Kaksi kirottua kauhuelokuvaa
PELON KASVOT (Peeping Tom), Iso-Britannia 1960, O: Michael Powell, N: Carl Boehm, Anna Massey. 1:1,78, mono, 97 min, liitedokumentti. Universal 1.3.2006
UHRIJUHLA (The Wicker Man), Iso-Britannia 1973, O: Robin Hardy, N: Edward Woodward, Christopher Lee, Diane Cilento, Britt Ekland, Ingrid Pitt. 1:1,78, 5.1 stereo, 84 min, liitedokumentteja. Universal 1.3.2006
Suomen Universal on julkaissut dvd:llä kaksi brittiläistä kirottua kauhuelokuvaa.
Peeping Tom (1960) sai tuoreeltaan niin tyrmäävän vastaanoton, että se vahingoitti ohjaajansa Michael Powellin ja päänäyttelijänsä Carl Boehmin (Sissi-elokuvistaan maailmankuuluksi tulleen Karlheinz Böhmin) uraa. Martin Scorsesen ja muiden ymmärtäjien ansiosta arvostus palautettiin, jopa vastakkaiseen äärimmäisyyteen asti: sitä on pidetty myös kaikkien aikojen parhaana brittielokuvana. Usean uudelleenkatsomisen arvoinen on ehdottomasti tämä katsomisen sairauden klassikko. Tuoreella liitedokumentilla esiintyy mm. Laura Mulvey, katsojasuhteen maineikas teoreetikko. Joissakin lähteissä pyörii virheellisiä tietoja pidemmästä versiosta, mutta tämä on kyllä se oikea täyspitkä laitos.
Uhrijuhla (1973) herätti hämmennystä, koska se ei loksahtanut totuttuihin kaavoihin, mutta sai pian kulttielokuvan aseman. Se kertoo brittipoliisista, joka pääsee skotlantilaisella saarella ikivanhojen pakanallisten rituaalien jäljille. Tuotantoyhtiö teloi elokuvan, josta tuli yleiseen levitykseen lyhyt versio, mutta josta on sittemmin rekonstruoitu pidempiä, vaikka kameranegatiivit jäivätkin moottoritien alle. Suomalaisella dvd:llä nähdään kuitenkin vain lyhyin versio, joten keräilijöiden on hankittava pidemmät laitokset ulkomailta. Lyhyelläkin versiolla nähdään kuitenkin Britt Eklandin soidinlaulukohtaus. Liitedokumentilla paneudutaan ristiriitaista kyllä pidempien versioiden paremmuuteen ja luetellaan lyhyestä puuttuvat kohdat. Christopher Leelle Uhrijuhla on ”paras elokuvani”. Liitedokumentilla hänen esiintymisensä on mielestäni vielä vaikuttavampi kuin elokuvassa itsessään.
Kummankaan elokuvan masterointi ei ole korkealuokkaista, mikä on vahinko, sillä molemmat ovat visuaalisesti kunnianhimoisia. Toivottovasti surullinen syy ei ole se, että kummastakaan ei parempia lähtömateriaaleja ole olemassa.



