C’eravamo tanto amati. Italia 1974. O: Ettore Scola. KS: Age & Scarpelli & Scola. M: Armando Trovajoli. N: Nino Manfredi, Vittorio Gassman, Stefania Sandrelli, Stefano Satta Flores, Giovanna Ralli, Aldo Fabrizi. Väri ja mustavalkoinen, letterbox 1,85:1, DD mono, 120 min. Future Film 9.1.2009.
Italialainen Ettore Scola tuli tunnetuksi 1960-luvulla komedioillaan, joissa oli satiirista särmää. Mehän rakastimme toisiamme niin paljon oli hänen siihen asti kunnianhimoisin elokuvansa, teos, jossa hän otti aiheekseeen Italian kehityksen toisesta maailmansodasta asti ja samalla italialaisen elokuvan perinnön neorealismista nykypäivään. Elokuva on omistettu Vittorio De Sicalle, jonka kulahtanut olemus vilahtaa eräässä elokuvan mieleenpainuvassa kuvassa. Neljän ystävyksen tarina on edelläkävijä sukupolvitilinteoille, joita tehtiin yleensä 1960-luvun kokemuksesta esimerkiksi elokuvissa kuten Alain Tannerin Joonas täyttää 25 vuonna 2000, Arthur Pennin Neljä ystävystä, John Saylesin Return of the Secaucus Seven ja Lawrence Kasdanin Sisärengas. ”Meidän piti muuttaa maailmaa, mutta maailma muuttikin meidät”, on Scolan elokuvan tunnettu yhteenveto. Partisaanitoverusten elämä tarjoaakin tuohon mietteeseen dramaattisen materiaalin. Miespäähenkilöitä ovat lakimies Giovanni (Vittorio Gassman), sairaanhoitaja Antonio (Nino Manfredi) ja poliittisesti aktiivinen filmihullu Nico (Stefano Satta Flores). Nainen, joka sekoittaa kaikkien elämän, on Luciana (Stefania Sandrelli). ”Kolme muskettisoturia” juhlistaa ystävyyttään 30 vuoden jälkeenkin tunnuksena ”Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta”. Toisaalta elokuvalle keskeistä opportunismin teemaa ruumiillistaa erityisesti Gassman, jolle tuollaiset roolit olivat tuttuja bravuurinumeroita. Elokuva on merkittävä, mutta henkilökohtaisesti en ole koskaan saanut siihen otetta. Ymmärrän, mistä on kysymys, mutta minua vaivaa suorituksen hienoinen onttous. Lähtömateriaaliksi ilmoitetaan Giuseppe Rotunnon johdolla restauroitu laitos. Mustavalkoiset jaksot näyttävätkin putipuhtailta, mutta värikuvaus tuntuu paikoin kumman suttuiselta. Dvd-masterointi ei ole ollut lähtömateriaalin arvoista.
