FOXIN MUSIKAALEJA JA KOMEDIAA
TWENTIETH CENTURY CLASSICS, NELJÄS ERÄ
ON THE AVENUE (Roy Del Ruth, 1937) ensijulkaisu Suomessa
KAPTEENI TAMMIKUU (Captain January, David Butler, Shirley Temple, 1936)
ISÄN TYTTÖ (Just Around the Corner, Irving Cummings, Shirley Temple, 1938)
REIPAS SUSANNA (Susannah of the Mounties, Walter Lang & W.A. Seiter, Shirley Temple, 1939)
TAITAMATTOMAT TAIKURIT (A-Haunting We Will Go, Alfred L. Werker, Laurel & Hardy, 1942)
TUTTI FRUTTI (The Gang’s All Here, Busby Berkeley, 1943)
DOLLY-SISARUKSET (The Dolly Sisters, Irving Cummings, 1945)
HILPEÄT HÄRKÄTAISTELIJAT (The Bullfighters, Malcolm St. Clair, Laurel & Hardy, 1945)
FS Film / Twentieth Century Fox Home Entertainment 1.12.2006
Twentieth Century Foxin loistavasti masteroitu dvd-sarja tulee kiitettävän kattavasti Suomeen, ja mukana kulkeutuu sellaisiakin elokuvia, joita ei ole maassamme ennen julkaistu. Sanaa ”klassikko” joutuu kuitenkin usein venyttämään, ja joskus päinvastainenkin laatusana tulee mieleen, kun esillä on Ohukaisen ja Paksukaisen huonointa tuotantoa.
Irving Berlin (1888-1989) oli amerikkalaisen populaarimusiikin yhden miehen hittitehdas. Hänen tuotantonsa oli niin vuolas, että siitä koottiin monta hyvää musiikkielokuvaa kuten Sinitaivaan alla (1946, pääosissa Fred Astaire ja Bing Crosby) ja Rytmiä veressä (1954, pääosissa Ethel Merman ja Marilyn Monroe), jotka molemmat on julkaistu tänä vuonna Suomessa dvd:llä. Ensi kertaa Suomessa nähdään nyt On the Avenue (1937), jonka ohjasi kokenut musikaaliohjaaja Roy Del Ruth, pääosissa Warner-musikaalien terävä Dick Powell, Hitchcock-blondiinina huomiota herättänyt Madeleine Carroll ja ensimmäinen ja alkuperäinen Fox-blondiini Alice Faye. Mukana on myös koomikkoryhmä The Ritz Brothers. Tarina kertoo Broadway-tuottajasta, joka astuu satiirillaan tärkeän seurapiiriperheen varpaille. Irving Berlin -hittiparaatinakin elokuva toimii, ja näyttelijägalleria on hyvä pikkurooleja myöten. Mustan Stepin Fetchitin hupsu hahmo on häiritsevän karrikoitu. Muuten On the Avenue on miellyttävä löytö musikaalin ystävälle.
Tutti Frutti (The Gang’s All Here, 1943) on musikaalin kuuluisimman koreografin Busby Berkeleyn pähkähulluimpia saavutuksia. Toimiessaan tässä myös ohjaajana hän sai ensi kertaa tilaisuuden Technicolor-tuotantoon. Värienkäytössään hän intoutui sfääreihin, joita 1960-luvulla kutsuttiin psykedeelisiksi. Elokuva huipentuu loppujaksossa, joka irtautuu perinteisen musikaalin koreografiasta ja muuttuu abstraktiksi fantasiaksi. Siihen asti seikkaillaan hyvän maun rajalla, sitä myös huolettomasti rikkoen. Unohtumaton numero hyvän ja huonon maun tuolta puolen on ”The Lady With The Tutti Frutti Hat” jättibanaanien kanssa pelehtivine tyttöineen. Pääosissa ovat Fox-blondiini Alice Faye, ”Brazilian Bombshell” Carmen Miranda hedelmäpäähineineen, Phil Baker ja Benny Goodman orkestereineen. Tämän koko julkaisuerän legendaarisimman elokuvan masterointi on ainoa, joka poikkeaa huipputasosta: kuvallinen laatu on hyvä, mutta ei selvästikään perustu alkuperäisiin Technicolor-negatiiveihin.
Dolly-sisarukset (1945) yhdisti kaksi sotavuosien Fox-blondiinia, Betty Grablen ja June Haverin, musikaaliin fiktiivisista unkarilaissisaruksista. Keksitty elämäkerta tarjosi telineen kuvata 1900-luvun amerikkalaisen show busineksen ensimmäisiä vuosikymmeniä ja esittää parikymmentä aikakauden suosikki-iskelmää. Musikaalinumeroista kaksi on antologiatasoa: ”Powder, Lipstick, and Rouge” ja ”The Darktown Strutters’ Ball”.
Shirley Templen elokuvista julkaistiin edellisessä Fox-erässä viisi elokuvaa, ja tässä niitä tulee kolme lisää. Kapteeni Tammikuu (1936) kertoo orpotytöstä, joka saa ottoisäksi majakanvartijan; kyseessä on uudelleenfilmatisointi 1920-luvun Baby Peggy -hitistä. Isän tytössä (1938) Shirley tukee lamassa puille paljaille joutunutta arkkitehti-isäänsä ja steppaa Bill ”Bojangles” Robinsonin kanssa. Reipas Susanna (1939) kertoo intiaanihyökkäyksessä orvoksi jääneestä tytöstä, josta tulee Kanadan ratsupoliisien (pääosassa Randolph Scott) maskotti. Elokuvat tarjotaan sekä alkuperäisinä mustavalkoisina että kolorisoituina. Shirley Templen arvoa odotetaan nykyään kyseenalaistettavan, mutta mielestäni kaikkien aikojen lapsitähden elokuvissa on edelleen tenhoa, hyvää henkeä ja huumoria. Niissä on häiritsevää rasismia, mutta samalla Shirleyn parhaina kavereina esitetään usein mustat, kuten Bill Robinson, tai intiaanit. Vaikka intiaanit ovat tappaneet reippaan Susannan vanhemmat, hänen lähin kaverinsa on intiaanipoika, jonka kanssa hän harjoittelee tanssimistakin intiaanityyliin.
Laurelin ja Hardyn eli Ohukaisen ja Paksukaisen loistava ura koomikkoparina kukoisti parhaimmillaan 1920-luvun lopulla Hal Roachin studiolla, jossa heidän kumppaneinaan olivat sellaiset lahjakkuudet kuin Leo McCarey ja George Stevens. Heidän elokuvansa olivat katsottavia aina vuoden 1940 tienoille asti, ja alamäki alkoi sitten vasta. Vaikka kaverukset itse olivat aina hauskoja, heidän elokuvansa eivät sitä olleet. Ken tätä epäilee, katsokoon Fox-sarjassa julkaistut Taitamattomat taikurit (1942) ja Hilpeät härkätaistelijat (1945). Masterointi on hienoa, mutta paljon muuta hyvää sanottavaa niistä ei ole.
