Archive for the ‘Reimas Olavi’ Category

Synnin jäljet

Perjantai, Syyskuu 24th, 2010

2010.09.25.-Synnin-jaljet

SYNNIN JÄLJET / Synden lockar och straffar. Suomi 1946. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS+LA+LE: Hannu Leminen. KU: Kalle Peronkoski (suomenkielinen versio). M: Harry Bergström. Ä: Kurt Vilja. N  (suomenkielinen versio): Eeva-Kaarina Volanen (Tuula Heino, sairaanhoitajataroppilas), Rauha Rentola (Mirja Kallio, ”Mirri”, sairaanhoitajataroppilas), Ghedi Lönnberg (Aino Lahti, sairaanhoitajataroppilas), Salli Karuna (Viivi Rask, ”Tantta”, oppilaskodin johtajatar), Siiri Angerkoski (Elli, oppilaskodin siivoojatar), Kaija Suonio (Laura Eskelinen, kurssin johtajatar), Aino Lohikoski (metsätyömiehen vaimo), Tapio Rautavaara (muusikko Ragnar Ekholm), Yrjö Tuominen (professori Kustaa Åhman), Tauno Majuri (tohtori Eero Jokimo), Olavi Reimas (tohtori Jokinen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 77 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 24.9.2010

Sukupuolitaudeista tuli suuri yhteiskunnallinen ongelma toisen maailmansodan jälkeen, kun hirvittäviä väestömenetyksiä kokeneet suomalaiset noudattivat Raamatun käskyä ”lisääntykää ja täyttäkää maa” ja purkivat paineita muutenkin.

Sukupuolitautien Valistamisyhdistyksen kanssa valmistettu Synnin jäljet oli kolmas lyhyen ajan sisällä valmistunut ”kuppaelokuva”. Sitä ennen olivat valmistuneet Rakkautensa uhri (1945) ja Nuoruus sumussa (1946). Hannu Leminen otti päähenkilöikseen kolme sairaanhoitajataropiskelijaa. Eeva-Kaarina Volanen ja Ghedi Lönnberg saivat kiitetyt elokuvadebyyttinsä näissä rooleissa. Rempseää Mirriä esittävä Rauha Rentola oli heitä vain muutaman vuoden vanhempi mutta elokuvanäyttelijänä jo veteraani. Tapio Rautavaara näytteli mieleenpainuvasti syfiliksen toiseen vaiheeseen edennyttä muusikkoa, joka joutuu näkönsä vaarantuessa käyttämään mustia laseja. Elokuvassa on myös sairaanhoitajaopiskeluun liittyen suoranaisia luentokohtauksia järkyttävine dokumentaarisine kuvineen.

Elokuvassa on kömmähtelyä, mutta Lemisen vakaumuksellisen otteen ja sydämellisen näyttelijäohjauksen ansiosta sitä kestää kuitenkin katsoa. Kuvallinen laatu on kohtalaista, jonkin verran vaihtelevaa.

Varaventtiili

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Varaventtiili

VARAVENTTIILI / Kärlekens ABC. Suomi 1942. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Yrjö Kivimies – Hilja Valtosen romaanista Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). KU: Eino Heino. LA: Ville Hänninen. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. KP: Kauhajoki. N: Lea Joutseno (opettajatar Liisa Harju), Tapio Nurkka (lääkäri Eino Korpinen), Irma Seikkula (opettajatar Rauha Tuomikoski), Olavi Reimas (opettaja Oskari Berglund), Rakel Linnanheimo (Ester Iippo), Eino Jurkka (johtajaopettaja Taneli Iippo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 92 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Varaventtiili on ensimmäinen dvd:llä ilmestyvä Lea Joutseno -elokuva. Joutseno (1910-1977) oli räiskyvä elokuvatähti ja käsikirjoittaja Suomi-Filmi -yhtiöllä 10 vuoden ajan melkein aina Valentin Vaalan ohjauksessa ja melkein aina komedioissa. Hilja Valtosen suureen menestyskirjaan perustuva Varaventtiili oli Vaala-Joutseno -elokuvien sarjassa ei-komediallinen poikkeus, vaikka siinäkin on paljon huumoria. Vaala ohjasi myös useita komediallisia Valtos-elokuvia Joutsenon kanssa ja ilman. Varaventtiili oli aikansa suosikkielokuva, jota kriitikot eivät katsoneet erityisen hyvällä silmällä. Siinä nähtiin ainoastaan kevyen hölynpölyn taso, ja toisaalta viihteenäkin sitä pidettiin vajavaisena.

Puolestani Varaventtiili on suosikkini Vaala-Joutseno -sarjassa. Se on yksi kolmesta keskeisestä 1930- ja 1940-lukujen elokuvasta, joissa suomalaisten bestseller-kirjojen pohjalta luotiin rajoja rikkovan naisen muotokuvia. Aune Nuolivaaran kirjasta Roland af Hällström ohjasi elokuvan Paimen, piika ja emäntä (1938). Aino Räsäsen romaanista syntyi Hannu Lemisen Soita minulle, Helena! (1948). Varaventtiilissä kohdataan Vaalan komedioista poiketen myös surun ja pettymyksen teemoja. Sävyn ja musiikin (Harry Bergström) kepeys viihteellistää tunnelmaa toisaalta jatkosodan ajan eskapismin tarpeisiin.

Vaala-Joutseno -elokuvat olivat tavallisesti urbaaneja komedioita, mutta Varaventtiili sijoittuu maaseudulle. Lupaava lähtöasetelmana on reippaan savolaisen opettajattaren Liisa Harju (Joutseno) saapuminen ahdasmieliseen pohjalaiseen kylään. Liisa ei anna kateuden, syrjinnän ja parjauksen lannistaa itseään. Vaala pelkisti tapahtumat yhteen vuodenaikaan, talveen, mutta pohjalaisista lakeusmaisemista hän ei ottanut juuri mitään irti, vaikka käytettävissä oli mestarikuvaaja Eino Heino. Tarinassa tulee kuitenkin keskeiselle sijalle Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmiä, jossa päähenkilöt saavat näytellä pääosia. ”Ettäkö savolaistyttö esittäisi pohjalaista!” Mutta näytelmä sujuu Joutsenolta hyvin loppurepliikiä myöten (”Ei ole mun silmät enää koskaan kirkkahat”), vaikka eturivin kolme hapannaamaa eivät tunnu sitä myöntävän.

Jean Renoirin elokuvien tapaan tässäkin tarinassa naisella on kolme ihailijaa (Tapio Nurkka, Olavi Reimas, Onni Veijonen).

Elokuva on hienosti kuvattu, ja dvd-masterointi on pääasiassa laadukasta.

Miesmalli

Perjantai, Maaliskuu 19th, 2010

2010.03.07.-Miesmalli

MIESMALLI / Doktorn står modell. Suomi 1944. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+LA: Ossi Elstelä. KS: Olavi Karu. KU: Marius Raichi. M: Väinö Haapalainen. Ä: Kurt Vilja. LE: Armas Vallasvuo. N: Maaria Eira (Ilona Heli), Olavi Reimas (tohtori Timo Kalke eli Valtteri Mäkelä), Toini Vartiainen (Maretta), Laila Rihte (Tuulikki), Laila Jokimo (Agnes), Hugo Hytönen (konsuli Heli), Onni Korhe (Klaus Vuorimaa), Esko Vettenranta (Kuski-Kalle, autonkuljettaja), Toppo Elonperä (hovimestari Johansson), Kalle Viherpuu (talonmies Miettinen), Assi Nortia (Leila, Helien sisäkkö). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 85 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 19.3.2010

T.J. Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuus -yhtiön kevyimmän sarjan komedioihin kuuluu Miesmalli. Ossi Elstelä kuului ohjaajana harvoin eturiviin, mutta hän oli ohjannut suuren menestyksen saaneen elokuvan Katariina ja Munkkiniemen kreivi edellisenä vuonna. Heppoisessa juonessa vaihtelunhaluinen tohtori (Olavi Reimas) tekeytyy kulkuriksi päästäkseen naismaalarin (oopperalaulaja Maaria Eira, Kari Suomalaisen pikkusisko) malliksi. Juonen keveys ei ole koskaan estänyt komedian mestareita tekemästä loistavaa elokuvaa, mutta tässä elokuvassa säihkettä ei ole riittämiin, jotta tarinan onttous peittyisi. Elokuvaa on pidetty tunkkaisena sen luokkaennakkoluuloja pönkittävien asenteiden vuoksi. Sen voi katsoa myös saattavan ne naurunalaisiksi. Tämä eskapistinen viihdepaketti sai ensi-iltansa jatkosodan päätyttyä, eikä siinä ole mitään yhtymäkohtia aikansa todellisuuteen.

Vain Sinulle

Perjantai, Lokakuu 9th, 2009

2009.10.12.-Vain-sinulle

VAIN SINULLE / För Dig allena. Suomi 1945. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS+LA+LE: Hannu Leminen. KU: Felix Forsman. M: Nils-Eric Fougstedt. Ä: Kurt Vilja. N: Helena Kara (Elina Takala), Olavi Reimas (lääkäri Matti Riisla), Tapio Rautavaara (metsänhoitaja Lauri Kulovaara), Siiri Angerkoski (Mimmi), Elsa Rantalainen (Maria Westerlund), Aino Lohikoski (Riitta Takala), Kalle Viherpuu (Nestor Takala), Thure Bahne (Heittonen, Kustannusosakeyhtiö Oksan johtaja). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 80 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 9.10.2009

Ohjaaja Hannu Lemisellä ja hänen näyttelijätärvaimollaan Helena Karalla oli kova vauhti päällä 1940-luvulla. Heidän ensimmäinen sodan jälkeen valmistunut elokuvansa Vain Sinulle on heidän tulkintansa aihemaailmasta, joka tuo mieleen aluksi Pygmalionin (My Fair Ladyn) ja sitten Juurakon Huldan. Maalaistalon tyttö Elina (Helena Kara saa puhua alussa Varsinais-Suomen murretta!) haluaa oppia ja sivistyä, pääsee Yhteiskunnalliseen Korkeakouluuun ja saa päiväkirjansa julkaistuksi kirjana nimeltä Vain Sinulle. Mutta Elina on sairastunut tuberkuloosiin, joka oli tuohon aikaan vaarallinen kuolemantauti. Ohjaus on sujuvaa, mutta tarina on enemmän sujuvan viihteellinen kuin aidosti kouraiseva. Tapio Rautavaara saa tässä elokuvassa vakuuttavan debyyttiroolinsa metsänhoitajana, traagisen romanssin ensirakastajana.

Finnkinon kotimaisia julkaisuja

Perjantai, Maaliskuu 16th, 2007

20090416-runoilija-ja-muusa.jpg20090416-ulvova-myllari.jpg

Kotimainen suurhanke

ONNI PYÖRII, Suomi 1942, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Regina Linnanheimo, Hanna Taini, Tauno Palo, 1:1,33, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
TUOMARI MARTTA, Suomi 1943, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Uuno Laakso, 1:1,33, mono, 89 min – Finnkino 26.1.2007
EN OLE KREIVITÄR, Suomi 1945, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Olavi Reimas, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
LÄNNEN LOKARIN VELI, Suomi 1952, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Esa Pakarinen, Henry Theel, Elsa Turakainen, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
KIINNI ON JA PYSYY, Suomi 1955, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi, Liisa Taxell, 1:1,33, mono, 79 min – Finnkino 16.2.2007

RUNOILIJA JA MUUSA, Suomi 1978, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Esko Salminen, Katja Salminen, Elina Salo, 1:1,85, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
ULVOVA MYLLÄRI, Suomi 1982, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Eija Ahvo, 1:1,85, mono, 95 min – Finnkino 26.1.2007

TEUVO TULIO -SARJA OSAT 10-12 (erillisiä levyjä)
MUSTASUKKAISUUS ja KVINNORNA PÅ FORSGÅRDEN, Suomi 1953, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Eero Paganus, Assi Raine, 1:1,33, mono, 90 min
OLET MENNYT MINUN VEREENI ja DET GICK MIG I BLODET, Suomi 1956, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Åke Lindman, Ami Runnas, 1:1,33, mono, 98 min
SENSUELA, Suomi 1972, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, 1:1,33, mono, lisäaineistona elokuvan TAISTELU HEIKKILÄN TALOSTA (1936) alun ja lopun testirulla, 105 min Finnkino 16.3.2007

RAUNI MOLLBERGIN ELOKUVAT 1 (kolmen levyn boksi)
MAA ON SYNTINEN LAULU, Suomi 1973, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Maritta Viitamäki, Pauli Jauhojärvi, Aimo Saukko, 1:1,33, mono, mukana Untamo Eerolan 76-minuuttinen Molle-dokumentti (1991), pääkuva 103 min
AIKA HYVÄ IHMISEKSI, Suomi 1977, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa suuri näyttelijäkaarti: Raili Veivo, Olavi Ahonen, 1:1,33, mono, 126 min
MILKA, Suomi 1980, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Irma Huntus, Leena Suomu, Matti Turunen, 1:1,33, mono, 105 min Finnkino 26.1.2007

SF ELOKUVAKLASSIKOT 3 (neljän levyn boksi)
Pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi ja Siiri Angerkoski, käsikirjoitus Reino Helismaa ja musiikki Toivo Kärki, 1:1,33, mono
PEKKA PUUPÄÄ, Suomi 1953, ohjaus Ville Salminen, pääosissa myös Tuija Halonen, Tapio Rautavaara, 71 min
PEKKA PUUPÄÄ KESÄLAITUMILLA, Suomi 1953, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Olavi Virta, Ruth Johansson, 90 min
PEKKA JA PÄTKÄ LUMIMIEHEN JÄLJILLÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Anneli Sauli, Tuija Halonen, Olavi Virta, Åke Lindman, 85 min
PEKKA JA PÄTKÄ PUISTOTÄTEINÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Eila Peitsalo, Olavi Virta, 61 min Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 3 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 7-9 Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO TURHAPURO MENETTÄÄ MUISTINSA, Suomi 1982, 82 min
UUNO TURHAPURON MUISTI PALAILEE PÄTKITTÄIN, Suomi 1983, 86 min
UUNO TURHAPURO ARMEIJAN LEIVISSÄ, Suomi 1984, 102 min
Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 4 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 10-12
Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO EPSANJASSA, Suomi 1985, 99 min
UUNO TURHAPURO MUUTTAA MAALLE, Suomi 1986, 101 min
UUNO TURHAPURO KAKSOISAGENTTI, Suomi 1987, 89 min
Finnkino 16.2.2007

Suomalaisen elokuvan dvd-tarjontaa ylläpitää ennen muuta Finnkino määrätietoisella julkaisutoiminnallaan. Suurimpia hittejä tarjotaan sekä erillisinä levyinä että koottuina bokseina, myös harvinaisuuksia tuodaan julki, ja jatkuvasti on saatavilla taiteellisesti merkittävimpiä teoksia sikäli kuin oikeuksia on saatavilla.

Finnkinon kotimaisen dvd-ohjelmiston runkona ovat Suomen Filmiteollisuuden eli T.J. Särkän tuotantoyhtiön elokuvat. Ensijulkaisuna on nyt ilmestynyt Särkän itsensä ohjaama sota-ajan viihde-elokuva Onni pyörii (1942), jonka käsikirjoituksen laati Mika Waltari ja jossa Tauno Palon tulkitsema rempseä Kauko kohtaa konnia ja kaunottaria ”Väliaikaisen” tahdissa. Hannu Leminen alkoi näyttää taitojaan ohjaajana Ilmari Turjan kirjoittamassa Martti Larnin aiheeseen perustuvassa elokuvassa Tuomari Martta (1943). Helena Kara joutuu siinä tekemään valinnan äitiyden ja tuomarin kutsumuksen välillä. Lemisen ohjaama En ole kreivitär (1945) edustaa kevyintä viihdeosastoa, jonka hölynpölyä voi ymmärtää lähinnä sodanjälkeisen eskapismin tarpeen näkökannalta. Lännen lokarin veli (1952) onkin jo täyttä rillumareita, Esa Pakarinen pääosassa, Reino Helismaa käsikirjoittajana ja Toivo Kärki säveltäjänä. Pekka ja Pätkä -yhteyksistä tahtoo joskus erilaisen nimensä vuoksi unohtua sarjan viides elokuva Kiinni on ja pysyy (1955). Kaverukset toheloivat siinä keksijöinä, joiden hankkeisiin kuuluu mm. robotti. Näiden elokuvien masterointi on hyvää, En ole kreivittäressä suorastaan upeaa. Takakansiteksteissä on lennokasta otetta.

Jaakko Pakkasvirta on ohjaajana tarttunut kunnianhimoisiin aiheisiin. Runoilijassa ja muusassa (1978) Eino Leinon ja L. Onervan suurta tarinaa tulkitsivat eturivin näyttelijät Esko Salminen ja Elina Salo, ja elokuva on edelleen katsomisen arvoinen monien muidenkin hienojen näyttelijöidensä ansiosta. Valitettavasti dvd on vedetty kuluneesta, väriään menettäneestä lähtömateriaalista. Ulvova mylläri (1982) oli valkokankaan ensimmäisiä Arto Paasilinna -filmatisointeja. Vesa-Matti Loiri esittää kylähullua mylläriä, joka rakastuu maatalousneuvoja Sanelmaan (Eija Ahvo). Esa Vuorisen kauniisti kuvaama elokuva on valitettavasti masteroitu kuluneesta esityskopiosta.

Olen jäävi arvostelemaan Teuvo Tulio -dvd:itä, koska työskentelen Suomen elokuva-arkistossa, jossa ne on Olavi Similän johdolla toimitettu Finnkinon julkaistaviksi. Todettakoon vain, että sarja tuli päätökseen maaliskuussa 2007 valmistuneilla kolmella levyllä. Mustasukkaisuus ja sen ruotsinkielinen versio Kvinnorna på Forsgården (1953) kietovat Tulion aikaisempien elokuvien pakkomielteitä uudeksi hulluksi pyörteeksi. Olet mennyt vereeni ja sen ruotsinkielisen version Det gick mig i blodet jälkeenjäänyt materiaali (1956) sisältävät Regina Linnanheimon viimeisen, järkyttävän roolityön rappioalkoholistina. Sensuela (1972) on ohjaajan uran räikeä, tolkuton ja hurjuudellaan kuitenkin vaikuttava päätös, joka päättyy kuvaan rististä Lapin tunturilla. Levyllä on mukana syksyllä 2006 löydetty testirulla Tulion kadonneen esikoiselokuvan Taistelu Heikkilän talosta (1936) alku- ja loppukohtauksista. Martti-Tapio Kuuskoski, Sakari Toiviainen ja Markku Varjola ovat elokuvien esittelijöinä, mutta merkittävimmässä lisäaineistossa Sensuela-levyllä elokuva-arkiston Lauri Tykkyläinen ja Tuija Söderman kertovat, miten täpärällä oli Tulion elokuvien pelastaminen ylipäätään. Siihen nähden, että Tulion elokuvien originaalit ovat suureksi osaksi tuhoutuneet, huonossa kunnossa tai alkujaankin kirjavalaatuisia, dvd:t näyttävät yllättävän hyviltä. Se ei ole lähtömateriaalien ansiota.

Finnkinon uudelleenjulkaisuista Rauni Mollbergin elokuvat 1 -boksi sisältää elokuvat Maa on syntinen laulu (1973), Aika hyvä ihmiseksi (1977) ja Milka (1980). Mollbergin elokuville on ollut tyypillistä väkevä kuvaus (Kari Sohlberg, Esa Vuorinen, Markku Lehmuskallio), mutta dvd-masterointi ei ole aivan priimaa. Kiitoksen ansaitsee Untamo Eerolan pitkän Molle-dokumentin (1991) ottaminen lisäaineistoksi.

SF-elokuvaklassikot 3 -boksissa on neljä ensimmäistä Pekka ja Pätkä -elokuvaa: Pekka Puupää (1953), Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954) ja Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1954). Nämä elokuvat eivät ole koskaan herättäneet minussa kielteisiä eivätkä myönteisiä intohimoja. Ne tehtiin liukuhihnatuotantona, eivätkä tekijät päässeet panemaan parastaan, mutta tekijät olivat usein lahjakkaita, ja mukana on hyviä esiintyjiä ja hyviä iskelmiä (Olavi Virta laulaa ”Sinun silmiesi tähden”). Sekä elokuvien tekoon osallistuneet taiteilijat että yleisö olisivat ansainneet suurempaa vaivannäköä.

Suomi-viihteen suuri linja kulminoitui studiokauden jälkeen Spede Pasasen ympärille rakentuneisiin tuotantoihin. Niissäkin lahjakkuutta oli melkoisesti, ja on vahinko, että liukuhihnamentaliteetin houkutusta vastaan ei kamppailtu tarmokkaammin, sillä elokuvissa kulkee käsikirjoittajien ja näyttelijöiden ansiosta rikas folkloristinen suoni. Uuno-ilmiö 3 -boksissa ovat Turhapuro-elokuvat 7-9 eli Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982), Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983) ja Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Uuno-ilmiö 4 -boksissa ovat sarjan teokset 10-12: Uuno Epsanjassa (1985), Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986) ja Uuno Turhapuro kaksoisagentti (1987). Vesa-Matti Loiri on virtuoosi, ja Ere Kokkonen on erinomainen näyttelijäohjaaja, mutta visuaaliseen ilmaisuun hän kiinnittää minimaalisesti huomiota. Näiden boksien Uuno-elokuvat ovat kuitenkin hyvin tai vähintään kohtuullisen hyvin masteroituja.