Archive for the ‘Päätalo Kalle’ Category

Viimeinen savotta

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Viimeinen-savotta

VIIMEINEN SAVOTTA / Det sista hygget. Suomi 1977. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. T: Kare Orko. O: Edvin Laine. KS: Kalle Päätalo, Juha Nevalainen, Edvin Laine – Kalle Päätalon romaaneista Viimeinen savotta (1966) ja Kairankävijä (1968). KU: Olavi Tuomi. LA: Jorma Lindfors, Lasse Holma. PU: Elsa Pättiniemi, Marjatta Nissinen. M: Harry Bergström. Ä: Jouko Lehmuskallio, Pertti Salo. LE: Juho Gartz. KP: Taivalkoski. N: Jyrki Kovaleff (Vikke Nilo), Olavi Ahonen (Einari Mättö, ”Pyrjähtämätön Einari”), Leni Katajakoski (Jenni Linnarova), Torsti Kovaleff (Vikke Nilo 12-vuotiaana), Kosti Klemelä (2. kirkkoherra), Jussi Jurkka (poliisi Karisiira), Risto Mäkelä (Laukunperän Ville, ”Laukku-Ville”), Kauko Helovirta (Loimaan-Roope), Helge Herala (Koppiaismäki, ”herastuomari Pykälämäki”), Pekka Autiovuori (Hosumapalo), Ritva Valkama (rouva Kestilä, kunnalliskodin kylvettäjä), Matti Pellonpää (Kalle Vihtori Näpänmaa). Väri, 1,66:1, mono, 122 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Edvin Laine oli ensimmäinen, joka otti Kalle Päätalon romaaneja filmatakseen. Viimeinen savotta oli samalla Suomen ensimmäinen tukkilaisrealistinen elokuva maassamme kautta vuosikymmenien suosittuna jatkuneen tukkilaisromantiikan perinteen haihduttua. Viimeisessä savotassa kuvataan Vikke Nilon (Jyrki Kovaleff) saaga 1900-luvun alun huutolaispojasta 1960-luvun kunnalliskotilaiseksi. Aitoja kuvausmaisemia löydettiin Päätalon omilta Taivalkosken konnuilta. 60 vuoden ajallinen kaari hahmottuu Laineelle ominaiseen vinjettityyliin, ja mukana on unohtumattomia kohtauksia kuten alkupuolella nähtävä huutolaisten huutokauppa. Kuten Valkoisessa peurassa ikään, tässäkin on esillä muodonmuutoksen myytti. Jätkä muuttuu kuollessaan poroksi loppujaksossa, jossa on sukulaisuutta myös Akira Kurosawan Dersu Uzalaan. Viimeinen savotta -nimi oli enteellinen kahdelle veteraanille, näyttelijä Jussi Jurkalle ja säveltäjä Harry Bergströmille.

Vaatimaton dvd-masterointi ei tee oikeutta kuvaaja Olavi Tuomen eloisalle värimaailmalle. Hyvää Päätalon maisemien kuvauslaatua etsivän kannattaa ottaa vertauskohdaksi Nuoruuteni savotat.

Niskasen Päätalo-tupla

Perjantai, Marraskuu 11th, 2005

20090225-elaman-vonkamie.jpg 20090225-nuoruuteni-savo.jpg

ELÄMÄN VONKAMIES / Stockflottarliv (1986) 1:1,33, 134 min
NUORUUTENI SAVOTAT / Min ungdoms hyggen (1988) 1:1,78, 158 min
O: Mikko Niskanen. N: Pirjo Leppänen, Martti Kainulainen.
Mono. Finnkino 11.11.2005 ja 20.1.2006

Kalle Päätalo -filmatisoinnit aloitti Edvin Laine kahdella elokuvalla. Kapula siirtyi Mikko Niskaselle, joka viimeisinä elokuvinaan sovitti kuusi Päätalon mahtavan Iijoki-sarjan romaania saaden valmiiksi kaksi elokuvaa hänkin. Edvinin Päätalo-elokuvat ovat monitarinaisia. Ne koostuvat lyhyistä kohtauksista, ja niiden ilmaisu on lähellä nykytelevisiota. Niskanen sitä vastoin tekee pitkäjänteistä, rauhallista, perinteistä elokuvaa.

Kuvallinen asu on kummassakin Niskaen elokuvassa erilainen. Ensimmäisessä heiluu käsikamera, jälkimmäisessä harrastetaan vakaata kameranliikettä. Molemmissa kiehtoo Koillismaan valo ja värimaailma. Elokuvat ovat niin aitoja ja niiden näyttelijätulkinnat niin hyviä, että ne houkuttelevat Päätalo-vieroksujankin tutustumaan kirjailijaan. Kyseessähän on Kallen lapsuuden ja nuoruuden tarina, tarina perheen järkyttävistä vaiheista 1920- ja 1930-luvuilla, kun isä tulee hulluksi ja poika joutuu liian nuorena metsätöihin perheen elättäjäksi. Näyttelijöistä nousee esiin varsinkin Pirjo Leppänen piippua polttavana äitinä.

Niskasen testamentti ei ollut kasinovuosikymmellä hip. Sen teho on nyt suurempi kuin valmistuessaan.

Elämän vonkamies on tehty käytetystä esityskopiosta, Nuoruuteni savotat hohtaa puhtaasta masterista valmistettuna.