Archive for the ‘Seikkula Irma’ Category

Rivilotta

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Rivilotta

RIVILOTTA / Frontlotta. Suomi 1943. T: Puolustusvoimat. O+KS: Turo Kartto (†). KU: Kalle Peronkoski, Felix Forsman. M: Jussi Blomstedt (= Jussi Jalas). Ä: Pertti Kuusela. LE: Felix Forsman. Selostus: Irma Seikkula, L.H. von Willebrand, Veikko Itkonen. Mustavalkoinen, 1,33:1, 37 min
Lisäelokuvat:
- Lottien valistus- ja leiripäiviltä Tuusulan Päällystökoululla (1927). Värisävytetty mykkäelokuva. 6 min
- Lottakurssi Ravanissa (1930). Värisävytetty mykkäelokuva. Musiikki ja välitekstit lisätty 2010. 3 min
- Lottapäivät Helsingissä (1931). Värisävytetty mykkäelokuva. Musiikki ja välitekstit lisätty 2010. 4 min
- Lottapäivät Porissa (1935). Mykkäelokuva. Välitekstit lisätty 2010. 6 min
- Suomi-Filmin uutiskuvia 5/40 (1940) 9 min
- Syvärannan lottaopisto (1942) 6 min
- Lottatyttö (1944) 14 min
Liitevihko.
Yht. 80 min.
Ei tekstityksiä.
Dvd:n toimittajat: Ilkka Kippola ja Tommi Partanen. Asiantuntija: Maria Andersin. Videoteknikko: Jarmo Nyman. Filmisiirrot: Jarni Susiluoto. Ulkoasu: Mikko Kuutti.
Finnkino (KAVA ja Lottamuseo) 3.12.2010

Jääviys: työpaikkani on KAVA, mutta en ole osallistunut dvd:n tekoon.

Finnkino on yhdessä KAVA:n kanssa julkaissut useita dvd-levyllisiä talvisodan ja jatkosodan katsauksia. Rivilotta-dvd täydentää niitä oleellisesti. Ilman lottia sodista ei olisi selvitty, ja heidän panoksensa oli välttämätön monella sektorilla. Erinomainen pääelokuva kuvaa lottien työtä ilmatorjunnassa, viestintäkeskuksissa, koodaajina, postissa, muonituksessa, kanttiineissa, soppatykkien äärellä, sikaloiden pitäjinä, hevosten hoitajina, ja niin edelleen. Kaikki, mitä yhteiskunnalliseen elämään kuuluu, oli järjestettävä sodan oloissa toisin. Dokumenttielokuvaa ei liene tässä laajuudessa yleisesti nähty sitten sotavuosien. Viime vuonna Orionin lottasarjassamme saimme siitä esittääksemme 17-minuuttisen otteen.

Lotta Svärd (1920-1944) perustettiin suojeluskuntien yhteyteen, mutta talvisodasta alkaen se sai yleispätevän, luokkarajat ylittävän luonteen. Järjestön hakaristitunnus on vuodelta 1921, eikä sillä ollut yhteyttä Saksan kansallissosialistisen puolueen tunnukseen, jonka suunnitteli vuonna 1919 Adolf Hitler. Levyn seitsemän lyhytelokuvaa dokumentoivat kiehtovasti Lotta Svärdin vaiheita sen toiminnan kolmella vuosikymmenellä. Tätä julkaisua varten mykkäelokuvat on toimitettu oikealle nopeudelle, ne nähdään värisävytettyinä, ja niihin on toimitettu välitekstejä ja musiikkiraitoja.

Juurakon Hulda

Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

2010.06.13.-Juurakon-Hulda

JUURAKON HULDA / Hulda från Juurakko. Suomi 1937. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Jaakko Huttunen ja Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1937). KU: Armas Hirvonen. LA: Ossi Elstelä. M: Harry Bergström. Ä: Pertti Kuusela. N: Irma Seikkula (Hulda Juurakko), Tauno Palo (tuomari Kaarle Kristian Soratie), Topo Leistelä (prof. Magnus Norko), Hugo Hytönen (toimittaja Purtiainen), Ossi Elstelä (kunnallisneuvos Ali-Lehtonen), Vappu Elo (Kirsti Kaavio), Elsa Rantalainen (kauppaneuvoksetar Kaavio), Kerstin Nylander (näyttelijätär Mirja Matero), Anni Hämäläinen (Constance Sanmark, Conny-täti), Vilho Auvinen (taivaanrannan maalari), Lea Joutseno (neiti Sinijärvi). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 18.6.2010

Hella Wuolijoen Juurakon Hulda kuuluu rakastetuimpiin suomalaisiin näytelmiin, ja se on lisäksi siitä erityinen, että siitä on tehty Hollywood-elokuva ja televisiosarja. Valentin Vaala ohjasi tämän ensimmäisen Hella Wuolijoki -filmatisoinnin tuoreeltaan samana vuonna kuin oli nähty näytelmän kantaesitys Helsingin Kansanteatterissa. Irma Seikkulalle vuosi 1937 toi kaksoisläpimurron ”Nyrkin ja Hellan välissä”, sillä hän esitti myös Marjaa Nyrki Tapiovaaran Juhassa. Inkerinmaalaiselle kuvaajataiturille Armas Hirvoselle teos oli ensimmäinen suomalainen elokuva. Lea Joutseno sai elokuvassa näyttelijädebyyttinsä. Juurakon Hulda kuuluu niihin suomalaisiin näytelmiin ja elokuviin, joista on tullut ilmiö ja joiden voi sanoa muuttaneen maailmaa. Se kuvasi kaupungistumista, liikkuvuutta ja sosiaalista nousua. Ennen kaikkea se kuvasi naisen emansipaatiota, koulutusta ja poliittisten oikeuksien realisoitumista tavalla, jolla on merkitystä siinä kehityksessä, jossa Suomessa on nyt naispresidentti ja naispääministeri.

Dvd:n kuvallinen laatu on epätasainen. Osa ongelmista juontuu lähtökohtana käytetystä materiaalista ja osa jostakin muusta.

Pikku Pietarin piha

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Pikku-Pietarin-piha

PIKKU PIETARIN PIHA / Lilla Peter. Suomi 1961. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+KS: Jack Witikka – Aapelin romaanista (1958). KU: Yrjö Aaltonen. LA: Oiva Hovi. M: Simon Parmet. Ä: Heikki Laakkonen. LE: Armas Laurinen. KP: Porvoo. N: Elsa Turakainen (Karoliina), Leevi Kuuranne (Jormalainen), Tea Ista (Vetterantin Klory), Leo Jokela (Vennu Harakka), Tuukka Tanner (Pietari ”Pietu” Jormalainen), Saara Ranin (Vetteranska), Hannes Häyrinen (johtaja Palkeinen), Pentti Irjala (talonmies Harakka), Kaarlo Halttunen (kellomestari), Pia Hattara (Vetterantin Torodea), Heikki Savolainen (valokuvaaja V. Toivakka), Henny Valjus (kellomestarin anoppi), Irma Seikkula (kellomestarin vaimo), Heimo Lepistö (tattari, hallikauppias), Irja Kuusla (tattarin vaimo), Paavo Jännes (apteekkari), Simo Puupponen eli Aapeli (Jumalan ääni), Eila Pehkonen (Hilma, parturineiti), Leo Riuttu (räätäli Riimanni). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Aapelin romaani Pikku Pietarin piha on saanut osakseen kestävän suosion, siitä on otettu jatkuvasti uusia painoksia, ja se on julkaistu mm. äänikirjana. Tuolloinen näyttelijä Rauni Mollberg sovitti romaanin kesäteatterinäytelmäksi Kuopioon vuonna 1959, ja kesäteatterisovituksen vuoden 1960 turkulainen esitys lähetettiin myös televisiossa vuonna 1960. Mollberg oli ajatellut aiheesta elokuvaa jo silloin, mutta Suomi-Filmillä valittiin ohjaajaksi Jack Witikka. Pikku Pietarin piha jäi huomattavan teatteri- ja elokuvamies Witikan viimeiseksi elokuvateatterielokuvaksi. Jukka Sihvonen on todennut, että Pikku Pietarin piha kuuluu harvoihin suomalaisiin teoksiin, joissa on tavoitettu aito lapsen näkökulma. Tämä pätee myös filmatisointiin, joskin sitä on kirjaan verrattuna jonkin verran kesytetty. Tapahtumapaikka on pienen kaupungin pihapiiri, ja tapahtuma-aika on 1920-luku. Pietarin (Tuukka Tanner) äiti on kuollut äskettäin, ja kotia tulee emännöimään äitipuoli Karoliina (Elsa Turakainen), joka ei ilmoituksensa mukaan ole mikään satujen paha äitipuoli, vaan oikeastaan ”aika hyvä ihmiseksi”. Pihapiirin ilmiöihin kuuluvat toisesta silmästään sokeutuneen talonmiehen (Pentti Irjala) viittaukset vuoden 1918 sotaan, molskihousujen teettäminen Pietarille räätälillä (Leo Riuttu) ja keskustelut katolla Jumalan kanssa (äänenä Aapeli itse). Kohokohtiin kuuluvat Vennun (Leo Jokela) ja Kloryn (Tea Ista eli rouva Witikka) seurustelu ja kihlajaiset. Elokuvan samanaikainen vahvuus ja heikkous on sen koruton asiallisuus. Yrjö Aaltosen kuvaustyötäkin arvosteltiin tuoreeltaan liian pidättyväiseksi, eikä arviota ole syytä tarkistaa. Mollen omassa filmatisoinnissa, jonka  hän sai tehdä lopulta vuonna 1977, ote oli huomattavasti värikkäämpi.

Dvd:n kuvallinen laatu ei ole kovin hyvä.

Varaventtiili

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Varaventtiili

VARAVENTTIILI / Kärlekens ABC. Suomi 1942. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Yrjö Kivimies – Hilja Valtosen romaanista Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). KU: Eino Heino. LA: Ville Hänninen. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. KP: Kauhajoki. N: Lea Joutseno (opettajatar Liisa Harju), Tapio Nurkka (lääkäri Eino Korpinen), Irma Seikkula (opettajatar Rauha Tuomikoski), Olavi Reimas (opettaja Oskari Berglund), Rakel Linnanheimo (Ester Iippo), Eino Jurkka (johtajaopettaja Taneli Iippo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 92 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Varaventtiili on ensimmäinen dvd:llä ilmestyvä Lea Joutseno -elokuva. Joutseno (1910-1977) oli räiskyvä elokuvatähti ja käsikirjoittaja Suomi-Filmi -yhtiöllä 10 vuoden ajan melkein aina Valentin Vaalan ohjauksessa ja melkein aina komedioissa. Hilja Valtosen suureen menestyskirjaan perustuva Varaventtiili oli Vaala-Joutseno -elokuvien sarjassa ei-komediallinen poikkeus, vaikka siinäkin on paljon huumoria. Vaala ohjasi myös useita komediallisia Valtos-elokuvia Joutsenon kanssa ja ilman. Varaventtiili oli aikansa suosikkielokuva, jota kriitikot eivät katsoneet erityisen hyvällä silmällä. Siinä nähtiin ainoastaan kevyen hölynpölyn taso, ja toisaalta viihteenäkin sitä pidettiin vajavaisena.

Puolestani Varaventtiili on suosikkini Vaala-Joutseno -sarjassa. Se on yksi kolmesta keskeisestä 1930- ja 1940-lukujen elokuvasta, joissa suomalaisten bestseller-kirjojen pohjalta luotiin rajoja rikkovan naisen muotokuvia. Aune Nuolivaaran kirjasta Roland af Hällström ohjasi elokuvan Paimen, piika ja emäntä (1938). Aino Räsäsen romaanista syntyi Hannu Lemisen Soita minulle, Helena! (1948). Varaventtiilissä kohdataan Vaalan komedioista poiketen myös surun ja pettymyksen teemoja. Sävyn ja musiikin (Harry Bergström) kepeys viihteellistää tunnelmaa toisaalta jatkosodan ajan eskapismin tarpeisiin.

Vaala-Joutseno -elokuvat olivat tavallisesti urbaaneja komedioita, mutta Varaventtiili sijoittuu maaseudulle. Lupaava lähtöasetelmana on reippaan savolaisen opettajattaren Liisa Harju (Joutseno) saapuminen ahdasmieliseen pohjalaiseen kylään. Liisa ei anna kateuden, syrjinnän ja parjauksen lannistaa itseään. Vaala pelkisti tapahtumat yhteen vuodenaikaan, talveen, mutta pohjalaisista lakeusmaisemista hän ei ottanut juuri mitään irti, vaikka käytettävissä oli mestarikuvaaja Eino Heino. Tarinassa tulee kuitenkin keskeiselle sijalle Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmiä, jossa päähenkilöt saavat näytellä pääosia. ”Ettäkö savolaistyttö esittäisi pohjalaista!” Mutta näytelmä sujuu Joutsenolta hyvin loppurepliikiä myöten (”Ei ole mun silmät enää koskaan kirkkahat”), vaikka eturivin kolme hapannaamaa eivät tunnu sitä myöntävän.

Jean Renoirin elokuvien tapaan tässäkin tarinassa naisella on kolme ihailijaa (Tapio Nurkka, Olavi Reimas, Onni Veijonen).

Elokuva on hienosti kuvattu, ja dvd-masterointi on pääasiassa laadukasta.