Archive for the ‘Markus William’ Category

Lumisten metsien tyttö

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Lumisten-metsien tytto

”Don’t stand so close to me.”

LUMISTEN METSIEN TYTTÖ / Flickan från vita skogen. Suomi 1960. Valmistusvuosi 1956. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: William Markus. KS: Walentin Chorell. KU: Pentti Unho. B-kuvaaja: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. Ehostus: Olavi Suominen. Hiukset: Fanny Cederberg. M: Ahti Sonninen. Ä: Taisto Lindegren. LE: Elmer Lahti. N: Matti Oravisto (Markus Reinman), Anneli Sauli (Tarja Mäenpää), Åke Lindman (Jukka), Arvo Kuusla (opettaja Vellanus), Heimo Lepistö (Mäenpää), Annikki Linnoila (Mäenpään emäntä), Eila Pehkonen (rouva Salkin), Oiva Sala (kauppias Salkin), Aino-Inkeri Notkola (Markuksen äiti), Mai-Brit Heljo (Constance). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Finnkino (SF) 3.12.2010

Lumisten metsien tyttö on julkaistu dvd:llä aikaisemmin kahden elokuvan levyllä Verta käsissämme / Lumisten metsien tyttö ja boksissa SF-elokuvaklassikot 11 (Finnkino 2008).

William Markus oli lahjakas ja mielenkiintoinen taiteilija, joka sai liian vähän tilaisuuksia toteuttaa kykyjään korkeatasoisissa elokuvahankkeissa. Hän paras elokuvansa oli Miriam (1957), joka perustui Walentin Chorellin romaaniin ja jonka nimiroolin tulkitsi Anneli Sauli. Jo sitä ennen, kevättalvella 1956, Markus oli kuvannut Lumisten metsien tytön, Chorellin käsikirjoituksesta ja Sauli siinäkin nimiosassa. Elettiin Suomen Filmiteollisuuden ylituotantokautta, ja sen seurauksena Lumisten metsien tytön ensiesitys viivästyi neljä vuotta. Elokuva ei ollut kuitenkaan kehno. 1900-luvun alkuun sijoittuva tarina kertoo ihanteellisesta helsinkiläisestä opettajasta Markus Reinmanista (Matti Oravisto), joka tulee Lapin köyhille nälkämaille, fiktiiviseen Hallavan erämaapitäjään. Hän joutuu jopa hankkimaan lapsille talvijalkineita, koska ilman niitä lapset eivät pääse tulemaan kouluun. 16-vuotias Tarja (Sauli) tulee koululle asumaan ja opettajan näkökulmasta käy ajankohtaiseksi Stingin ja The Policen laulussaan ikuistama ”älä tule niin lähelle” -tilanne. Kyläläisten vihamielisyys opettajaa kohtaan kasvaa niin, että jatkaminen käy mahdottomaksi. Tarina tuo mieleen neuvostoelokuvan suosiman aiheen, jonka kuuluisin tulkinta on Andrei Kontshalovskin Tshingiz Aitmatov -filmatisointi Ensimmäinen opettaja (1965). Näyttelijöistä Åke Lindman ylinäyttelee Tarjan kihlaamana mustasukkaisena Jukka-isäntänä. Ahti Sonnisen musiikki on voimakasta. Elokuvan ”Lappi” on kuvattu Etelä-Suomessa Vihdissä ja Lopella, mutta Pentti Unhon kuvausjälki on komeaa ja dvd-masterointi hienoa.

Rakkaus kahleissa

Perjantai, Marraskuu 19th, 2010

2010.11.13.-Rakkaus-kahleissa

RAKKAUS KAHLEISSA / Brott i blindo. Suomi 1955. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: William Markus. KS: Erik Westerberg. KU: Kauno Laine. LA: Aarre Koivisto. Ehostus: Pentti Taivainen. Hiukset: Vivian Gustafsson. M: Einar Englund. ”Onneen ei ole oikotietä” (Einar Englund, Usko Kemppi) es. Rita Elmgren. Ä: Björn Korander. LE: Elmer Lahti. N: Åke Lindman (Pertti Kuusi), Pentti Siimes (Martti Kuusi), Pirjo Vaasti (Verna Anttinen), Marjatta Kallio (Milja), Eino Kaipainen (komisario Haapa), Aimo Hiltunen (Jalle), Martti Romppanen (Emppa), Veli Palonen (Mosse), Pentti Irjala (Kustaa Kuusi), Kai Lappalainen (etsivä Penttinen), Annikki Linnoila (äiti Kuusi). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 79 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 19.11.2010

Suomen Filmiteollisuuden liukuhihnatuotantoihin kuuluu William Markuksen Rakkaus kahleissa. Se on kertomus työläisveljeksistä Pertistä (Åke Lindman) ja Martista (Pentti Siimes), vähävaraisuudesta ja rikoksen houkutuksesta, joka koskee molempia. Isä juo ja äiti sairastelee. Pertti seurustelee vakavamielisen Vernan (Pirjo Vaasti) kanssa, mutta kokee, ettei hänellä ole varaa perheen perustamiseen. Martti tapailee kevytmielistä Miljaa (Marjatta Kallio), jonka ravintolahummailuun hänen lompakkonsa ei riitä. Rikoksen jäljillä on komisario Haapa (Eino Kaipainen), suomalaisen rehdin poliisityypin perikuva. Martti joutuu tutkintavankeuteen, vaikka rahat on loppujen lopuksi vienyt Pertti. Omatunto kalvaa, ja kirkossa vietetty yö ratkaisee kaiken.

Luis Buñuel sanoi, että kehnoimmassakin elokuvassa on viisi loistavaa minuuttia. Tässä elokuvassa ne ovat ravintolakohtaus, jossa Rita Elmgren tulkitsee persoonallisesti tunnussävelen ”Onneen ei ole oikotietä”. William Markus joutui ohjaamaan melkein pelkkiä tusinaelokuvia, mutta hänellä oli omaperäinen ote näyttelijäohjaukseen, varsinkin naisten osasuorituksiin. Tässä elokuvassa sekä amatööri Pirjo Vaastin (= T.J. Särkän sihteerin Pirjo Lindahlin) että kokeneen Marjatta Kallion roolitulkinnat ovat mielenkiintoisia.

Rikostarinan kuvasi osaavasti Kauno Laine. Dvd-masterointi on välillä laadukasta, mutta taso heittelehtii paikoitellen.

Dynamiittityttö

Perjantai, Lokakuu 22nd, 2010

2010.10.23.-Dynamiittitytto

DYNAMIITTITYTTÖ / Dynamitflickan. Suomi 1944. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Tet (= Kersti Bergroth), Lea Joutseno, Valentin Vaala. KU: Uno Pihlström. LA: Erkki Siitonen. M: George de Godzinsky. Ä: Evan Englund. N: Lea Joutseno (Marja Reijonen), Paavo Jännes (johtaja Jorma Reijonen), Tapio Nurkka (taiteilija Kari Honka), William Markus (rikospoliisiosaston apulaispäällikkö Esko Vuoristo), Kaarlo Kytö (arkkitehti Taisto alias Jehu), Rauha Rentola (Lempi Rae). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 72 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 22.10.2010

Valentin Vaala oli suomalaisen tyylikkään, urbaanin komedian taitaja n:o 1. Pisimmän komediasarjansa hän teki Lea Joutsenon kanssa: he tekivät kahdeksan elokuvaa yhdessä. Dvd:llä julkaistiin keväällä Varaventtiili, joka ei ole varsinainen komedia vaan humoristinen draama. Dynamiittityttö, Vaalan ja Joutsenon kuudes yhteinen elokuva, kuuluu Suomi-Filmin Tet-komedioihin. Tässä elokuvassa Tet-nimimerkin taakse kätkeytyi Kersti Bergroth, mutta sitä käyttivät myös Hilja Valtonen ja Joutseno itse, joka on tässäkin mukana käsikirjoittajana.

Elokuva tuli ensi-iltaan syksyllä 1944 Suomen tehtyä välirauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja Lapin sodan alettua. Ajan tapahtumat eivät heijastu millään tavalla Dynamiittitytössä, joka tarjoaa täydellistä eskapismia. Lääkettä synkkien kokemusten rasittamille katsojille, jotka olivat hyvässä vireessä panemaan alulle sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia.

Tarina kertoo johtaja Reijosen (Paavo Jännes) tylsistyneestä Marja-tyttärestä (Joutseno), joka lukee ajanvietteekseen salapoliisiromaaneja ja sekaantuu vahingossa dynamiittiliigaan, jonka seuraavana kohteena on tietenkin Reijosten oma huvila. Hömppäköykäinen juoni tarjoaa tilaisuuksia humoristisiin käänteisiin ja sanailuihin.

Jälleen kerran Joutsenolla on renoirlaisittain kolme kosijaa: jämerä poliisi Esko (William Markus esikoisroolissaan), sympaattinen taiteilija Kari (Tapio Nurkka) ja salaperäinen arkkitehti Taisto (Kaarlo Kytö). Viimeksimainittu paljastuu dynamiittiliigan ”Jehuksi”, jolloin Marja pyörtyy Eskon käsivarsille: ”Pane minut elinaikaiseen vankilaan”.

Kevyen elokuvan kuvasi hienosti Uno Pihlström, ja sen voi huomata myös dvd:llä.

Varsovan laulu

Perjantai, Syyskuu 18th, 2009

2009.09.19.-Varsovan-laulu

VARSOVAN LAULU / ”Varsovan laulu” / ”Sången om Warszawa”. Suomi 1953. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Matti Kassila. Apulaisohjaaja: William Markus. KS: Matti Kassila, Juha Nevalainen, Walentin Chorell. KU: Kalle Peronkoski. LA: Aarre Koivisto. M: Harry Bergström. Tunnuslaulun ”Voice of the Ocean” / ”Meren ääni” es. Chris Paischeff. Ä: Yrjö Saari. LE: Armas Vallasvuo. N: Chris Paischeff (Ilse), Åke Lindman (M/S Veran kapteeni, ”Bear”), Matti Oravisto (perämies Lauri Koskinen, ”Lord Nelson”), Hannes Veivo (Voitto Jalmari Bister), Kauko Laurikainen (Lauri Elias Koskinen), Leo Riuttu (komisario Ahmavirta), Matti Aulos (etsivä Kymäläinen), Kullervo Kalske (etsivä Komppa), Pentti Viljanen (kokki), Aarne Laine (Pasilan Romun omistaja), Eino Kaipainen (kapteeniluutnantti Koivusalo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 83 min
Ei tekstityksiä. Elokuvassa on englanninkielisiä tekstittämättömiä jaksoja.
Finnkino (SF) 18.9.2009

Salakuljetus oli säännöstelyn Suomessa 1950-luvun alussa suuri kysymys, ja aiheesta pantiin vireille useita elokuvahankkeita, joista toteutukseen ylsivät Lasse Pöystin ohjaama Salakuljettajan laulu (1952) ja Matti Kassilan Varsovan laulu. ”Varsovan lauluksi” kutsuttiin puolalaista pirtua, ja elokuvassa sen salakuljetusketjun ensimmäisenä lenkkinä on rahtilaiva M/S Vera kapteeninaan Bear (Åke Lindman) ja perämiehenään Lauri Koskinen (Matti Oravisto). Jalojuoman ohella kapteeni ottaa kuljetettavakseen myös nuoren kaunokaisen nimeltä Ilse (Chris Paischeff), ja tämä sytyttää matkalla myös Lauri Koskisen intohimot. Kaupungissa poliisi selvittelee salakuljetusketjun muiden jäsenten toimia. Suomalaisessa toimintaelokuvassa on paljon takaa-ajoja ja välienselvittelyjä. Kuvauksia on toteutettu realistisesti oikeilla tapahtumapaikoilla, ja leikkaus ja musiikki on iskevää. Tunnussävel ”Meren ääni” kuullaan myös Chris Paischeffin laulamana. Ingmar Bergman näki elokuvan Suomessa käydessään ja piti tappelukohtausta väkevästi toteutettuna. Virolaiselle Christina Paischeffille Varsovan laulu jäi ainoaksi elokuvateatterielokuvaksi. Kestävintä Varsovan laulussa ovat sen realistiset, lähes dokumentaariset osuudet, varsinkin merellä. Triangelidraama ei vakuuta. Matti Kassila oli hyvä toimintaohjaaja jo tässä; mielenkiintoista kyllä hän oli toimintaohjaajana parhaimmillaan viimeisissä elokuvissaan. Elokuvassa puhutaan suomalaiseksi elokuvaksi paljon englantia, Chris Paischeff ei muuta puhukaan. Englanninkielisiä osuuksia ei ole tekstitetty.

Taikayö

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

20090810-taikayo.jpg

TAIKAYÖ / Vårnattens trollmakt. Suomi 1954. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: William Markus. KS: Reino Helismaa omasta iskelmäsanoituksestaan (1953). KU: Kauno Laine. M: Toivo Kärki. ”Taikayö” (säv. M.D. Tomnikovski, san. Reino Helismaa), ”Säkkijärven polkka” (trad., san. Reino Helismaa). N: Tuija Halonen (Eliisa), Siiri Angerkoski (Mandi), Aku Korhonen (Verneri Jokainen), Heikki Heino (Olavi Haggren / Olavi Hakki), Pentti Siimes (Oswald Haggren), Eero Kosteikko (tukkipomo Kiiveri), Tauno Söder (ylioppilas), Uljas Kandolin (kauppias Georg D. Remander, ”patruuna”). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 71 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009

Me tulemme taas (1953) avasi uuden, laulun nimistä innoittuvan tukkilaisromantiikan linjan T.J. Särkän johtaman Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuotannossa. Kaksi vanhaa tukkijätkää sai ensi-iltansa elokuussa 1954 ja Taikayö marraskuussa 1954. Juonikuvioita muunnellaan tuttujen asetelmien pohjalta. Nuorella Olavi-kulkurilla (Heikki Heino) on kaksinkertainen valehenkilöllisyys, väärin perustein rikolliseksi syytetyt vapautetaan epäilyistä, ja kierojen kauppiaiden metkut ratkaistaan. Tällä kertaa tarina sijoittuu menneisyyteen, Venäjän vallan vuoteen 1907.

Tuija Halonen oli debytoinut Särkän Saimaan tukkilaisballadeista innoittuneessa sarjassa (Kaunis Veera), ja hän oli ollut sekä Savotan Sanni (On lautalla pienoinen kahvila) että Muhoksen Mimmi. Tässä hänen viimeisessä tukkilaiselokuvassaan rutiini oli jo melkoinen, mutta ei haitaksi asti.

Elokuva on naiivi, idyllinen romanssi, jossa on musikaalin ominaisuuksia. Ohjaajana debytoi William Markus, mutta hänellä ei ole aihepiiriin samaa lennokasta otetta kuin Armand Lohikoskella (Me tulemme taas). Kauno Laineen kuvauksessa painottuu kesäauringon lumous. Toivo Kärjen ja Reino Helismaan laulut ovat hyviä, mutta niissä ei ole samaa vastustamatonta vetoa kuin heidän kahdessa edellisessä tukkilaiselokuvassaan.

Autuas eversti

Perjantai, Tammikuu 16th, 2009

20090416-autuas-eversti.jpg

AUTUAS EVERSTI (Salige översten). Suomi 1958. TJ: Suomen Filmiteollisuus. T: T.J. Särkkä. O: William Markus. N: Pentti Siimes, Hillevi Lagerstam, Anneli Sauli, Esko Mannermaa, Ekke Hämäläinen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 63 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 16.1.2009

Kirjailija Walentin Chorellin aiheista syntyi Suomessa 1950-luvulla sarja elokuvia. Jack Witikka sai ohjattavakseen elokuvat Nukkekauppias ja kaunis Lilith ja Äidittömät, William Markuksen käsiin tulivat Rakas varkaani, Miriam, Autuas eversti ja Lumisten metsien tyttö; kolmessa viimeksimainitussa esiintyi Anneli Sauli. Varsinainen Chorell-näyttelijä oli Pentti Siimes, joka esiintyi paitsi elokuvissa Rakas varkaani, Miriam, Äidittömät ja Autuas eversti myös aikaisemmissakin Chorellin käsikirjoituspanoksia omaavissa elokuvissa Varsovan laulu ja Mä oksalla ylimmällä.

Autuas eversti filmattiin syyskesällä 1956 ja sai ensi-iltansa vasta kaksi vuotta myöhemmin odotettuaan runsaskuvaisten tuotantovuosien hyllyllä vuoroaan ja jouduttuaan sitten sensuurin saksiin, kun lapsille sallitusta elokuvasta leikattiin pois pitkä ruumisarkkujakso.

Tarina kertoo ratsuväen everstistä (Siimes), jonka luullaan kuolleen, vaikka tämä on karannut ruumisarkustaan nuoruudenrakastettuaan (Hillevi Lagerstam) etsimään. Luettuaan sanomalehdestä kuolinilmoituksensa ja koskettavan muistokirjoituksen eversti lähettää hämmentyneelle perheelleen sähkeen, jossa hän ilmoittaa menevänsä naimisiin.

Pentti Siimes oli vangitseva teatterinäyttelijä, jolle elokuvaohjaajan oli osattava panna voimakas sordiino. Elokuvassa Rakas varkaani hän on hauska, elokuvassa Herra Sotaministeri hän käy ylikierroksilla, ja Autuas eversti on siltä väliltä. Kriitikot huomasivat, että ehostuksestakin oli tehty tavallista parempaa, kun Siimes esitti eri-ikäisiä versioita henkilöhahmostaan.

Musta huumori on vaativa laji. William Markus on uskaltanut yrittää, ja elokuvassa on hauskoja piirteitä, vaikka kokonaisuus ei vakuuta. Heikki Aaltoila on säveltänyt lennokkaan musiikin. Kuvamasterointi on kohtalaista.

Neiti Talonmies

Perjantai, Joulukuu 5th, 2008

20090205-neiti-talonmies.jpg
Fröken Gårdskarl. Suomi 1955. T: Suomen Filmiteollisuus / T.J. Särkkä. O: William Markus. N: Nelly Lovén, Tauno Palo, Kirsti Ortola, Asta Backman, Paavo Hukkinen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min [väärä kansitieto 86 min]. Ei tekstityksiä. Finnkino, erillisjulkaisu 16.6.2006, Tauno Palo -kokoelma 7 -boksissa 5.12.2008.

Hilja Valtosen viihteellisistä romaaneista ja näytelmistä syntyi elokuvia, jotka nostivat esiin vahvoja, temperamentikkaita suomalaisia naispäähenkilöitä ja tarjosivat hyviä rooleja Ansa Ikoselle, Helena Karalle ja varsinkin Lea Joutsenolle (Varaventtiili, Neiti Tuittupää, Kilroy sen teki). Viimeisesssä Hilja Valtonen -filmatisoinnissa Neiti Talonmies Nelly Lovén esittää karjalaista evakkoa, orpotyttö Irja Sassia. Häneltä huijataan ensin elatusrahat, ja sitten häntä hyväksikäytetään työtehtävissä, joissa hän saa raataa ”kuin pieni hevonen”. Ilkeys, vääryys ja kansanryhmään perustuva syrjintä karjalaisia kohtaan nousee yhdeksi elokuvan pääteemaksi: ”ei kasvattamalla korpista kyyhkystä eikä karjalaisesta ihmistä”. Elokuva on myös esifeministinen selviytymistarina. Irja ei masennu sorrosta ja syrjinnästä vaan puree hammasta, tekee työt ja lukee ylioppilaaksi. Elokuva kääntyy romanttiseksi komediaksi, sillä salanimillä käydyn kirjerakkaussuhteen objektiksi osoittautuu koulun ujo, silmälasipäinen rehtori, jota esittää joviaalin hajamielisesti Tauno Palo. Riippuu katsojasta, nähdäänkö lemmentarina aiheen vesityksenä vai viihdetarina vakavien kysymysten ripustustelineenä. Dvd-masterointi on vaatimatonta.

Finnkinon kotimaisia (kesä-syyskuu 2007)

Perjantai, Syyskuu 21st, 2007

20090414-vihaan-sinua-rakas.jpg20090808-muhoksen-mimmi.jpg

Finnkinon Suomi-saaga jatkuu

SUURIN VOITTO, Suomi 1944, SF, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Eino Kaipainen, Sylvi Palo, 1:1,33 mv, DD mono, 84 min, Finnkino 6.7.2007

VIHAAN SINUA – RAKAS, Suomi 1951, SF, ohjaus Edvin Laine, pääosissa Ansa Ikonen, Edvin Laine, 1:1,33, DD mono, 73 min, Finnkino 15.6.2007

MUHOKSEN MIMMI, Suomi 1952, SF, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Tuija Halonen, Matti Oravisto, 1:1,33, DD mono, 74 min, Finnkino 15.6.2007

MATKALLA SEIKKAILUUN, Suomi 1945, Fenno, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Aku Korhonen, Sirkka Sipilä, 1:1,33 mv, DD mono, 97 min, Finnkino 24.8.2007

KEITTIÖKAVALJEERIT, Suomi 1948, Fenno, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Sirkka Sipilä, Esko Vettenranta, 1:1,33 mv, DD mono, 98 min, Finnkino 6.7.2007

SOITA MINULLE, HELENA!, Suomi 1948, Fenno, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Rauli Tuomi, Erkki Viljos, 1:1,33 mv, DD mono, 86 min, Finnkino 6.7.2007

SF ELOKUVAKLASSIKOT 6 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
AVIOLIITTOYHTIÖ, Suomi 1942, SF, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Birgit Kronström, Tauno Palo
NAINEN ON VALTTIA, Suomi 1944, SF, ohjaus Ansa Ikonen, pääosissa Ansa Ikonen, Aku Korhonen, 1:1,33 mv, DD mono, 99 min
ISÄN VANHA JA UUSI, Suomi 1955, SF, ohjaus Matti Kassila, pääosissa Ansa Ikonen, Tauno Palo, 1:1,33, DD mono, 94 min
RAKAS LURJUS, Suomi 1955, SF, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Ansa Ikonen, Edvin Laine, Joel Rinne, 1:1,33, DD mono, 98 min

SF-ELOKUVAKLASSIKOT 7 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
ROVANIEMEN MARKKINOILLA, Suomi 1951, SF, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Esa Pakarinen, Reino Helismaa, Jorma Ikävalko 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 79 min
LENTÄVÄ KALAKUKKO, Suomi 1953, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Esa Pakarinen, Mai-Brit Heljo 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 66 min
HEI, RILLUMAREI!, Suomi 1953, SF, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa Esa Pakarinen, Sirkka-Liisa Wilén 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 79 min
RANTASALMEN SULTTAANI, Suomi 1955, SF, ohjaus Eddie Stenberg, pääosissa Assi Nortia, Esa Pakarinen, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 74 min

SF-ELOKUVAKLASSIKOT 8 (4-dvd), Finnkino 21.9.2007
SF-PARAATI, Suomi 1940, SF, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Ansa Ikonen, Tauno Palo, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 86 min
KAUNIS VEERA ELI BALLADI SAIMAALTA, Suomi 1950, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Assi Nortia, Ralf Labbart, Hannes Häyrinen, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 78 min
ON LAUTALLA PIENOINEN KAHVILA, Suomi 1952, SF, ohjaus Thure Bahne, pääosissa Tuija Halonen, Siiri Angerkoski, William Markus, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 84 min
KIPPARIKVARTETTI, Suomi 1952, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Olavi Virta, Kauko Käyhkö, Auvo Nuotio, Teijo Joutsela, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 78 min

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 5 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
LENTÄVÄT LUUPÄÄT, Suomi 1984, ohjaus Spede Pasanen, pääosissa Spede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-Matti Loiri, Riitta Väisänen, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 85 min
HEI KLIFFAA HEI, Suomi 1985, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Kari Franck, Hannele Lauri, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 96 min
LIIAN ISO KEIKKA, Suomi 1986, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Ritva Valkama, Pentti Siimes, Hannele Lauri, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 103 min
PIKKUPOJAT, Suomi 1986, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Spede Pasanen, Hannele Lauri, Riitta Väisänen, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 84 min

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 6 (3-dvd), Finnkino 15.6.2007
FAKTA HOMMA, Suomi 1987, ohjaus Jukka Virtanen, pääosissa Riitta Havukainen, Eija Vilpas, Taneli Mäkelä, Lasse Karkjärvi, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 93 min
”ONKS VILJOO NÄKYNY?”, Suomi 1988, ohjaus Hannu Seikkula, pääosissa Heikki Kinnunen, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Kristiina Elstelä, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 80 min
RAMPE & NAUKKIS – KAIKKIEN AIKOJEN SUPERPARI, Suomi 1990, ohjaus Hannu Seikkula, pääosissa Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 87 min

RAUNI MOLLBERG -ELOKUVAT 2 (3-dvd), Finnkino 24.8.2007
TUNTEMATON SOTILAS, Suomi 1985, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Risto Tuorila, Pirkka-Pekka Petelius, 1:1,66, stereo, suom./ruots. tekstit, 200 min
YSTÄVÄT, TOVERIT, Suomi 1990, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Stina Ekblad, Mikk Mikiver, liitedokumentti: Untamo Eerola: Molle – ohjaajan muotokuva (1991, 76 min), 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, pääkuva 126 min
PARATIISIN LAPSET, Suomi 1994, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Tatjana Vasileva, Helge Herala, liitedokumentti Molle ja Tatjana (1994, 29 min), 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, pääkuva 100 min

Finnkinon eeppisessä suomalaisen elokuvan hankkeessa on ilmestynyt dvd-ensijulkaisuina kolme SF:n eli Suomen Filmiteollisuuden ja kolme Fenno-Filmin elokuvaa. SF-julkaisuista Suurin voitto (1944) on Hannu Lemisen ohjaama, pohjoisen Suomen tukkimaille sijoittuva lääkärimelodraama, jossa Eino Kaipainen tekee kaikkensa kulkutaudin pysäyttämiseksi rinnallaan innoittava hoitajatar (Helena Kara) ja loppuun palanut vaimo (Sylvi Palo). Vihaan sinua – rakas (1951) on Edvin Laineen ohjaama avioliittokomedia, jossa puolisot tahoillaan, esittäjinään Ansa Ikonen ja Edvin, retkahtavat salarakkaisiin. Musiikkikomedia Muhoksen Mimmi (1952) kuuluu SF:n tukkilais-rillumarei-linjalle, jossa Savotan Sannina ensimmäisen pääroolinsa saanut Tuija Halonen on nyt johdonmukaisesti nimiroolin esittäjä Muhoksen Mimmi. Hölmöilyn kirjoitti iskelmänsä pohjalta Reino Helismaa ja hyvät laulut laati Toivo Kärki.

Harvinaisempaa tarjontaa ovat Fenno-dvd:t. Yrjö Nortan ohjaamat Matkalla seikkailuun (1945) ja Keittiökavaljeerit (1948) ovat kevyintä sarjaa, vaikka molemmat kuvasi Esko Töyri ja musiikin laati kumpaankin Tapio Ilomäki. Elokuvien harvinaisuutta osoittaa, että jälkimmäistä ei ole milloinkaan nähty televisiossa, vaikka sen kiinnostavana piirteenä loppukohtaukset nähdään keksijän itse rakentaman television ruudussa, siis 1940-luvun Suomessa. Edellinen on nähty televisiossa viimeksi vuonna 1959. Nämä elokuvat kuuluvat lähinnä vakaumuksellisimmille Suomi-elokuvan harrastajille. Kolmas Fenno-dvd, Soita minulle, Helena! (1948), on vuoden tärkeimpiä vanhan suomalaisen elokuvan julkaisuja, Hannu Lemisen sydämellinen nuoren naisen (Helena Kara) kehityskertomus, jossa tämä joutuu kohtaamaan aviomiehen (Rauli Tuomi) kuolemansairauden ja hirviöanopin (Elsa Rantalainen) pohjattoman vihan tiellä suvun tulevaksi matriarkaksi, kuten jatko-osista tiedämme. Elokuvan negatiivit paloivat vuonna 1959, ja sitä on sen jälkeen ollut vaikea nähdä. Elokuva kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti ja keskittyneesti nenäliinapaketti vieressä.

Finnkino julkaisee suomalaisia elokuvia sekä erillisinä levyinä että mielenkiintoisesti koottuina bokseina. SF-elokuvaklassikot 6 keskittyy komediaan. Avioliittoyhtiö (1942) oli Hannu Lemisen varhainen ohjaustyö, jossa hän alkoi löytää tyyliään Birgit Kronströmin ja Tauno Palon yhteispelin ja varsinkin Georg Malmsténin musiikin innoittamana. Nainen on valttia (1944) kuului liukuhihnaosastoon, erikoispiirteenään Ansa Ikonen ainoassa ohjaustehtävässään, vasta Suomen toisena naisohjaajana. Elettiin sota-aikaa, kansa janosi viihdettä, ja sitä tarjosivat Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso ja Unto Salminen. Ikonen ohjasi Mika Waltarin ohuen tarinan sujuvasti, mutta samankaltaisesta Waltari-aiheesta syntyi 10 vuotta myöhemmin parempi elokuva Rakas lurjus (1955), pääosassa siinäkin Ikonen, jonka on naamioiduttava mieheksi saadakseen vuokrahuoneen naisia vihaavien Edvin Laineen ja Joel Rinteen luota. Jotakin kummaa ilmassa väreilee niin, että Edvin joutuu kysymään itseltään: ”olenko minä hau hau?”. Isän vanha ja uusi (1955) oli Tauno Palon ja Ansa Ikosen viimeisiä yhteisiä elokuvia. Tässä Tauno Palo on vaihtanut nuorempaan (Hillevi Lagerstam) mutta alkaakin kaivata takaisin rauhallisempaan elämään…

SF-elokuvaklassikot 7 on rillumarei-rautaisannos. Rovaniemen markkinoilla (1951) on ensimmäinen rillumarei-elokuva. Esa Pakarinen on Severi Suhonen, ja hänen kavereitaan esittävät Reino Helismaa ja Jorma Ikävalko. Tarina jatkuu elokuvassa Hei, rillumarei! (1953), jossa kaverukset saapuvat Helsinkiin taskut täynnä rahaa ja haistattavat pitkät pääkaupungin kulttuurille, joka todistetaan huijaukseksi. Lentävässä kalakukossa (1953) Pakarinen otti rautatie-etsivän roolihahmon, ja junamatkan kuvauksena teos on legenda sarjassaan. Rantasalmen sulttaanissa (1955) rillumarei laajenee globaaliksi ilmiöksi, kun Pakarinen kavereineen saapuu Marokkoon perintöä etsimään, ja Rantasalmen setä löydetään sulttaanina täysin varustettuine haaremeineen. Elokuvissa on vetäviä lauluja ja hahmoja, mutta ne on toteutettu läpihuutojuttuina.

SF-elokuvaklassikot 8 on musikaalipakkaus johtolankoina säveltäjä Harry Bergström, Kipparikvartetti ja tukkilaisromantiikka Saimaan malliin. SF-paraati (1940) on Suomi-musikaalin suosikkeja kautta aikojen. Georg Malmsténin ”Nuoruuden sävel” soi tunnuksena, ja ”Pot, pot, pot, potkut sain” on tämän päivän Suomessa erityisen ajankohtainen. Ansa ja Tauno ovat parhaassa vireessään, sivurooleissa ovat vääjäämättömät Aku Korhonen ja Siiri Angerkoski, ”Helsingin kattojen yllä” -visio tuo teokseen dokumentaarista kiehtovuutta, ja dvd on vedetty kauniista masterista. Kaunis Veera (1950) alkaa sykähdyttävänä suomalaisena musiikkikomediana Tatu Pekkarisen aiheesta, tapahtuma-aika on 1900-luvun alku, nimiroolissa lahjakas ja sävähdyttävä Assi Nortia. Tämä on se elokuva, johon Bergström kokosi Kipparikvartetin, aluksi taustalaulajiksi. Elokuva on hauska ja lennokas, kunnes Elsa Turakaisen karmiva ylinäytteleminen tuo riitasoinnun. Toinen saimaalaiskomedia On lautalla pienoinen kahvila (1952) syntyi Kauniin Veeran menestyksen innoittamana, jälleen Tatu Pekkaris-musikaalina, ja Kipparikvartetti kajauttelee jälleen taustalauluja Bergströmin johdolla. Kauniissa Veerassa debytoinut Tuija Halonen sai pääroolin Savotan Sannina, ja Siiri Angerkoski oli Marleena. Kipparikvartetissa (1952) Olavi Virta, Kauko Käyhkö, Auvo Nuotio ja Teijo Joutsela ovat vihdoinkin laulajanelikkona kameran edessä, ja tarinassa kerrotaan kvartetin fiktiivinen ”synty”.

Rillumarei- ja Kipparikvartetti-boksit ovat hyviä valintoja suomalaisen populaarimusiikin ystäville, varsinkin mukana laulamista harrastaville, sillä laulujen sanatkin on tekstitetty.

Spede-tuotannon parhaat 5 -boksi sisältää elokuvat Lentävät luupäät (1984), Hei kliffaa hei (1985), Liian iso keikka (1986) ja Pikkupojat (1986), ja Spede-tuotannon parhaat 6 -boksi elokuvat Fakta homma (1987), ”Onks Viljoo näkyny?” (1988) ja Rampe & Naukkis (1990). Elokuvat ovat syntyneet seitsemän vuoden aikana, ja bokseihin on koottu tuon jakson suomalaisen komedian ykköskaartia tarinoissa, jotka ponnistavat usein television suosikkihahmoista ja kimmokkeista. Tuotantovauhti oli vain yleensä liian kova, eikä komedialle annettu tarpeeksi hengitysilmaa eikä liikkumatilaa.

Rauni Mollberg -elokuvat 2 -boksi sisältää ohjaajan viimeisimmät teokset. Tuntemattomassa sotilaassa (1985) Väinö Linna oli vielä itse mukana päivittämässä tarinaansa uuden sukupolven tulkittavaksi. Ystävät, toverit (1990) on raadollinen kuvaus Petsamon kaivosmaailmasta 1930-luvulta toisen maailmansodan aikaan, kun kaikki on myytävänä. Paratiisin lapset (1994) on makaaberi satiiri venäläisestä saalistajanaisesta kylpyläparatiisin rakentajana.

Finnkinon Suomi-julkaisujen tekninen taso on vaihteleva. SF-paraatin visuaalisesta loistosta se yltää huonoimpien Spede-julkaisujen vaatimattomaan laatuun. Joskus on kyse lähtömateriaalin puutteellisuudesta: Spede-elokuvat eivät olleet aina alun perinkään teknisesti hyviä. Mutta miksi dvd on vedetty kuluneesta, käytetystä kopiosta silloinkin, kun elokuvasta on olemassa hyvä originaali ja pelaste?

Kesäistä SF-viihdettä

Perjantai, Kesäkuu 16th, 2006

20090414-ruma-elsa.jpg

PUCK (Hannu Leminen, 1942)
RUMA ELSA (Edvin Laine, 1949)
NEITI TALONMIES (William Markus, 1955)
EEMELI-BOKSI:
- OHO, SANOI EEMELI (Ville Salminen, 1959)
- MOLSKIS, SANOI EEMELI, MOLSKIS! (Ville Salminen, 1960)
- EI SE MITÄÄN, SANOI EEMELI (Åke Lindman, 1962)
OPETTAJATAR SEIKKAILEE (Aarne Tarkas, 1960)
NAISET, JOTKA MINULLE ANNOIT (Aarne Tarkas, 1962)
Mustavalkoisia, 1:1,33, Dolby Digital mono
Finnkino 16.6.2006

Finnkinon kesäinen annos Suomen Filmiteollisuuden tuotantoa painottuu kevyeen viihteeseen.

Julkaisuista vanhin, Hannu Lemisen varhaisimpiin ohjaustöihin kuuluva Puck (1942) sisältää myös vakavampia teemoja. Kimmo Laine on esittänyt väitteen, jonka mukaan Leminen ei koskaan tehnyt huonoa elokuvaa. Tässäkin elokuvassa viihteellisyys ohjautuu suvaitsevaisuuden puolustuspuheeksi, kun Helena Karan esittämän naisen synkkä menneisyys paljastuu. Hänestä luotu ihannoitu mielikuva William Shakespearen Kesäyön unelman Puck-hahmona kuitenkin vain korostuu. Tauno Palo esittää hajamielistä säveltäjää ja Elsa Rantalainen boheemia taidemaalaria. Karkeilta kliseiltä ei vältytä, mutta elokuvassa soivat myös sielun salaisuudet.

Ruma Elsa (1949) oli Ensio Rislakin suosikkinäytelmän tuoreeltaan tehty filmatisointi. Professorin leskellä on kolme tytärtä. Kapinallinen ja poikamainen Elsa (Eeva-Kaarina Volanen) suivaantuu, kun häntä aletaan kutsua ”rumaksi Elsaksi”. Hän muuttuu päivän ajaksi kampaajan, ehostajan ja vaatturin turvin tunnistamattoman kauniiksi prinsessaksi, ja vamppaa äitinsä ja siskojensa kosijat, vain näyttääkseen heille. Elokuva voisi olla sukupuoli-identiteetin pohdiskelijalle kiinnostava tänäkin päivänä, ellei ohjaaja Edvin Laine johdattelisi sitä liioiteltuun karikatyyriin ja ylinäyttelemiseen.

Neiti Talonmies (1955) perustuu Hilja Valtosen romaaniin, ja viihteellisten kuvioidensa takana siinä on myös askarruttavaa ajankuvaa. Irja (Nelly Lovén) on evakkoperheen tytär, jonka äiti on kuollut, ja joka joutuu vieraissa perheissä aina työjuhdan osaan halveksittuna karjalaisena. Näin myös koulussa, jonka hajamielinen mutta vähättelevä rehtori (Tauno Palo) ei kannusta tyttöä opiskeluun, jolloin tämä urakoidensa lomassa lukee ylioppilaaksi naapurikunnan koulussa salaa. Elokuva on kiinnostava sekä karjalaisuuden että naisnäkökulman kannalta omassa kevyessä sarjassaan.

Eemeli-komediat -boksissa Finnkino on julkaissut koomikon kaikki kolme nimikkoelokuvaa. Oho, sanoi Eemeli (1959) käynnistyy hahmon kotimökiltä Römpsänperältä, joka on sijoitettu kartassa Saimaan rannalle Savonlinnan ja Lappeenrannan välille. Aikamiespoika lähetetään maailmalle, ja hän löytää tiensä unohdetulle tukkikämpälle, jossa ensi kertaa viiteen vuoteen nähty tukki varustetaan juhlatunnuksin. Molskis, sano Eemeli, molskis! (1960) lähettää Eemelin taas mökistä maailmalle, nyt Helsinkiin vossikkakuskiksi, joka pelastaa kaksi orpolasta ja tekee tienestiä myös hevosia esittävällä ”eläinnäytelmällä”. Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962) oli SF:n lopun ajan elokuvia ja Reino Helismaan viimeinen elokuvakäsikirjoitus. Talviunta nukkuva turkismetsästäjä Eemeli herää, kun postiljooni jää hänen loukkuunsa, ja tämän parantuessa Eemeli tuuraa häntä maalaiskirjeenkantajana, järjestellen samalla kylän rakkausasiat kuntoon. Eemeli itse on Jacques Tatin tavoin hahmo, joka ei itse tempaudu mukaan romantiikkaan, ja Buster Keatonin tavoin hymyilemätön hahmo, jonka tilanteiden koomisuus siitä vain korostuu. Hänen elokuvansa ovat kuitenkin löysintä ”aivot narikkaan” -tuotantoa, joista voi ajankulukseen poimia hauskoja vitsejä, hyviä näyttelijöitä ja Toivo Kärjen musiikkia.

Vauhtiohjaaja Aarne Tarkakselta on mukana kaksi elokuvaa. Opettajatar seikkailee (1960) on kesähupailu, jossa Leni Katajakosken esittämä ”kauhea tantta” pitää kovaa kuria tyttöluokassa. Kaikki menee sekaisin, kun Tommi Rinteen esittämä taiteilija maalaa hänen kasvonsa alastomalle nymfille. Naiset, jotka minulle annoit (1962) on Tarkaksen vakavampaa tuotantoa. Näyttelijämaailmaan sijoittuvassa kolmiodraamassa Rauha Rentola esittää aikuista naista, jonka miehellä (Stig Fransman) on suhde nuoremman kollegan (Elina Salo) kanssa. Vaikka käsikirjoituksessa on harmittavaa kaavamaisuutta, näyttelijöissä itsessään on aitoutta, ja ohjaaja välttää helpon loppuratkaisun.

SF:n elokuvat olivat tavallisesti hyvin kuvattuja, ja siksi on mieluisaa nähdä niistä kunnollista dvd-masterointia silloinkin kun kyseessä on kevyt ajanviete. Valitettavasti tässä erässä jälki on usein vain kohtalaista, ei niin hienoa kuin Finnkinon parhaissa SF-julkaisuissa.

Viisi komediaa Särkän tallista

Perjantai, Tammikuu 20th, 2006

20090225-lapatossu.jpg 20090225-nummisuutarit.jpg

20090225-nainen-on-valtt.jpg20090225-sarkela-itte.jpg

20090225-rakas-varkaani.jpg

Lapatossu (1937)
Nummisuutarit (1938)
Nainen on valttia (1944)
Särkelä itte (1947)
Rakas varkaani (1957)
1:1,37, mono.
Finnkino 20.1.2006.

Finnkino on julkaissut dvd:llä runsaasti maamme mahtavimman, 1960-luvulla toimintansa lopettaneen elokuvayhtiön Suomen Filmiteollisuuden (SF) tuotantoa. Tammikuussa on vuorossa erä komedioita.

Lapatossu (1937) perustuu kansanperinteeksi ikuistuneeseen veijarihahmoon 1870-luvun rautatietyömailta. Aku Korhonen sai nimiroolin, Ensio Rislakki ja Ilmari Turja laativat käsikirjoituksen, ja elokuva sai jatko-osia. Yrjö Norran ja Toivo Särkän ohjauksellinen liukuhihnakäsittely, ”rahan ja rutiinin riemuvoitto”, johti kuitenkin valitettavan latteaan toteutukseen.

Nummisuutarit (1938) sai sitä vastoin Särkältä juhlakäsittelyn, ja rooleihin etsittiin parhaat näyttelijävoimat. Unto Salminen on kelpo Esko, ja Eino Jurkka on mehevä Sepeteus. Wilho Ilmarin energinen ohjaustulkinta on vakuuttavan perinteinen. Tuttu SF-ensemble kuten Siiri Angerkoski ja Aku Korhonen saa kerrankin esiintyä arvoisissaan rooleissa.

Nainen on valttia (1944) kuului liukuhihnaosastoon, erikoispiirteenään Ansa Ikonen ainoassa ohjaustehtävässään, vasta Suomen toisena naisohjaajana. Elettiin sota-aikaa, kansa janosi viihdettä, ja sitä tarjosivat Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso ja Unto Salminen. Ikonen ohjaa Mika Waltarin ohuen tarinan sujuvasti, mutta samankaltaisesta Waltari-aiheesta syntyi 10 vuotta myöhemmin parempi elokuva Rakas lurjus, pääosassa siinäkin Ikonen.

Särkelä itte (1947) perustui Ilmari Turjan suosikkinäytelmään, joka oli valmistunut 1944, sekin lääkkeeksi sodan ankeuteen. Uuno Laakso saatiin retostelevaksi patruunaksi, joka vihaa uutta siltaa ja vanhan mahtisuvun patruuna Fallstenia. Tämä kuitenkin kesyttää Särkelän pyytämällä hänet sillanvihkiäisten juhlapuhujaksi. Mukana on jälleen Aku Korhonen ja muita hyviä kasvoja, mutta Orvo Saarikiven ohjauksesta puuttuu iskevyys.

Rakas varkaani (1957) oli jo Särkän lopun ajan viihdetuotantoa Walentin Chorellin hillittömästä farssikäsikirjoituksesta. Elina Pohjanpää esittää valpasta kleptomaania ja Pentti Siimes hajamielistä rikospsykologia, mutta mopo karkaa ohjaaja William Markuksen käsistä.

Satsiin sisältyy kaksi klassista hahmoa (Lapatossu ja Esko), ehkä kolmaskin (Särkelä), sille, jota kiinnostaa suomalaisen komedian ja sankari-antisankarin kaari Sven Tuuvasta Uuno Turhapuroon. Nummisuutarit on paketin paras tarjous. Jos Kiven näytelmä pitkästä aikaa taas filmattaisiin, ehdokkaani Eskoksi olisi Jasper Pääkkönen.