Archive for the ‘Nevalainen Juha’ Category

Myöhästynyt hääyö

Perjantai, Marraskuu 19th, 2010

2010.11.13.-Myohastynyt-haayo

MYÖHÄSTYNYT HÄÄYÖ / Bröllopsnatt med förhinder. Suomi 1960. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Juha Nevalainen – Mika Waltarin näytelmästä (1948). KU: Marius Raichi. LA: Aarre Koivisto. Hiukset: Sirkka Kaski. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Vallasvuo. N: Liisa Tuomi (Kaija Mäkinen), Jussi Jurkka (Otto Mäkinen), Edvin Laine (William Makinen, ent. Ville Mäkinen), Elsa Turakainen (Lilli Sorjanen), Henny Valjus (neiti Lundgren), Irja Rannikko (nainen ovella). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 75 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 19.11.2010

Mika Waltari kirjoitti 1940-luvun lopulla Edvin Laineelle kaksi kiertuenäytelmää, Rakkaan lurjuksen ja Myöhästyneen hääyön. Molemmat ovat pienelle näyttelijäkokoonpanolle kirjoitettuja komedioita. Rakkaasta lurjuksesta tuli aika hauska elokuvakin. Samaa ei voi sanoa Myöhästyneestä hääyöstä. Komedia ei ollut Edvinin vahva laji ohjaajana, ja siitä Myöhästynyt hääyö on loistavaa todistusaineistoa. Koska Liisa Tuomi oli suosionsa huipulla musikaaleissa Annie mestariampuja ja My Fair Lady, hänelle kirjoitettiin näytelmään lauluja. Hänessä ja muissakaan tekijöissä ei ole mitään vikaa, mutta Edvinin sarvikuono-otteessa komediasta karkaa kaikki henkevyys. Tarina alkaa siitä, että Otto Mäkinen (Jussi Jurkka) on menettänyt muistinsa, koska hänelle on juotettu edellisenä päivänä cocktail, jolla on hänelle sellainen vaikutus, ja vähitellen hänelle valkenee, että hän on mennyt eilen naimisiin. Aviolliset oikeudet ovat jääneet toteutumatta, ja samassa paikalle säntää Amerikan setä (Edvin Laine), naisvihaaja, jonka lupaavaa perintöä ei sovi vähätellä.

Ranskalaista lennokkuutta elokuvassa ei ole, mutta sen kuvasi ranskalainen Marius Raichi. Valitettavasti dvd-masteroinnissa tulos jää loivaksi ja sävyttömäksi.

Päämaja

Perjantai, Marraskuu 5th, 2010

2010.11.13.-Paamaja

PÄÄMAJA / Högkvarteret. Suomi 1970. TY: Filmi-Jatta Oy / Suomi-Filmi Oy. TJ: Pentti Helanne, Risto Orko. Tuotantopäällikkö: Anssi Mänttäri. O: Matti Kassila. KS: Matti Kassila, Risto Juhani – Ilmari Turjan näytelmästä Päämajassa (1966). KU: Esko Nevalainen. LA: Risto Juhani. PU: Mirja Traat. M: Jaakko Salo. Ä: Matti Ylinen. LE: Pentti Ojala. KP: Mikkeli. N: Joel Rinne (ylipäällikkö), Jussi Jurkka (päämajoitusmestari), Tamara Lund (rouva Markovilla), Kapo Manto (eversti J.K. Markovilla), Matti Pihlaja (päätoimittaja, reserviluutnantti), Martti Pennanen (yleisesikunnan päällikkö), Jarmo Alonen (kapteeni Hinder), Leif Wager (eversti, Tukholman sotilasasiamies). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 84 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 5.11.2010

Marsalkka C.G.E. Mannerheimista on vireillä ajankohtaisia elokuvahankkeita, ja muutamia sellaisia on vuosien mittaan jo toteutettukin. Merkittävin on Ilmari Turjan näytelmään perustuva Päämaja, joka tapahtuu kesäkuussa 1944 Mikkelissä. Suurhyökkäys Kannaksella lähestyy, ja Turja kuvaa tapahtumien kulkua tolstoilaisittain. Päämajassa tehdään päätöksiä ja suunnitelmia, mutta tapahtumat kulkevat omaa kulkuaan, ja vastuu ja kunnia kirjataan monesti vastoin todellisuutta. Eletään Suomen kohtalonhetkiä, tilanne on hirvittävä, hermopaine tavaton. Aineisto draamaan on ensiluokkaista. Matti Kassilan filmatisoinnissa teatterimaisuutta on pyritty avaamaan, paljolti tarpeettomasti. Suomen marsalkkana nähdään Joel Rinne viimeisessä elokuvaroolissaan. Hän oli tiettävästi tässä roolissa mestarillinen teatterin lavalla mutta karikatyyrimaisempi elokuvassa, ja aiheesta nousi julkinen riita Kassilan ja Rinteen välillä. Sen sijaan Jussi Jurkka päämajoitusmestarina eli armeijan operatiivisena johtajana on erinomainen, ehkäpä elämänsä parhaassa elokuvaroolissa. Elokuva on filmattua teatteria mutta näkemisen arvoinen älykkään dialoginsa ja ensiluokkaisten näyttelijöidensä ansiosta. Dvd:n kuvallinen laatu on korkeatasoinen.

Yhden yön hinta

Perjantai, Lokakuu 22nd, 2010

2010.10.23.-Yhden-yon-hinta

YHDEN YÖN HINTA / Priset för en natt. Suomi 1952. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Juha Nevalainen – Hugo Nousiaisen romaanista Yöpäivystäjät (1949). KU: Pentti Unho. LA: Aarre Koivisto. Hiukset: Tuulikki Uskali. M: Einar Englund. Ä: Björn Korander. LE: Armas Vallasvuo. Kertoja: Sasu Haapanen. N: Joel Rinne (Punapää), Eila Peitsalo (Vamppi), Rauha Rentola (Tumma tyttö, kahvila De Siestan emäntä), Martti Katajisto (Poika, Asko), Edvin Laine (Antti), Uuno Laakso (Lampinen), Heikki Savolainen (Ruusko), Matti Oravisto (Erkki Pontus). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 73 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 22.10.2010

Suomalaisessa teatterissa sekä perinteistä että modernia suuntausta uurastava järkäle Edvin Laine oli suoltanut sivutoimenaan kahdeksan viihde-elokuvaa sitten edellisen kunnianhimoisen elokuvansa, joka oli Laitakaupungin laulu (1948). Yhden yön hinnassa hän oli ensi kertaa yhteistyössä käsikirjoittaja Juha Nevalaisen kanssa, joka oli tätä ennen laatinut vain yhden elokuvakäsikirjoituksen.

Innoitusta ammennettiin siitä modernin amerikkalaisesta rikoselokuvan suuntauksesta, jota kuvattiin oikeilla tapahtumapaikoilla (Saarroksissa, Alaston kaupunki) ja Lain vartijan kaltaisista realistisista poliisielokuvista. Taustalla oli italialaisen neorealismin vaikutus.

Tarina kertoo yhdestä yöstä poliisipäivystyksessä. Näyttelijäkaarti on epätavallisen laaja, eikä päähenkilöä ole. Roolituksia on tehty vasten stereotyyppejä. Näemme Joel Rinteen roistona ja Eila Peitsalon vamppina. Edellinen on tahattoman parodinen, mutta jälkimmäinen selvästikin nauttii tehtävästään. Laineen ja Nevalaisen yhteistyössä syntyi heti molemmille sittemmin ominainen ensemble- ja vinjettityyli, jota ilmensivät sittemmin heidän Väinö Linna -filmatisointinsa Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.

Kerrotaan aikalaisten pitäneen elokuvaa pikemmin ”puoliparodisena kuin puolidokumentaarisena”. Sasu Haapasen ylikorostettu selostus, Laineen ja Särkän suosima ylinäytteleminen ja Einar Englundin musiikin koomisuus aikaansaavat yhteisvaikutuksena tämän. Postmoderni katsoja kokenee Yhden yön hinnan jo täysin tahattomana parodiana.

Kuvalliselta laadultaan dvd on hyvä.

Musta rakkaus

Perjantai, Elokuu 20th, 2010

2010.08.07.-Musta-rakkaus

MUSTA RAKKAUS / Mörk kärlek. Suomi 1957. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. Apulaisohjaaja: Åke Lindman. KS: Juha Nevalainen – Väinö Linnan romaanista (1948). KU: Marius Raichi. LA: Aarre Koivisto. Ä: Björn Korander. M: Heikki Aaltoila. KP: Tampere. N: Eeva-Kaarina Volanen (Marjatta Tuula Anneli Salmela), Jussi Jurkka (Pauli Haantie), Edvin Laine (Arttu Salmela), Veikko Sinisalo (Unto Eskola), Elsa Turakainen (Saariska), Eero Roine (Vaarilan Alpre), Sirkka Lehto (Kirsti), Aku Korhonen (lääkäri), Nestori Sarri (humalainen ohikulkija), Aarne Laine (harjatehtailija Evert Haantie, Paulin setä), Kristian Nevalainen (Martti, Saariskan poika). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 95 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 20.8.2010

Tuntemattoman sotilaan suosion vanavedessä otettiin T.J. Särkän Suomen Filmiteollisuus -yhtiöllä filmattavaksi myös Väinö Linnan aikaisempi teos, hänen toinen romaaninsa Musta rakkaus. Dostojevskin ja Strindbergin innoittama, vuonna 1948 ilmestynyt tarina oli nimeään myöten myös ajanhenkistä film noir -aineistoa, ja se olisi saattanut olla tuoreeltaan omiaan filmattavaksi myös vaikkapa nuorelle Ingmar Bergmanille. Mutta vaikka kyseessä on SF-laatutuotanto, jarruttaa elokuvan puhkeamista täyteen eloisuuteen ohjaaja Edvin Laineen karhumainen kankeus ja taipumus ylilyönteihin. Karkeimpia ovat nytkin Laineen visio- ja harhanäkyjaksot. Poissa on Tuntemattoman sotilaan lennokas vinjettityyli, joka ei psykologiseen tragediaan sopisikaan.

Elokuvassa on ansioita. Ulkokuvat on otettu Tampereen aidoilla tapahtumapaikoilla Linnan itsensä neuvoja seuratellen. Kuvilla sittemmin suurimmaksi osaksi hävitetystä Amurin vanhasta työläiskaupunginosasta ja toimintansa Tampereella lopettaneista Finlaysonin tehtaista on dokumentaarista arvoa. Marius Raichin kuvaus on ensiluokkaista, ja dvd-masterointi on pääasiassa miellyttävää katsottavaa. Eeva-Kaarina Volanen tarjoaa hienostuneen tulkinnan Marjattana, ja Veikko Sinisalossa on villiä alkuvoimaa.

Edvin Laineen jäyhä tamperelainen yksinhuoltaja-työmies ja Jussi Jurkan sairaalloisen huonon itseluottamuksen omaava teekkari ovat raskaan teatraalisia ja liioiteltuja roolihahmoja, joiden painosta koko Musta rakkaus menettää tasapainonsa ja aitoutensa.

Viimeinen savotta

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Viimeinen-savotta

VIIMEINEN SAVOTTA / Det sista hygget. Suomi 1977. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. T: Kare Orko. O: Edvin Laine. KS: Kalle Päätalo, Juha Nevalainen, Edvin Laine – Kalle Päätalon romaaneista Viimeinen savotta (1966) ja Kairankävijä (1968). KU: Olavi Tuomi. LA: Jorma Lindfors, Lasse Holma. PU: Elsa Pättiniemi, Marjatta Nissinen. M: Harry Bergström. Ä: Jouko Lehmuskallio, Pertti Salo. LE: Juho Gartz. KP: Taivalkoski. N: Jyrki Kovaleff (Vikke Nilo), Olavi Ahonen (Einari Mättö, ”Pyrjähtämätön Einari”), Leni Katajakoski (Jenni Linnarova), Torsti Kovaleff (Vikke Nilo 12-vuotiaana), Kosti Klemelä (2. kirkkoherra), Jussi Jurkka (poliisi Karisiira), Risto Mäkelä (Laukunperän Ville, ”Laukku-Ville”), Kauko Helovirta (Loimaan-Roope), Helge Herala (Koppiaismäki, ”herastuomari Pykälämäki”), Pekka Autiovuori (Hosumapalo), Ritva Valkama (rouva Kestilä, kunnalliskodin kylvettäjä), Matti Pellonpää (Kalle Vihtori Näpänmaa). Väri, 1,66:1, mono, 122 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Edvin Laine oli ensimmäinen, joka otti Kalle Päätalon romaaneja filmatakseen. Viimeinen savotta oli samalla Suomen ensimmäinen tukkilaisrealistinen elokuva maassamme kautta vuosikymmenien suosittuna jatkuneen tukkilaisromantiikan perinteen haihduttua. Viimeisessä savotassa kuvataan Vikke Nilon (Jyrki Kovaleff) saaga 1900-luvun alun huutolaispojasta 1960-luvun kunnalliskotilaiseksi. Aitoja kuvausmaisemia löydettiin Päätalon omilta Taivalkosken konnuilta. 60 vuoden ajallinen kaari hahmottuu Laineelle ominaiseen vinjettityyliin, ja mukana on unohtumattomia kohtauksia kuten alkupuolella nähtävä huutolaisten huutokauppa. Kuten Valkoisessa peurassa ikään, tässäkin on esillä muodonmuutoksen myytti. Jätkä muuttuu kuollessaan poroksi loppujaksossa, jossa on sukulaisuutta myös Akira Kurosawan Dersu Uzalaan. Viimeinen savotta -nimi oli enteellinen kahdelle veteraanille, näyttelijä Jussi Jurkalle ja säveltäjä Harry Bergströmille.

Vaatimaton dvd-masterointi ei tee oikeutta kuvaaja Olavi Tuomen eloisalle värimaailmalle. Hyvää Päätalon maisemien kuvauslaatua etsivän kannattaa ottaa vertauskohdaksi Nuoruuteni savotat.

Varsovan laulu

Perjantai, Syyskuu 18th, 2009

2009.09.19.-Varsovan-laulu

VARSOVAN LAULU / ”Varsovan laulu” / ”Sången om Warszawa”. Suomi 1953. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Matti Kassila. Apulaisohjaaja: William Markus. KS: Matti Kassila, Juha Nevalainen, Walentin Chorell. KU: Kalle Peronkoski. LA: Aarre Koivisto. M: Harry Bergström. Tunnuslaulun ”Voice of the Ocean” / ”Meren ääni” es. Chris Paischeff. Ä: Yrjö Saari. LE: Armas Vallasvuo. N: Chris Paischeff (Ilse), Åke Lindman (M/S Veran kapteeni, ”Bear”), Matti Oravisto (perämies Lauri Koskinen, ”Lord Nelson”), Hannes Veivo (Voitto Jalmari Bister), Kauko Laurikainen (Lauri Elias Koskinen), Leo Riuttu (komisario Ahmavirta), Matti Aulos (etsivä Kymäläinen), Kullervo Kalske (etsivä Komppa), Pentti Viljanen (kokki), Aarne Laine (Pasilan Romun omistaja), Eino Kaipainen (kapteeniluutnantti Koivusalo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 83 min
Ei tekstityksiä. Elokuvassa on englanninkielisiä tekstittämättömiä jaksoja.
Finnkino (SF) 18.9.2009

Salakuljetus oli säännöstelyn Suomessa 1950-luvun alussa suuri kysymys, ja aiheesta pantiin vireille useita elokuvahankkeita, joista toteutukseen ylsivät Lasse Pöystin ohjaama Salakuljettajan laulu (1952) ja Matti Kassilan Varsovan laulu. ”Varsovan lauluksi” kutsuttiin puolalaista pirtua, ja elokuvassa sen salakuljetusketjun ensimmäisenä lenkkinä on rahtilaiva M/S Vera kapteeninaan Bear (Åke Lindman) ja perämiehenään Lauri Koskinen (Matti Oravisto). Jalojuoman ohella kapteeni ottaa kuljetettavakseen myös nuoren kaunokaisen nimeltä Ilse (Chris Paischeff), ja tämä sytyttää matkalla myös Lauri Koskisen intohimot. Kaupungissa poliisi selvittelee salakuljetusketjun muiden jäsenten toimia. Suomalaisessa toimintaelokuvassa on paljon takaa-ajoja ja välienselvittelyjä. Kuvauksia on toteutettu realistisesti oikeilla tapahtumapaikoilla, ja leikkaus ja musiikki on iskevää. Tunnussävel ”Meren ääni” kuullaan myös Chris Paischeffin laulamana. Ingmar Bergman näki elokuvan Suomessa käydessään ja piti tappelukohtausta väkevästi toteutettuna. Virolaiselle Christina Paischeffille Varsovan laulu jäi ainoaksi elokuvateatterielokuvaksi. Kestävintä Varsovan laulussa ovat sen realistiset, lähes dokumentaariset osuudet, varsinkin merellä. Triangelidraama ei vakuuta. Matti Kassila oli hyvä toimintaohjaaja jo tässä; mielenkiintoista kyllä hän oli toimintaohjaajana parhaimmillaan viimeisissä elokuvissaan. Elokuvassa puhutaan suomalaiseksi elokuvaksi paljon englantia, Chris Paischeff ei muuta puhukaan. Englanninkielisiä osuuksia ei ole tekstitetty.

Silmät hämärässä

Keskiviikko, Marraskuu 19th, 2008

20081122-silmat-hamarassa.jpg

Fantasiaa varjoiselta puolelta

Suomi 1952. O: Veikko Itkonen, pääosissa Unto Salminen, Vilho Siivola, Tauno Palo, Uuno Laakso, Ekke Hämäläinen, Eija Karipää, Sirkka-Liisa Wilen, 1,33:1, mono, 73 min Pan Vision 19.11.2008

Veikko Itkonen kuului suomalaisen elokuvan studioaikakauden itsenäisiin tuottajiin. Juha Nevalaisen käsikirjoitukseen perustuva Silmät hämärässä, jossa Itkonen oli tuottaja, ohjaaja, kuvaaja ja leikkaaja, alkaa masentuneen kirjailijan (Unto Salminen) ensimmäisen persoonan kerrontana. Hän alkaa kuvitella takaumatarinoita vastapäisessä huoneessa näkemilleen ihmisille. Konttoristi (Vilho Siivola) tekee kavalluksen. Poikaansa sureva näyttelijä (Uuno Laakso) juo itsensä irtolaiseksi. Toverinsa rintamalla kuolemaan jättänyt entinen kersantti (Tauno Palo) kärsii syyllisyyttä eikä saa otetta elämään. Hän käy tapaamassa toverinsa sotaleskeä ja huomaa järkyttyneenä, miten tämän poika osallistuu suureen sotaleikkiin kuulemansa pohjalta. Urheilijan (Ekke Hämäläinen) mielitietty on hukkunut uintiretkellä. Nelikko tempautuu rikokseen mukanaan alamaailman nainen (Eija Karipää). Optimismista poikkeava ajankuva kiehtoo realistisilla Helsingin miljöillään, Heikki Aaltoila loi dramaattisen musiikin, eikä ylinäyttelemiseltä vältytty. Tauno Palon tulkinnassa kiehtoo kuitenkin eläytyvä antisankaruuden tulkinta. Dvd-masterointi on kohtalaisen hyvää.