttilevyä en ennen tätä viikkoa ole kuunnellut tällä vuosituhannella.
Valmisteluviikon suosikiksi on kuitenkin noussut Dinosaur Jr:n slacker-klassikko You’re Living All Over Me. Naapurien harmiksi sen jykevä kitaramyrsky vaatii toimiakseen myös volyymia. Yhtyeen maineen perusteella melkoinen äänivalli on odotettavissa myös perjantain keikalla, joten tulpat on parasta muistaa ottaa mukaan.
Avauspäivän muita tärppejä ovat skootterinsa kesärundille startannut Kari Peitsamo ja aina hauska Absoluuttinen nollapiste. Avaruusoopperoista innostuvat voivat puolestaan valita kuuntelevatko he kosmisia tarinoita mieluummin yhdysvaltalaisen Coheed and Cambrian vai kotimaisen CMX:n kertomina.
Festarikesä aukeaa blogissa
Torstai, Kesäkuu 12th, 2008Tervetuloa Helsingin Sanomien festivaaliblogiin!
Tässä blogissa HS:n toimittajat kirjoittavat muun muassa musiikin vierestä ja esiintymislavan takaa. Tarkoitus on kiinnittää huomiota asioihin, joista printtilehden festivaalikritiikeissä ei puhuta. Sellaisia ovat ovat paitsi festivaalijuorut ja viime hetken muutokset ohjelmassa, myös festivaalivieraiden seikkailut, leirintäalueen tunnelmat, sääolot, artistien ja yleisön päihtymystilat ja sen aiheuttamat mainitsemisen arvoiset tilanteet, muutamia mainitakseni. Käytännössä tässä koko festivaalikauden kestävässä blogissa kirjoitetaan kaikesta siitä, mikä saa meidät rakastamaan ja vihaamaan festivaaleilla käymistä.
Festivaaleja arvioimaan lähetetyt toimittajat täydentävät blogia vuorollaan. Optimistinen pyrkimys on myös ladata blogiin valokuvia.
Festivaalikesän polkaisee käyntiin Seinäjoen Provinssirock, jota lähtee arvioimaan Juha Merimaa. Hänellä on siis kunnia olla kesän ensimmäinen bloggaaja keskellä kuuminta festaritoimintaa. Juha, ole hyvä!


