JOE – ARMOTON / Joe – skoningslös (Joe). USA (c) 1970 The D.C. Company. TY: Cannon Pictures. TJ: Yoram Globus. T: David Gil. O+KU: John G. Avildsen. KS: Norman Wexler. M: Bobby Scott. ”Hey Joe” (Bobby Scott, Danny Meehan) es. Dean Michaels. Ä: James Perdue. LE: George T. Norris. N: Peter Boyle (Joe Curran), Dennis Patrick (Bill Compton), Audrey Caire (Joan Compton), Susan Sarandon (Melissa Compton), K Callan (May Lou Curran), Patrick McDermott (Frank Russo). Väri, 1, 78:1, 102 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film (NTC / Hollywood Classics / Twentieth Century Fox Home Entertainment) 6.1.2010
1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun ”uuden Hollywoodin” vahvimpiin teoksiin kuuluva pienen budjetin yhteiskunnallinen elokuva Joe – armoton antoi läpimurron monelle lahjakkaalle tekijälleen. Sen käsikirjoittaja Norman Wexler oli omalla nimellään vain suhteellisen harvoissa elokuvissa, mutta niiden joukossa olivat Joe – armoton, Serpico, Mandingo ja Saturday Night Fever. John G. Avildsenista tuli Rockyn ohjaaja. Nimiroolissa Peter Boyle, joka oli todellisuudessa liberaali poliittinen aktivisti, näytteli asehullua, rasistista Joea niin hyvin, että hän joutui näkemään vaivaa ollakseen lokeroitumatta vain vastaavien roolien esittäjäksi; Boyle esitti saman sarjan tyyppiä kuitenkin vielä Marc Forsterin elokuvassa Monster’s Ball. Aivan ensimmäisessä elokuvassaan varakkaan perheen hippityttöä esittää Susan Sarandon. Elokuva iskee kipeästi ja rajusti sukupolvien kuiluun. Se saa jo alkuosassaan traagisen käänteen, se seuraa mainosjohtajan kohtalontietä hänen tutustuessaan raivopäisen taantumuksellisia yksinpuheluja baarissa esittävään Joehun, ja loppukohtaus on johdonmukaisen traaginen. Elokuva on täynnä riipaisevia ja satiirisia havaintoja. Se on merkittävä ajankuva ja järkyttävä tulkinta sukupolvien kuilusta.
Elokuvassa on hieno soundtrack. Elokuvaa varten kirjoitettu tunnuslaulu ”Hey Joe” on eri kappale kuin se, jonka Jimi Hendrix ja moni muu on tulkinnut.
Dvd:n kuvallinen laatu on kohtalainen.
