MATA HARI, USA 1932, ohjaus: George Fitzmaurice, pääosissa: Greta Garbo, Ramon Novarro, 90 min
ANNA KARENINA, USA 1935, ohjaus: Clarence Brown, pääosissa: Greta Garbo, Fredric March, 88 min
KAMELIANAINEN (Camille), USA 1936, ohjaus: George Cukor, pääosissa: Greta Garbo, Robert Taylor, 104 min + KAMELIANAINEN (Camille), USA 1921, ohjaus: Ray C. Smallwood, pääosissa: Alla Nazimova, Rudolph Valentino, 70 min
NINOTCHKA, USA 1939, ohjaus: Ernst Lubitsch, pääosissa: Greta Garbo, Melvyn Douglas, 105 min
Warner Bros. Finland 15.11.2006
Greta Garbon (1905-1990) 100-vuotisjuhlan kunniaksi Warner Bros. julkaisi Yhdysvalloissa mahtavan Garbo The Signature Collection -boksin. Neljä elokuvaa siitä on julkaistu nyt Suomessakin erillisinä. Alkuperäinen tuotantoyhtiö oli MGM, ja mukana ovat vakiokumppanit kuten kuvaaja William H. Daniels ja puvustaja Adrian. Masterointi tekee oikeutta MGM-glamourille.
Mata Hari (1932) oli Greta Garbon versio useasti filmatusta tarinasta, josta julkaistiin Suomessakin äsken dvd-versiona Marlene Dietrichin edellisenä vuonna valmistunut tulkinta Eri lippujen alla (1931). Romanttisena partnerina kaikkien aikojen vakoilijavampille on mykän elokuvan tähti Ramon Novarro. Hän on vähän vaisu, mutta onneksi elokuvassa on muuten värikäs näyttelijäkaarti, ja Mata Harin ”tanssi Shivalle” kiehtoo eksotiikallaan.
Anna Kareninaa (1935) voi pitää mahdottomana haasteena: puolitoistatuntinen MGM-elokuva maailman hienoimpiin kuuluvasta romaanista. Tuottaja David O. Selznick, ohjaaja Clarence Brown ja hyvä näyttelijäkaarti tekevät parhaansa. Leo Tolstoin kirjalle tulkinta ei tee oikeutta, mutta elokuva voi kiehtoa laadukkana oheisilmiönä. Siihen nähden, että se rajautuu Annan ja Vronskin romanssiin voi miettiä sitä, että näyttelijöiden tulkitsema intohimo ei vakuuta.
Sama kysymys herää Kamelianaisessa (1936), jota on pidetty Garbon parhaana draamana. Alexandre Dumas’n tarinasta ja siihen perustuvasta Giuseppe Verdin oopperasta La Traviata on kymmeniä tulkintoja, joiden joukossa tällä George Cukorin ohjaamalla filmatisoinnilla on arvosija. Kuten Garbon Anna Karenina -filmatisointi, tämäkin pelkistyy tarinaksi naisesta, jota on loukattu rakkaudessa ja joka jää syvimmältään yksinäiseksi. Kun kaikki muu on ensiluokkaista, yllättävän vähän häiritsee se, että taaskin ensirakastajan (Robert Taylor) intohimo jää vaisuksi.
Levyllä on mukana myös mykän kauden Kamelianainen (1921), pääosissa aikansa suuret tähdet Alla Nazimova ja Rudolph Valentino. Kyseessä ei ole mikään klassikko, ja kiinnostavin piirre liittyy lahjakkaaseen lavastaja-puvustaja Natasha Rambovaan, joka tässä elokuvassa toi Art Deco -tyylin amerikkalaiseen elokuvaan ja nappasi Valentinon miehekseen. Elokuva tarjotaan Turner Classic Movies -laitoksena (2002), mukana Peter Vantinen ikävystyttävä musiikki.
Ninotchka (1939) on Ernst Lubitschin klassikkokomedia, jota mainostettiin iskulauseella ”Garbo nauraa”. Garbon ensimmäisen äänielokuvan Anna Christie mainoslause oli ollut ”Garbo puhuu”, ja Kamelianaisesta käytettiin epävirallisempaa slogania ”Garbo yskii”. Komedia toimii yhä, vaikka satiirin kohteena olevaa valtakuntaa ei ole olemassa. Lubitsch oli käynyt Neuvostoliitossa Stalinin pahimman terrorin aikaan ja tiesi naurun parhaaksi aseeksi fanaattisuutta vastaan. Elokuva yllättää edelleen romanssilla, joka osapuolia ovat stalinistinen komissaari (Garbo) ja pariisilainen playboy (Melvyn Douglas), jota venäläinen emigranttiruhtinatar kutsuu ”Volgan lautturikseen”.
