RAKKAUDEN LÄHDE (Manon des sources: Jean de Florette 2e partie), Ranska/Sveitsi/Italia (c) 1986 Renn Productions / Films A2. TJ: Pierre Grunstein. O: Claude Berri. KS: Claude Berri, Gérard Brach – Marcel Pagnolin elokuvasta Manon des sources (1953) ja siihen perustuvasta romaanista L’Eau des collines (1: Jean de Florette, 2: Manon des sources, 1962). KU: Bruno Nuytten – Eastmancolor – Technovision. M: Jean-Claude Petit. Pääteema Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima. KP: Vauclusen alue Provencessa. N: Emmanuelle Béart (Manon), Yves Montand (César Soubeyran dit ‘Le Papet’), Daniel Auteuil (Ugolin), Hippolyte Girardot (Bernard Olivier). Väri, anamorfinen 2,35:1, DD 5.1, 99 min
Suomennos: Outi Kainulainen
Future Film (Pathé) 9.1.2009
Claude Berrin ohjaama, Marcel Pagnolin aiheeseen perustuva Rakkauden lähde tuo uuden sukupolven ratkaisun Katkeruuden lähteessä käynnistyneeseen kohtalokkaaseen draamaan.
Jean-isänsä kuoltua Manon-tytär (Emmanuelle Béart) on aikuistuttuaan palannut lapsuudenseudulleen vuohipaimeneksi lähelle entistä kotitilaansa. Vuorilla vaeltelee mielellään myös kylän nuori opettaja Bernard (Hippolyte Girardot). Siellä Manonin alastonkylpyjä katselee kernaasti myös kaheliksi vanhapojaksi jäänyt Ugolin (Daniel Auteuil), jonka neilikkatila kukoistaa Soubeyranien saatua huijauksellaan haltuunsa Jean-vainajan entisen tilan. Juonittelun päämestari on ollut vanha César Soubeyran (Yves Montand), joka on Afrikan sodissa menettänyt kykynsä saada jälkeläisiä.
Manonille selviää, että koko kylä on ollut selvillä huijauksesta, jolla Soubeyranit olivat tukkineet Jeanin tilalla olleen lähteen. Eksynyttä vuohta luolasta pelastaessaan Manon löytää koko kylän vesien alkulähteen ja tukkii sen kostaakseen isänsä kuoleman. Tuhoisa kuivuus avaa kielen kannat, ja sovinto on mahdollinen. Lopullinen, sokean mummon paljastama järkyttävä yllätys liittyy Jean de Florette -vainajan todelliseen syntyperään, joka selviää loppuminuuteilla.
Pagnol kertoi mielellään tarinoita, joissa oli vanhan kansantarun ominaisuuksia. Vettä vaille jäävän kylän kohtalo tuo mieleen Leipurin vaimon, jossa kevytkenkäisen vaimon tempaukset tekivät leipurin niin surulliseksi, että hänen leipänsä menetti makunsa, jolloin koko kylän oli ryhdyttävä toimenpiteisiin.
Berri kertoo Pagnolin tarinan upeasti ja dramaattisesti. Erona Pagnoliin on ainakin se, että Berri on juoni- ja draamakeskeinen, kun taas Pagnol on henkilökeskeinen. En ole nähnyt Pagnolin omaa alunperin kuusituntista mutta nelituntiseksi tiivistettyä Manon des sources -elokuvaa (1953). Sen mainitaan olevan lyyrinen mestariteos, jossa luonnontunne on voimakas.
