Archive for the ‘Sauli Anneli’ Category

Lumisten metsien tyttö

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Lumisten-metsien tytto

”Don’t stand so close to me.”

LUMISTEN METSIEN TYTTÖ / Flickan från vita skogen. Suomi 1960. Valmistusvuosi 1956. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: William Markus. KS: Walentin Chorell. KU: Pentti Unho. B-kuvaaja: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. Ehostus: Olavi Suominen. Hiukset: Fanny Cederberg. M: Ahti Sonninen. Ä: Taisto Lindegren. LE: Elmer Lahti. N: Matti Oravisto (Markus Reinman), Anneli Sauli (Tarja Mäenpää), Åke Lindman (Jukka), Arvo Kuusla (opettaja Vellanus), Heimo Lepistö (Mäenpää), Annikki Linnoila (Mäenpään emäntä), Eila Pehkonen (rouva Salkin), Oiva Sala (kauppias Salkin), Aino-Inkeri Notkola (Markuksen äiti), Mai-Brit Heljo (Constance). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Finnkino (SF) 3.12.2010

Lumisten metsien tyttö on julkaistu dvd:llä aikaisemmin kahden elokuvan levyllä Verta käsissämme / Lumisten metsien tyttö ja boksissa SF-elokuvaklassikot 11 (Finnkino 2008).

William Markus oli lahjakas ja mielenkiintoinen taiteilija, joka sai liian vähän tilaisuuksia toteuttaa kykyjään korkeatasoisissa elokuvahankkeissa. Hän paras elokuvansa oli Miriam (1957), joka perustui Walentin Chorellin romaaniin ja jonka nimiroolin tulkitsi Anneli Sauli. Jo sitä ennen, kevättalvella 1956, Markus oli kuvannut Lumisten metsien tytön, Chorellin käsikirjoituksesta ja Sauli siinäkin nimiosassa. Elettiin Suomen Filmiteollisuuden ylituotantokautta, ja sen seurauksena Lumisten metsien tytön ensiesitys viivästyi neljä vuotta. Elokuva ei ollut kuitenkaan kehno. 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina kertoo ihanteellisesta helsinkiläisestä opettajasta Markus Reinmanista (Matti Oravisto), joka tulee Lapin köyhille nälkämaille, fiktiiviseen Hallavan erämaapitäjään. Hän joutuu jopa hankkimaan lapsille talvijalkineita, koska ilman niitä lapset eivät pääse tulemaan kouluun. 16-vuotias Tarja (Sauli) tulee koululle asumaan ja opettajan näkökulmasta käy ajankohtaiseksi Stingin ja The Policen laulussaan ikuistama ”älä tule niin lähelle” -tilanne. Kyläläisten vihamielisyys opettajaa kohtaan kasvaa niin, että jatkaminen käy mahdottomaksi. Tarina tuo mieleen neuvostoelokuvan suosiman aiheen, jonka kuuluisin tulkinta on Andrei Kontshalovskin Tshingiz Aitmatov -filmatisointi Ensimmäinen opettaja (1965). Näyttelijöistä Åke Lindman ylinäyttelee Tarjan kihlaamana mustasukkaisena Jukka-isäntänä. Ahti Sonnisen musiikki on voimakasta. Elokuvan ”Lappi” on kuvattu Etelä-Suomessa Vihdissä ja Lopella, mutta Pentti Unhon kuvausjälki on komeaa ja dvd-masterointi hienoa.

Kukonlaulusta kukonlauluun

Perjantai, Lokakuu 22nd, 2010

2010.10.23.-Kukonlaulusta kukonlauluun

KUKONLAULUSTA KUKONLAULUUN / Men starkast är jorden. Suomi 1955. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Aarne Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Pentti Unho. LA: Aarre Koivisto. Ehostus: William Reunanen. Hiukset: Vivan Gustafsson. M: Harry Bergström. Ä: Kaarlo Nissilä. LE: Armas Vallasvuo. N: Anneli Sauli (Eliina Kivistö, karjakko), Åke Lindman (Eino Kustaala), Tyyne Haarla (Hanna Kustaala), Aku Korhonen (Aaretti Kivistö), Ilmi Parkkari (Laila), Emma Väänänen (Aliina Kivistö), Arvo Lehesmaa (Juho Vihtori Kustaala). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 22.10.2010

Kukonlaulusta kukonlauluun on SF-perustuotantoa, suomalainen Heimat-elokuva, joka kuvaa jo nostalgiseen sävyyn maaseudun elämää ja maaltamuuton turmiollisuutta aikana, jolloin ”suuri muutto” oli alkamaisillaan. Maaseudun elämää ei kuitenkaan ihannoida. Arvo Lehesmaa tekee ylidramaattisen tulkinnan julman ankarana isäntänä, joka saa Eino-poikansa (Åke Lindman) suuttumaan ja lähtemään Helsinkiin kaupunkilais-Lailan (Ilmi Parkkari) perään. Vaan ei tiedä Eino, että hänen entinen heilansa, karjakko Eliina (Anneli Sauli) odottaa hänelle lasta, ja Eliina on liian ylpeä kertoakseen. Lopulta kuitenkin maan kutsu on voimakkaampi, kuten elokuvan ruotsalainen nimi Men starkast är jorden paljastaa.

Näyttelijäsuorituksista Emma Väänäsen tulkitsema Eliinan hirviöäiti on vastinpari Arvo Lehesmaan hillittömyydelle. Sukupolvien suhteita ei elokuvassa kaunistella, pikemminkin karrikoidaan. Aku Korhonen edustaa Eliinan isänä inhimillisyyttä siinä missä Tyyne Haarla Einon äitinä.

Kirjailija Toivo Kauppinen, joka tunnettiin myös nimimerkillä Topias, ahkeroi käsikirjoittajana. Pentti Unhon kuvaus on luottotyötä, ja dvd-masterointi on kohdallaan.

Kahden ladun poikki

Perjantai, Elokuu 21st, 2009

2009.09.19.-Kahden-ladun-poikki

KAHDEN LADUN POIKKI / Skidspår som korsas. Suomi 1958. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Armand Lohikoski. KS: Einari Vuorela, Laura Soinne – Einari Vuorelan romaanista (1926). KU: Pentti Unho. LA: Aarre Koivisto. M: Toivo Kärki. Ä: Kaarlo Nissilä. LE: Armas Vallasvuo. N: Anneli Sauli (Anna, Tupamäen tytär), Tapio Rautavaara (Humu), Eino Kaipainen (Tuomas, Hiirenloukun isäntä), Siiri Angerkoski (Hirs-Riikka, ruotuvaivainen), Ekke Hämäläinen (Markku), Rauni Luoma (Hulta), Marjatta Kallio (Leenu), Sakari Halonen (Jussi), Uljas Kandolin (Jussi), Heimo Lepistö (Karvian-Jokinen, tukkilainen), Armas Jokio (Purkka, tukkilainen), Tyyne Haarla (Tupamäen emäntä), Kaarlo Halttunen (Tupamäen isäntä), Maija Karhi (Myllärin Katri), Irja Kuusla (Jutihta), Veikko Linna (ruukin pomo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 21.8.2009

SF–yhtiön suurimman liukuhihnatuotannon vuosina valmistunut Kahden ladun poikki perustui vanhaan käsikirjoitukseen, josta johtaja Toivo Särkkä oli innostunut mutta kukaan ohjaaja ei, kunnes Armand Lohikoski suostui filmaamaan sen. Elokuva kuuluu todellisiin Suomi-aihepiirin kierrätyksiin, joskaan se ei yllä sentään Teuvo Tulion kaltaisille hulluille ylikierroksille. Moraalitonta, naisia viettelevää ja heidät aviottomien lasten kanssa jättävää tukkilaista esittää Tapio Rautavaara. Rakkaudessaan viatonta mutta omaisuuslaskelmoijien ja humupoikien välissä riutuvaa nuorta naista tulkitsee Anneli Sauli. Rehtiä mutta vaimoaan paljon vanhempaa ja petettyä isäntää esittää ties kuinka monennen kerran Eino Kaipainen, joka oli kolme vuotta aiemmin tulkinnut myös aiheen klassikkoroolin Juhassa. ”Elokuva tukkilaisromantiikan ajalta” on innotonta uudelleenlämmitystä. Tuotantoarvot ovat kohdallaan, ja kuvaaja Pentti Unho otti upeita näkymiä talvisista maisemista.

Katselukappaleessani valikon kohtaus numero 3 jäi pyörimään toistolle.

Kaunis Kaarina

Perjantai, Huhtikuu 3rd, 2009

20090811-kaunis-kaarina.jpg

KAUNIS KAARINA / Vackra Kaarina. Suomi 1955. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Ossi Elstelä. KS: Jukka Roine = Reino Helismaa. KU: Pentti Valkeala. M: Toivo Kärki. ”De gör detsamma” (”On aivan sama”), trad. KP: Luopioinen, Sipoo. N: Anneli Sauli (Kaarina), Tapio Rautavaara (seppä Antti Juhonpoika), Ossi Elstelä (Taneli-ukko, kievarin isäntä), Esko Mannermaa (Henrik-patruuna), Siiri Angerkoski (Jaana), Heikki Heino (Gustaf Ekholm, ”Kustaa”). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 77 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 3.4.2009

Kun Anneli Saulista oli tullut tähti vuonna 1953, hän sai T.J. Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden tuotannoissa esitettäväkseen vuosittain kolme roolia, usein tukkilaiselokuvissa tai maitotyttöinä. Reino Helismaan salanimellä kirjoittama Kaunis Kaarina sijoittuu tapahtumiltaan 1800-luvun puoleenväliin. Orpotyttö Kaarina joutuu huutolaiseksi mutta saa hyvän kodin kestikievarin Tanelin luona (roolia esittää elokuvan ohjaaja Ossi Elstelä).

Kestikievarissa nuoreksi naiseksi kasvaneeseen Kaarinaan (Anneli Sauli) ihastuvat sekä seppä Antti (Tapio Rautavaara) että patruuna Henrik (Esko Mannermaa). Kaarinan torjuma Henrik rakentaa juonen, jossa hänen ystävänsä Gustafin (Heikki Heino) on määrä häpäistä Kaarina ja saattaa ylpeä Antti vangiksi. Tapahtumia kuljettaa useassa vaiheessa karkeana karikatyyrinä kuvattu juoruakka (Siiri Angerkoski). Julmana käännekohtana on Anttia kohtaava julkinen raipparangaistus.

Tarina yhteiskunnallisen sorron aikakaudesta ja köyhistä mutta ylpeistä ihmisistä voisi olla koskettava. Toteutus on ammattimainen mutta vailla sykähdyttävää vakaumuksellisuutta.

Tämäkin elokuva liittyy SF:n ”rallielokuvien” sarjaan siten, että työnimenä oli Toivo Kärjen ja Reino Helismaan vuoden 1951 iskelmän mukaan ”Kievarin Kirsti”. Musiikki ja laulut ovat tässäkin tärkeitä, mutta eivät yhtä keskeisiä kuin SF:n Saimaa-elokuvissa, tukkilaiselokuvissa ja rillumarei-elokuvissa.

Dvd:n usein onnistunut valonmäärittely on elokuvan keskivaiheissa jonkin aikaa poissa tolaltaan.

Autuas eversti

Perjantai, Tammikuu 16th, 2009

20090416-autuas-eversti.jpg

AUTUAS EVERSTI (Salige översten). Suomi 1958. TJ: Suomen Filmiteollisuus. T: T.J. Särkkä. O: William Markus. N: Pentti Siimes, Hillevi Lagerstam, Anneli Sauli, Esko Mannermaa, Ekke Hämäläinen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 63 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 16.1.2009

Kirjailija Walentin Chorellin aiheista syntyi Suomessa 1950-luvulla sarja elokuvia. Jack Witikka sai ohjattavakseen elokuvat Nukkekauppias ja kaunis Lilith ja Äidittömät, William Markuksen käsiin tulivat Rakas varkaani, Miriam, Autuas eversti ja Lumisten metsien tyttö; kolmessa viimeksimainitussa esiintyi Anneli Sauli. Varsinainen Chorell-näyttelijä oli Pentti Siimes, joka esiintyi paitsi elokuvissa Rakas varkaani, Miriam, Äidittömät ja Autuas eversti myös aikaisemmissakin Chorellin käsikirjoituspanoksia omaavissa elokuvissa Varsovan laulu ja Mä oksalla ylimmällä.

Autuas eversti filmattiin syyskesällä 1956 ja sai ensi-iltansa vasta kaksi vuotta myöhemmin odotettuaan runsaskuvaisten tuotantovuosien hyllyllä vuoroaan ja jouduttuaan sitten sensuurin saksiin, kun lapsille sallitusta elokuvasta leikattiin pois pitkä ruumisarkkujakso.

Tarina kertoo ratsuväen everstistä (Siimes), jonka luullaan kuolleen, vaikka tämä on karannut ruumisarkustaan nuoruudenrakastettuaan (Hillevi Lagerstam) etsimään. Luettuaan sanomalehdestä kuolinilmoituksensa ja koskettavan muistokirjoituksen eversti lähettää hämmentyneelle perheelleen sähkeen, jossa hän ilmoittaa menevänsä naimisiin.

Pentti Siimes oli vangitseva teatterinäyttelijä, jolle elokuvaohjaajan oli osattava panna voimakas sordiino. Elokuvassa Rakas varkaani hän on hauska, elokuvassa Herra Sotaministeri hän käy ylikierroksilla, ja Autuas eversti on siltä väliltä. Kriitikot huomasivat, että ehostuksestakin oli tehty tavallista parempaa, kun Siimes esitti eri-ikäisiä versioita henkilöhahmostaan.

Musta huumori on vaativa laji. William Markus on uskaltanut yrittää, ja elokuvassa on hauskoja piirteitä, vaikka kokonaisuus ei vakuuta. Heikki Aaltoila on säveltänyt lennokkaan musiikin. Kuvamasterointi on kohtalaista.

Elokuvien Olavi Virta

Torstai, Tammikuu 15th, 2009

2009.09.19.-Elokuvien-Olavi Virta 1

ELOKUVIEN OLAVI VIRTA / Olavi Virta / Elokuvatähti Olavi Virta / Olavi Virta: sirpaleita musiikista, elokuvista, perhealbumista – laulajan elämästä. Suomi 1987 [väärä kansitieto 1972]. TY: Pauli Virta Productions. O+KS: Peter von Bagh. Suunnittelu: Peter von Bagh, Pauli Virta. LE: Pauli Luomahaara, Multimedia Oy. Kompilaatiolla on 64 musiikkiotetta ja näytteitä 16 Olavi Virta -elokuvasta.
Pan Vision 15.1.2009

Laulujen nimet puhuvat puolestaan kompilaatiossa, joka kattaa alanimensä mukaisesti sirpaleita Olavi Virran musiikista, elokuvista, perhealbumista – laulajan elämästä. Kronologinen järjestys tuo esiin Virran sykähdtyttävän äänen kehityksen täysiääniseksi 1950-luvulla. Muutosta dramatisoi kolme eri vuosikymmenen tulkintaa laulusta ”Yö kerran unhoa annoit”. Peter von Bagh toteutti kompilaation yhdessä Olavin pojan Pauli Virran kanssa.

1. Tulisuudelma
2. Ruusutarha
3. No no (Rikas tyttö, 1939)
4. Se lempi on (Iskelmäparaati, 1939)
5. Sotapoika
6. Stardust
7. Ennen kuolemaa
8. Dallapé-orkesterin tunnussävel
9. Laulu nuoruudelle (Nuoria ihmisiä, 1943)
10. Instrumentaalimusiikkia (Nuoria ihmisiä, 1943)
11. Öiset kitarat
12. Uinuos lapsonen
13. Olen liehinyt leskeä (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
14. Laulu Sutisesta (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
15. Meripojan retki (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
16. Ja monessa on oltu souvissa (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
17. Kapakassa oltiin (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
18. Hei terve nyt Helsinki (Kalle Aaltosen morsian, 1948)
19. Carmen Conchita
20. Yö kerran unhoa annoit
21. Hallin Janne (Hallin Janne, 1950)
22. Saimaan valssi (Kaunis Veera, 1950)
23. Pelimanni Olli (Kaunis Veera, 1950)
24. Oi Susanna (Kaunis Veera, 1950)
25. Saimaan valssi (Kaunis Veera, 1952)
26. Saimaan valssi (Tervetuloa aamukahville, 1952)
27. Tukkipoika porskuttaapi (Tervetuloa aamukahville, 1952)
28. Eipä voi ihminen jolla on vatsa vaativainen (Kipparikvartetti, 1952)
29. Mi kauneinta maailmassa (Kipparikvartetti, 1952)
30. [Vaik riemu täytyy nyhtää voimalla vaan] (Kippparikvartetti, 1952)
31. [Onnetar suosii / A capella] (Kipparikvartetti, 1952)
32. [Konsa päättyy vuoromme] (Kipparikvartetti, 1952)
33. Penikkalaulu (Kipparikvartetti, 1952)
34. Muurari (Kipparikvartetti, 1952)
35. Laulajan polku (Kipparikvartetti, 1952)
36. Kevät toi tullessaan (Kipparikvartetti, 1952)
37. Kipparivalssi (Kipparikvartetti, 1952)
38. Sua rakastan vain (Vihaan sinua, rakas, 1951)
39. Itämaista rakkautta
40. Sinun silmiesi tähden (Pekka Puupää kesälaitumella, 1953)
41. Me mennään maalle (Pekka Puupää kesälaitumella, 1953)
42. Minä soitan sinulle illalla (Pekka Puupää kesälaitumella, 1953)
43. Sinun silmiesi tähden (Pekka Puupää kesälaitumella, 1953)
44. Älä unohda hymyä (Pekka Puupää kesälaitumella, 1953)
45. Tuntematon taival (Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, 1954)
46. Sokeripala (Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, 1954)
47. Broadwayn rytmi
48. Orvon osa (Pekka ja Pätkä puistotäteinä, 1955)
49. Tango Désirée
50. Missä lienetkään (Minä soitan sinulle illalla, 1954)
51. Ajattelen sinua aina (Minä soitan sinulle illalla, 1954)
52. Tyttöni luokseni jää (Minä soitan sinulle illalla, 1954)
53. Täysikuu (Minä soitan sinulle illalla, 1954)
54. Mummon kaappikello (Kaksi vanhaa tukkijätkää, 1954)
55. Sydänkäpyseni (Kaksi vanhaa tukkijätkää, 1954)
56. Tulisuudelma
57. Sinitaivas
58. Sateenkaaren alla
59. Pieni nainen (Rakas varkaani, 1957)
60. Hula-hula hoop (Suuri sävelparaati, 1959)
61. Lennä mun lempeni laulu (Iskelmäkaruselli pyörii, 1960)
62. Hopein kuu
63. Poika varjoisalta kujalta
64. Päivän päättyessä, instr.

2009.09.19.-Elokuvien-Olavi Virta 2

Risti ja liekki

Perjantai, Joulukuu 5th, 2008

Korset och lågan. Suomi 1957. T: Suomen Filmiteollisuus / T.J. Särkkä. O: Armand Lohikoski. N: Tauno Palo, Anneli Sauli, Tarmo Manni, Edvin Laine, Urho Somersalmi. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 75 min. Ei tekstityksiä. Finnkino, Tauno Palo -kokoelma 6 -boksissa, 5.12.2008

Risti ja liekki kuuluu harvoihin suomalaisiin elokuviin, jotka sijoittuvat katoliselle ajalle. Tarina perustui virolaiseen legendaan ja Larin-Kyöstin sen pohjalta kirjoittamaan runoon ”Valkea neitsyt”. Noitavainokuvauksena tarina tuo mieleen Carl Th. Dreyerin Jeanne d’Arcin kärsimyksen ja Vihan päivän sekä Benjamin Christensenin Noidan (Häxan). Elokuvassa on komeaa kuvausta (Marius Raichi), vaikuttavia lavasteita (Karl Fager) ja mahtavaa musiikkia (Tauno Pylkkänen). Tauno Palo esittää ristiritari Olavia, josta tulee piispa; Urho Somersalmi esittää kuolevaa vanhaa piispaa jykevästi. Olavin lemmitty Mirjami (Anneli Sauli) tulee kirkkoon kuoripojaksi, jotta salasuhde voisi jatkua. Naamiopelin huomaa kuitenkin Mirjamin edellinen lemmitty, nykyinen munkki Rasmus (Tarmo Manni). Mirjamia kidutetaan, hänet julistetaan noidaksi, ja Olavi ja Mirjam muurataan elävältä linnan muuriin. Rasmus päättää päivänsä hyppäämällä kalliolta alas. Tarinassa voisi olla jylhää voimaa, mutta Armand Lohikosken puolivillaisessa ohjauksessa elokuva muuttuu osittain tahattoman huvittavaksi ja sellaisena viihdyttäväksi. Tarmo Mannin ja Anneli Saulin keskustelut kuuluvat Suomi-campin antologiaan. Dvd ei ole ainakaan kauttaaltaan kovin hyvin masteroitu.

Käpy selän alla

Torstai, Helmikuu 28th, 2008

20080308-kapy-selan-alla.jpg

Sen metsän uumeniin

KÄPY SELÄN ALLA (En kotte under ryggen), Suomi (c) 1966 FJ-Filmi. O: Mikko Niskanen. KS: Marja-Leena Mikkola. KU: Esko Nevalainen. M: Kaj Chydenius, Otto Donner. LE: Juho Gartz. N: Kristiina Halkola (Kristiina, kauppatieteen opiskelija), Kirsti Wallasvaara (Leena, psykologian opiskelija), Pekka Autiovuori (Timo, ”Timppa”, lääketieteen opiskelija), Eero Melasniemi (Santtu, opiskelija). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 84 min
Svenska texter, English subtitles
Finnkino (Jörn Donner Productions) 28.2.2008

Käpy selän alla oli 1960-luvun suosituimpia elokuvia ja sukupolvensa suuri lahjakkuksien kohtaaminen. Mikko Niskanen löysi ohjaajana uuden, rennon, modernin otteen. Kirjailija Marja-Leena Mikkola laati käsikirjoituksen ja kirjoitti laulujen sanoja. Pääosan esittäjät murtautuivat suomalaisen elokuvan eturiviin. Kristiina Halkola ja Pekka Autiovuori oli jo nähty elokuvassa Kansipaikka, mutta Kirsti Wallasvaara ja Eero Melasniemi nähtiin tässä ensi kertaa valkokankaalla.

Käpy selän alla kuuluu suomalaisen elokuvamusiikin tähtisaavutuksiin. Kaj Chydenius debytoi elokuvasäveltäjänä vuonna 1966 elokuvilla Poikkiparru ja Käpy selän alla. ”Laulu rakastamisen vaikeudesta” ja ”Laulu kuolleesta rakastetusta” nousivat ikivihreiksi suosikeiksi. Lisäksi The Creatures, mukana Kirka Babitzin ja Remu Aaltonen, esittää ”Where Can She Be”. Vieraileva tähti Anneli Sauli laulaa ”Kuolleet lehdet”.

Kävyssä tavoitellaan spontaanisuutta suomalaisen uuden aallon hengessä, ja yritys on parempi kuin saavutus. Mutta vaikka kokonaisuus ei ole täydellinen, osat ovat kiehtovia.

Finnkinon kotimaisia julkaisuja

Perjantai, Maaliskuu 16th, 2007

20090416-runoilija-ja-muusa.jpg20090416-ulvova-myllari.jpg

Kotimainen suurhanke

ONNI PYÖRII, Suomi 1942, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Regina Linnanheimo, Hanna Taini, Tauno Palo, 1:1,33, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
TUOMARI MARTTA, Suomi 1943, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Uuno Laakso, 1:1,33, mono, 89 min – Finnkino 26.1.2007
EN OLE KREIVITÄR, Suomi 1945, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Olavi Reimas, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
LÄNNEN LOKARIN VELI, Suomi 1952, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Esa Pakarinen, Henry Theel, Elsa Turakainen, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
KIINNI ON JA PYSYY, Suomi 1955, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi, Liisa Taxell, 1:1,33, mono, 79 min – Finnkino 16.2.2007

RUNOILIJA JA MUUSA, Suomi 1978, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Esko Salminen, Katja Salminen, Elina Salo, 1:1,85, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
ULVOVA MYLLÄRI, Suomi 1982, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Eija Ahvo, 1:1,85, mono, 95 min – Finnkino 26.1.2007

TEUVO TULIO -SARJA OSAT 10-12 (erillisiä levyjä)
MUSTASUKKAISUUS ja KVINNORNA PÅ FORSGÅRDEN, Suomi 1953, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Eero Paganus, Assi Raine, 1:1,33, mono, 90 min
OLET MENNYT MINUN VEREENI ja DET GICK MIG I BLODET, Suomi 1956, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Åke Lindman, Ami Runnas, 1:1,33, mono, 98 min
SENSUELA, Suomi 1972, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, 1:1,33, mono, lisäaineistona elokuvan TAISTELU HEIKKILÄN TALOSTA (1936) alun ja lopun testirulla, 105 min Finnkino 16.3.2007

RAUNI MOLLBERGIN ELOKUVAT 1 (kolmen levyn boksi)
MAA ON SYNTINEN LAULU, Suomi 1973, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Maritta Viitamäki, Pauli Jauhojärvi, Aimo Saukko, 1:1,33, mono, mukana Untamo Eerolan 76-minuuttinen Molle-dokumentti (1991), pääkuva 103 min
AIKA HYVÄ IHMISEKSI, Suomi 1977, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa suuri näyttelijäkaarti: Raili Veivo, Olavi Ahonen, 1:1,33, mono, 126 min
MILKA, Suomi 1980, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Irma Huntus, Leena Suomu, Matti Turunen, 1:1,33, mono, 105 min Finnkino 26.1.2007

SF ELOKUVAKLASSIKOT 3 (neljän levyn boksi)
Pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi ja Siiri Angerkoski, käsikirjoitus Reino Helismaa ja musiikki Toivo Kärki, 1:1,33, mono
PEKKA PUUPÄÄ, Suomi 1953, ohjaus Ville Salminen, pääosissa myös Tuija Halonen, Tapio Rautavaara, 71 min
PEKKA PUUPÄÄ KESÄLAITUMILLA, Suomi 1953, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Olavi Virta, Ruth Johansson, 90 min
PEKKA JA PÄTKÄ LUMIMIEHEN JÄLJILLÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Anneli Sauli, Tuija Halonen, Olavi Virta, Åke Lindman, 85 min
PEKKA JA PÄTKÄ PUISTOTÄTEINÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Eila Peitsalo, Olavi Virta, 61 min Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 3 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 7-9 Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO TURHAPURO MENETTÄÄ MUISTINSA, Suomi 1982, 82 min
UUNO TURHAPURON MUISTI PALAILEE PÄTKITTÄIN, Suomi 1983, 86 min
UUNO TURHAPURO ARMEIJAN LEIVISSÄ, Suomi 1984, 102 min
Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 4 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 10-12
Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO EPSANJASSA, Suomi 1985, 99 min
UUNO TURHAPURO MUUTTAA MAALLE, Suomi 1986, 101 min
UUNO TURHAPURO KAKSOISAGENTTI, Suomi 1987, 89 min
Finnkino 16.2.2007

Suomalaisen elokuvan dvd-tarjontaa ylläpitää ennen muuta Finnkino määrätietoisella julkaisutoiminnallaan. Suurimpia hittejä tarjotaan sekä erillisinä levyinä että koottuina bokseina, myös harvinaisuuksia tuodaan julki, ja jatkuvasti on saatavilla taiteellisesti merkittävimpiä teoksia sikäli kuin oikeuksia on saatavilla.

Finnkinon kotimaisen dvd-ohjelmiston runkona ovat Suomen Filmiteollisuuden eli T.J. Särkän tuotantoyhtiön elokuvat. Ensijulkaisuna on nyt ilmestynyt Särkän itsensä ohjaama sota-ajan viihde-elokuva Onni pyörii (1942), jonka käsikirjoituksen laati Mika Waltari ja jossa Tauno Palon tulkitsema rempseä Kauko kohtaa konnia ja kaunottaria ”Väliaikaisen” tahdissa. Hannu Leminen alkoi näyttää taitojaan ohjaajana Ilmari Turjan kirjoittamassa Martti Larnin aiheeseen perustuvassa elokuvassa Tuomari Martta (1943). Helena Kara joutuu siinä tekemään valinnan äitiyden ja tuomarin kutsumuksen välillä. Lemisen ohjaama En ole kreivitär (1945) edustaa kevyintä viihdeosastoa, jonka hölynpölyä voi ymmärtää lähinnä sodanjälkeisen eskapismin tarpeen näkökannalta. Lännen lokarin veli (1952) onkin jo täyttä rillumareita, Esa Pakarinen pääosassa, Reino Helismaa käsikirjoittajana ja Toivo Kärki säveltäjänä. Pekka ja Pätkä -yhteyksistä tahtoo joskus erilaisen nimensä vuoksi unohtua sarjan viides elokuva Kiinni on ja pysyy (1955). Kaverukset toheloivat siinä keksijöinä, joiden hankkeisiin kuuluu mm. robotti. Näiden elokuvien masterointi on hyvää, En ole kreivittäressä suorastaan upeaa. Takakansiteksteissä on lennokasta otetta.

Jaakko Pakkasvirta on ohjaajana tarttunut kunnianhimoisiin aiheisiin. Runoilijassa ja muusassa (1978) Eino Leinon ja L. Onervan suurta tarinaa tulkitsivat eturivin näyttelijät Esko Salminen ja Elina Salo, ja elokuva on edelleen katsomisen arvoinen monien muidenkin hienojen näyttelijöidensä ansiosta. Valitettavasti dvd on vedetty kuluneesta, väriään menettäneestä lähtömateriaalista. Ulvova mylläri (1982) oli valkokankaan ensimmäisiä Arto Paasilinna -filmatisointeja. Vesa-Matti Loiri esittää kylähullua mylläriä, joka rakastuu maatalousneuvoja Sanelmaan (Eija Ahvo). Esa Vuorisen kauniisti kuvaama elokuva on valitettavasti masteroitu kuluneesta esityskopiosta.

Olen jäävi arvostelemaan Teuvo Tulio -dvd:itä, koska työskentelen Suomen elokuva-arkistossa, jossa ne on Olavi Similän johdolla toimitettu Finnkinon julkaistaviksi. Todettakoon vain, että sarja tuli päätökseen maaliskuussa 2007 valmistuneilla kolmella levyllä. Mustasukkaisuus ja sen ruotsinkielinen versio Kvinnorna på Forsgården (1953) kietovat Tulion aikaisempien elokuvien pakkomielteitä uudeksi hulluksi pyörteeksi. Olet mennyt vereeni ja sen ruotsinkielisen version Det gick mig i blodet jälkeenjäänyt materiaali (1956) sisältävät Regina Linnanheimon viimeisen, järkyttävän roolityön rappioalkoholistina. Sensuela (1972) on ohjaajan uran räikeä, tolkuton ja hurjuudellaan kuitenkin vaikuttava päätös, joka päättyy kuvaan rististä Lapin tunturilla. Levyllä on mukana syksyllä 2006 löydetty testirulla Tulion kadonneen esikoiselokuvan Taistelu Heikkilän talosta (1936) alku- ja loppukohtauksista. Martti-Tapio Kuuskoski, Sakari Toiviainen ja Markku Varjola ovat elokuvien esittelijöinä, mutta merkittävimmässä lisäaineistossa Sensuela-levyllä elokuva-arkiston Lauri Tykkyläinen ja Tuija Söderman kertovat, miten täpärällä oli Tulion elokuvien pelastaminen ylipäätään. Siihen nähden, että Tulion elokuvien originaalit ovat suureksi osaksi tuhoutuneet, huonossa kunnossa tai alkujaankin kirjavalaatuisia, dvd:t näyttävät yllättävän hyviltä. Se ei ole lähtömateriaalien ansiota.

Finnkinon uudelleenjulkaisuista Rauni Mollbergin elokuvat 1 -boksi sisältää elokuvat Maa on syntinen laulu (1973), Aika hyvä ihmiseksi (1977) ja Milka (1980). Mollbergin elokuville on ollut tyypillistä väkevä kuvaus (Kari Sohlberg, Esa Vuorinen, Markku Lehmuskallio), mutta dvd-masterointi ei ole aivan priimaa. Kiitoksen ansaitsee Untamo Eerolan pitkän Molle-dokumentin (1991) ottaminen lisäaineistoksi.

SF-elokuvaklassikot 3 -boksissa on neljä ensimmäistä Pekka ja Pätkä -elokuvaa: Pekka Puupää (1953), Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954) ja Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1954). Nämä elokuvat eivät ole koskaan herättäneet minussa kielteisiä eivätkä myönteisiä intohimoja. Ne tehtiin liukuhihnatuotantona, eivätkä tekijät päässeet panemaan parastaan, mutta tekijät olivat usein lahjakkaita, ja mukana on hyviä esiintyjiä ja hyviä iskelmiä (Olavi Virta laulaa ”Sinun silmiesi tähden”). Sekä elokuvien tekoon osallistuneet taiteilijat että yleisö olisivat ansainneet suurempaa vaivannäköä.

Suomi-viihteen suuri linja kulminoitui studiokauden jälkeen Spede Pasasen ympärille rakentuneisiin tuotantoihin. Niissäkin lahjakkuutta oli melkoisesti, ja on vahinko, että liukuhihnamentaliteetin houkutusta vastaan ei kamppailtu tarmokkaammin, sillä elokuvissa kulkee käsikirjoittajien ja näyttelijöiden ansiosta rikas folkloristinen suoni. Uuno-ilmiö 3 -boksissa ovat Turhapuro-elokuvat 7-9 eli Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982), Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983) ja Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Uuno-ilmiö 4 -boksissa ovat sarjan teokset 10-12: Uuno Epsanjassa (1985), Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986) ja Uuno Turhapuro kaksoisagentti (1987). Vesa-Matti Loiri on virtuoosi, ja Ere Kokkonen on erinomainen näyttelijäohjaaja, mutta visuaaliseen ilmaisuun hän kiinnittää minimaalisesti huomiota. Näiden boksien Uuno-elokuvat ovat kuitenkin hyvin tai vähintään kohtuullisen hyvin masteroituja.

Särkkä kunnianhimoisena (5 erillistä levyä)

Perjantai, Syyskuu 22nd, 2006

20091031-juha-1956.jpg20091031-1918.jpgRYKMENTIN MURHEENKRYYNI, Suomi 1938, ohjaus Toivo Särkkä, Yrjö Norta, pääosissa Kaarlo Angerkoski, Jalmari Rinne, Aku Korhonen, Ansa Ikonen, Siiri Angerkoski, 1:1,33, mono, 94 min.

MURHEENKRYYNIN POIKA, Suomi 1957, ohjaus Aarne Laine, pääosissa Veikko Sinisalo, Siiri Angerkoski, Maija Karhi, 1:1,33, mono, 74 min. Kaksi elokuvaa yhdellä levyllä.

HELMIKUUN MANIFESTI, Suomi 1939, ohjaus Toivo Särkkä, Yrjö Norta, pääosissa Regina Linnanheimo, Tauno Palo, Laila Rihte, Eino Kaipainen, 1:1,33, mono, 91 min

1918 – MIES JA HÄNEN OMATUNTONSA, Suomi 1956, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Åke Lindman, Anneli Sauli, Helge Herala, 1:1,33, mono, 96 min

JUHA, Suomi 1956, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Eino Kaipainen, Elina Pohjanpää, Veikko Uusimäki, 1:2,35, väri, mono, 102 min

Finnkino 22.9.2006

Finnkinon mahtavassa SF:n (Suomen Filmiteollisuuden) julkaisusarjassa on ilmestynyt erä, jossa painuttuu yhtiön johtaja Toivo Särkkä ohjaajana ja samalla yhtiön kunnianhimoisempi puoli.

Rykmentin murheenkryyni (1938) tosin liittyy kevyempään, kansanomaisempaan puoleen. Uransa alkuvaiheessa Särkkä esitteli kansallisen komedian perushahmoja ja kokosi humorististen näyttelijöiden ensemblen, ”Särkän tallin”. Elokuva onkin suomalaisen sotilasfarssin varsinainen läpimurto, joskin maaperää oli valmistanut Suomi-Filmin Meidän poikamme –sarja. Komiikka on alkeellista ja vaatii toimiakseen yleisöltä interaktiivisuutta. Murheenkryynin poika (1957) onkin yllättäen parempi elokuva, avuinaan Olavi Tuomen hieno kuvaus ja Toivo Kärjen vetävä musiikki. Veikko Sinisalo, joka noihin aikoihin tunnettiin Tuntemattoman Lahtisena ja Sven Tuuvana, yllättää hänkin pääosassa olemassa nyt erittäin hillitty. Äiti (Siiri Angerkoski) on näet kasvattanut hänestä vakavan pojan, ja juoni kiertyy sen seikan ympärille, että todellinen uusi murheenkryyni on hänen kaimansa (Veijo Pasanen).

Helmikuun manifesti (1939) oli SF:n mahtavimpia elokuvia, Napoleonista Suomen itsenäistymiseen etenevä historiallinen kronikka, jossa keskitytään taisteluun venäläistä sortoa vastaan vuoden 1899 helmikuun manifestista alkaen. Elokuva on toteutettu julistavaan, pateettiseen tyyliin, ja siinä tuntuu voimakkaana valmistusvuoden henkinen maailma, varsinkin nyt nähtävässä harvinaisessa rekonstruoidussa versiona, joka poikkeaa yleensä nähdystä ja tarjotaan yleisölle ensi kertaa sodan jälkeen. Mukana on aiemmin poisleikattuja ryssittelyjä ja ehdoton avainkohtaus, jossa ”ryssät pettävät” pettyneen punikin (Eino Kaipainen) ampumalla tätä selkään.

Helmikuun manifestin kunnianhimoinen ”julmuuksien talvi 1917″ –montaasi nähdään sellaisenaan elokuvassa 1918 – mies ja hänen omatuntonsa (1956), joka perustuu Jarl Hemmerin näytelmään ja romaaniin ja joka on muuten hengeltään aivan erilainen. Åke Lindman esittää kiusausten kanssa kamppailevaa pappia, jonka rakkaus ja myötätunto ihmisiin on aitoa ja joka ei voi hyväksyä valkoista terroria kansalaissodan jälkeen. Tämän kannanoton hän toteuttaa johdonmukaisesti katkeraan loppuun asti. Anneli Sauli, joka ei juuri saanut Särkältä ansaitsemiaan haasteellisia rooleja, on vahvassa osassa.

Juha (1956), kolmas filmatisointi Juhani Ahon dramaattisesta romaanista, oli Suomen ensimmäinen pitkä värillinen näytelmäelokuva (Eastmancolor) ja ensimmäinen pitkä scope-elokuva (Agascope). Kun tätä filmatisointia on ollut tapana pitää kaikkein vaatimattomimpana, haluaisin nostaa siitä ansioita, joiden takia sekin on katsomisen arvoinen. Tärkein koskee käsikirjoitusta. Särkkä ainoana tuo esiin sen, että Juha pelastaa Shemeikan hengen suomalaisilta rantarosvoilta (”minun rannoillani ei ryöstetä matkamiestä, ettäs sen tiedätte”). Tämä korostaa tragedian syvyyttä, kun Juha, joka on pelastanut aikoinaan myös Marjan hengen, joutuu molempien pettämäksi. Eino Kaipainen ja Elina Pohjanpää ovat hyviä päärooleissaan. Tauno Pylkkäsen musiikki on uljasta, vaikka taidelaulut ovat väärää tyylilajia. Osmo Harkimon ja Kauno Laineen scope-kuvaus on mahtavaa perisuomalaisissa korpimaisemissa.

Kansien kestotiedot eivät pidä paikkaansa, ja Juha on scope, toisin kuin kannessa ilmoitetaan. Finnkinon SF-sarjassa on nähty hyvääkin masterointia, mutta valitettavasti tästä erästä vain 1918 – mies ja hänen omatuntonsa ansaitsee tunnustusta. Parempaakin jälkeä olisi mahdollista saada aikaan, varsinkin Juhasta, josta julkaistu dvd-laitos on väreiltään heittelehtivä.