Archive for the ‘Valkeala Pentti’ Category

Minkkiturkki

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Minkkiturkki

MINKKITURKKI / Minkpälsen. Suomi 1961. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Aarne Tarkas. KU: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. Turkikset: Kirjokangas. M: Osmo Lindeman. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Vallasvuo. N: Kaarlo Halttunen (Evert, Vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja), Hillevi Lagerstam (tarkastajan vaimo), Tommi Rinne (Vanhuuseläkelaitoksen tarkastaja), Leni Katajakoski (Irma, pääjohtajan sihteeri), Veikko Linna (Kalle, hallitussihteeri), Toivo Lahti (Ville, kanslianeuvos), Vuokko Docktare (Pia), Matti Ranin (opiskelija), Pentti Irjala (Irman isä), Toivo Mäkelä, Pirkko Mannola, Risto Mäkelä, Leo Jokela, Siiri Angerkoski, Elina Salo, Liana Kaarina, Esko Salminen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 87 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Finnkino (SF) 3.12.2010

Minkkiturkki on julkaistu dvd:llä aikaisemmin kahden elokuvan levyllä Vihdoinkin hääyö / Minkkiturkki (Finnkino 15.8.2006) ja boksissa SF-elokuvaklassikot 14 (Finnkino 22.8.2008).

Aarne Tarkaksella oli 1960-luvun alussa Suomen ennätysvauhti elokuvaohjaajana. Uusia elokuvia valmistui liukuhihnalta viisi vuodessa. Minkkiturkki perustuu elokuvan historiassa Querschnitt-rakenteena tai omistajaa vaihtavan esineen tai eläimen tarinana tunnettuun konseptiin. Arthur Schnitzlerin Lemmenkarusellin ja Leo Tolstoin Väärän kupongin filmatisoinnit, Julien Duvivierin Tanssiaiskortti, Helmut Käutnerin In jenen Tagen ja Robert Bressonin Balthazar ovat siitä eräitä esimerkkejä. Tarkaksen farssi tuo idealtaan mieleen Max Ophulsin filmatisoinnit Lemmenkarusellista ja Salaperäisistä korvarenkaista. Toteutus ei ole valitettavasti samaa luokkaa. Omistajaa vaihtavan minkkiturkin tarina paljastaa kyynisesti tarinan kaikkien osapuolten valehtelevan ja pettävän toisiaan. Niin voi olla asianlaita Ophulsinkin tarinoissa, mutta pintaa syvemmältä Ophulsilla paljastuu varsinainen anti, syvä hellyys ja myötätunto yksinäisyyden ja vierauden kohtaavia henkilöitä kohtaan. Tarkaksen elokuvassa mitään syvyyttä ei valitettavasti ole, vaikka elokuva vilisee hyviä näyttelijöitä usein lyhyissäkin rooleissa. SF-tuotanto on ammattimainen, ja dvd-masterointi tasoltaan vaihteleva, yleensä kohtalainen.

Senni ja Savon sulttaani

Perjantai, Elokuu 21st, 2009

2009.09.19.-Senni-ja-Savon-sulttaani

SENNI JA SAVON SULTTAANI / Så älskas de’ i Savolax. Suomi 1953. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Matti Oravisto. KS: Topias näytelmästään Savon sulttaani (1951). KU: Pentti Valkeala. LA: Aarre Koivisto. M: Harry Bergström. Ä: Yrjö Saari. LE: Armas Vallasvuo. N: Terttu Soinvirta (talousapulainen Senni Kemppainen), Uljas Kandolin (Kaapro-renki), Sirkka-Liisa Wilén (Alli Pitkälä), Matti Oravisto (maisteri Aarne Kalevi), Saara Ranin (Nanna Pitkälä), Irja Kuusla (Bertta Tuura), Toivo Lahti (nimismies Arvid Tuura), Joel Asikainen (pankinjohtaja Kaarlo Pitkälä), Tommi Rinne (ylioppilas Jaakko Hintikainen), Kipparikvartetti. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 64 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 21.8.2009

Ralli- ja rillumareielokuvien liepeillä syntyi Suomen Filmiteollisuuden tehtaalla myös Senni ja Savon sulttaani, Topiaksen kesäteatterinäytelmään perustuva farssi. Kaksi savolaisten sananparsien kerääjää, Aarne (Matti Oravisto) ja Jaakko (Tommi Rinne) liikkuu pienessä kylässä samaan aikaan kuin seuduilla lymyilee pankkihuijari. Sekaannusten seurauksena Senni (Terttu Soinvirta) luulee Aarnea kirjeenvaihtosulhasekseen, jolloin Aarnea aletaan pitää ”Savon sulttaanina”. Tämä sekoittaa Aarnen aikeet Allin (Sirkka-Liisa Wilén) suhteen ja haittaa Kaapron (Uljas Kandolin) suunnitelmia Sennin osalle. Kommellusten ketjua kehystää hyväntekeväisyysjuhlan järjestely, ja kun elokuva olisi muuten jäänyt liian lyhyeksi, juhlajaksoon lisättiin valepukuisen Kipparikvartetin ”Talkoopolkka”-laulunumero. Oravistolta puuttuu lahjakkuus komedian ohjaajana, ja elokuvasta on vaikea löytää sovittavia piirteitä, vaikka sitä olivat tekemässä SF:n kokeneet ammattilaiset.

Arvostelijanlevylläni on hakuvalikoin 3. osassa digitaalinen häiriö jonkin aikaa.

Pikku Ilona ja hänen karitsansa

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

PIKKU ILONA JA HÄNEN KARITSANSA / Lilla Ilona och hennes lamm. Suomi 1957. TJ: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Jorma Nortimo. KS: Mika Waltari (1941), Jorma Nortimo. KU: Pentti Valkeala. LA: Aarre Koivisto. M: Heikki Aaltoila. LE: Elmer Lahti. Ä: Taisto Lindegren. N: Riitta Hämäläinen (Ilona Tarvainen), Sirkka-Liisa Wilén (Irene), Elsa Turakainen (rouva Orpana), Siiri Angerkoski (Paksulan emäntä / Kaupunki-Paksulan rouva), Pentti Siimes (Pentti Orpana), Matti Aulos (johtaja Orpana). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 87 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Suomalaisen elokuvan studiokaudella erityisiä lastenelokuvia tehtiin vain vähän, nekin yleensä makeilevia ja epäaitoja. Kuitenkin niiden aihepiiri 1940-luvulta 1950-luvulle heijasti yleensä orpolasten ja rikkinäisten kotien todellisuutta. Samalla monet elokuvat olivat lapsille sallittuja. Pekka ja Pätkä -komediatkin olivat pikemminkin kaikenikäisten viihdettä kuin lastenelokuvia.

Pikku Ilona ja hänen karitsansa -elokuvassa on vahva ja jännittävä aihe. Kyseessä on karjalaisen evakkotytön tarina. Mika Waltarin alkuperäinen, vuonna 1941 toteuttamatta jäänyt käsikirjoitus päivitettiin vuonna 1957. Tarina alkaa Kannaksen suurhyökkäyksestä kesällä 1944. Ilonan äiti ja isä kaatuvat, ja orpotyttö lähtee evakkojunaan seuranaan vain karitsa, jonka isä oli tuonut tälle lemmikiksi. Ilona joutuu aluksi ilkeään Paksulan taloon ja väärinkäsityksen seurauksena vauraaseen Orpanan perheeseen. Siellä hänen kaverikseen tulee uusi velipuoli, sodassa kätensä menettänyt ja miehisen itseluottamuksensa menettänyt poika (Pentti Siimes).

Päärooliin tuotantopäällikkö T.J. Särkkä löysi ”Savon satutytön”, kuopiolaisen Riitta Hämäläisen (1945-1979). Jorma Nortimo (1906-1958) teki Pikku Ilonan viimeisenä ohjaustyönään karkealla otteella, monin paikoin karrikoiden. Kohtauksissa karjalaisten kohtaloista ja maaherran lipevistä puheista on kuitenkin aitoa koskettavuutta.

Dvd-kuvassa on hyvää masterointia, mutta kuvassa on paikoin pikselöintiä.

Kaunis Kaarina

Perjantai, Huhtikuu 3rd, 2009

20090811-kaunis-kaarina.jpg

KAUNIS KAARINA / Vackra Kaarina. Suomi 1955. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Ossi Elstelä. KS: Jukka Roine = Reino Helismaa. KU: Pentti Valkeala. M: Toivo Kärki. ”De gör detsamma” (”On aivan sama”), trad. KP: Luopioinen, Sipoo. N: Anneli Sauli (Kaarina), Tapio Rautavaara (seppä Antti Juhonpoika), Ossi Elstelä (Taneli-ukko, kievarin isäntä), Esko Mannermaa (Henrik-patruuna), Siiri Angerkoski (Jaana), Heikki Heino (Gustaf Ekholm, ”Kustaa”). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 77 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 3.4.2009

Kun Anneli Saulista oli tullut tähti vuonna 1953, hän sai T.J. Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden tuotannoissa esitettäväkseen vuosittain kolme roolia, usein tukkilaiselokuvissa tai maitotyttöinä. Reino Helismaan salanimellä kirjoittama Kaunis Kaarina sijoittuu tapahtumiltaan 1800-luvun puoleenväliin. Orpotyttö Kaarina joutuu huutolaiseksi mutta saa hyvän kodin kestikievarin Tanelin luona (roolia esittää elokuvan ohjaaja Ossi Elstelä).

Kestikievarissa nuoreksi naiseksi kasvaneeseen Kaarinaan (Anneli Sauli) ihastuvat sekä seppä Antti (Tapio Rautavaara) että patruuna Henrik (Esko Mannermaa). Kaarinan torjuma Henrik rakentaa juonen, jossa hänen ystävänsä Gustafin (Heikki Heino) on määrä häpäistä Kaarina ja saattaa ylpeä Antti vangiksi. Tapahtumia kuljettaa useassa vaiheessa karkeana karikatyyrinä kuvattu juoruakka (Siiri Angerkoski). Julmana käännekohtana on Anttia kohtaava julkinen raipparangaistus.

Tarina yhteiskunnallisen sorron aikakaudesta ja köyhistä mutta ylpeistä ihmisistä voisi olla koskettava. Toteutus on ammattimainen mutta vailla sykähdyttävää vakaumuksellisuutta.

Tämäkin elokuva liittyy SF:n ”rallielokuvien” sarjaan siten, että työnimenä oli Toivo Kärjen ja Reino Helismaan vuoden 1951 iskelmän mukaan ”Kievarin Kirsti”. Musiikki ja laulut ovat tässäkin tärkeitä, mutta eivät yhtä keskeisiä kuin SF:n Saimaa-elokuvissa, tukkilaiselokuvissa ja rillumarei-elokuvissa.

Dvd:n usein onnistunut valonmäärittely on elokuvan keskivaiheissa jonkin aikaa poissa tolaltaan.