Archive for the ‘Luhtala Oiva’ Category

Niskavuoren naiset (vuoden 1958 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Niskavuoren-naiset 1958

NISKAVUOREN NAISET / Kvinnorna på Niskavuori. Suomi 1958. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Valentin Vaala. Taiteellinen neuvonantaja: Aleksandr Zarhi. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1936). KU: Eino Heino – Sovcolor. LA: Oiva Hovi. M: Harry Bergström. LE: Armas Laurinen. N: Emma Väänänen (Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä), Teija Sopanen (opettaja Ilona Ahlgren), Hilkka Helinä (Martta Niskavuori), Erkki Viljos (Aarne Niskavuori), Heikki Savolainen (Simolan isäntä), Leni Katajakoski (Anna-Liisa Niskavuori), Pia Hattara (Sandra Marjanen, ”Telefuuni-Sandra”), Elvi Saarnio (Serafiina Lundelin), Paavo Jännes (Fredrik, rovasti), Oiva Luhtala (opettaja Vainio), Kaarlo Halttunen (tohtori), Pentti Viljanen (apteekkari). Väri, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli ohjannut ensimmäisen Niskavuori-elokuvan, filmatisoinnin Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren naiset (1938). 20 vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä uuden filmatisoinnin. Vaikka dramaturgia, repliikit ja moni kuvajärjestyskin on sama, paljon on muuttunut. Uusi filmatisointi kuvattiin väreissä, näyttelijät olivat uudet, ja mikä tärkeintä, näytelmä oli päivitetty kuvausaikaan. Viimeksimainittu muutos oli tuhoisa koko draaman vakuuttavuudelle, sillä se, mikä oli todellista vakavaa asiaa alkuperäisessä versiossa, ei ollut sitä enää maaseudun alkavan autioitumisen kynnyksellä. Loviisassa (1946) Emma Väänänen oli näytellyt pääosaa sellaisella voimalla, että tulosta voi pitää suomalaisen elokuvan hienoimpana roolitulkintana kautta aikojen. Niskavuoren naisten uudelleenfilmatisoinnin valtti on se, että Vaala sai siihen Väänäsen esittämään Niskavuoren vanhaa emäntää. Tulos on jälleen suurta näyttelijäntaidetta, ja vaikka muutkin näyttelijät tekevät kelpo työtä, Loviisan karismaattinen mutta hillityn vähäeleinen tulkinta on omaa luokkaansa, kuolematon ja ylivoimainen verrattuna Elsa Turakaisen samanaikaisiin Loviisa-rooleihin Edvin Laineen Niskavuori-elokuvissa. Elokuva kannattaa katsoa Väänäsen vuoksi.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton. Se ei poikkea vhs-laadusta, ja lähtökohtana on ollut ilmeisesti väreiltään haalistunut esityskopio.

Ryhmy ja Romppainen

Perjantai, Syyskuu 24th, 2010

2010.09.25.-Ryhmy-ja-Romppainen

RYHMY JA ROMPPAINEN / Ryhmy och Romppainen. Suomi 1941. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T+O+LE: Risto Orko. KS: Matti Kurjensaari, Ilmari Unho – Armas J. Pullan romaanista ”Jees, punamultaa!” sanoi kersantti Ryhmy (1940). KU: Erik Blomberg, Uno Pihlström. LA: Roy. Ehostus: Rakel Linnanheimo. M: George de Godzinsky. ”Laulu laiturilla” (san. Kerttu Mustonen) es. Kirsti Hurme. Ä: Georg Brodén. N: Reino Valkama (vänrikki Ville Romppainen), Oiva Luhtala (vääpeli Kalle Ryhmy), Kirsti Hurme (Dora Rastola), Ville Salminen (Santa Rosa, argentiinalainen sanomalehtimies), Santeri Karilo (Kars, kansainvälinen seikkailija), Sasu Haapanen (Virt, kansainvälinen seikkailija), Paavo Jännes (eversti Rastola), Kullervo Kalske (luutnantti Kanerva, everstin adjutantti), Vilho Siivola (Santtu, autonkuljettaja), Hannes Häyrinen (Jallu, ullakkovaras), Salli Karuna (rouva Hölppänen), Arvo Lehesmaa (johtaja Hölppänen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 24.9.2010

Armas J. Pulla kirjoitti 14 Ryhmy ja Romppainen -kirjaa vuosina 1940-1967, ja elokuvia parivaljakosta tehtiin kolme, pääosissa Oiva Luhtala ja Reino Valkama. Ensimmäinen elokuva Ryhmy ja Romppainen valmistui välirauhan aikana. Toiminta muutettiin rauhanajan vakoilujuoneksi, jossa vastapuolena on ”kansainvälisiä seikkailijoita”. Kirsti Hurme, joka sittemmin elokuvassa Jees ja just esitti mieleenpainuvasti neuvostokomissaari Natalia Vengrovskaa, onkin tässä sankaritar ja kaksoisagentti, eversti Rastolan tytär. Hän saa kajauttaa myös ravintolan estradilla eksoottisen ”Laulu laiturilla” -numeron.

Ryhmy ja Romppainen -kirjojen saatavuutta rajoitettiin kylmän sodan vuosina, mutta muistan itse lapsena helposti saaneeni niitä luettaviksi roiseimpia tarinoita myöten. Sodanaikaiset filmatisoinnit hyllytettiin, mutta esimerkiksi tämän Ryhmy ja Romppainen -elokuvan rajoittamiseen ei olisi ollut ulkopoliittista perustetta. Kun näin ensi kertaa jatkosodan aikaisen Jees ja just -elokuvan vuonna 1986 elokuvateatteri Orionin Risto Orko -sarjassamme, myös siinä yllätti myönteisesti elokuvan huumori ja fanaattisuuden puute.

Oiva Luhtala ja Reino Valkama olivat suomalaisen elokuvan toinen huomattava koomikkopari (ensimmäinen oli Aku Korhosen ja Kaarlo Kartion Lapatossu ja Vinski). Ryhmyn ja Romppaisen lempijuoma on sipuliviina, maskotti sotakissa Mörökölli ja tärkein henkilökohtainen ase puukalikka, jolla konnat kalautetaan tainnoksiin. Molemmat sankarit pääsevät lopuksi suutelemaan Kirsti Hurmetta, joka on näissä elokuvissa aikuinen, naisellinen nainen. Ryhmy ja Romppainen ovat eräänlaisia ikuisia poikia, siviiliammateiltaan pölynimurikauppias ja linja-autonkuljettaja, tottuneita selviytymään mahdottomien ihmisten ja tilanteiden kanssa.

Pulla itse ei ensimmäisestä filmatisoinnista pitänyt, mutta Risto Orko teki siitä laatutuotannon. Matti Kurjensaari ja Ilmari Unho olivat ensiluokkaisia käsikirjoittajia. Musiikin sävelsi George de Godzinsky, ja kuvaajana olivat mestarit Erik Blomberg ja Uno Pihlström. Lavastajana debytoi Roy eli Tapio Vilpponen. Ollakseen suomalainen farssi Ryhmy ja Romppainen on yllättävän elegantti tuotanto. Dvd-masterointi on pääasiassa erinomaista, ja se tekee oikeutta hienolle sävymaailmalle.