Archive for the ‘Trumbo Dalton’ Category

Ratsasta viimeinen taival

Perjantai, Kesäkuu 5th, 2009

20090709-lonely-are-the-brave.jpg

RATSASTA VIIMEINEN TAIVAL (Lonely Are the Brave).  USA (c) 1962 Universal Pictures / Joel Productions. T: Edward Lewis. O: David Miller. KS: Dalton Trumbo – Edward Abbeyn romaanista (1956). KU: Philip H. Lathrop – Panavision. M: Jerry Goldsmith. N: Kirk Douglas, Walter Matthau, Gena Rowlands, Michael Kane, Karl Swenson, Carroll O’Connor, George Kennedy. Mustavalkoinen 2,35:1, DD mono, 103 min
Finnkino 5.6.2009

Näyttelijä Kirk Douglasista tuli 1950-luvun lopulla merkittävä elokuvatuottaja, usein ilman henkilökohtaista tuottajakrediittiä alkuteksteissä, Bryna- ja Joel -yhtiöidensä kautta (Bryna oli Kirkin äidin nimi, Joel yhden hänen poikansa nimi). Yhdistävänä tekijänä monessa Douglas-elokuvassa on kapinallisen teema, esimerkiksi Stanley Kubrickin ohjauksissa Kunnian polut ja Spartacus ja poikkeuksellisissa lännenelokuvissa Viimeinen auringonlasku ja Ratsasta viimeinen taival. Douglas suosi käsikirjoittaja Dalton Trumboa, joka pääsi voimakkaan tähden tuella mustalta listalta Hollywoodin A-sarjaan.

Ratsasta viimeinen taival perustuu Edward Abbeyn romaaniin nykyajan karjapaimenesta Jack Burnsista, joka kieltäytyy henkilöllisyystodistuksesta, ajokortista ja pysyvästä kotipaikasta. Abbey (1927-1989) oli rämäpäinen amerikkalainen ympäristöaktivisti, jonka teosta Kesä autiomaassa (Desert Solitaire) pidetään yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden suurista luontokuvauksista Henry David Thoreaun Elämää metsässä (Walden) -teoksen rinnalla.

Yhteiskunnan ulkopuolelle asettuvan Jack Burnsin rooli istuu Douglasille täydellisesti. Samoin kuin Douglasin tulkitsema karjapaimen elokuvassa Mies ilman kohtaloa Jack Burns vihaa erityisesti aitoja ja piikkilankoja. Kuten Viimeisen auringonlaskun päähenkilö myös Burns tapaa nuoruudenrakastettunsa (tässä Gena Rowlands) ja joutuu kohtaamaan emotionaalisen ja seksuaalisen keskenkasvuisuutensa, joka on vapaan cowboyelämän hinta.

Douglas sai ohjaajaksi David Millerin, jota ei ole tapana mainita suurten ohjaajien listoilla, mutta joka aika ajoin näytti leijonankynensä (mm. Sudden Fear / Pelko, 1952). Nykypäivän westerninä Ratsasta viimeinen taival -elokuvaa voi verrata Sopeutumattomiin (1961). Viimeisen lännenmiehen elämäntyyli on tullut mahdottomaksi suihkukoneiden ja moottoriteiden aikakaudella. Pakopaikkaa ei ole vuorillakaan: helikopterit löytävät Jackin nopeasti.

Näyttelijäntyöt ovat hyviä. Walter Matthau välttää kliseitä sheriffinä, jonka vastenmielisenä tehtävänä on Jackin takaa-ajo. Uransa alkutaipaleella nähdään tässä Carroll O’Connor ja George Kennedy. Blake Edwardsin suosima nouseva mestarikuvaaja Philip H. Lathrop toteutti mustavalkoisen Panavision-kuvauksen iskevästi. Säveltäjä Jerry Goldsmithille Ratsasta viimeinen taival oli ensimmäinen A-budjetin elokuvaprojekti. Musiikki on kiehtovaa mutta paikoin hieman ylenpalttista.

Ratsasta viimeinen taival on mieleenpainuva moderni ”end of the west” -tarina. Ei ole ihme, että Kirk Douglas on maininnut sen suosikkielokuvakseen tuotannossaan.

Viimeinen auringonlasku

Perjantai, Kesäkuu 5th, 2009

20090625-the-last-sunset.jpg

VIIMEINEN AURINGONLASKU (The Last Sunset). USA (c) 1961 Brynaprod. O: Robert Aldrich. KS: Dalton Trumbo – Howard Rigsbyn romaanista. KU: Ernest Laszlo – Eastmancolor – 1,85:1. M: Ernest Gold. N: Rock Hudson (Dana Stribling), Kirk Douglas (Brendan O’Malley), Dorothy Malone (Belle Breckenridge), Joseph Cotten (John Breckenridge), Carol Lynley (Melissa Breckenridge). 1,85:1, DD mono, 108 min
Finnkino 5.6.2009

Kirk Douglas rahoitti lännenelokuvan Viimeinen auringonlasku Universal Internationalin levitykseen, ja Douglas Sirkin melodraamoista tutuista Universal-näyttelijöistä mukaan tulivat Rock Hudson ja Dorothy Malone.

Ohjaajaksi tuli Robert Aldrich, joka oli tuonut rohkeita ja uusia näkökulmia westerniin elokuvissaan Viimeinen apassi ja Vera Cruz (molemmat 1954). Viimeinen auringonlasku oli Aldrichin kolmas lännenelokuva.

Tuttuja lähtökohtia tarinassa ovat se, että eletään sisällissodan jälkeistä aikaa, ja eeppisenä kaarena on 1000-päisen karjalauman ajo Meksikosta Teksasiin. Tarinaan kytkeytyy takaa-ajo: sheriffi Dana Stribling (Hudson) aikoo toimittaa tappaja Brendan O’Malleyn (Douglas) oikeuden eteen. O’Malley on tappanut Danan lankomiehen, ja Danan leskeksi jäänyt sisko on sitten hirttäytynyt.

Pakomatkallaan O’Malley kohtaa Breckenridgen karjatilan, jonka emäntä Belle (Malone) on O’Malleyn nuoruuden rakastettu. O’Malleyn ronskeista ehdoista huolimatta Breckenridget palkkaavat O’Malleyn mukaan karjanajoon, ja tämän neuvosta päälliköksi palkataan Stribling. Tilanne on äärimmäisen jännittynyt ennen kuin karjanajo on alkanutkaan. Uusi jännite syntyy 16 vuotta täyttävän tyttären Melissan (Carol Lynley) ja O’Malleyn välille. Isä-Breckenridge (Joseph Cotten), entinen Etelävaltioiden upseeri, on vammautunut sodassa miehelle arimpaan paikkaan, ja hänestä on tullut alkoholisti.

Matkan varrella pappa Breckenridge joutuu kapakkatappeluun tuhoisin seurauksin, yaqui-intiaanit verottavat laumasta O’Malleylle luvatun viidenneksen, ja muka karjapaimeniksi mukaan lyöttäytyy rosvoja, joiden todellinen päämäärä on ryöstää naiset ilotaloon (hinta on kuulemma parempi kuin koko karjalauman arvo). O’Malley pelastaa Striblingin juoksuhiekasta tietäen, ettei karjaa saada perille ilman tätä. Karjanajossa on kiinnostavia yksityiskohtia, kuten se, missä Stribling neuvoo Melissalle, miten orpo ja eksynyt maverick-vasikka houkutellaan pysymään lauman mukana.

Kohtaus, jossa nähdään Elmon tuli (ukonvirva), johtaa elokuvan merkittävimpään keskusteluun, Bellen ja O’Malleyn väliseen tilintekoon. O’Malleylle selviää, että hän on miehenä pysähtynyt nuoren koltiaisen asteelle, kun taas Belle ei ole mikään pikkutyttö enää, vaan paljon enemmän, aikuinen nainen kaikissa asioissa.

Karja saadaan perille, eräs kauhea totuus paljastuu loppumetreillä, ja viimeistä auringonlaskua seuraa poikkeuksellinen kaksintaistelu, joka päättyy kameran noustessa korkeasta yläkulmasta otettuun ladattuun asetelmaan.

Viimeinen auringonlasku on periaatteessa mielenkiintoinen western. Ernest Laszlon kuvaus on mahtavaa, ja Ernest Goldin musiikki kenties hieman liiankin mahtavaa. Kirk Douglas tuo villin lännen antisankarin hahmoonsa uusia ulottuvuuksia, mutta vaikka muut näyttelijät ovat hyviä, heistä puuttuu pakottavan vakaumuksellista aitoutta.

Audrey Hepburn The Ruby Collection (6-dvd)

Keskiviikko, Heinäkuu 11th, 2007

Audrey Hepburn -ilmiö

AUDREY HEPBURN THE RUBY COLLECTION
LOMA ROOMASSA erikoislaitos (Roman Holiday), USA 1953, ohjaus William Wyler, pääosissa Gregory Peck, Audrey Hepburn, mv 1:1,33, DD mono, dokumentti Remembering Roman Holiday (2002), Restoring Roman Holiday (2002), Edith Head -dokumentti, pääkuva 113 min
KAUNIS SABRINA (Sabrina), USA 1954, ohjaus Billy Wilder, pääosissa Humphrey Bogart, Audrey Hepburn, William Holden, mv 1:1,33, DD mono, dokumentti The Making of Sabrina (2000), pääkuva 109 min
RAKASTUNUT PARIISISSA Special Collector’s Edition (Funny Face), USA 1956, ohjaus Stanley Donen, pääosissa Audrey Hepburn, Fred Astaire, 1:1,78, DD 5.1, dokumentti elokuvan teosta (2002), pääkuva 99 min
SOTA JA RAUHA (War and Peace), Italia/USA 1956, ohjaus King Vidor, pääosissa Audrey Hepburn, Henry Fonda, Mel Ferrer, Vittorio Gassman, Anita Ekberg, 1:1,78, DD mono, 199 min
AAMIAINEN TIFFANYLLA juhlalaitos (Breakfast at Tiffany’s), USA 1961, ohjaus Blake Edwards, pääosissa Audrey Hepburn, George Peppard, Patricia Neal, 1:1,78, DD 5.1, kommenttiraita (Richard Shepherd), The Making of a Classic (2005), It’s So Audrey! A Style Icon (2005), Brilliance in a Blue Box (2005), Audrey’s Letter to Tiffany (2005), pääkuva 110 min
VERENPERINTÖ (Bloodline), USA/BRD 1979, ohjaus Terence Young, pääosissa Audrey Hepburn, Ben Gazzara, James Mason, Claudia Mori, Irene Papas, Michelle Phillips, Maurice Ronet, Romy Schneider, Omar Sharif, Beatrice Straight, Gert Fröbe, 1:1,78, DD mono, 112 min
Paramount Finland 11.7.2007
Loma Roomassa ja Rakastunut Pariisissa julkaistu myös boksina Audrey Hepburn The Diva Collection, Paramount Finland 27.6.2007
Elokuvia on julkaistu myös erillisinä (uudelleen)julkaisuina

Audrey Hepburnin (1929-1993) aktiivinen filmitähtiura kesti noin 15 vuotta. Paramountin The Ruby Collection kokoaa yhteen boksiin viisi hänen kuuluisimpiin kuuluvaa elokuvaansa, joissa on kaikissa hyvä ohjaaja, sekä yhden kummajaisen.

William Wylerin ohjaama Loma Roomassa (1953), komedia edustusvelvollisuuksistaan karanneen prinsessan vapaapäivästä, tarjotaan hyvänä dvd-laitoksena, joka julkaistiin alun perin vuonna 2002, sympaattisine liitedokumentteineen ja haastatteluineen. Gregory Peck muistelee filmausta, koekuvauksia näytetään, ja restaurointidokumentissa tulee esiin työn vaikeus, kun elokuvan alkuperäisaineisto on kadonnut. Mustalle listalle joutuneen käsikirjoittaja Dalton Trumbon nimi lisättiin alkuteksteihin vasta restauroinnin yhteydessä.

Billy Wilder oli ohjaajana Kauniissa Sabrinassa (1954), joka on julkaistu Suomessa dvd:llä aikaisemmin vuonna 2001. Autonkuljettajan tytär kasvaa hurmaavaksi ja tyylikkääksi nuoreksi naiseksi Pariisissa viettämänsä vuoden aikana, ja hänen suosiostaan kilvoittelee kaksi Larrabeen rikasta veljestä (Humphrey Bogart, William Holden).

Rakastunut Pariisissa (Funny Face, 1956), Stanley Donenin ohjaama musikaaliklassikko, jonka musiikki perustuu George ja Ira Gershwinin lauluihin, julkaistiin Suomessa dvd:llä vuonna 2002. Sen loistelias väridesign leikittelee Richard Avedonin hahmotteleman muotidesignin maailmassa samaan tapaan tyylikkäästi piruillen kuin sittemmin Paholainen pukeutui Pradaan, joka lienee saanut tästä vaikutteita. Hepburn esittää Greenwich Villagen kirjakauppiasta, josta Fred Astaire tekee huippumallin Pariisissa. Parodia ranskalaisesta älymystöstä on latteaa, mutta laulut ja tanssit ovat upeita. Kuvalaatu on hyvä, mutta ei täyttä priimaa.

Monissa 1950-luvun rooleissaan, myös Broadwayn Gigi-musikaalissa ja Billy Wilderin Arianen lemmentarinassa (Love in the Afternoon), Hepburnin partnereiksi tuli vanhoja miehiä. Kaavasta poikkesi King Vidorin Italiassa ohjaama Leo Tolstoi -filmatisointi Sota ja rauha (1956, sama dvd-laitos on julkaistu Suomessa aikaisemmin vuonna 2003), jossa Hepburnille tuli Natasha Rostovan rooli. Vidorin tulkinta ei ole huono, ja Audrey Hepburn kuuluu sen valopilkkuihin. Jos jotakuta hymyilyttää Anita Ekbergin läsnäolo roolilistassa, niin hänkin on osuva ja hauska valinta Pierre Bezuhovin turhamaisen ja kevytkenkäisen rouvan osaan, ”anti-Audrey”. Dvd:llä tarjotaan elokuvasta täyspitkä versio, mutta sen väri vaikuttaa hieman sumealta. Austerlitzin ja Borodinon taistelujaksot ovat mahtavia.

Aamiainen Tiffanylla (1961, ohjaus: Blake Edwards), josta tarjotaan vuonna 2006 julkaistu juhlalaitos, lienee Hepburnin kuuluisin elokuva nykyään, mutta on hyvä kysymys, miksi. Audrey Hepburn oli mahdoton valinta Truman Capoten kertomuksen takahikiän Holly Golightlyksi, josta on tullut New Yorkin yöperhonen ja mafiakuriiri. Audrey oli niin täydellinen vastakohta esittämälleen roolihahmolle, että yleisö lakkasi ajattelemasta ja tempautui mukaan romanttiseen fantasiapintaan, jota tekijöiden oli korostettava Production Coden aikakaudella, kun tarinassa varsinaisesti käsitellyt aiheet (kuten molempien päähenkilöiden prostituutio) piti kätkeä. Liitedokumenteissakin todetaan, että elokuvan menestys perustui siihen, ettei yleisö ymmärtänyt, mistä oli oikeastaan kysymys.

Audrey Hepburn lopetti varsinaisen elokuvauransa vuonna 1967 elokuviin Peukalokyydillä vihille ja Yksin pimeässä. Sen jälkeen hän teki enää vain satunnaisia elokuvia. Vuoden 1979 Sidney Sheldon -filmatisoinnin Verenperintö (1979) ohjaajaksi tuli Terence Young, johon liittyy se kiehtova yhtymäkohta, että toisen maailmansodan sairaanhoitajana Hollannissa 16-vuotias Hepburn sai potilaakseen nuoren britin, laskuvarjojääkäri Terence Youngin. Valitettavasti itse elokuva ei ole taustatarinan veroinen, vaan kyseessä on rutiinimainen rikkaan suvun tragedia. Perheenpään kuoltua alkaa sarja murhia, jossa perimysjärjestystä pannaan uuteen uskoon nopeutetulla aikataululla, ja herkkää Audreyta pidetään helppona uhrina. Lienee paketin ainoa elokuva, jota ei Suomessa ole aiemmin dvd:llä julkaistu.

Audrey Hepburnin viehätysvoima on kestävää, sillä vaikka hän oli valokuvamalli ja muotimaailman henkilö, hänen esiintymisessään oli ajatonta tyyliä ja pyrkimystä selkeyteen ja raikkauteen. Kaikki tämä kumpusi hänen omasta valoisasta ja säteilevästä persoonallisuudestaan, joka korostui yhtä lailla myöhemmällä iällä, kun ulkoinen nuoruuden hehku oli väistynyt.

Universalin triple-packit

Keskiviikko, Marraskuu 15th, 2006

Universalin triple-packit

ALFRED HITCHCOCK TRIPLE PACK
Takaikkuna (Rear Window, 1954)
Vertigo (1958)
Linnut (The Birds, 1963)

PSYKO TRIPLE PACK
Psyko (Psycho, 1960, ohjaus: Alfred Hitchcock)
Psyko II (1983, ohjaus: Richard Franklin)
Psyko III (1986, ohjaus: Anthony Perkins)

ROAD MOVIE TRIPLE PACK
Easy Rider – matkalla (1969, ohjaus: Dennis Hopper)
Villi sydän (Wild at Heart, 1990, ohjaus: David Lynch)
Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (Fear and Loathing in Las Vegas, 1998, ohjaus: Terry Gilliam)

VANKILA TRIPLE PACK
Papillon (1973, ohjaus: Franklin J. Schaffner)
Keskiyön pikajuna (Midnight Express, 1978, ohjaus: Alan Parker)
Kateissa (Missing, 1982, ohjaus: Costa-Gavras)

CAPOTE TRIPLE PACK
Kuin surmaisi satakielen, tupla-dvd (To Kill a Mockingbird, 1962, ohjaus: Robert Mulligan, Special 2-dvd Edition)
Kylmäverisesti (In Cold Blood, 1967, ohjaus: Richard Brooks)
Capote (2005, ohjaus: Bennett Miller)

Universal 15.11.2006

Parhaita dvd:itä paketoidaan bokseiksi uudelleenjulkaisua varten. Universalin triple-pack-sarjan elokuvat on julkaistu erillisinä aikaisemminkin, ja ne ovat saaneet nyt uuden tyylikkään ulkoasun.

Alfred Hitchcock Triple Pack sisältää Universalin Hitchcock Collection -sarjasta kolme ohjaajan suurimpiin kuuluvaa elokuvaa, joita on aina ilo katsoa uudelleen. Takaikkuna (1954) tarjotaan vuoden 2001 dvd-laitoksena, joka oli masteroitu vuonna 1997 restauroidusta elokuvasta. Vertigo (1958) on vuoden 1998 dvd-laitoksena, pohjana elokuvan kuuluisa ja kiistelty restauroitu laitos vuodelta 1996. Linnut (1963) tarjotaan vuoden 2000 dvd-laitoksena. Kaikissa kuva on hieman epäterävä verrattuna siihen, mitä tämän päivän dvd-masteroinnilla saadaan aikaan. Väri on kuitenkin hyvä paitsi mielestäni ei aivan kohdallaan Takaikkunassa, jonka restaurointidokumentissa Robert H. Harris ja James Katz lausuvat surullisen totuuden: ”mitä parempi elokuva, sitä huonommassa kunnossa sen alkuperäisaineisto yleensä on”. Tekniikka ei kuitenkaan ole pääasia vaan elokuvat itse. Niitä valaisevat myös kiinnostavasti lisädokumentit, joihin on etsitty kynnelle kykenevät tekijät, piristävästi myös ohjaajan tytär Patricia Hitchcock ja viisailla kommenteillaan ilahduttava Robin Wood.

Psyko Triple Pack käynnistyy Universalin Hitchcock Collection -sarjan alkuperäisellä Psykolla (1960). Se tarjotaan vuoden 2001 masterointina, ja lisäaineistot ovat vuodelta 1997, mutta ne ovat edelleen käypää tavaraa. Puolitoistatuntisen liitedokumentin tekijä Laurent Bouzereau sai silloin mukaan vielä monta keskeistä tekijää. Esimerkiksi käsikirjoittaja Joseph Stefano ja tähti Janet Leigh olivat hyvässä vireessä, samoin aina luotettava Patricia Hitchcock. Muista tuhdeista lisäaineistoista aina herkullista katsottavaa on alkuperäinen Psykon maksitraileri, jossa Alfred Hitchcock turistioppaan tavoin esittelee Bates-motellin. Psyko II (1983) ja Psyko III (1986) tapahtuvat 22 vuotta myöhemmin ja ovat keskenään suoraa jatkoa toisilleen. Vaikka varsinkin kakkosella on puolestapuhujia, mielestäni kummatkin ovat turhia.

Road Movie Triple Packin kulmakivenä on Easy Riderin (1969) upea restauroitu 30-vuotisjuhlalaitos (1999), lisäaineistoina Dennis Hopperin kommenttiraita ja pätevä tunnin mittainen dokumentti elokuvasta, josta tuli aikakauden muutoksen tunnus. Villi sydän (1990) on David Lynchin vinksahtanut elokuva, pääosissa Nicolas Cage ja Laura Dern. Se näyttäytyy nyt aikaansa edellä olleelta teokselta, sillä muutamaa vuotta myöhemmin hullujen, rikollisten rakastavaisten tarinat palasivat vahvasti näkyviin Quentin Tarantinon käynnistämässä aallossa. Boksiin sisältyvä laitos ei ole vuoden 2005 erikoislaitos vaan vanhempaa perua. Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa (1998) sai ohjaajakseen Terry Gilliamin ja päärooleihin Johnny Deppin ja Benicio Del Toron. Gonzojournalisti Hunter S. Thompsonin (1937-2005) rankasta visiosta tuli valitettavasti rasittavaa katsottavaa.

Vankila Triple Pack on kiinnostava kokonaisuus elokuvista, joista jokainen perustuu tositapahtumiin. Papillon (1973) perustui Henri Charrièren omaelämäkerralliseen romaaniin, käsikirjoittajana oli Dalton Trumbo ja pääosissa Pirunsaaren vankeina Steve McQueen ja Dustin Hoffman. Dvd-masterointi on vuodelta 2000, ja kiinnostavassa valmistusajan lisädokumentissa esiintyy myös Charrière itse. Alan Parkerin Keskiyön pikajunassa (1978) perustana olivat huumekuriiriksi hairahtuneen Billy Hayesin muistelmat hirvittävistä kokemuksistaan Turkin vankiloissa. Masterointi on vuodelta 1998 ja liitedokumentti on elokuvan valmistumisvuodelta, elokuvan todellinen esikuva mukana siinäkin. Poliittisen elokuvan vanha mestari Costa-Gavras tuli ohjaajaksi Hollywood-studio Universalin elokuvaan Kateissa (1982), joka perustuu tositarinaan Ed Hormanin kohtalosta Chilessä. Jack Lemmon esittää konservatiivista jenkkiä kadonneen radikaalipoikansa jäljillä. Masterointi on vuodelta 2004.

Capote Triple Pack on rakennettu Bennett Millerin ohjaaman merkittävän Capoten (2005) ympärille. Uutuuselokuvan lisädokumenteista yksi on omistettu kirjailija Truman Capotelle (1924-1984). Nähtävä aito filmikatkelma hänestä vahvistaa, miten osuva Philip Seymour Hoffmanin tulkinta on ääntä myöten. Henkevä on myös Catherine Keenerin tulkinta Harper Leen osassa. Kuin surmaisi satakielen (1962) sisältyy pakettiiin loistavana vuoden 2005 kahden levyn juhlalaitoksena. Harper Leen romaani ja sille oikeutta tekevä elokuva ovat vakiinnuttaneet asemansa amerikkalaisen kulttuurin perusteoksina. Ei tunnukaan liioitellulta, että mukana on peräti kaksi puolitoistatuntista dokumenttia, joista yksi on omistettu elokuvalle ja toinen, Barbara Kopplen ohjaama, Gregory Peckille, joka omaksui Atticus Finchin lempiroolikseen. Lisäaineistoissa Gregoryn tyttären Cecilia Peckin lausunnot sykähdyttävät erityisesti. Harper Lee on myös itse mukana. Capoten kuuluisimpaan kirjaan perustuva Kylmäverisesti (1967) on mukana vuoden 2003 dvd-laitoksena. Loistelias masterointi tekee oikeutta Conrad L. Hallin kuvaustyölle, joka kuuluu mustavalkoisen scopen kuuluisimpiin. Tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittaja Richard Brooks toteutti elokuvan mielistelemättömän karusti tavalla, josta on vedetty linjoja myöhemmän ajan elokuviin kuten Uhrilampaisiin ja Seitsemään.