Archive for the ‘Ranin Saara’ Category

Pikku Pietarin piha

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Pikku-Pietarin-piha

PIKKU PIETARIN PIHA / Lilla Peter. Suomi 1961. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+KS: Jack Witikka – Aapelin romaanista (1958). KU: Yrjö Aaltonen. LA: Oiva Hovi. M: Simon Parmet. Ä: Heikki Laakkonen. LE: Armas Laurinen. KP: Porvoo. N: Elsa Turakainen (Karoliina), Leevi Kuuranne (Jormalainen), Tea Ista (Vetterantin Klory), Leo Jokela (Vennu Harakka), Tuukka Tanner (Pietari ”Pietu” Jormalainen), Saara Ranin (Vetteranska), Hannes Häyrinen (johtaja Palkeinen), Pentti Irjala (talonmies Harakka), Kaarlo Halttunen (kellomestari), Pia Hattara (Vetterantin Torodea), Heikki Savolainen (valokuvaaja V. Toivakka), Henny Valjus (kellomestarin anoppi), Irma Seikkula (kellomestarin vaimo), Heimo Lepistö (tattari, hallikauppias), Irja Kuusla (tattarin vaimo), Paavo Jännes (apteekkari), Simo Puupponen eli Aapeli (Jumalan ääni), Eila Pehkonen (Hilma, parturineiti), Leo Riuttu (räätäli Riimanni). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Aapelin romaani Pikku Pietarin piha on saanut osakseen kestävän suosion, siitä on otettu jatkuvasti uusia painoksia, ja se on julkaistu mm. äänikirjana. Tuolloinen näyttelijä Rauni Mollberg sovitti romaanin kesäteatterinäytelmäksi Kuopioon vuonna 1959, ja kesäteatterisovituksen vuoden 1960 turkulainen esitys lähetettiin myös televisiossa vuonna 1960. Mollberg oli ajatellut aiheesta elokuvaa jo silloin, mutta Suomi-Filmillä valittiin ohjaajaksi Jack Witikka. Pikku Pietarin piha jäi huomattavan teatteri- ja elokuvamies Witikan viimeiseksi elokuvateatterielokuvaksi. Jukka Sihvonen on todennut, että Pikku Pietarin piha kuuluu harvoihin suomalaisiin teoksiin, joissa on tavoitettu aito lapsen näkökulma. Tämä pätee myös filmatisointiin, joskin sitä on kirjaan verrattuna jonkin verran kesytetty. Tapahtumapaikka on pienen kaupungin pihapiiri, ja tapahtuma-aika on 1920-luku. Pietarin (Tuukka Tanner) äiti on kuollut äskettäin, ja kotia tulee emännöimään äitipuoli Karoliina (Elsa Turakainen), joka ei ilmoituksensa mukaan ole mikään satujen paha äitipuoli, vaan oikeastaan ”aika hyvä ihmiseksi”. Pihapiirin ilmiöihin kuuluvat toisesta silmästään sokeutuneen talonmiehen (Pentti Irjala) viittaukset vuoden 1918 sotaan, molskihousujen teettäminen Pietarille räätälillä (Leo Riuttu) ja keskustelut katolla Jumalan kanssa (äänenä Aapeli itse). Kohokohtiin kuuluvat Vennun (Leo Jokela) ja Kloryn (Tea Ista eli rouva Witikka) seurustelu ja kihlajaiset. Elokuvan samanaikainen vahvuus ja heikkous on sen koruton asiallisuus. Yrjö Aaltosen kuvaustyötäkin arvosteltiin tuoreeltaan liian pidättyväiseksi, eikä arviota ole syytä tarkistaa. Mollen omassa filmatisoinnissa, jonka  hän sai tehdä lopulta vuonna 1977, ote oli huomattavasti värikkäämpi.

Dvd:n kuvallinen laatu ei ole kovin hyvä.

Senni ja Savon sulttaani

Perjantai, Elokuu 21st, 2009

2009.09.19.-Senni-ja-Savon-sulttaani

SENNI JA SAVON SULTTAANI / Så älskas de’ i Savolax. Suomi 1953. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Matti Oravisto. KS: Topias näytelmästään Savon sulttaani (1951). KU: Pentti Valkeala. LA: Aarre Koivisto. M: Harry Bergström. Ä: Yrjö Saari. LE: Armas Vallasvuo. N: Terttu Soinvirta (talousapulainen Senni Kemppainen), Uljas Kandolin (Kaapro-renki), Sirkka-Liisa Wilén (Alli Pitkälä), Matti Oravisto (maisteri Aarne Kalevi), Saara Ranin (Nanna Pitkälä), Irja Kuusla (Bertta Tuura), Toivo Lahti (nimismies Arvid Tuura), Joel Asikainen (pankinjohtaja Kaarlo Pitkälä), Tommi Rinne (ylioppilas Jaakko Hintikainen), Kipparikvartetti. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 64 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 21.8.2009

Ralli- ja rillumareielokuvien liepeillä syntyi Suomen Filmiteollisuuden tehtaalla myös Senni ja Savon sulttaani, Topiaksen kesäteatterinäytelmään perustuva farssi. Kaksi savolaisten sananparsien kerääjää, Aarne (Matti Oravisto) ja Jaakko (Tommi Rinne) liikkuu pienessä kylässä samaan aikaan kuin seuduilla lymyilee pankkihuijari. Sekaannusten seurauksena Senni (Terttu Soinvirta) luulee Aarnea kirjeenvaihtosulhasekseen, jolloin Aarnea aletaan pitää ”Savon sulttaanina”. Tämä sekoittaa Aarnen aikeet Allin (Sirkka-Liisa Wilén) suhteen ja haittaa Kaapron (Uljas Kandolin) suunnitelmia Sennin osalle. Kommellusten ketjua kehystää hyväntekeväisyysjuhlan järjestely, ja kun elokuva olisi muuten jäänyt liian lyhyeksi, juhlajaksoon lisättiin valepukuisen Kipparikvartetin ”Talkoopolkka”-laulunumero. Oravistolta puuttuu lahjakkuus komedian ohjaajana, ja elokuvasta on vaikea löytää sovittavia piirteitä, vaikka sitä olivat tekemässä SF:n kokeneet ammattilaiset.

Arvostelijanlevylläni on hakuvalikoin 3. osassa digitaalinen häiriö jonkin aikaa.

Vain kaksi tuntia

Perjantai, Maaliskuu 14th, 2008

2010.08.08.-Vain-kaksi-tuntia

VAIN KAKSI TUNTIA / Från sex till åtta. Suomi 1949. TY: Fenno-Filmi. T: Yrjö Rannikko. O+KS: Roland af Hällström. KU: Esko Töyri. M+LE: Tapio Ilomäki. N: Regina Linnanheimo (ylihoitajatar Magda), Liisa Tuomi (rouva Irja Kaarila), Eino Kaipainen (ylilääkäri Kaarlo Kaarila), Leif Wager (alilääkäri Alec von Wentell), Elvi Saarnio (Laila Niemikkö, ”toimeton nainen”), Leena Häkinen (Tellervo Ritvala, nuori morsian), Martti Katajisto (Pelle Teiri, nuori sulhanen), Saara Ranin (sisar Varma), Kalle Viherpuu (konstaapeli), Rauha Rentola (rouva Maj-Lis von Wentell), Kyllikki Forssell (sisar Kaarina). Mustavalkoinen, 1,33:1, 96 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Fenno) 14.3.2008

Vain kaksi tuntia pikkukaupungin sairaalassa voi olla täynnä draamaa, rakkautta ja kuolemaa. Vaikka Roland af Hällströmin Vain kaksi tuntia on monihenkilöinen elokuva, ytimessä on triangelidraama osapuolinaan turhautunut rouva (Liisa Tuomi), työlleen kaiken uhraava ylilääkäri (Eino Kaipainen) ja rouvaa lohduttava nuorempi lääkäri (Leif Wager). Esko Töyrin voimakastunnelmaisessa kuvauksessa on mielenkiintoisia kuvakulmia, kameranliikkeitä ja sielukkaita lähikuvia. Kaipainen oli jo tässä vaiheessa leimautunut esittämään velvollisuudentuntoisia miehiä, joiden vaimoja vetävät vieraat miehet. Regina Linnanheimo yllättää esittämällä normaalia, tunnollista roolia. Liisa Tuomen tulkitseva tyydyttämätön rouva joutuu kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen hurjastellessaan salakohtaamiseen pahamaineiseen hotelliin, ja vain taiturimainen leikkaus voi pelastaa hänet. Jännitystä yllin kyllin kahdeksi tunniksi.

Elokuva on hienosti dvd-masteroitu, ja Töyrin sävykkäästä kuvauksesta saa mainiosti selvää, vaikka lähtömateriaalissa on ilmeisesti ollut paikoitellen puutteita. Elokuvasta ei ole filmiesityskopiota olemassa, ja olen nähnyt tämän aiemmin Orionin Roland af Hällström -sarjassakin vain digibetaheijastuksena.

Fenno-Filmi yllättää (4 erillistä levyä)

Perjantai, Toukokuu 19th, 2006

20090302-pikajuna-pohjoi.jpg20090302-houkutuslintu.jpg20090302-kultainen-kyntt.jpg20090302-lapi-usvan.jpgHOUKUTUSLINTU, Suomi 1946, O: Roland af Hällström, N: Laila Jokimo, Eino Kaipainen, Eero Leväluoma, 78 min

KULTAINEN KYNTTILÄNJALKA, Suomi 1946, O: Edvin Laine, N: Edvin Laine, Mirjami Kuosmanen, Mirjam Novero, 105 min

PIKAJUNA POHJOISEEN, Suomi 1947, O: Roland af Hällström, N: Ansa Ikonen, Leif Wager, Liisa Tuomi, 97 min

LÄPI USVAN, Suomi 1948, O: Roland af Hällström, N: Leif Wager, Gunvor Sandkvist, Mirjami Kuosmanen, 94 min
Kaikki 1:1,33, mono, Finnkino 19.5.2006

Finnkinon suomalaisten elokuvien julkaisuohjelmassa on ilmestynyt yllättävä erä Fenno-Filmin tuotantoa. Elokuvia ei ole milloinkaan ennen julkaistu kotitallenteina, ja tv-lähetyksistäkin on kulunut jo sukupolvi. Niiden tarinat rikoksesta ja seksistä ovat puhdasta melodraamaa mutta samalla ajankuvaa sodanjälkeisestä todellisuudesta. Ennen kaikkea nousee esiin Roland af Hällström. Suomen ensimmäisen elokuvan historian kirjoittaja aloitti ohjaajana 1930-luvulla ja tuli sodan jälkeen Teuvo Tulion apulaisohjaajaksi.

Fenno-Filmillä hänen uransa käynnistyi Houkutuslinnulla (1946), jossa vaikutteet Tuliolta ja 1930-luvun ranskalaisesta elokuvasta olivat ilmeiset. Tulio-yhteyttä vahvisti säveltäjä Tapio Ilomäki. Väkevän visuaalisen ilmeen takasi Esko Töyri, josta tuli af Hällströmin loppu-uran pääkuvaaja. Käsikirjoittaja näissä Fenno-filmeissään oli ohjaaja itse nimimerkillä Vilho Hela. Houkutuslinnun juoni on Tulio-kaavan käänteisversio: prostituoitu pakenee kaupungin turmelusta maaseudulle, jonka luminen puhtaus on urbaanin pimeyden vastakohta. Dvd:llä leikkaamattomana nähtävä naisten saunakohtaus hämmästyttää luonnollisella kauneudellaan ja sisältämällään juonenkäänteellä. Tanssijatar Laila Jokimo kantaa elokuvauransa ainoan pääroolin sielukkaasti herkissä erikoislähikuvissa. Elokuva menestyi myös Ranskassa.

Pikajuna pohjoiseen (1947) oli af Hällströmin kunnianhimoisimpia töitä, junaelokuvan historian kiehtova suomalaisnäyte, jossa on kansainvälisten mallien mukainen ”all star cast”. Kohtalokkaan yöjunan makuuvaunu on rikoksen ja erotiikan tyyssija, jossa junasymboliikka ja kellosymboliikka on ladattua. Kolme naista kohtaa yön mittaan hurmion huipun. Ansa Ikonen on parhaimmillaan tulkitessaan hänelle poikkeuksellisessa roolissa aikuisen rouvan kiellettyä halua tavalla, jossa on Anna Kareninan ulottuvuuksia. Liisa Tuomi on sävähdyttävä tanssijatar, joka kohtaa tuntemattomana matkustaessaan vielä salaperäisemmän Leif Wagerin. Ensimmäinen sodanjälkeinen Miss Suomi Anja Kola nähdään vastavihittynä morsiamena häämatkallaan.

Ote herpaantui elokuvassa Läpi usvan (1948), jossa väkevän kuvallisuuden korvasi liiallinen puhetulva, ja kaupungin paheiden innoittuneen kuvauksen tilalla nähtiin väsyneitä kliseitä. Elokuvaa eivät pelasta edes Gunvor Sandkvist ensimmäisessä elokuvaroolissaan eivätkä Mirjami Kuosmanen ja äitiä esittävä Saara Ranin naisina, jotka saavat kärsiä Leif Wagerin joutumisesta viinan ja seksin kurimukseen. Elokuva telottiin sensuurissa, mutta dvd-versio on leikkaamaton.

Aikansa ahkerin elokuvaohjaaja Edvin Laine ohjasi tavallisesti SF:lle mutta ehti vierailla myös Fennolla ohjaamassa Kultaisen kynttilänjalan (1946), niin hillittömän ylitseampuvan ja vanhanaikaisen rikosmelodraaman, että se olisi voinut valmistua 50 vuotta aiemmin. Tolkuttoman elokuvan kiehtovia kohtauksia on Schubertin serenadijakso, jonka aikana nähdään ilmeiden ja reaktioiden montaasi loistavina karikatyyreinä. Häikäilemätöntä roistoa esittää ohjaaja itse, ja naista, jota miehen vaarallinen seksuaalisuus kiehtoo, hänen vaimonsa Mirjam Novero elokuvadebyytissään.