Archive for the ‘Osborne John’ Category

Nuori viha

Keskiviikko, Huhtikuu 21st, 2010

2010.04.24.-Look-Back-in-Anger

NUORI VIHA / Se dig om i vrede (Look Back In Anger). Iso-Britannia (c) 1958 Woodfall Film Productions, ensi-ilta 1959. T: Harry Saltzman. O: Tony Richardson. KS: Nigel Kneale – lisädialogi John Osborne – John Osbornen näytelmästä (1956). KU: Oswald Morris. LA: Peter Glazier. PU: Jocelyn Rickards. Ä: Cecil Mason, Len Shilton. LE: Richard Best. N: Richard Burton (Jimmy Porter), Claire Bloom (Helena Charles), Mary Ure (Alison Porter), Edith Evans (rouva Tanner), Gary Raymond (Cliff Lewis), Glen Byam Shaw (eversti Redfern), Phyllis Neilson-Terry (rouva Redfern), Donald Pleasence (Hurst). Mustavalkoinen, 1,66:1, DD mono, 95 min
Suom. tekstit Håkan Mäkelä / svenska texter.
Atlantic Film (MGM) 21.4.2010

Nuoressa vihassa ollaan brittiläisen uuden aallon alkulähteillä. Kirjailija John Osborne ja ohjaaja Tony Richardson saivat siinä pitkän elokuvan debyyttinsä, eikä suuri tuottaja Harry Saltzmankaan ollut valmistanut sitä ennen kuin yhden elokuvan; Nuori viha oli merkittävän Woodfall-yhtiön ensimmäinen tuotanto.  Tunnettuja tähtiä olivat toki jo näyttelijät Richard Burton ja Claire Bloom, ja kuvaaja Oswald Morris kuului brittielokuvan arvostetuimpiin alallaan.

Pohjana oli Osbornen raju näytelmä työläistaustaisesta Jimmy Porterista (Burton), rikkinäisestä ja levottomasta nuoresta miehestä, joka purkaa tuskaansa soittamalla jazzia trumpetillaan. Hänen vihansa kohteeksi tulee myös hänen vaimonsa Alison (Mary Ure), ja kun tämän mitta on täysi, Jimmy aloittaa suhteen taloon vuokralaiseksi tulleen, alun perin vihaamansa yläluokkaisen Helenan (Bloom) kanssa. Porterien toinen vuokralainen, sympaattinen walesilaismies Cliff (Gary Raymond) yrittää sovitella asioita, mutta hänelläkin on rajansa. Jimmyä ei kestä kukaan. Edes raskaana olevan Alisonin vauva ei suostu syntymään elossa.

Isän kuolemasta asti Jimmy on ollut vihainen. Äidin viimeiset sanat pojalleen omalla kuolinvuoteellaan ovat ”älä petä itseäsi”. Selittämätön raivo ja julmuus on Jimmyn rikkinäisen vitaalisuuden näkyvin ilmaisumuoto.

Osbornen karu ja tyly näytelmä oli realismissaan vastakohta brittiteatterin valtavirtauksille, ja käsite ”vihaiset nuoret miehet” otettiin käyttöön juuri sen johdosta.

Vaikka filmatisoinnin näyttelijät ovat hyviä, 33-vuotias Burton on osaansa liian vanha, ja elokuvassa on näytelmän jäljiltä liikaa puhetta. Toisaalta Morrisin kuvaus on rikasta ja loistavaa, ja dvd-masterointi on upea.

Tom Jones – hulivilihurmuri

Keskiviikko, Marraskuu 4th, 2009

20091020-tom-jones.jpg

TOM JONES – HULIVILIHURMURI / Tom Jones från sängen till galgen (Tom Jones). Iso-Britannia (c) 1963 Woodfall Films. T+O: Tony Richardson. KS: John Osborne – Henry Fieldingin romaanista (1749) (lyh. suom. Olli Nuorto 1950, kokonaan Marja Alopaeus 1994). KU: Walter Lassally – Eastmancolor – negatiivi 1,37:1 – esitysformaatti 1,85:1. M: John Addison. LA: Ralph W. Brinton. PU: John McCorry. Kertoja: Micheál MacLiammóir. N: Albert Finney (Tom Jones), Susannah York (Sophie Western), Hugh Griffith (squire Western), Edith Evans (Miss Western), Joan Greenwood (Lady Bellaston), Diane Cilento (Molly Seagrim), Joyce Redman (”Jenny Jones”, rouva Waters), Lynn Redgrave (Susan, Upton Inn), Jack MacGowran (Partridge), David Warner (Blifil). Väri, anamorfinen 1,66:1, DD stereo, 116 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film 4.11.2009

Ohjaaja Tony Richardson, kirjailija John Osborne, heidän Woodfall Films -yhtiönsä ja näyttelijä Albert Finney olivat edustaneet brittiläisen elokuvan ”vihaisten nuorten miesten” realistista ”kitchen sink” -koulukuntaa. 1700-luvun pikareskiromaaniin perustuva viihteellinen pukuelokuva Tom Jones oli kaikille vaihtelua ja suoranainen täyskäännös, joka palkittiin yleisömenestyksellä ja Oscar-palkinnoilla. Siinä missä brittirealismi oli perustunut kuvaukseltaan karheaan aitouteen Tom Jonesissa upeassa epookkikuvauksessa korostettiin mehukkuutta ja leikinlaskua kerronnassa ja ilmaisussa. Mallina saattoi olla Francois Truffaut’n Jules ja Jim, mutta asenne Tom Jonesissa oli selvästi viihteellinen. Huippunäyttelijät ovat parasta antia elokuvassa, joka kelpaa kevyeksi ajanvietteeksi. Noin 70 minuutin kohdalla kannattaa valpastua majatalokohtauksessa, jossa Tom Jones (Finney) kohtaa ”Jenny Jonesin” eli rouva Watersin (Joyce Redman) pitkässä sanattomassa ateriakohtauksessa, jossa katseet ja eri ruokalajeilla herkuttelu kertovat kaiken.

Eversti Redl

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090216-oberst-redl.jpg

Oberst Redl. Jugoslavia / Unkari / Itävalta / Saksa 1981. O: István Szabó. N: Klaus Maria Brandauer, Armin Mueller-Stahl, Gudrun Landgrebe. Väri, 1,77:1, DD stereo, 136 min. Future Film, Pahuuden trilogia -boksissa 9.1.2009.

István Szabón keskieurooppalaisen trilogian toinen elokuva Eversti Redl käynnistyy vastustamattomasti Radetzky-marssin tahdissa. Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian auringonlaskun vuosina, ensimmäisen maailmansodan aattona, kunnianhimoinen upseeri kohoaa salaisen palvelun huipulle, vastavakoilun päälliköksi ja joutuu itse epäillyksi vakoilusta. Eversti Redlin tapaus on saksankielisen maailman pahimpia skandaaleja kautta aikojen. Redl myi sotasalaisuuksia Venäjälle, mukaanlukien tiedot omien vakoilijoidensa henkilöllisyydestä. Kymmenientuhansien itävaltalaisten sotilaiden arvioidaan kaatuneen hänen petoksensa tähden. Redl oli lähtöisin köyhistä oloista, 14-henkisestä perheestä, ja hän kohosi sääty-yhteiskunnan huipulle jatkuvaan tekopeliin turvautuen. Hän sai kaikki kunnianosoitukset ja mitalit, hän kehitti uusia vakoilumenetelmiä käyttäen ääntä tallentavia vahasylintereitä, piilokameroita ja postivalvontaa. Homoseksuaalisuutensa vuoksi Redlistä tuli kiristyksen ja seksiskandaalin uhri aikana, jolloin homous oli rikos. Tarinasta on useita elokuva- ja näytelmätulkintoja, ja Szabó käytti eräänä lähtökohtanaan John Osbornen näytelmää A Patriot for Me (1965). Szabó muutti tarinaa ratkaisevasti, homoutta ja petoksen suuruutta lieventäen. Hän kiinnitti päähuomionsa kysymykseen identiteettikriisistä, siihen, että ihmiset haluavat olla jotakin muuta kuin mitä he oikeasti ovat. Mukana säilyivät tragedian ainekset, tarina miehestä, jolla oli mahdollisuus suuruuteen. Mephiston tavoin pääosaa näyttelee Klaus Maria Brandauer, nyt täysin toisin, hillitymmin ja kuin sammutetuin lyhdyin. Armin Mueller-Stahl esittää arkkiherttua Frans Ferdinandia, häntä, jonka salamurha laukaisi ensimmäisen maailmansodan. Upean tuotannon on jälleen kuvannut Lajos Koltai. Masterointi ei ole yhtä hyvää kuin Mephistossa.