Archive for the ‘Nuytten Bruno’ Category

India Song

Keskiviikko, Lokakuu 20th, 2010

2010.10.23.-India-Song

INDIA SONG / India Song (India Song). Ranska 1974. TY: Sunchild, Les Films Armorial. T: A. Valio-Cavaglione, Stéphane Tchalgadjieff. O+KS: Marguerite Duras – näytelmästään (1972) – romaanistaan Varakonsuli (1965). KU: Bruno Nuytten. M: Carlos d’Alessio: ”India Song Blues” es. Raoul Verez; Beethoven: 14. Diabelli-muunnelma. LE: Solange Leprince. N: Delphine Seyrig (Anne-Marie Stretter), Michel Lonsdale (varakonsuli), Mathieu Carrière (suurlähetystön attasea), Claude Mann (Michael Richardson), Vernon Dobtcheff (Georges Crawn), Satashinh Manila (kerjäläisnaisen ääni). Väri, 1,33:1, DD mono, 114 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Atlantic Film 20.10.2010

”Äänet – ilman kasvoja – kertovat tämän tarinan. Tarinan tästä rakkaudesta, jonka äänet ovat kokeneet tai lukeneet kauan sitten. Jotkut muistavat sen paremmin kuin toiset. Mutta kukaan ei muista kaikkea, eikä kukaan ole unohtanut kaikkea”  (Marguerite Duras).

Marguerite Duras aloitti kirjailijanuransa 1940-luvulla tutunomaisilla linjoilla, kääntyi 1950-luvun lopulla kokeelliseen suuntaan, ja Alain Resnais pyysi hänet käsikirjoittajaksi elokuvaansa Hiroshima, rakastettuni (1959). Duras’n romaaneja oli filmattu jo aikaisemminkin, mutta Resnais-kokemuksen jälkeen Duras innostui itsekin elokuvaohjaajaksi ja teki kaikkiaan parikymmentä pelkistettyä, mietteliästä, hidastempoista elokuvaa. Tunnetuin on India Song.

La Femme du Gange (1973) oli avannut Durasin Intia-elokuvien trilogian. Liikkumattomalla kameralla kuvatut otokset Trouville-sur-Merin rannalta ja hotellista olivat radikaalisti irrallaan ääniraidasta. Minimalistisen teoksen tavoite oli tuhota Durasin kolme Intia-romaania. India Songissa sarjaa raukeita, aistillisia asetelmia rytmittävät kamera-ajot pitkin Lahoren lähetystön ränsistyvää julkisivua. Anne-Marie Stretter (Delphine Seyrig) on aikoinaan havitellut pianistin uraa mutta hautautunut kahdesti siirtomaavirkamiehen vaimoksi; Stretter (Michel Lonsdale) on hänen toinen aviomiehensä. Ympäröivä kurjuus henkilöityy kerjäläisnaisen valittavaan, laulavaan ääneen. Hän on kotoisin Savannaketista, Mekongin kaupungista, jossa Stretter ensi kerran yritti itsemurhaa sen jälkeen kun kuoleva lapsi (ehkä kerjäläisnainen) oli jätetty hänen ovelleen. Stretterin viimeinen teko on kieltäymyksen rituaali: hän nukkuu taivasalla ja hukuttautuu aamulla mereen, jonka usva muistuttaa häntä Venetsian ja menetetyn nuoruuden sumusta. Duras totesi tyytyväisenä, että tulkinnat elokuvasta ovat yhtä lukuisia kuin sen nähneet ihmiset. Son nom de Venise dans Calcutta désert (1976) oli trilogian päätös, kaksituntinen kameravaellus Palais Rothschildin raunioissa, ääniraitana India Song.

Dvd-kannen laatijat näkevät vaivaa tarjoillakseen India Songin normaalina kertomuselokuvana. Mainoslause ”kadotetun rakkauden viimeinen tanssi” on hyvä, mutta radikaalin avantgardistinen India Song tuottaa takuuvarman pettymyksen tutunomaisen romantiikan etsijälle. Sen sijaan se tarjoaa lumoavan ja avartavan taide-elämyksen sille, joka haluaa poiketa elokuvan tutuilta laduilta.

Posted in Carrière Mathieu, Duras Marguerite, Lonsdale Michel, Mann Claude, Nuytten Bruno, Seyrig Delphine | No Comments »

Rakkauden lähde

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090725-manon-des-sources.jpg

RAKKAUDEN LÄHDE (Manon des sources: Jean de Florette 2e partie), Ranska/Sveitsi/Italia (c) 1986 Renn Productions / Films A2. TJ: Pierre Grunstein. O: Claude Berri. KS: Claude Berri, Gérard Brach – Marcel Pagnolin elokuvasta Manon des sources (1953) ja siihen perustuvasta romaanista L’Eau des collines (1: Jean de Florette, 2: Manon des sources, 1962). KU: Bruno Nuytten – Eastmancolor – Technovision. M: Jean-Claude Petit. Pääteema Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima. KP: Vauclusen alue Provencessa. N: Emmanuelle Béart (Manon), Yves Montand (César Soubeyran dit ‘Le Papet’), Daniel Auteuil (Ugolin), Hippolyte Girardot (Bernard Olivier). Väri, anamorfinen 2,35:1, DD 5.1, 99 min
Suomennos: Outi Kainulainen
Future Film (Pathé) 9.1.2009

Claude Berrin ohjaama, Marcel Pagnolin aiheeseen perustuva Rakkauden lähde tuo uuden sukupolven ratkaisun Katkeruuden lähteessä käynnistyneeseen kohtalokkaaseen draamaan.

Jean-isänsä kuoltua Manon-tytär (Emmanuelle Béart) on aikuistuttuaan palannut lapsuudenseudulleen vuohipaimeneksi lähelle entistä kotitilaansa. Vuorilla vaeltelee mielellään myös kylän nuori opettaja Bernard (Hippolyte Girardot). Siellä Manonin alastonkylpyjä katselee kernaasti myös kaheliksi vanhapojaksi jäänyt Ugolin (Daniel Auteuil), jonka neilikkatila kukoistaa Soubeyranien saatua huijauksellaan haltuunsa Jean-vainajan entisen tilan. Juonittelun päämestari on ollut vanha César Soubeyran (Yves Montand), joka on Afrikan sodissa menettänyt kykynsä saada jälkeläisiä.

Manonille selviää, että koko kylä on ollut selvillä huijauksesta, jolla Soubeyranit olivat tukkineet Jeanin tilalla olleen lähteen. Eksynyttä vuohta luolasta pelastaessaan Manon löytää koko kylän vesien alkulähteen ja tukkii sen kostaakseen isänsä kuoleman. Tuhoisa kuivuus avaa kielen kannat, ja sovinto on mahdollinen. Lopullinen, sokean mummon paljastama järkyttävä yllätys liittyy Jean de Florette -vainajan todelliseen syntyperään, joka selviää loppuminuuteilla.

Pagnol kertoi mielellään tarinoita, joissa oli vanhan kansantarun ominaisuuksia. Vettä vaille jäävän kylän kohtalo tuo mieleen Leipurin vaimon, jossa kevytkenkäisen vaimon tempaukset tekivät leipurin niin surulliseksi, että hänen leipänsä menetti makunsa, jolloin koko kylän oli ryhdyttävä toimenpiteisiin.

Berri kertoo Pagnolin tarinan upeasti ja dramaattisesti. Erona Pagnoliin on ainakin se, että Berri on juoni- ja draamakeskeinen, kun taas Pagnol on henkilökeskeinen. En ole nähnyt Pagnolin omaa alunperin kuusituntista mutta nelituntiseksi tiivistettyä Manon des sources -elokuvaa (1953). Sen mainitaan olevan lyyrinen mestariteos, jossa luonnontunne on voimakas.

Posted in Auteuil Daniel, Berri Claude, Brach Gérard, Béart Emmanuelle, Girardot Hippolyte, Montand Yves, Nuytten Bruno, Pagnol Marcel, Verdi Giuseppe, Yleinen | No Comments »

Katkeruuden lähde

Perjantai, Tammikuu 9th, 2009

20090725-jean-de-florette.jpg

KATKERUUDEN LÄHDE (Jean de Florette), Ranska/Sveitsi/Italia (c) 1986 Renn Productions / Films A2. TJ: Pierre Grunstein. O: Claude Berri. KS: Claude Berri, Gérard Brach – Marcel Pagnolin elokuvasta Manon des sources (1953) ja siihen perustuvasta romaanista L’Eau des collines (1: Jean de Florette, 2: Manon des sources, 1962). KU: Bruno Nuytten – Eastmancolor – Technovision. M: Jean-Claude Petit. Pääteema Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima. KP: Vauclusen alue Provencessa. N: Yves Montand (César Soubeyran dit ‘Le Papet’), Gérard Depardieu (Jean Cadoret eli Jean de Florette), Daniel Auteuil (Ugolin), Elisabeth Depardieu (Aimée Cadoret). Väri, anamorfinen 2,35:1, DD 5.1, 116 min
Suomennos: Outi Kainulainen
Future Film (Pathé) 9.1.2009

Claude Berrin Katkeruuden lähde ja Rakkauden lähde olivat siihen asti kallein ranskalainen elokuvahanke kautta aikojen, ja niistä kasvoi todellinen ilmiö. Ne päivittivät uuden näyttelijäpolven tulkinnan Marcel Pagnolin maailmaan.

Pagnol (1895-1974) oli suuri ranskalainen näytelmäkirjailija, elokuvamies ja kirjailija. Hän oli kotoisin Provencesta Marseillen seudulta. Hän oli ensimmäinen elokuvamies, joka valittiin Ranskan akatemian jäseneksi.

Katkeruuden lähde on tarina naapuriahneudesta. Vanhan Soubeyranin suvun viimeiset eloonjääneet, umpikiero César (Yves Montand) ja höperö Ugolin (Daniel Auteuil), juonittelevat lannistaakseen naapurin nuoren kaupunkilaisperheen aikeet saada tilansa kukoistamaan ja ostaakseen sen itselleen pilkkahintaan. Kyttyräselkäistä Jeania esittää Gérard Depardieu, ja hänen oopperalaulajavaimoaan Elisabeth Depardieu. Heidän tyttärensä on saanut nimensä Manon Lescaut -oopperan mukaan.

Naiivin ihanteellisen kaupunkilaisen Jeanin hankkeet eivät ole niin hölmöjä kuin naapurit luulevat. Jean korjaa talon, jonka katon Ugolin on särkenyt. Hän käy taistelun sirokkotuulta vastaan. Mutta vesiongelmaa hän ei pysty ratkaisemaan, sillä Soubeyranit ovat tukkineet ja peittäneet hänen tilallaan olevan lähteen. Lannistumaton Jean kuolee etsiessään lähdettä räjäyttämällä kalliota dynamiitilla.

Bruno Nuytten kuvasi Provencen uhkeiden maisemien neljä vuodenaikaa niin loistavasti, että elokuvilla oli suoranainen vaikutus alueen kiinteistökauppaan ja turismiin. Vaikuttava musiikkiteema on otettu Giuseppe Verdin oopperasta Kohtalon voima.

Posted in Auteuil Daniel, Berri Claude, Brach Gérard, Depardieu Elisabeth, Depardieu Gérard, Montand Yves, Nuytten Bruno, Pagnol Marcel, Verdi Giuseppe, Yleinen | No Comments »