Archive for the ‘Scott Randolph’ Category

Kuolematon kuningatar (She) ja Mies toisesta maailmasta

Keskiviikko, Kesäkuu 11th, 2008

20080517-she.jpg

20080517-man-who-fell-to-earth.jpg

Toisesta maailmasta

KUOLEMATON KUNINGATAR (She), USA 1935, O: Irving Pichel, Lansing G. Holden, N: Helen Gahagan, Randolph Scott, 1:1,33, DD 2.0 mono, mustavalkoinen ja kolorisoitu versio, 95 min
PANVision 20.2.2008

MIES TOISESTA MAAILMASTA (The Man Who Fell to Earth), Iso-Britannia 1976, O: Nicolas Roeg, N: David Bowie, Candy Clark, 1:2,35, DD mono, lisäaineistot, pääkuva 133 min
Sandrew 11.6.2008

Kuolematon kuningatar (She), H. Rider Haggardin taru ikuisesta elämästä ja kadonneesta valtakunnasta, on innoittanut elokuvantekijöitä monta kertaa, mutta paras inspiraatio oli vuoden 1935 versiossa. Tuottaja Merian C. Cooper lietsoi King Kongin kaltaista lumousta tekijäryhmäänsä RKO-studiolla. Mikä näyttelijöiden kankeudessa menetettiin, sen fantastiset art deco -lavasteet, Alice Bernsteinin puvut ja Max Steinerin musiikki hyvittivät. Ikuisen elämän tulessa kylpevä kuningatar kiehtoi C.G. Jungia, jolle tämä ilmensi animaa eli ihmismielen naisellista puolta. Elokuvan viehätysvoima perustuu sen ymmärrykseen unen mahdista. Suomessa on julkaistu lyhyt laitos, joka kannattaa katsoa mustavalkoisena. Amerikassa on julkaistu pitkä alkuperäisversio lisäaineistoineen.

Mies toisesta maailmasta on Nicolas Roegin omaperäinen filmatisointi Walter Tevisin scifi-romaanista. David Bowie on muukalainen avaruudesta, joka tulee Maahan etsimään vettä planeetalleen. Elektroniikkanerosta tulee maailman rikkain mies – ja alkoholisoituva sohvaperuna, joka tuijottaa televisiota monista monitoreistaan. Tunteet kuolevat, mutta seksiä piisaa rohkeissa kohtauksissa Candy Clarkin kanssa. Ikuinen nuoruus tuntuu löytyneen tässäkin satiirissa onnen harharetkistä. Loisteliaasti kuvatun elokuvan masterointi on upeaa ja lisäaineistot näkemisen arvoisia.

Posted in Bernstein Alice, Bowie David, Clark Candy, Cooper Merian C., Haggard H. Rider, Pichel Irving, Roeg Nicolas, Scott Randolph, Steiner Max, Tevis Walter, Yleinen | No Comments »

John Wayne 100 v (Paramount, 15 erillistä julkaisua)

Keskiviikko, Kesäkuu 27th, 2007

John Waynen kaksi hattua tähtenä ja tuottajana

Paluuta ei ole SCE [= Special Collector's Edition] (The High and the Mighty, William Wellman, US 1954)
Hondo – yksinäinen vaeltaja (Hondo, John Farrow, US 1953)
Valkoinen helvetti SCE (Island in the Sky, John Farrow, US 1953)
Lännen hurjapäät SCE (McLintock!, Andrew V. McLaglen, US 1963)
Aurinkojumalan aarre SCE (Plunder in the Sun, John Farrow, US 1953) T: Wayne
7 miestä jäljellä SCE (7 Men from Now, Budd Boetticher, US 1956) T: Wayne
Mies holvissa (Man in the Vault, Andrew V. McLaglen, US 1956) T: Wayne
Pelon ympyrä (Ring of Fear, James Edward Grant, US 1954) T: Wayne
Puuman jäljillä (Track of the Cat, William Wellman, US 1954) T: Wayne
Kova kuin kivi (True Grit, Henry Hathaway, US 1969)
El Dorado (El Dorado, Howard Hawks, US 1966)
Rio Lobo facelift (Rio Lobo, Howard Hawks, US 1970)
Ensi voitto (In Harm’s Way, Otto Preminger, US 1965)
Voittamattomat veljekset (The Sons of Katie Elder, Henry Hathaway, US 1965)
Mies, joka ampui Liberty Valancen (The Man Who Shot Liberty Valance, John Ford, US 1962)
Paramount 27.6.2007

John Waynen 100-vuotispäiväksi Paramount julkaisee 15 dvd:tä hänen supertähtikaudeltaan. Hän oli tehnyt jo 120 elokuvaa ja perustanut oman tuotantoyhtiön, joka sai nimekseen Batjac. Oli vaikeaa pitää sekä näyttelijän että tuottajan hattua, ja yleensä Wayne delegoi tuottajan työt muille.

Kuusi elokuvaa on ennen julkaistu. John Ford -klassikko Mies, joka ampui Liberty Valancen (1962) kyseenalaistaa legendan käsitteen. Otto Premingerin Tyynenmeren sotasaaga Ensi voitto (1965) on modernisti monitarinainen. Howard Hawksin El Dorado (1966) on ohjaajan viimeinen hyvähkö elokuva. Henry Hathawayn Kova kuin kivi (True Grit) -elokuvassa (1969) vakuuttaa viimeinen puolituntinen. Hathawayn Voittamattomat veljekset (The Sons of Katie Elder, 1965) ja Hawksin Rio Lobo (1970) ovat vaatimattomampaa rymistelyä.

Todellisia löytöjä ovat Batjac-harvinaisuudet, joista monia ei ole nähty kunnolla sukupolviin. Waynen pääteoksiin kuuluu Hondo (1953), jonka ohjasi John Farrow, Mian isä. Paluuta ei ole (The High and the Mighty, 1955) oli ensimmäinen ”vaara lentomatkalla” -spektaakkeli. Sen ohjasi William A. Wellman, jolta julkaistaan myös Valkoinen helvetti (Island in the Sky, 1953), iskevä talvisen pakkolaskun draama. Vaatimaton Lännen hurjapäät (McLintock!, 1963) on Kuinka äkäpussi kesytetään villissä lännessä. Maureen O’Hara harrastaa siinä Waynen kanssa mutapainia.

Mukana on myös Batjac-elokuvia, joissa Wayne ei näyttele. Seitsemän miestä jäljellä (1954) on vuoden dvd-tapauksia, elokuva, jossa tiimi Budd Boetticher, Burt Kennedy ja Randolph Scott löysi reseptin yhteen kaikkien aikojen western-sarjoista. John Farrowin Aurinkojumalan aarre (Plunder in the Sun, 1953), pääosassa Glenn Ford, on mustaa elokuvaa Meksikon auringon alla. William A. Wellmanin talvisen melodraaman Puuman jäljillä (1954) pääosassa luimistelee Robert Mitchum. Nämä Batjac-elokuvat ilmestyvät Special Collector’s Edition -julkaisuina, joissa on pätevät kommenttiraidat ja liitedokumentit. Riisuttuina laitoksina ilmestyvät erikoisuudet Pelon ympyrä (1954), jossa Mickey Spillane nappaa tappajan sirkuksessa sekä Mies holvissa (1956), jossa lukkoseppä joutuu gangsterin seittiin.

Masterointi on kauttaaltaan hyvää.

Posted in Boetticher Budd, Farrow John, Ford Glenn, Ford John, Hathaway Henry, Hawks Howard, Kennedy Burt, McLaglen Andrew V., Mitchum Robert, O'Hara Maureen, Preminger Otto, Scott Randolph, Wayne John, Wellman William, Yleinen | No Comments »

Twentiet Century Classics, Neljäs erä, 8 erillistä levyä

Perjantai, Joulukuu 1st, 2006

FOXIN MUSIKAALEJA JA KOMEDIAA

TWENTIETH CENTURY CLASSICS, NELJÄS ERÄ
ON THE AVENUE (Roy Del Ruth, 1937) ensijulkaisu Suomessa
KAPTEENI TAMMIKUU (Captain January, David Butler, Shirley Temple, 1936)
ISÄN TYTTÖ (Just Around the Corner, Irving Cummings, Shirley Temple, 1938)
REIPAS SUSANNA (Susannah of the Mounties, Walter Lang & W.A. Seiter, Shirley Temple, 1939)
TAITAMATTOMAT TAIKURIT (A-Haunting We Will Go, Alfred L. Werker, Laurel & Hardy, 1942)
TUTTI FRUTTI (The Gang’s All Here, Busby Berkeley, 1943)
DOLLY-SISARUKSET (The Dolly Sisters, Irving Cummings, 1945)
HILPEÄT HÄRKÄTAISTELIJAT (The Bullfighters, Malcolm St. Clair, Laurel & Hardy, 1945)
FS Film / Twentieth Century Fox Home Entertainment 1.12.2006

Twentieth Century Foxin loistavasti masteroitu dvd-sarja tulee kiitettävän kattavasti Suomeen, ja mukana kulkeutuu sellaisiakin elokuvia, joita ei ole maassamme ennen julkaistu. Sanaa ”klassikko” joutuu kuitenkin usein venyttämään, ja joskus päinvastainenkin laatusana tulee mieleen, kun esillä on Ohukaisen ja Paksukaisen huonointa tuotantoa.

Irving Berlin (1888-1989) oli amerikkalaisen populaarimusiikin yhden miehen hittitehdas. Hänen tuotantonsa oli niin vuolas, että siitä koottiin monta hyvää musiikkielokuvaa kuten Sinitaivaan alla (1946, pääosissa Fred Astaire ja Bing Crosby) ja Rytmiä veressä (1954, pääosissa Ethel Merman ja Marilyn Monroe), jotka molemmat on julkaistu tänä vuonna Suomessa dvd:llä. Ensi kertaa Suomessa nähdään nyt On the Avenue (1937), jonka ohjasi kokenut musikaaliohjaaja Roy Del Ruth, pääosissa Warner-musikaalien terävä Dick Powell, Hitchcock-blondiinina huomiota herättänyt Madeleine Carroll ja ensimmäinen ja alkuperäinen Fox-blondiini Alice Faye. Mukana on myös koomikkoryhmä The Ritz Brothers. Tarina kertoo Broadway-tuottajasta, joka astuu satiirillaan tärkeän seurapiiriperheen varpaille. Irving Berlin -hittiparaatinakin elokuva toimii, ja näyttelijägalleria on hyvä pikkurooleja myöten. Mustan Stepin Fetchitin hupsu hahmo on häiritsevän karrikoitu. Muuten On the Avenue on miellyttävä löytö musikaalin ystävälle.

Tutti Frutti (The Gang’s All Here, 1943) on musikaalin kuuluisimman koreografin Busby Berkeleyn pähkähulluimpia saavutuksia. Toimiessaan tässä myös ohjaajana hän sai ensi kertaa tilaisuuden Technicolor-tuotantoon. Värienkäytössään hän intoutui sfääreihin, joita 1960-luvulla kutsuttiin psykedeelisiksi. Elokuva huipentuu loppujaksossa, joka irtautuu perinteisen musikaalin koreografiasta ja muuttuu abstraktiksi fantasiaksi. Siihen asti seikkaillaan hyvän maun rajalla, sitä myös huolettomasti rikkoen. Unohtumaton numero hyvän ja huonon maun tuolta puolen on ”The Lady With The Tutti Frutti Hat” jättibanaanien kanssa pelehtivine tyttöineen. Pääosissa ovat Fox-blondiini Alice Faye, ”Brazilian Bombshell” Carmen Miranda hedelmäpäähineineen, Phil Baker ja Benny Goodman orkestereineen. Tämän koko julkaisuerän legendaarisimman elokuvan masterointi on ainoa, joka poikkeaa huipputasosta: kuvallinen laatu on hyvä, mutta ei selvästikään perustu alkuperäisiin Technicolor-negatiiveihin.

Dolly-sisarukset (1945) yhdisti kaksi sotavuosien Fox-blondiinia, Betty Grablen ja June Haverin, musikaaliin fiktiivisista unkarilaissisaruksista. Keksitty elämäkerta tarjosi telineen kuvata 1900-luvun amerikkalaisen show busineksen ensimmäisiä vuosikymmeniä ja esittää parikymmentä aikakauden suosikki-iskelmää. Musikaalinumeroista kaksi on antologiatasoa: ”Powder, Lipstick, and Rouge” ja ”The Darktown Strutters’ Ball”.

Shirley Templen elokuvista julkaistiin edellisessä Fox-erässä viisi elokuvaa, ja tässä niitä tulee kolme lisää. Kapteeni Tammikuu (1936) kertoo orpotytöstä, joka saa ottoisäksi majakanvartijan; kyseessä on uudelleenfilmatisointi 1920-luvun Baby Peggy -hitistä. Isän tytössä (1938) Shirley tukee lamassa puille paljaille joutunutta arkkitehti-isäänsä ja steppaa Bill ”Bojangles” Robinsonin kanssa. Reipas Susanna (1939) kertoo intiaanihyökkäyksessä orvoksi jääneestä tytöstä, josta tulee Kanadan ratsupoliisien (pääosassa Randolph Scott) maskotti. Elokuvat tarjotaan sekä alkuperäisinä mustavalkoisina että kolorisoituina. Shirley Templen arvoa odotetaan nykyään kyseenalaistettavan, mutta mielestäni kaikkien aikojen lapsitähden elokuvissa on edelleen tenhoa, hyvää henkeä ja huumoria. Niissä on häiritsevää rasismia, mutta samalla Shirleyn parhaina kavereina esitetään usein mustat, kuten Bill Robinson, tai intiaanit. Vaikka intiaanit ovat tappaneet reippaan Susannan vanhemmat, hänen lähin kaverinsa on intiaanipoika, jonka kanssa hän harjoittelee tanssimistakin intiaanityyliin.

Laurelin ja Hardyn eli Ohukaisen ja Paksukaisen loistava ura koomikkoparina kukoisti parhaimmillaan 1920-luvun lopulla Hal Roachin studiolla, jossa heidän kumppaneinaan olivat sellaiset lahjakkuudet kuin Leo McCarey ja George Stevens. Heidän elokuvansa olivat katsottavia aina vuoden 1940 tienoille asti, ja alamäki alkoi sitten vasta. Vaikka kaverukset itse olivat aina hauskoja, heidän elokuvansa eivät sitä olleet. Ken tätä epäilee, katsokoon Fox-sarjassa julkaistut Taitamattomat taikurit (1942) ja Hilpeät härkätaistelijat (1945). Masterointi on hienoa, mutta paljon muuta hyvää sanottavaa niistä ei ole.

Posted in Baker Phil, Berkeley Busby, Butler David, Carroll Madeleine, Cummings Irving, Del Ruth Roy, Faye Alice, Goodman Benny, Grable Betty, Haver June, Lang Walter, Laurel & Hardy, Miranda Carmen, Powell Dick, Ritz Brothers The, Robinson Bill "Bojangles", Scott Randolph, Seiter William A., St. Clair Malcolm, Temple Shirley, Yleinen | No Comments »

Western-erikoisuuksia

Keskiviikko, Kesäkuu 14th, 2006

HIRTTOSILMUKKA (Hangman’s Knot), USA 1952, ohjaus Roy Huggins, pääosissa Randolph Scott, Donna Reed, Lee Marvin, 1:1,33, 1.0 mono, 78 min. Universal 14.6.2006

MAJURI DUNDEE: PITKÄ VERSIO (Major Dundee: The Extented Version), USA 1964, ohjaus Sam Peckinpah, pääosissa Charlton Heston, Richard Harris, Senta Berger, 1:2,35, Dolby Digital 5.1 tai 1.0, 130 min, mukana kommenttiraita ja runsaat lisäaineistot. Universal 25.1.2006

PUNAINEN AURINKO (Soleil rouge / Red Sun), Espanja/Ranska/Italia 1971, ohjaus Terence Young, pääosissa Charles Bronson, Ursula Andress, Toshiro Mifune, Alain Delon, 1:1,33, 2.0 mono, 110 min. Universal, uusintajulkaisu 2006

Universal on julkaissut viime aikoina paljon lännenelokuvia, joiden joukossa on myös todellisia löytöjä.

Hirttosilmukka (1952) on jämerä teos näyttelijä Randolph Scottin ja tuottaja Harry Joe Brownin pitkän yhteistyön puolivälistä. Tarina sijoittuu sisällissodan loppukaaokseen, jossa kultasaaliin ryöstäneet sotilaat huomaavatkin olevansa taistelun päätyttyä lainsuojattomia, joiden välit muuttuvat ristiriitaisiksi. Piiritetyssä talossa nainen (Donna Reed) joutuu julman Lee Marvinin silmätikuksi, Randolph Scott osoittautuu kunnian mieheksi, ja piinaavan tilanteen avaa hirmumyrsky. Dvd-masterointi on erinomaista. Ohjaaja Roy Huggins hoitaa homman ammattimaisesti, mutta westernin ystävälle on kiinnostavaa huomata, että samanlaisista asetelmista André De Toth ja Joseph H. Lewis ohjasivat noina vuosina parempia Scott-elokuvia, kunnes ohjaaja Budd Boetticherin ja käsikirjoittaja Burt Kennedyn tulo Scott-Brown-tiimiin vuonna 1956 (Seitsemän miestä jäljellä) kohotti tason mestariluokkaan.

Majuri Dundeen pitkä versio (1964) täydentää vuoden merkittävää Sam Peckinpah -tarjontaa, josta on vastannut lähinnä Warner Bros. monella elokuvalla. Sony Columbian upea restauroitu laitos (2005, Suomen julkaisija Universal 2006) on mahdollisimman täydellinen rekonstruktio kovan onnen majurin saagasta. Dvd-julkaisun rehellisissä kommenteissa ja lisäaineistoissa käy ilmi, että tuotantoyhtiöllä oli kyllä osuutensa elokuvan valmistumiseen liittyneeseen sotkuun, mutta ohjaaja Peckinpah oli mahdoton mies, jolla ensimmäistä isoa elokuvaa ohjatessaan karkasi tilanne käsistä. Vasta Hurjaa joukkoa ohjatessaan hän osoitti kykynsä vastuuntuntoon ja huolenpitoon suurtuotannossa. Esikuvanaan Arabian Lawrence Peckinpah lähti tekemään intiimiä spektaakkelia sisällissodan aikaisesta hurjapäisestä upseerista (Charlton Heston), joka apasseja jahdatessaan riehuu pitkin Meksikoa ja on viedä USA:n sotaa Ranskaa vastaan. Hänellä on sotavoiminaan vangittuja jenkkejä (Richard Harris), vapautettuja orjia (Brock Peters) ja rikollisia (James Coburn). Omantunnon ääntä edustaa Senta Berger. Dvd:n sisältämien poistojen ja tausta-aineistojen ansiosta elokuvasta on nyt mahdollista saada parempi tolkku kuin milloinkaan aikaisemmin. Edes viime vuonna nähtäväksi tullut loistelias restauroitu filmikopio ei kattanut kaikkea tätä.

Ennenkin dvd:llä julkaistu Punainen aurinko (1971) on todella kansainvälinen western. Pääasiassa ranskalaisen tuotannon ohjaaja on britti (Bond-ohjaaja Terence Young), kieli englanti, kuvauspaikka USA ja näyttelijäkaarti kansainvälinen, mukana ainutlaatuista kyllä myös japanilaistähti. Kuvaaja on mestari Henri Alekan ainoassa lännenelokuvassaan, ja säveltäjänä toinen maestro, Maurice Jarre, harvinainen nimi westernin alalla hänkin. Japanin suurlähettilään vaunu joutuu junanryöstäjien käsiin 1860-luvun Amerikassa, ja keskenään kilpailevat konnat (Charles Bronson, Alain Delon) saavat saaliikseen pyhän mikadomiekan. Perään lähtee vartijasamurai (Toshiro Mifune), jota ei voi käännyttää tehtävästään mikään. Mukana on kauniita naisia (Ursula Andress, Capucine) ja intiaaneja, jotka koettavat kärventää konnat tulikeihäillään ruohotiheikköön. Kevyt viihdecocktail toimii yllättävän hyvin aineiston kirjavuuteen nähden.

Posted in Alekan Henri, Andress Ursula, Berger Senta, Bronson Charles, Brown Harry Joe, Capucine, Coburn James, Delon Alain, Harris Richard, Heston Charlton, Jarre Maurice, Marvin Lee, Mifune Toshiro, Peckinpah Sam, Peters Brock, Reed Donna, Scott Randolph, Yleinen, Young Terence | No Comments »

The Marlene Dietrich Collection (13 erillistä levyä)

Keskiviikko, Toukokuu 10th, 2006

Mahtava Marlene Dietrich -kokoelma

MAROKKO (Morocco, Josef von Sternberg, 1930)
ERI LIPPUJEN ALLA (Dishonored, Josef von Sternberg, 1931)
VAALEA VENUS (Blonde Venus, Josef von Sternberg, 1932)
KORKEA VEISU (The Song of Songs, Rouben Mamoulian, 1933)
INTOHIMOJEN KEISARINNA (Scarlet Empress, Josef von Sternberg, 1934)
PAHOLAINEN ON NAINEN (The Devil Is a Woman, Josef von Sternberg, 1935)
DESIRE (Varastettu paratiisi, Frank Borzage, 1936)
SEITSEMÄN SYNTISTÄ (Seven Sinners, Tay Garnett, 1940)
VAARALLINEN NAINEN (The Flame of New Orleans, René Clair, 1941)
PITTSBURGH (Yön enkeli, Lewis Seiler, 1942)
FOLLOW THE BOYS (A. Edward Sutherland, 1944) Suomen ensijulkaisu
KULTAISET KORVARENKAAT (Golden Earrings, Mitchell Leisen, 1947)
BERLIININ RAUNIOIDEN KESKELLÄ (A Foreign Affair, Billy Wilder, 1948)
1:1,33, Dolby Digital 2.0 mono, Universal 10.5.2006

Elokuvan tähtitaivaalla Marlene Dietrich kuuluu rakkauden jumalattariin, niihin, jotka voi laskea yhden käden sormilla. Universalin upea dvd-sarja kartoittaa hänen amerikkalaista uraansa. Ohjaaja Josef von Sternberg oli se, joka löysi lahjakkaasta saksalaisesta esiintyjästä myyttisen suuruuden. Häneltä on sarjassa viisi elokuvaa, joissa on kussakin oma loistokas, toisistaan poikkeava kuvamaailmansa.

Marokko (1930) oli Dietrichin ensimmäinen Hollywood-elokuva, romanttinen fantasia muukalaislegioonalaisten maailmasta, vastanäyttelijöinä erinomaiset Gary Cooper ja Adolphe Menjou. Kohtaus, jossa frakkipukuinen Marlene laulaa ”Kun rakkaus kuolee” ja suutelee naista suulle, hätkähdyttää yhä.

Eri lippujen alla (Dishonored, 1931) on aiheetta vähemmän tunnettu. Marlene esittää Mata Harin kaltaista vakoilijaa, ja hänen esittämässään hahmossa ilmenee upseerin tyttären sotilaallinen kurinalaisuus. Kohdatessaan lopussa teloituspartion hän kuivaa sotilaan kyynelet ja valmistautuu viimeiseen velvollisuuteensa laittamalla huulilleen tuoretta punaa.

Vaalea Venus (1932) on useita vuosia ja jyrkkiä kohtalon käänteitä kartoittava taru, jossa Marlene saa ilmentää myös äidillisiä piirteitään. Herbert Marshall esittää tiedemies-aviosiippaa ja Cary Grant rikasta playboyta. Legendaarisessa ”Hot Voodoo” -numerossa Marlene saapuu lavalle gorillan puvussa.

Intohimojen keisarinnassa (1934) Sternbergin ja Dietrichin yhteispeli sai hillittömän tyyliteltyjä muotoja. Ylinäyttelevä Dietrich tulkitsee viatonta saksalaista prinsessaa, josta julman juonittelun pyörteissä kasvaa häikäilemätön, sydämetön Katariina Suuri. Peter Balbuschin uusbarokkiset veistokset ja ympäröivän hoviväen naamiopeli luovat ilmapiirin, jossa ei ole tilaa normaaleille tunteille. Ohimennen mainitaan sota Suomea vastaan, se joka meillä tunnetaan nimellä Pikkuviha.

Paholainen on nainen (1935) oli ohjaajan ja tähden viimeinen yhteistyö, ”espanjalainen kapriisi”, jossa Marlenen esittämä Conchita Perez tuhoaa häneen hullusti rakastuneen miehen elämän. Lionel Atwill esittää vanhempaa hidalgoa, ja Cesar Romero nuorempaa urhoa. Molemmat yrittävät saada selkoa Conchasta Sevillan karnevaalin pyörteissä.

Näiden elokuvien lomassa Rouben Mamoulian ohjasi oman sternbergläisen teoksensa Korkea veisu (1933) maalaistytöstä, jonka luonnollista ajatusta rakkauden pyhyydestä ja suuruudesta kuvastaa Salomon kuuluisa runo Raamatussa. Se innoittaa myös kuvanveistäjää (Brian Aherne) samannimiseen alastonpatsaaseen. Ahdasmielinen täti ja juonitteleva paroni (Lionel Atwill) tuovat kuitenkin onnen tielle miltei ylivoimaisia esteitä. Tässä elokuvassa kuullaan Marlenen tunnuslauluihin kuuluva ”Jonny”.

Sternberg-yhteistyön päätyttyä Marlene esiintyi edelleen huippuelokuvissa. Desire (Varastettu paratiisi, 1936) on Hollywoodin säihkyvimpiä romanttisia elokuvia. Gary Cooper esittää amerikkalaista autoinsinööriä, joka Espanjassa lomaillessaan kohtaa tyylikkään jalokivivarkaan (Marlene). Ohjaaja Frank Borzagen romanttiseen tunteeseen yhdistyi tuottaja Ernst Lubitschin satiirinen säihke. ”Awake in a Dream” on tämän elokuvan tunnuslaulu. Kun Marlenesta tuli studioiden mielestä ”myrkkyä lippukassoilla”, hän sai osia vaihtelevan tasoisista elokuvista tuottajanaan kuitenkin aina laadun takaava Joe Pasternak.

Seitsemän syntistä (1940) esittää hänet Etelämeren pahamaineisena baarilaulajana vastanäyttelijänään John Wayne, Vaarallisessa naisessa (The Flame of New Orleans, 1941) hän on konstaileva ”kreivitär” jonka on tehtävä valinta ikävän pankkiirin (Roland Young) ja renttumaisen kapneenin (Bruce Cabot) välillä.

Tuottaja Charles K. Feldman tarjosi haastavamman roolin elokuvassa Pittsburgh (Yön enkeli, 1942). Amerikkalaisen kapitalismin saagassa Marlenen esittämä nainen on innoittajana ja neuvonantajana kahdelle nuorelle yrittäjälle, jotka kohoavat hänen laillaan ryysyistä rikkauksiin. Toinen heistä on raa’an häikäilemätön (John Wayne), toinen kaukonäköisempi ja enemmän kokonaisuutta huomioiva (Randolph Scott). Periaatteessa mielenkiintoinen tarina oikoo kuitenkin liikaa mutkia suoriksi.

Feldman tuotti myös yhden sota-ajan suurista viihdepakettielokuvista Follow the Boys (1944), jota ei ole Suomessa ennen tätä dvd:tä julkaistu. Elokuvassa on kultapaloja, kuten The Andrews Sistersin suosikkipotpurri, The Delta Rhythm Boysin loistelias ”The House I Live In” ja kaikkien aikojen flamencotaltiointi, jossa esiintyy Carmen Amaya. Hauskassa jaksossa taikuri Orson Welles sahaa Marlene Dietrichin poikki, minkä jälkeen Marlene vaivuttaa Orsonin hypnoosiin. Dietrich oli vakaumuksellinen natsismin vihollinen, joka antoi amerikkalaisessa univormussa panoksen henkiseen sodankäyntiin vapauden puolesta.

Mitchell Leisenin ohjaamassa Kultaisissa korvarenkaissa (1947) Marlene sai vaihteeksi ilmaista lämpöään, intohimoaan ja huumoriaan. Hän esittää romaninainen Lydiaa 1930-luvun Saksassa, jossa hän pelastaa brittiagentin (Ray Milland) naamioimalla tämän miehekseen ihomaalia ja korvarenkaita myöten. Elokuva ei tavoittele realismia, mutta sen mukaansatempaavassa Hollywood-tyylittelyssä on tunteen totuutta. Tarinan henki ja päävirtaus henkii tragediaa (natsien kansanmurhahan kohdistui myös romaneihin); onnellinen loppu on niin kiinniliimattu, että siitä voi olla juuri siksi välittämättä. Victor Youngin romanisävelmästä mukailemasta tunnuslaulusta tuli kestohitti Suomessakin.

Sarjan ajallisesti viimeinen julkaisu on ehdoton huipputapaus, Billy Wilderin Berliinin raunioiden keskellä (A Foreign Affair, 1948). Elokuva on satiirinen mestariteos, jonka pilkka koettiin tuoreeltaan liiankin rankaksi, ja siksi se ei saanut niin laajaa levitystä kuin se olisi ansainnut. Jo pelkästään pitkät kauhistuttavat dokumentaariset kamera-ajot tuusan nuuskaksi pommitetussa kaupungissa tekevät elokuvasta näkemisen arvoisen. Marlene on elokuvassa laulajana parhaimmillaan kabareetulkinnoissaan kappaleista ”Black Market”, ”Second Hand Illusions” ja ”The Ruins of Berlin”. Marlenen hovisäveltäjä Sinisen Enkelin päivistä alkaen, Frederick Hollander, nähdään pianistina. Mustan humoristisen elokuvan taustalla piilevän tuskan aavistaa, kun muistaa, että useat tekijät olivat itse berliiniläisiä. Wilderin ja Hollanderin omaiset oli murhattu keskitysleireissä. Dietrich oli noussut isänmaansa kunnian tuhoajia vastaan, vaikka esittääkin tässä ironisesti natsien myötäjuoksijaa.

Paramount, jonka elokuvia tässä sarjassa on paljon, tuhosi herostraattisesti klassikoidensa nitraattinegatiivit 1950-luvulla, ja sen takia monia niistä ei enää milloinkaan voi nähdä alkuperäisessä loistossaan. Kaikkien elokuvien visuaalinen taso on silti vähintäänkin tyydyttävä. Paras kuvalaatu on elokuvista kevyimmissä, 1940-luvun alun Universal-tuotannoissa; kaikesta päätellen niiden masterit on voitu vetää negatiiveista. Kultaiset korvarenkaat on kuvaltaan pehmeä, Berliinin raunioiden keskellä taas upean terävä.

Posted in Amaya Carmen, Andrews Sisters The, Atwill Lionel, Borzage Frank, Cabot Bruce, Clair René, Cooper Gary, Delta Rhythm Boys The, Dietrich Marlene, Feldman Charles K., Garnett Tay, Grant Cary, Hollander Frederick, Leisen Mitchell, Mamoulian Rouben, Marshall Herbert, Menjou Adolphe, Milland Ray, Pasternak Joe, Romero Cesar, Scott Randolph, Seiler Lewis, Sternberg Josef von, Sutherland A. Edward, Wayne John, Welles Orson, Wilder Billy, Yleinen, Young Roland, Young Victor | No Comments »

Peckinpahia loistojulkaisuina

Keskiviikko, Maaliskuu 22nd, 2006

VIHELTÄVÄT LUODIT (Ride the High Country), USA 1962, ohjaus Sam Peckinpah, pääosissa Joel McCrea, Randolph Scott. 1:2,35, mono, 89 min. Kommenttiraita, uusi dokumenttielokuva. Warner Home Video 22.3.2006

HURJA JOUKKO: KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (The Wild Bunch), USA 1969, ohjaus Sam Peckinpah, pääosissa William Holden, Robert Ryan. 1:2,40, Dolby Digital 5.1, 138 min. Tupla-dvd:llä kommenttiraita, kolme dokumenttielokuvaa, leikkauspoistoja. Warner Home Video 22.3.2006

BALLADI CABLE HOGUESTA (The Ballad of Cable Hogue), USA 1970, ohjaus Sam Peckinpah, pääosissa Jason Robards, Stella Stevens. 1:1,78, mono, 116 min. Kommenttiraita, dokumenttielokuva Stella Stevensistä. Warner Home Video 22.3.2006

PAT GARRETT JA BILLY THE KID: KAHDEN LEVYN ERIKOISJULKAISU (Pat Garrett & Billy the Kid), USA 1973, ohjaus Sam Peckinpah, pääosissa James Coburn, Kris Kristoffersson. 1:2,35, mono, vuoden 2005 erikoisversio 111 min ja vuoden 1988 Turner Preview -versio 117 min. Tupla-dvd:llä kahden version lisäksi kommenttiraita, kaksi dokumenttielokuvaa ja alkuperäiset laulut Kris Kristofferssonin ja Donny Frittsin esittäminä. Warner Home Video 22.3.2006

Sam Peckinpah oli Hollywoodin suuria kapinallisia. Hän joutui poikkiteloin paitsi tuottajayhtiönsä myös työtovereidensa eikä vähiten oman itsensä kanssa. Tuloksena oli merkittäviä elokuvia. Warner Bros. tekee kunniaa Peckinpahille näyttävillä dvd-julkaisuilla, joissa on myös elokuvat tunteville uutta tarjolla. Tärkeää on Peckinpahin suosiman scope-formaatin korkea visuaalinen taso, josta on varmistuttu anamorfisella masteroinnilla. Viheltävät luodit oli Peckinpahin suuri läpimurto ja ensimmäinen jäähyväiselokuva villille lännelle, pääosissa westernin vanhat veteraanit Joel McCrea ja Randolph Scott rehellisesti ikänsä tunnustavina. Eeppinen Hurja joukko sai voimaa Vietnamin sodan aikakaudesta ja toi villin lännen viimeisiin päiviin pelottavan allegorian tasoja. Balladi Cable Hoguesta oli ohjaajan rento muunnelma autiomaan puutarhaksi muuttamisen teemasta, pääosassa karismaattinen Jason Robards. Pat Garrett ja Billy the Kid oli Peckinpahin murheenlapsia, josta on ollut vuosien mittaan nähtävillä monia versioita. Vuoden 2005 huolella koottua erikoisversiota tarjoillaan definitiivisenä. Välillä on ollut tarjolla pidempiäkin laitoksia, mutta pidempi ei ole aina parempi. On kysymys siitä, että kaikki oleellinen on mukana oikeassa rytmissä. Katsojalla on mahdollisuus ratkaista itse, sillä tupla-dvd:llä on tilaisuus verrata uusinta laitosta pisimpään. Levyillä on paljon uusia liitedokumentteja. Ne ovat hyviä ja rehellisiä. Perinpohjaisin, kokopitkä Peckinpah-dokumentti on Hurja joukko -levyllä, mutta unohtumattomin ja valaisevin on ohjaajan nuoruudesta kertova dokumentti Viheltävät luodit -levyllä. Siinä tutustumme parhaiten myös Peckinpahin sukuun. Peckinpah-harrastusta voi jatkaa katsomalla Pakotien tuoreesta Steve McQueen Collectionista. McQueen oli ohjaajan sukulaissielu, ja häntäkin kuvaavista dvd-dokumenteista jää rehellinen ja surumielinen tunne loppuunpalaneesta hurjapäästä.

Posted in Billy the Kid, Coburn James, Garrett Pat, Holden William, Kristoffersson Kris, McCrea Joel, Peckinpah Sam, Robards Jason, Ryan Robert, Scott Randolph, Stevens Stella, Yleinen | No Comments »

Western-löytöjä

Tiistai, Maaliskuu 21st, 2006

THE TEXAS RANGERS, USA 1936, O: King Vidor, N: Fred MacMurray, mustavalkoinen, 1:1,33, mono, 94 min.
TEXAS LIEKEISSÄ (The Texans), USA 1938, O: James Hogan, N: Randolph Scott, Joan Bennett, mustavalkoinen, 1:1,33, mono, 90 min.
VALKONAAMA (The Paleface), USA 1948, O: Norman Z. McLeod, N: Bob Hope, Jane Russell, väri, 1:1,33, mono, 87 min.
LIEKEHTIVÄ ERÄMAA (The Violent Men), USA 1954, O: Rudolph Maté, N: Glenn Ford, Barbara Stanwyck, Edward G. Robinson, väri, 1:2,55, DD 3.0, 92 min.
Universal 2006

Dvd-aikakauden iloihin kuuluu se, että lännenelokuvan ystävälle tulee nähtäväksi suomalaisin tekstein elokuvia, joita ei ole maassamme milloinkaan nähty sitten alkuperäisen elokuvateatterikierroksen. Universal on tuonut nyt maahan neljä tällaista A-westerniä eli kalliita tuotantoja, joissa on parhaita ohjaajia ja näyttelijöitä ja mahtavaa epiikkaa.

The Texas Rangers (1936) nähtiin maassamme aikoinaan nimellä Texasin kuolemaneskadroona. Ohjaaja oli itse King Vidor, joka teki lännenelokuvia harvakseen, mutta tulokset olivat aina persoonallisia. Vaikka tarina on tässä rutiinimainen, elokuvassa on poikamaista kertomisen iloa, erikoisia maisemia, värikkäitä hahmoja ja aitoa tunnetta, olihan ohjaaja itsekin texasilainen. Tarina kertoo kolmesta konnasta, joista kaksi liittyy Texas rangereihin voidakseen paremmin suunnitella ryöväyksiään. Kaikki muuttuu, kun heidän käsiinsä tulee intiaanien murhaaman perheen orpolapsi. Varsinainen juoni liittyy karjakuninkaan julmaan valtapeliin. Fred MacMurray ja Jack Oakie (Diktaattorin Napaloni) ovat velmuja pääosissa, ja elokuvan kuuluisimmassa kohtauksessa jälkimmäinen kohtaa järkyttävän lopun korttipöydässä.

Texas liekeissä (1938) on historiallinen taru Texasin jälleenrakennuksesta sisällissodan jälkeisinä sekasorron vuosina. Joan Bennett esittää köyhtynyttä suurtilallista, joka valmistelee kapinaa jenkkejä vastaan, kunnes Randolph Scott pelastaa hänet viemällä hänen valtavan karjalaumansa Abileneen. Eeppisen vaelluksen aikana kohdataan jenkkiroistoja, vihaisia intiaaneja, jättivirtoja ja lumimyrskyjä, ja loppua hallitsee tunne aikakauden muuttumisesta.

Valkonaama (1948) esitteli kaksi lännenkomedian mainioimpiin kuuluvaa hahmoa. Bob Hope sai uransa huippuroolin pelkurimaisena hammaslääkärinä nimeltä Painless Potter. Jane Russell osoitti komediennen lahjansa Calamity Janena. The Dirty Shame Saloonissa Potter saa sankarin maineen, kun Jane ampuu salaa hänen puolestaan. Toinen käsikirjoittaja Frank Tashlin sai sittemmin ohjata tätäkin paremman jatko-osan. Bob Hope kuului myös Spede Pasasen lännenparodioiden esikuviin.

Liekehtivä erämaa (1954) kuuluu niihin vuosikymmenensä suuriin lännenelokuviin, joissa oli Shakespearen tragedioiden henkeä. Edward G. Robinson esittää rampaa karjakuningasta, jonka vallanhimoista laajentumista kannustaa Barbara Stanwyck Lady Macbethin hurjuudella. Glenn Ford on tullut länteen lääkärin määräyksestä parantumaan sisällissodan haavoista, mutta kun hänen cowboynsa murhataan, hän kokoaa piirikunnan pientilalliset sotaan hirmuvaltiasta vastaan.

Julkaisuista kaksi ensimmäistä on vedetty upeista mustavalkoisista mastereista, Valkonaama ilahduttaa Technicolor-sävyillään, ja Liekehtivässä erämaassa on oikeaoppinen erikoisleveä scope.

Posted in Bennett Joan, Ford Glenn, Hope Bob, MacMurray Fred, Maté Rudolph, Oakie Jack, Robinson Edward G., Russell Jane, Scott Randolph, Stanwyck Barbara, Tashlin Frank, Vidor King, Yleinen | No Comments »