Blogit

”Yksin matka tuntuu pitkältä.”

TOKYO-GA (Tokyo-Ga), USA/Saksa (c) 1985 Reverse Angle Library GmbH. O: Wim Wenders. Dokumenttielokuva Yasujiro Ozun perinnöstä, mukana näyttelijä Chishu Ryu, kuvaaja Yuharu Atsuta ja ohjaajat Werner Herzog ja Chris Marker. Väri, 1,33:1, DD 5.1, DTS 5.1, DS 2.0, 88 min
Sandrew Metronome Distribution Finland 13.5.2009

Tokyo-Ga kuuluu Wim Wendersin hienoihin, humoristisiin essee-elokuviin. Lähtökohtana on kunnianosoitus 20 vuotta aikaisemmin kuolleelle ohjaajamestari Yasujiro Ozulle ja tämän elokuvalle Tokyo Story (1953).

Wenders saapuu ensi kertaa Tokioon ja rekisteröi ensivaikutelmiaan kameran kanssa. Käymme hautausmaan puistossa kirsikankukkajuhlien aikaan ja huomaamme miten kaikki valokuvaavat toisiaan. Vierailemme suunnattomissa pachinko-pelihalleissa, vietämme aikaa pilvenpiirtäjien kattoterasseilla, joissa on suunnattomia golfstadioneja ja tutustumme tehtaaseen, jossa valmistetaan vahasta malliruokia ravintoloiden näyteikkunoihin. Kohtaamme Tokyo Rockabilly Clubin tanssiaiset puistossa. Kaikkialla on junia, autoja, neonvaloja ja liikkuvaa kuvaa. Televisio on ”maailman keskipiste”, jossa kohdataan paljon amerikkalaisia kuvia.

Wenders tapaa Ozun päänäyttelijän Chishu Ryun (1904-1993), joka kertoo, että Ozun elokuvissa tärkeintä oli toteuttaa ohjeita kirjaimellisesti. ”Joskus kuvattiin 20 kertaa”. ”Aloitin tyhjästä ja minusta tuli Ryu, oma itseni hänen ansiostaan.” Vierailemme Ryun kanssa Kita-Kamakuran hautausmaalla, jolla Ryu kumartaa ja rukoilee Ozun haudalla ja pesee hautakiven. Siinä on vain vanha kiinalainen merkki ”mu”, joka tarkoittaa ”ei mitään”, tyhjyyttä.

”Elokuvassa on harvoin totuuden hetkiä, Ozun elokuvissa oli vain totuuden hetkiä”, miettii Wenders. Mutta ”vain mu on jäljellä tänään”. Tokyo Towerin huipulla Wenders kohtaa Werner Herzogin. ”Hyviä kuvia on aina vain vähemmän”, miettii Herzog. ”Kaikkialla on rakennettu täyteen, ja meillä on liian vähän hyviä kuvia, jotka vastaavat sisäistä olemustamme”. Mieluiten Herzog lähtisi avaruuteen kuvaamaan.

La Jetée -baarissa tapaamme Chris Markerin, jonka elokuvassa Sans soleil on harvinaisia näkymiä Tokiosta. Saamme nähdä salamannopeasti toisen silmän miehestä, joka ei anna periaatteesta kuvata itseään.

Matka jatkuu, ja kohtaamme Ozun kuvaajan Yuharu Atsutan (1905-1993). Atsuta saa käsiinsä lainaksi Ozun alkuperäisen Mitchell-kameran, ja veteraani näyttää, miten Ozu kuvasi kiinteästä asemasta 50 mm:n linssillä kamera lattian tasolla. Lähikuvia varten kameraa nostettiin hieman. Ozun itse kehitti erikoisjalustan ulkokuvausta varten. Silloin kuvaajan oli maattava matolla, ja Atsuta kantoi aina mattoa kainalossaan. Ozu ei kylläkään pitänyt ulkokuvauksista, koska paikalle tuli ulkopuolisia. Junaotokset kuitenkin kuvattiin aina oikeissa junissa.

Näemme Ozun sekuntikellon, jolla hän mittasi kaiken kuvatun. Se näytti sekä sekunteja että kuvaruutuja (sekä 35 mm:n että 16 mm:n). Wendersin käsiin tulee myös Ozun käsikirjoituksia, joissa on tarkkaan merkittyjä vuorosanoja, otosnumeroita ja storyboard-kuvia

”Olen varmaan ainoa kuvaaja, joka työskenteli vain yhdelle ohjaajalle niin pitkään”, sanoo Atsuta. ”Ozu sai minusta parhaan esiin, ja annoin hänelle parhaani, eikä työ maistunut muiden kanssa hänen kuoltuaan.” ”Ihmisen sielua ei voi selittää toiselle”. ”Ozu huolehti ihmisistä, joiden kanssa hän teki töitä”. ”Hän oli enemmän kuin ohjaaja, Yasujiro Ozu oli hyvä ihminen”.

Viimeiset sanat kuullaan Tokyo Storysta: ”Yksin matka tuntuu pitkältä”.

16 mm:n filmille kuvattu dokumenttiessee on masteroitu niin, että värikuvan rakeisuus toistuu kauniilla tavalla. Sen sijaan Tokyo Storyn loivat kavennusotteet eivät näytä hyvältä tällä dvd:llä.