Archive for the ‘Vaala Valentin’ Category

Niskavuoren naiset (vuoden 1958 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Niskavuoren-naiset 1958

NISKAVUOREN NAISET / Kvinnorna på Niskavuori. Suomi 1958. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Valentin Vaala. Taiteellinen neuvonantaja: Aleksandr Zarhi. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1936). KU: Eino Heino – Sovcolor. LA: Oiva Hovi. M: Harry Bergström. LE: Armas Laurinen. N: Emma Väänänen (Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä), Teija Sopanen (opettaja Ilona Ahlgren), Hilkka Helinä (Martta Niskavuori), Erkki Viljos (Aarne Niskavuori), Heikki Savolainen (Simolan isäntä), Leni Katajakoski (Anna-Liisa Niskavuori), Pia Hattara (Sandra Marjanen, ”Telefuuni-Sandra”), Elvi Saarnio (Serafiina Lundelin), Paavo Jännes (Fredrik, rovasti), Oiva Luhtala (opettaja Vainio), Kaarlo Halttunen (tohtori), Pentti Viljanen (apteekkari). Väri, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli ohjannut ensimmäisen Niskavuori-elokuvan, filmatisoinnin Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren naiset (1938). 20 vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä uuden filmatisoinnin. Vaikka dramaturgia, repliikit ja moni kuvajärjestyskin on sama, paljon on muuttunut. Uusi filmatisointi kuvattiin väreissä, näyttelijät olivat uudet, ja mikä tärkeintä, näytelmä oli päivitetty kuvausaikaan. Viimeksimainittu muutos oli tuhoisa koko draaman vakuuttavuudelle, sillä se, mikä oli todellista vakavaa asiaa alkuperäisessä versiossa, ei ollut sitä enää maaseudun alkavan autioitumisen kynnyksellä. Loviisassa (1946) Emma Väänänen oli näytellyt pääosaa sellaisella voimalla, että tulosta voi pitää suomalaisen elokuvan hienoimpana roolitulkintana kautta aikojen. Niskavuoren naisten uudelleenfilmatisoinnin valtti on se, että Vaala sai siihen Väänäsen esittämään Niskavuoren vanhaa emäntää. Tulos on jälleen suurta näyttelijäntaidetta, ja vaikka muutkin näyttelijät tekevät kelpo työtä, Loviisan karismaattinen mutta hillityn vähäeleinen tulkinta on omaa luokkaansa, kuolematon ja ylivoimainen verrattuna Elsa Turakaisen samanaikaisiin Loviisa-rooleihin Edvin Laineen Niskavuori-elokuvissa. Elokuva kannattaa katsoa Väänäsen vuoksi.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton. Se ei poikkea vhs-laadusta, ja lähtökohtana on ollut ilmeisesti väreiltään haalistunut esityskopio.

Koskenlaskijan morsian (vuoden 1937 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Koskenlaskijan morsian 1937

KOSKENLASKIJAN MORSIAN / Forsfararens brud. Suomi 1937. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Tauno Tattari, Jukka Ahuva – Väinö Katajan romaanista (1914). KU: Theodor Luts. LA: Ossi Elstelä. M: Harry Bergström; ”Kohta linnut laulaa laaksoissa” es. Ansa Ikonen. LainaM: Vanha virsi 528 ”Ah, mik’ autuus ompi siellä Walituilla taivaassa”; Vestmanviikin balladi (”mikäpä se ymmyrkäistä ymmyrkäisemp’ on”); Vanha virsi 210 ”Joutukaa sielut”; ”Tukkilautta se hiljallensa” (trad.). Ä: Pertti Kuusela. KP: Mankalankosket (Iitti, Kymenlaakso), Meltaus (Rovaniemi), Kittilä. N: Jalmari Rinne (Nuottaniemen isäntä Iisakki), Ansa Ikonen (Nuottaniemen Hanna), Eino Heino (Nuottaniemen Niilo), Eino Jurkka (Paloniemen isäntä Heikki), Tauno Palo (Paloniemen Juhani), Anton Soini (Koskenalustan isäntä), Kaarlo Kytö (Koskenalustan Antti), Ossi Elstelä (saarnamies Kero-Pieti), Vilho Auvinen (Kulku-Matti), Elli Ylimaa (Nuottaniemen Maija), V. Lyytikäinen (Paksu-Olli), Axel Slangus (pomo Svensson). Mustavalkoinen, 1,33:1, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli vasta 27-vuotias ohjatessaan kymmenettä elokuvaansa, ensimmäistä vakavaa draamaansa Koskenlaskijan morsian. Tulenkantajien lemmikki, urbaanin ja lennokkaan suuntauksen perustaja suomalaisessa elokuvassa, näytti nyt otettaan Suomi-Filmin perinteisessä maalaisdraamassa. Elokuva alkaa kuvilla tukkisavotasta ja koskenlaskusta ja päättyy kuvaan uivista tukeista. Torniolaiskirjailija Väinö Katajan romaaniin perustuva elokuva kattaa yhden vuoden vaarallisen Korpikosken ympärille sijoittuvasta kylämiljööstä. Ahne ja häikäilemätön Heikki (Eino Jurkka) ei kaihda mitään keinoja saadakseen oman poikansa (Tauno Palo) vauraan naapuritalon isännäksi. Sen isäntä Iisakki (Jalmari Rinne) on aiheellisesti varuillaan, eikä hänen tyttärensä (Ansa Ikonen) piittaa kuin salskeasta tukkilaisesta Antista (Kaarlo Kytö). Muta saarnamies Kero-Pieti (Ossi Elstelä) saa vanhat isännät sovintoon. Elokuvan käännekohdat näytellään kahdessa dramaattisessa koskenlaskujaksossa. Ne ovat näyttäviä mutta eivät rytmisesti ja dynaamisesti aivan täysitehoisesti toteutettuja. Pakahduttavaa voimaa on herännäiskohtauksissa, joissa Vestmanviikin balladi kajahtaa unohtumattomasti. Lapin maisemat kuvasi mestarillisesti Theodor Luts, ja dvd-masterointi on pääasiassa hienoa. Kuvalliset kauneusvirheet johtunevat lähtömateriaalin tilasta.

Dynamiittityttö

Perjantai, Lokakuu 22nd, 2010

2010.10.23.-Dynamiittitytto

DYNAMIITTITYTTÖ / Dynamitflickan. Suomi 1944. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Tet (= Kersti Bergroth), Lea Joutseno, Valentin Vaala. KU: Uno Pihlström. LA: Erkki Siitonen. M: George de Godzinsky. Ä: Evan Englund. N: Lea Joutseno (Marja Reijonen), Paavo Jännes (johtaja Jorma Reijonen), Tapio Nurkka (taiteilija Kari Honka), William Markus (rikospoliisiosaston apulaispäällikkö Esko Vuoristo), Kaarlo Kytö (arkkitehti Taisto alias Jehu), Rauha Rentola (Lempi Rae). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 72 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 22.10.2010

Valentin Vaala oli suomalaisen tyylikkään, urbaanin komedian taitaja n:o 1. Pisimmän komediasarjansa hän teki Lea Joutsenon kanssa: he tekivät kahdeksan elokuvaa yhdessä. Dvd:llä julkaistiin keväällä Varaventtiili, joka ei ole varsinainen komedia vaan humoristinen draama. Dynamiittityttö, Vaalan ja Joutsenon kuudes yhteinen elokuva, kuuluu Suomi-Filmin Tet-komedioihin. Tässä elokuvassa Tet-nimimerkin taakse kätkeytyi Kersti Bergroth, mutta sitä käyttivät myös Hilja Valtonen ja Joutseno itse, joka on tässäkin mukana käsikirjoittajana.

Elokuva tuli ensi-iltaan syksyllä 1944 Suomen tehtyä välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja Lapin sodan alettua. Ajan tapahtumat eivät heijastu millään tavalla Dynamiittitytössä, joka tarjoaa täydellistä eskapismia. Lääkettä synkkien kokemusten rasittamille katsojille, jotka olivat hyvässä vireessä panemaan alulle sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia.

Tarina kertoo johtaja Reijosen (Paavo Jännes) tylsistyneestä Marja-tyttärestä (Joutseno), joka lukee ajanvietteekseen salapoliisiromaaneja ja sekaantuu vahingossa dynamiittiliigaan, jonka seuraavana kohteena on tietenkin Reijosten oma huvila. Hömppäköykäinen juoni tarjoaa tilaisuuksia humoristisiin käänteisiin ja sanailuihin.

Jälleen kerran Joutsenolla on renoirlaisittain kolme kosijaa: jämerä poliisi Esko (William Markus esikoisroolissaan), sympaattinen taiteilija Kari (Tapio Nurkka) ja salaperäinen arkkitehti Taisto (Kaarlo Kytö). Viimeksimainittu paljastuu dynamiittiliigan ”Jehuksi”, jolloin Marja pyörtyy Eskon käsivarsille: ”Pane minut elinaikaiseen vankilaan”.

Kevyen elokuvan kuvasi hienosti Uno Pihlström, ja sen voi huomata myös dvd:llä.

Siltalan pehtoori (vuoden 1953 versio)

Perjantai, Elokuu 20th, 2010

2010.08.07.-Siltalan-pehtoori
SILTALAN PEHTOORI / Inspektorn på Siltala. Suomi 1953. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Harald Selmer-Geethin samannimisestä ruotsinkielisestä romaanista (1903) – Hj. Procopén näytelmäsovituksesta (1925) – Hilja Jorman ja Olli Nuorton elokuvakäsikirjoituksesta ja Risto Orkon ohjaamasta elokuvasta (1934). KU: Eino Heino. LA: Oiva Hovi. M: Väinö Hannikainen. ”Näin minä katseen sinisen” (Usko Kemppi) es. Ari Laine. Ä: Pentti Hämäläinen. N: Helena Vinkka (kapteeninrouva Lilli Lind), Erkki Viljos (pehtori, agronomi Kurt Alarik Paulio alias Paul Björnstam, ”Palle”), Oiva Sala (ltn. Hugo Mandelcrona), Ari Laine (Aaretti-renki), Pirkko Karppi (Liina), Maija Karhi (Miina), Toini Vartiainen (paronitar Annette Silfversköld), Leo Riuttu (paroni Erik Silfversköld), Matti Aulos (kamreeri August Suvanto), Senni Nieminen (ruustinna Hanell), Eine Laine (emännöitsijä Rantalainen), Laila Rihte (sisäkkö). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 88 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 20.8.2010

Valentin Vaala oli ollut Suomi-Filmille tulostaan alkaen yhtiön paras ohjaaja, mutta 1950-luvun alussa hänen otteensa alkoi notkahdella, ja hänelle alettiin tarjota ohjattaviksi yhtiön vanhojen menestysaiheiden uudelleenfilmatisointeja. Niistä ensimmäinen oli Siltalan pehtoori, uudelleenfilmatisointi Risto Orkon itse alun perin vuonna 1934 ohjaamasta aiheesta, josta oli valmistunut Suomen ensimmäinen miljoona katsojaa saanut elokuva. Pohjana oleva suomenruotsalainen romaani oli silloin jo 50 vuotta vanha, ja siitä oli tullut myös teatterien kartanoromantiikan kantateos. Perisuomalainen eskapistinen perustarina kertoo agronomiksi naamioituvasta aatelismiehestä, joka tulee pelastaneeksi sekä Siltalan kartanon talouden että sen emännän rakkauselämän.

Vaalan Siltalan pehtoori ei ole juuri kiitosta saanut. Elokuvan varjopuolina ovat sen kartanoromantiikan aikansaeläneisyys ja karisman puute päänäyttelijöissä. Helena Vinkka on uhkea aikuinen nainen, ja Erkki Viljos on fyysisesti uskottava, mutta he eivät ole jaksaneet suggeroida itseään vastustamattomaan aitouteen tällaisessa tarinassa, ja Vaalaltakin lienee puuttunut siihen tarvittava vakaumus. Orkon version kömpelyyttä kompensoi Hanna Tainin ja Jalmari Rinteen voimakas läsnäolo. Päähenkilöiden merkittävistä laulunumeroistakin puuttuu Vaalalla tarinalle välttämätön sykähdyttävyys. Toista oli Orkon version sävähdyttävä ”Elon raskaat mainingit” -kohokohta.Vaalalla lennokkaimmat laulunumerot tulevat muilta kuin romanttiselta parilta, esimerkkinä rengin sydämen pohjasta itseään haitarilla säestämä ”Näin minä katseen sinisen”. Vaalalla elokuvan innostavuus ja elämä onkin sen hyvissä sivuhenkilöissä nimenomaan kartanon työväen puolella. Pehtoorin vakuuttavimmaksi voitoksi tulee tarinan ajatukselle sopivasti se, että hän osaa luoda innostavan yhteishengen.

Vaalan luottokuvaajan Eino Heinon työtä on sanottu hänen latteimmakseen, ja yhdeksi syyksi on mainittu kuvaussäiden sateisuutta. En ole tässä niin kriittinen. Sateiset kuvat esimerkiksi heti alussa ovat mielenkiintoisia poikkeuksia studiokauden auringonpaistetta suosineessa kuvamaailmassa.

Vaalan Siltalan pehtoorin innottomuudesta huolimatta se on kokonaisuutena katsoen todiste Vaalan ylivoimaisuutena ohjaajana silloinkin, kun vertauskohtana on Orkon alkuperäinen suuri menestyselokuva.

Masterointi tekee oikeutta Eino Heinon hienostuneelle mustavalkokuvaukselle. Pikkulapsuksena heti alkuun on jäänyt mukaan alkumusiikin jälkeen kappale suojanauhaa.

Sellaista sattuu: Vaalaa vihdoinkin dvd:llä

Tiistai, Kesäkuu 22nd, 2010

Valentin Vaala (1909-1976) oli suomalaisen elokuvan studiokauden suurin ohjaaja ja Toivo Särkän jälkeen tuotteliain. Vaalan elokuvia on julkaistu tänä vuonna ensi kertaa dvd:llä.

(lisää…)

Juurakon Hulda

Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

2010.06.13.-Juurakon-Hulda

JUURAKON HULDA / Hulda från Juurakko. Suomi 1937. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Jaakko Huttunen ja Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1937). KU: Armas Hirvonen. LA: Ossi Elstelä. M: Harry Bergström. Ä: Pertti Kuusela. N: Irma Seikkula (Hulda Juurakko), Tauno Palo (tuomari Kaarle Kristian Soratie), Topo Leistelä (prof. Magnus Norko), Hugo Hytönen (toimittaja Purtiainen), Ossi Elstelä (kunnallisneuvos Ali-Lehtonen), Vappu Elo (Kirsti Kaavio), Elsa Rantalainen (kauppaneuvoksetar Kaavio), Kerstin Nylander (näyttelijätär Mirja Matero), Anni Hämäläinen (Constance Sanmark, Conny-täti), Vilho Auvinen (taivaanrannan maalari), Lea Joutseno (neiti Sinijärvi). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 18.6.2010

Hella Wuolijoen Juurakon Hulda kuuluu rakastetuimpiin suomalaisiin näytelmiin, ja se on lisäksi siitä erityinen, että siitä on tehty Hollywood-elokuva ja televisiosarja. Valentin Vaala ohjasi tämän ensimmäisen Hella Wuolijoki -filmatisoinnin tuoreeltaan samana vuonna kuin oli nähty näytelmän kantaesitys Helsingin Kansanteatterissa. Irma Seikkulalle vuosi 1937 toi kaksoisläpimurron ”Nyrkin ja Hellan välissä”, sillä hän esitti myös Marjaa Nyrki Tapiovaaran Juhassa. Inkerinmaalaiselle kuvaajataiturille Armas Hirvoselle teos oli ensimmäinen suomalainen elokuva. Lea Joutseno sai elokuvassa näyttelijädebyyttinsä. Juurakon Hulda kuuluu niihin suomalaisiin näytelmiin ja elokuviin, joista on tullut ilmiö ja joiden voi sanoa muuttaneen maailmaa. Se kuvasi kaupungistumista, liikkuvuutta ja sosiaalista nousua. Ennen kaikkea se kuvasi naisen emansipaatiota, koulutusta ja poliittisten oikeuksien realisoitumista tavalla, jolla on merkitystä siinä kehityksessä, jossa Suomessa on nyt naispresidentti ja naispääministeri.

Dvd:n kuvallinen laatu on epätasainen. Osa ongelmista juontuu lähtökohtana käytetystä materiaalista ja osa jostakin muusta.

Vaimoke

Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

2010.06.13.-Vaimoke

VAIMOKE / Så tuktas en man. Suomi 1936. TY: Suomi-Filmi. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vala. KS: Tauno Tattari, Vaala – Hilja Valtosen romaanista (1933). KU: Theodor Luts. LA: Armas Fredman. PU: Hjördis Melén. M: Harry Bergström. ”Bulu bulu”, ”Vaimoke”, ”Sävelhurmaa”. Ä: Pertti Kuusela. N: Ansa Ikonen (Kirsti Leivo), Tauno Palo (agronomi Esko Latva), Uuno Laakso (isä-Miettinen, ”Julle”), Kunto Karapää (Tanu Miettinen), Väinö Sola (isä-lukkari), Aino Lohikoski (Liisa), Rakel Linnanheimo (Maila), Eino Jurkka (toimittaja Torvela), Kirsti Suonio (äiti-Sofia). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 18.6.2010

Valentin Vaala oli luonut perustan äänielokuvan urbaanille suomalaiselle komediaperinteelle , ja ensimmäisellä elokuvallaan Suomi-Filmille (Kaikki rakastavat) Vaala oli tuonut yhteen Suomen suosituimman näyttelijäparin Tauno Palon ja Ansa Ikosen. Sarja jatkui monilla painoskuningatar Hilja Valtosen aiheisiin perustuvilla elokuvilla, joista Vaala myös filmasi ensimmäisen: Vaimokkeen. Vaalan merkittävä komediasarja on samanaikainen amerikkalaisen screwballin ja ”uudelleenavioitumisen komedian” kulta-ajan kanssa. Innokas elokuvissakävijä Vaala ottikin innokkaasti mallia maailmalta (Capra, Cukor, Lubitsch), mutta hänellä oli oma johdonmukaisen omaperäinen tyylinsä. Vuoden suosituimmaksi elokuvaksi noussut Vaimoke vaikuttaa yhä lennokkuudellaan. Hulluttelussaan se kertoo suomalaisuudesta ja aikakaudestaan myös jotakin uutta ja todellista. Sukupuolirooleja myllerretään, sukupolvien asetelmia horjutetaan, ja itsenäisen naisen identiteettiin otetaan uusia avauksia. Vaimoke oli säveltäjä Harry Bergströmin ensimmäinen elokuva. Vaimoke oli myös se elokuva, joka teki Ikosesta suosituimman suomalaisen naistähden.

Toivoisin, että Finnkinolla tutkittaisiin, mistä johtuu, että dvd:n kuvanlaatu näyttää tältä. Dvd:tä katsellessa saa sen vaikutelman, että lähtömateriaali on ollut kunnossa, mutta siirrossa on jotakin mennyt pieleen. Välillä kuva on laadukas, ja oudoksuttaa, miksi niin ei ole johdonmukaisesti.

Loviisa

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Loviisa

LOVIISA, NISKAVUOREN NUORI EMÄNTÄ / Loviisa, unga värdinnan på Niskavuori. Suomi 1946. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Hella Wuolijoki, Vaala – Juhani Tervapään näytelmästä Niskavuoren nuori emäntä (1940). KU: Eino Heino. LA: Ville Hänninen. M: George de Godzinsky. Ä: Harald Koivikko. N: Emma Väänänen (Loviisa Niskavuori, o.s. Saaroinen), Tauno Palo (Juhani Niskavuori), Kirsti Hurme (Malviina, meijerska), Reino Häkälä (Antti Niskavuori), Hilkka Helinä (Heta Niskavuori), Toini Vartiainen (Kustaava Niskavuori), Maija Nuutinen (Vilhelmiina Niskavuori, vanhaemäntä), Kerttu Salmi (Juse-muori, Malviinan äiti), Elli Ylimaa (Korinterin Iita, ompelija), Reino Valkama (Saaroisten Matti-isäntä), Matti Aulos (Roope-setä, Juhanin puhemies), Holger Salin (Iso-Martti, Niskavuoren renki), Toppo Elonperä (Karl Johan, rovasti). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 84 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Kun Valentin Vaala otti ohjatakseen Hella Wuolijoen Niskavuori-saagan ajallisesti varhaisinta vaihetta käsittelevän näytelmän, alkuun lisättiin yli puoli tuntia uutta, visuaalisesti voimakasta aineistoa. Valmistui Loviisa, josta tuli Vaalan suosikki tuotannossaan. Siinä kuvatulla 1880-luvulla eletään kansallisen heräämisen aikaa, ja Niskavuoren nuoren isännän Juhanin on ajateltava talon ja isänmaan tulevaisuutta, sillä pitäjän ensimmäistä tarvitaan valtiopäivämieheksi. Juhanin intohimo kohdistuu meijerskä Malviinaan; merkitsevä ote polvesta johtaa lemmen täyttymykseen heinäpellolla. Mutta rakkaus on unohdettava ja taloon naitava rahaa, jota on Loviisan isällä. Totuus Juhanista murtaa Loviisan sydämen, ja Malviinan on mentävä kasvattamaan avioton lapsensa muualla. Yhteiskunnallinen epiikka ja kolmen ihmisen elämänpettymys lomittuvat toisiinsa. Eino Heinon kamera vangitsee maan väkevän voiman, Vaala osoittaa herkkyytensä ihmiskuvaajana, Tauno Palo ja Kirsti Hurme ovat parhaimmillaan ja Emma Väänänen nimiroolissa unohtumaton. Tämä on se alkutarina, jossa taloon tulee nuori morsian Loviisa, myöhempien Niskavuori-näytelmien vanha emäntä, sama, jonka viimeiseen iltaan viimeisen Niskavuori-näytelmän 60 vuotta myöhemmät tapahtumat päättyvät. Työn jatkajaksi Niskavuoreen tulee siinä Juhanin ja Malviinan avioton poika, joka Loviisassa häädetään talosta kauas pois.

On niitäkin, jotka pitävät Loviisaa kaikkien aikojen parhaana suomalaisena elokuvana. Valitettavasti sen dvd-masterointi on suorastaan heikkoa.

Varaventtiili

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Varaventtiili

VARAVENTTIILI / Kärlekens ABC. Suomi 1942. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Yrjö Kivimies – Hilja Valtosen romaanista Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). KU: Eino Heino. LA: Ville Hänninen. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. KP: Kauhajoki. N: Lea Joutseno (opettajatar Liisa Harju), Tapio Nurkka (lääkäri Eino Korpinen), Irma Seikkula (opettajatar Rauha Tuomikoski), Olavi Reimas (opettaja Oskari Berglund), Rakel Linnanheimo (Ester Iippo), Eino Jurkka (johtajaopettaja Taneli Iippo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 92 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Varaventtiili on ensimmäinen dvd:llä ilmestyvä Lea Joutseno -elokuva. Joutseno (1910-1977) oli räiskyvä elokuvatähti ja käsikirjoittaja Suomi-Filmi -yhtiöllä 10 vuoden ajan melkein aina Valentin Vaalan ohjauksessa ja melkein aina komedioissa. Hilja Valtosen suureen menestyskirjaan perustuva Varaventtiili oli Vaala-Joutseno -elokuvien sarjassa ei-komediallinen poikkeus, vaikka siinäkin on paljon huumoria. Vaala ohjasi myös useita komediallisia Valtos-elokuvia Joutsenon kanssa ja ilman. Varaventtiili oli aikansa suosikkielokuva, jota kriitikot eivät katsoneet erityisen hyvällä silmällä. Siinä nähtiin ainoastaan kevyen hölynpölyn taso, ja toisaalta viihteenäkin sitä pidettiin vajavaisena.

Puolestani Varaventtiili on suosikkini Vaala-Joutseno -sarjassa. Se on yksi kolmesta keskeisestä 1930- ja 1940-lukujen elokuvasta, joissa suomalaisten bestseller-kirjojen pohjalta luotiin rajoja rikkovan naisen muotokuvia. Aune Nuolivaaran kirjasta Roland af Hällström ohjasi elokuvan Paimen, piika ja emäntä (1938). Aino Räsäsen romaanista syntyi Hannu Lemisen Soita minulle, Helena! (1948). Varaventtiilissä kohdataan Vaalan komedioista poiketen myös surun ja pettymyksen teemoja. Sävyn ja musiikin (Harry Bergström) kepeys viihteellistää tunnelmaa toisaalta jatkosodan ajan eskapismin tarpeisiin.

Vaala-Joutseno -elokuvat olivat tavallisesti urbaaneja komedioita, mutta Varaventtiili sijoittuu maaseudulle. Lupaava lähtöasetelmana on reippaan savolaisen opettajattaren Liisa Harju (Joutseno) saapuminen ahdasmieliseen pohjalaiseen kylään. Liisa ei anna kateuden, syrjinnän ja parjauksen lannistaa itseään. Vaala pelkisti tapahtumat yhteen vuodenaikaan, talveen, mutta pohjalaisista lakeusmaisemista hän ei ottanut juuri mitään irti, vaikka käytettävissä oli mestarikuvaaja Eino Heino. Tarinassa tulee kuitenkin keskeiselle sijalle Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmiä, jossa päähenkilöt saavat näytellä pääosia. ”Ettäkö savolaistyttö esittäisi pohjalaista!” Mutta näytelmä sujuu Joutsenolta hyvin loppurepliikiä myöten (”Ei ole mun silmät enää koskaan kirkkahat”), vaikka eturivin kolme hapannaamaa eivät tunnu sitä myöntävän.

Jean Renoirin elokuvien tapaan tässäkin tarinassa naisella on kolme ihailijaa (Tapio Nurkka, Olavi Reimas, Onni Veijonen).

Elokuva on hienosti kuvattu, ja dvd-masterointi on pääasiassa laadukasta.

Jatkosodan katsaukset 1: Hyökkäävät kamerat (4-dvd)

Perjantai, Marraskuu 7th, 2008

20081110-jatkosodan-katsaukset-1.jpg

Mahtavia elokuvalöytöjä sotavuosilta

Suomi 1940-1942. Alkuperäisten katsausten tuotanto: Puolustusvoimat, Suomi-Filmi. Dvd-toimittajat: Ilkka Kippola ja Tommi Partanen (Kansallinen audiovisuaalinen arkisto / KAVA). Dvd-toimituskunta: Ohto Manninen, Kauko Rumpunen ja Jari Sedergren. 1,33:1, mono, yht. 11 h 53 min Julkaisija: Finnkino 7.11.2008

Seuraajaksi vuonna 2007 julkaisuille Talvisodan katsauksille ilmestyy ensimmäinen boksi Jatkosodan katsauksia, mukana myös välirauhan katsaukset. Niissä valottuu sotavuosien suomalaisen yhteiskunnan todellisuus monelta puolelta, tietenkin tiukan propagandistisesti toimitettuna. Kuvallinen ilmaisu on usein korkeaa, osallistuivathan TK-talkoisiin suomalaisen elokuvan parhaat kyvyt (Valentin Vaala, Hannu Leminen, Erik Blomberg, Teuvo Tulio, Osmo Harkimo, Esko Töyri…). Dvd-masterointi on hyvää, ja vaikka aineistossa on kulumisen jälkiä, on raskaiden vuosien elävän kuvan perintö säilynyt Suomessa kiitettävällä tavalla. Aineisto on niin runsas, että se tarjonnee monille suvuille löytämisen elämyksiä. Itse bongasin sieltä isoenoni, Lapin kenraali Väinö Oinosen syntymäpäiväjuhlat. Aineistohan vedettiin pois levityksestä viimeistään syksyllä 1944, mutta sitä on ammattimaisesti säilytetty Puolustusvoimien, Suomi-Filmin ja elokuva-arkiston kokoelmissa. Vuonna 2008 ajankohtaiseen keskusteluun erillissodasta katsaukset tarjoavat mielenkiintoisen todistusaineiston. Operaatio Barbarossaan hakeuduttiin määrätietoisesti yhteistyössä aseveljinä Saksan kanssa. Suomen sodalla oli kuitenkin itsenäinen, omaperäinen luonne, joka ilmenee katsauksissakin. Katsaukset hyökkäyksistä Aunukseen, Sortavalaan, Viipuriin, Sallaan ja Petroskoihin poikkeavat saksalaisista invaasiodokumenteista, joita Suomessakin yleisesti levitettiin. Ennenjulkaisemattomana aineistona nähdään dokumenttikuvaa suomalaisista SS-miehistä professori Ohto Mannisen selostamana. Alkuperäisillä ääniraidoilla kuullaan Topo Leistelän ja Turo Karton selostusta, ja Jean Sibeliuksen musiikki on ahkerassa käytössä. Toivekonserttikatsauksessa esiintyy mm. Harmony Sisters (”Kodin kynttilät”, ”Liisa pien’”).

Jääviys: työpaikkani on KAVA, mutta en osallistunut dvd-toimitukseen.