Tuska: Kaupungin tuska?

Jussi Ahlroth | Julkaistu 29. 6. 2008 13:22

Tuskaa juhlitaan Kaisaniemessä, mutta kärsiikö kaupunki ympärillä tuskaa festivaalista?

Tämähän on ikuisuuskysymys. Melusta puhuttiin jokunen vuosi sitten. Nyt puhutaan järjestyshäiriöistä ja sottaamisesta festivaalualueen ulkopuolella.

Onhan se totta, että aikamoinen humu on meneillään aamusta iltaan varsinaisen festarialueen liepeillä. Tuskan kaltainen tapahtuma sekoittaa kaupungin elämän kunnon karnevaalin tapaan ja vetää paikalle … no, joskus vähän sellaista villimmän puoleistakin porukkaa. Joita ei välttämättä hevi kiinnosta ollenkaan.

Juhani Merimaa, ei siis bloggaava kollegani Juha M, vaan se Tavastian ylipäällikkö, mietti että joutuukohan järjestäjä maksamaan tagit Kansallisteatterin seiniltä.Iso joukko pussikaljaporukkaa kun oli majoittunut teatterin ovien eteen, osittain siksi että hirvipatsaan kukkula oli aidattu.

Aitaamisen yksi syyhän oli tietysti järjestyshäiriöiden välttäminen. Mutta oli siinä käytännöllisempikin syy. Liput maksavat, eikä järjestäjä halua, että päälavan keikkoja pääsee kurkkimaan kukkulalta ilmaiseksi.

 

Ja muuten eihän se Behemoth tietenkään ensimmäistä kertaa Suomessa soittanut eilen, vaikka lehdessä sellaista höpisin. Olinhan minä itsekin Tuskassa 2003, kun puolalaiset siellä jyristelivät. Oikaistaan myöhemmin, sanoi hammaslääkäri.

3 vastausta artikkeliin “Tuska: Kaupungin tuska?”

  1. maissi kirjoittaa:

    Tuska on kiva kaupunkifestari, jonne suuri osa yleisöstä saapuu hyvin omistautuneella asenteella. Tyytyväisiä ja iloisia lempibändinsä nähneitä tuskalaisia on viimeisinä päivinä ja öinä ollut kaupunki pullollaan. Hassustihan, tai erikoisesti, ne pukeutuvat, mutta miten vaarallista se voi olla? Pukeutumisen vapaus Suomessa sentään vielä on.
    Omaa makuani Tuska ei pääosin tyydytä, mutta on ilo nähdä leppoisaa festarikansaa Helsingin keskustassa. Avarakatseisuutta, kanssaeläjät!
    Mörrimöykyllä voi olla kultainen sydän. Näyttää siltä että kaveria ei jätetä-asenne on aika tavallinen Tuskalaisten keskuudessa. Streittiä sakkia, sano!

  2. Puiston laidalta kirjoittaa:

    En tiedä, mitä temppuja puistossa on tehty, mutta yhtenkään lauantaiaamuna koko vuonna puiston nurmikko ei ole ollut yhtä siisti. Lisää tuskaa vaan, jos se on tällaista :)
    Ja kansallisteatterin pienen näyttämön lippa ja porras on suosittu hengailulpaikka ihan normipäivänäkin, jos vaan taivas on vähän harmaampi.

    Ei täällä ainakaan ole kärsitty tavallista enempää tänä viikonloppuna.

  3. vaiettu totuus kirjoittaa:

    Konsertin aikana saivat lähitalojen asukkaat kärsiä musiikista, joka kuului huoneistoihin, niin että ylittivät televisioiden normaalin kuunteluvoimakkuuden.
    Lisäksi asuintalojen seinuistoille oli jatkuva kuseskelijoiden virta, eikä siihen puututtu millään tavalla.
    Puistossa möykkä jatkui juhlijoiden toimesta mm. musiikkia soitellen yli puolen yön.
    Se, että puiston siivous pelasi mallikkaasti pitää kyllä paikkansa.

Kommentoi