Peruutukset ovat kurja juttu festivaaleilla. Muistan itse saaneeni aikamoisen raivarin Ruisrockin portilla, kun Pearl Jam peruutti, joskus 1990-luvun alussa.
Folk-henkistä metallia soittava Korpiklaani joutui peruuttamaan Tuskassa. Syynä oli hukkunut haitari. Oikeasti.
Tuskaa juhlitaan Kaisaniemessä, mutta kärsiikö kaupunki ympärillä tuskaa festivaalista?
Tämähän on ikuisuuskysymys. Melusta puhuttiin jokunen vuosi sitten. Nyt puhutaan järjestyshäiriöistä ja sottaamisesta festivaalualueen ulkopuolella. (lisää…)
Piknik-konsertti on termi, jota käytetään kovin löyhästi. Esimerkiki Pori Jazzissa isoja konsertteja on kutsutaan yhä piknik-konserteiksi, vaikka puistotunnelma on kovin kaukana Kirjurinluoto-Areenan penkkiriveistä.
Järvenpään puistobluesin pääkonsertissa on sitävastoin mitä aidointa piknik-tunnelmaa. Vanhankylänniemen nurmikoille kerääntyneistä ihmisistä monille eväiden nauttiminen tuntui olevan vähintään yhtä tärkeä osa kokemusta kuin lavan artistitkin. Eikä nyt puhuta pelkästä pussikaljasta: ruokalajit oli muutamilla seurueilla suunniteltu menuiksi viinejä myöden. Perheen pienimmätkin oli luonnollisesti otettu mukaan. Auringon nouseminen tärkeimmäksi esiintyjäksi tuo tietysti myös lieveilmiötä: miksauspöydästä taaksepäin mentäessä viereisen viltin rupattelut voivat ajoittain kuulua esiintyjiä voimakkaammin.
Aika monella taitaa olla romanttinen käsitys rock-festivaalien backstageista. Hillittömät bileet ja mieletön meininki, samppanjaa, kaviaaria ja ihmisiä ilkosillaan. Vähintään.
No ei ole.
(lisää…)
Delbert McClinton, Duke Robillard, Big Jack Johnson, Julian Sas, Erja Lyytinen. Saa olla melkoinen bluesharrastaja jos tuntee Puistobluesin pääkonsertin tämän vuotista esiintyjäkaartia kotimaista Lyytistä pidemmälle. Luvassa pitäisi silti olla monipuolinen konsertti, jossa bluesia soitetaan hyvin erilaisista lähtökohdista.
Tämän vuoden Provinssi sujui loppuun saakka kunnialla. Loistavasti huipentuneesta festarista jäi hyvä mieli.
Top 5 kokemukset: Serj Tankian, Foo Fighters, Kari Peitsamon Skootteri, Tuomari Nurmio ja pikkubändejä esitelleen Zanzibar-lavan meininki. Vielä pienemmän Moulin Rougen meno sen sijaan meni jo vähän liikaa pelleilyn puolelle.
Jatketaan Puistobluesista reilun viikon päästä.
Kolmekymppisiään juhliva Provinssirock käynnisti viimeisen festivaalipävän tyylikkäästi veteraaniesiintyjillä. Päälavan korkkasi ensimmäisessäki Provinssissa soittanut Popeda. Hieman aiemmin Saarilavalla soitti kansanedustaja Veltto Virtanen, joka olisi ihan hyvin voinut olla mukana jo 30-vuotta sitten. Teltassa taas soitti Paula Koivuniemi jota ei kolmekymmentä vuotta sitten rockfestivaaleille kelpuutettu.
Nyt Paulalla oli suurin ja innostunein yleisö. Ajat muuttuvat.
Päivän tärpit: Tuomari Nurmio, Disco Ensemble sekä tietenkin päivän odotetuin esiintyjä Foo Fighters.
Hieman hiljaisesti aloittanut lauantai nousi komeasti iltaa kohti. Jo suomalais-ranskalainen The Do ylitti odotukset runsaasti rockposeerausta sisältäneellä esityksellään. Lopullisesti potin räjäytti Serj Tankian, jonka keikka oli festivaalin toistaiseksi hienointa antia. Pöhkömpi ei myöskään ollut keikan jälkeinen ilotulitus, jonka paukahdukset saivat pressirekan tärisemään.
Myös sää suosi koko lauantain. Vaika aurinkoa ei paljoa näkynyt pysyi lämpötila mielyttävänä ja eikä sadetta tullut ajoittaisesta uhasta huolimatta.
Nyt päivästä on enää jäljellä Herra Ylppö. Liian myöhään ei voi hillua, tai uhkaa nukkua ohi Popedan 30-vuotisjuhlakeikan, joka alkaa jostakin oudosta syystä jo 12.45.
Festareilla näkee tyypillisesti jos jonkinmoisia markkinointi- ja mainostempauksia. Provinssissa hauskimman idean on keksinyt Seinäjoen kaupunki, joka antaa kävijöiden lähettää laskuunsa postikortteja. Infopisteessä jaettavat kortit mainostavat tietysti paikkakuntaa, mutta sopivan ironisella asenteella. Sympaattista ja toimivaa. Minä lähetin heti kaksi.
Lauantaina päälavalla avannut Negative soitti toisena kappaleenaan Neil Young-coverin Hey Hey, My My (In to The Black). Hieno kappale ja hyvä oli esityskin.
Silti en voi mitään sille, että tuntuu hieman hassulta että 1980-luvulla syntyneiden kaverien yhtye juhlistaa rockin nuoruusmyyttiä itseään vanhemmalla kappaleella. Etenkin kun laulun sankari Johnny Rotten on parhaillaan Sex Pistolsin toisella nostalgiavetoisella paluukiertueella – kypsässä 52-vuoden iässä.
Olet selaamassa Festivaalikiertue 2009 -blogin arkistoa kesäkuulta 2008.
