BIM MUSTAKORVA / Bim Svartöra (Белый Бим Чёрное ухо), Neuvostoliitto 1977. TY: Gorkin studiot. O+KS: Stanislav Rostotski – Gavriil Trojepolskin kertomuksesta (1971, suom. 1977 Lidia Iranto / WSOY). KU: Vjatsheslav Shumski. LA: Sergei Serebrennikov. M: Andrei Petrov. N: Vjatsheslav Tihonov (Ivan Ivanovitsh), Valentina Vladimirova (naapurin nainen). Väri, 2,35:1 [väärä kansitieto 4:3], 2 h 52 min
Bonus: – Englannin setteri. – Koiria ja ihmisiä. – Filmografia. – Kuvagalleria. – Trailerit. – Skotlannin setteri.
Suom. tekstit / English subtitles jne. / (ei ruots. tekstejä).
Finnkino (Ruscico 1999) 12.2.2010
Bim Mustakorva on kaikkien aikojen koiratarinoita. Gavriil Trojepolskin kertomus on myös suomennettu. Stanislav Rostotskin (1922-2001) sydämellinen elokuva saavutti suosiota ympäri maailmaa ideologisesta paasauksesta vapaana neuvostoelokuvana.
Nimihahmo on valkoinen skotlanninsetteri, joka on mustan korvansa takia joutua pentuna lopetetuksi, mutta siitä tuleekin yksinäisen sotaveteraanin ja metsämiehen Ivanin (joulukuussa kuollut Vjatsheslav Tihonov, 1928-2009) uskollinen kumppani, ”harvinaisen viisas, hyvin järkevä”. Kun Ivan lennätetään sydänvaivansa takia sairaalaan, Bim jää heitteille, ja elokuva kuvaa sen ihmeellistä, pitkää ja monivaiheista vaellusta.
Juoniaihe on tuttu aikaisemmista koiraelokuvista kuten Lassie palaa kotiin (1943), mutta Bim Mustakorva käyttää rakennetta omaperäisesti, ja tuloksena on mielenkiintoinen läpileikkauselokuva, jossa suhtautuminen eksyneeseen koiraan peilaa monenlaisia ihmisluonteita.
Vanhan miehen ja koiran ystävyyden kuvaus tuo mieleen myös Vittorio De Sican Umberto D:n.
Bim Mustakorva lienee musiikkiaan myöten paikoin sentimentaalinen elokuva, mutta siinä on koskettavia vinjettejä ja hyviä näyttelijöitä, ja siinä jää askarruttamaan näkemys surusta, pettymyksestä, menetyksestä, vanhuudesta, yksinäisyydestä, sairaudesta, välittämisestä ja välinpitämättömyydestä, julmuudesta ja hellyydestä. Elokuva tarjoaa ajattelemisen aihetta teemasta ”koira on ihmisen paras ystävä”.
Siinä jää viimeiseksi askarruttamaan erikoislähikuva Vjatsheslav Tihonovin kasvoista. Syvä surun ja pettymyksen ilme herättää ajatuksia myös neuvostoyhteiskunnan tilasta, jonka poliittista puolta elokuva välttää tiukasti käsittelemästä.
Ruscicon masterointi on yli 10 vuotta vanha, ja sen kyllä huomaa.
