Archive for the ‘Tandy Jessica’ Category

Palveluksessanne, Miss Daisy

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090722-driving-miss-daisy.jpg

PALVELUKSESSANNE, MISS DAISY (Driving Miss Daisy). USA (c) 1989 Warner Bros. TJ: David Brown. T: Richard D. Zanuck, Lili Fini Zanuck. O: Bruce Beresford. KS: Alfred Uhry näytelmästään (1987). M: Hans Zimmer. Antonín Dvorák: ”Mesicku na hebi hlubokém” oopperasta Rusalka, es. Gabriela Benacková. ”Santa Baby” es. Eartha Kitt. ”What A Friend We Have In Jesus” es. Little Friendship Missionary Baptist Church Choir (Decatur, Georgia), solistina Indra A. Thomas. Kuvauspaikka: Atlanta, Georgia. N: Morgan Freeman (Hoke Colburn), Jessica Tandy (Daisy Werthan), Dan Aykroyd (Boolie Werthan). Väri, anamorfinen 1,85:1, DD stereo, 95 min
Future Film (NTC Nordisk Trading Company / Pathé / Warner Bros.) 9.1.2009

Palveluksessanne, Miss Daisy on ollut mielikuvissani kevyt, suosittu viihde-elokuva. 20 vuoden aikana se on omaperäisyydessään noussut kulttuurilliseksi viittauskohteeksi rap-herjoja myöten, ja sen suurta tunnistettavuutta kuvastaa se, että se kelpasi Be Kind Rewind -elokuvassa vain kaikkein kysytyimpiä elokuvia kohdanneen kopioinnin (”ruotsittamisen”) kohteeksi.

Näin elokuvan nyt ensi kertaa dvd:llä ja yllätyin myönteisesti. Elokuvan viihteelliset arvot ovat kyllä ilmeiset. Kärttyisä vanha rouva Daisy Werthan (Jessica Tandy) ei suostu myöntämään, ettei hänestä ole enää autoaan ajamaan, ja vain vastahakoisesti ja simputtaen hän suostuu ottamaan itselleen autonkuljettajan, mustan Hoke Colburnin (Morgan Freeman).

Humoristisen kertomuksen teemat ovat vakavia. Vuodesta 1948 käynnistyvä tarina on vanhenemisen draama. Se jatkuu aina vuoteen 1973, jolloin Miss Daisy on 97-vuotias. Elokuva kohtaa kysymyksen luopumisesta: luopumisen omista kyvyistä, läheisistä, talosta, vapaasta liikkumisesta ja loppusuoralla myös henkisistä voimista; Daisya kohtaa loppusuoralla myös jonkinasteinen dementia. Tandy tulkitsee äkäistä vanhaa rouvaa iskevästi ja vailla mielistelyä.

Alfred Uhryn omasta näytelmästään laatima käsikirjoitus kohtaa myös rasismin kysymyksen monitahoisesti ja epätavallisesti. Werthanien perheen varallisuus perustuu puuvillatehtaaseen, jonka työvoimana ovat köyhät mustat.

Daisy ei kohtele mustia tietoisen loukkaavasti.

Elokuvan merkittävintä sisältöä onkin huomaamattoman rasismin kohtaaminen. Miten Daisy suuttuu, kun Hoke on syönyt luvatta purkillisen lohta. Miten Daisy ei tiedä, että musta Hoke ei saa käydä huoltoaseman wc:ssä. Miten itseään liberaalina pitävä Daisy osallistuu Martin Luther Kingin puhetilaisuuteen mutta ei halua Hokea mukaan. King puhuukin osuvasti ”valon lasten pelosta ja apaattisuudesta”.

Daisy on uskonnollisesti aktiivinen juutalainen, joka käy synagogassa ja hautausmaalla ja suhtautuu ironisesti poikansa ei-juutalaisen vaimon korskeaan joulunviettoon. Varakkuudestaan huolimatta Daisy muistaa itsensä aina köyhän perheen tyttärenä, jonka elämä on ollut täynnä kovaa työtä. Daisyn ei ole helppo ymmärtää, miten Hoken lapsuudenmuisto Ku Klux Klanin lynkkaamasta lähiomaisesta liittyy häneen. Hän haluaisi myös torjua ajatuksen rakkaan synagogan räjäytyksestä ja siitä, miten se liittyy tilanteeseen, jossa Hoke on elänyt koko ikänsä. Joitakin suuria asioita Daisy ei koskaan opi.

Freeman esittää palkitussa osasuorituksessaan lukutaidotonta mutta sydämen viisautta omaavaa autonkuljettajaa, roolia, jonka hän oli tulkinnut jo näytelmän alkuperäisessä off-Broadway-versiossa. Freeman on sittemmin nähty monissa karismaattisissa rooleissa, kuten USA:n presidenttinä, ja niihin verrattuna tässä yllättää sekä roolin että tulkinnan tietty karkeus.

Hans Zimmer on säveltänyt elokuvaan kevyen, yksinkertaisen ja mieleenpainuvan tunnussävelen, joka tuo avaruutta traagisten teemojen käsittelyyn. Muutenkin soundtrack-valinnat (Dvorak, Eartha Kitt, gospel) ovat osuvia.

Elokuva on ilmestynyt dvd:llä suomeksi aikaisemminkin Jupiterin julkaisuna, jonka kuvalaatua moitittiin. Future Filmin julkaisu on korkeatasoinen.

Bostonilaiset

Keskiviikko, Elokuu 20th, 2008

20090406-the-bostonians-1.jpg20090406-the-bostonians-2.jpg

BOSTONILAISET (The Bostonians). Iso-Britannia / USA (c) 1984 Bostonians Productions. A Merchant Ivory film. O: James Ivory. Perustuu Henry Jamesin romaaniin (1886). N: Christopher Reeve, Vanessa Redgrave, Jessica Tandy, Madeleine Potter, Nancy Marchand, Wesley Addy, Barbara Bryne, Linda Hunt, Charles McCaughan, Nancy New, Jon Van Ness, Wallace Shawn. Väri, anamorfinen 1,77:1, 117 min
Suomennos: Satu Haapalainen.
Future Film (Carlton International Media) 20.8.2008

Henry Jamesin teokset ovat yleensä epäkiitollista filmattavaa, koska niiden arvo perustuu mielen liikkeiden taitavaan kuvaukseen hienostuneen kielellisen ilmaisun kautta. Vuosien mittaan hänen kielellinen ilmaisunsa muuttui aina vain monimutkaisemmaksi, mutta Bostonilaiset sijoittuu hänen tuotannossaan ensimmäisen kolmanneksen taitteeseen. Romaani on Jamesille poikkeuksellinen siinä, että se sisältää runsaasti avointa yhteiskunnallista satiiria. Kuvattavana on Yhdysvaltain sisällissodan jälkeinen aikakausi ja sen trendit. Orjuus on kukistettu, ja seuraavana haasteena on sukupuolten tasa-arvo.

Onneksi tuottaja Ismail Merchantilla (1936-2005) ja ohjaaja James Ivorylla oli Bostonilaisia valmistellessaan tiimissään käsikirjoittaja Ruth Prawer Jhabvala, joka osasi jäsentää ja tiivistää monitahoista yhteiskunnallista romaania banalisointiin syyllistymättä. Tragikomedian päähenkilöiksi tulivat eturivin näyttelijät. Christopher Reevestä tuli konservatiivinen lakimies ja sisällissodan veteraani Basil Ransom Mississipistä. Vanessa Redgrave on Olive Chancellor, Ransomin serkku ja innokas naisten oikeuksien puolestapuhuja. Madeleine Potter on nuori Verena Tennant, johon Basil ihastuu ja josta Olive toivoo itselleen taistelutoveria kamppailussaan naisten äänioikeuden puolesta.

Tarinassa on kerrostumia, joita ei lausuta ääneen, ja elettiin aikaa, jolloin määrättyjä tunteita kokeneet ihmiset eivät ilmaisseet ja tunnustaneet niitä toisilleen eivätkä itselleenkään. Jotakin kertonee se, että romaanista jäi yleiseen kielenkäyttöön käsite ”bostonilainen avioliitto”, jolla tarkoitetaan kahden naisen yhteiselämää ilman miehen tukea.

Jamesin novelleja oli filmatisoitu ennenkin, mutta hänen romaaneistaan ei ollut juuri lainkaan tehty elokuvia ennen kuin Merchant, Ivory ja Jhabvala aloittivat todellisen Henry James -filmatisointien sarjan. He itse filmasivat kolme Henry James -elokuvaa: Eurooppalaiset (1979), Bostonilaiset (1984) ja Kultaisen maljan (2000). Korkean profiilin filmatisointeja olivat myös Jane Campionin Naisen muotokuva (1996), Iain Softleyn Kyyhkyn siivet (1997) ja Agnieszka Hollandin Washington Square (1997). Aiemmista novellifilmatisoinneista omaa luokkaansa oli Jack Claytonin The Innocents (Kauhujen linna, 1961), pohjana ”The Turn of the Screw”. Siitä tuli esikuva 2000-luvun espanjalaisille aave-elokuville. Ylivoimaisesti parhaan Henry James -filmatisoinnin, Perijättären, ohjasi William Wyler vuonna 1949, pohjanaan Augustus Goetzin ja Ruth Goetzin näytelmäversio romaanista Washingtonin aukio. Elokuva on itsenäinen taideteos, pohjana olevan romaanin veroinen.

Walter Lassallyn kaunis kuvaustyö Bostonilaisissa perustuu vallitsevaan valoon, ja siitä saa kohtuullisen hyvin selvää dvd-masteroinnistakin.