Archive for the ‘Linnanheimo Rakel’ Category

Ryhmy ja Romppainen

Perjantai, Syyskuu 24th, 2010

2010.09.25.-Ryhmy-ja-Romppainen

RYHMY JA ROMPPAINEN / Ryhmy och Romppainen. Suomi 1941. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T+O+LE: Risto Orko. KS: Matti Kurjensaari, Ilmari Unho – Armas J. Pullan romaanista ”Jees, punamultaa!” sanoi kersantti Ryhmy (1940). KU: Erik Blomberg, Uno Pihlström. LA: Roy. Ehostus: Rakel Linnanheimo. M: George de Godzinsky. ”Laulu laiturilla” (san. Kerttu Mustonen) es. Kirsti Hurme. Ä: Georg Brodén. N: Reino Valkama (vänrikki Ville Romppainen), Oiva Luhtala (vääpeli Kalle Ryhmy), Kirsti Hurme (Dora Rastola), Ville Salminen (Santa Rosa, argentiinalainen sanomalehtimies), Santeri Karilo (Kars, kansainvälinen seikkailija), Sasu Haapanen (Virt, kansainvälinen seikkailija), Paavo Jännes (eversti Rastola), Kullervo Kalske (luutnantti Kanerva, everstin adjutantti), Vilho Siivola (Santtu, autonkuljettaja), Hannes Häyrinen (Jallu, ullakkovaras), Salli Karuna (rouva Hölppänen), Arvo Lehesmaa (johtaja Hölppänen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 24.9.2010

Armas J. Pulla kirjoitti 14 Ryhmy ja Romppainen -kirjaa vuosina 1940-1967, ja elokuvia parivaljakosta tehtiin kolme, pääosissa Oiva Luhtala ja Reino Valkama. Ensimmäinen elokuva Ryhmy ja Romppainen valmistui välirauhan aikana. Toiminta muutettiin rauhanajan vakoilujuoneksi, jossa vastapuolena on ”kansainvälisiä seikkailijoita”. Kirsti Hurme, joka sittemmin elokuvassa Jees ja just esitti mieleenpainuvasti neuvostokomissaari Natalia Vengrovskaa, onkin tässä sankaritar ja kaksoisagentti, eversti Rastolan tytär. Hän saa kajauttaa myös ravintolan estradilla eksoottisen ”Laulu laiturilla” -numeron.

Ryhmy ja Romppainen -kirjojen saatavuutta rajoitettiin kylmän sodan vuosina, mutta muistan itse lapsena helposti saaneeni niitä luettaviksi roiseimpia tarinoita myöten. Sodanaikaiset filmatisoinnit hyllytettiin, mutta esimerkiksi tämän Ryhmy ja Romppainen -elokuvan rajoittamiseen ei olisi ollut ulkopoliittista perustetta. Kun näin ensi kertaa jatkosodan aikaisen Jees ja just -elokuvan vuonna 1986 elokuvateatteri Orionin Risto Orko -sarjassamme, myös siinä yllätti myönteisesti elokuvan huumori ja fanaattisuuden puute.

Oiva Luhtala ja Reino Valkama olivat suomalaisen elokuvan toinen huomattava koomikkopari (ensimmäinen oli Aku Korhosen ja Kaarlo Kartion Lapatossu ja Vinski). Ryhmyn ja Romppaisen lempijuoma on sipuliviina, maskotti sotakissa Mörökölli ja tärkein henkilökohtainen ase puukalikka, jolla konnat kalautetaan tainnoksiin. Molemmat sankarit pääsevät lopuksi suutelemaan Kirsti Hurmetta, joka on näissä elokuvissa aikuinen, naisellinen nainen. Ryhmy ja Romppainen ovat eräänlaisia ikuisia poikia, siviiliammateiltaan pölynimurikauppias ja linja-autonkuljettaja, tottuneita selviytymään mahdottomien ihmisten ja tilanteiden kanssa.

Pulla itse ei ensimmäisestä filmatisoinnista pitänyt, mutta Risto Orko teki siitä laatutuotannon. Matti Kurjensaari ja Ilmari Unho olivat ensiluokkaisia käsikirjoittajia. Musiikin sävelsi George de Godzinsky, ja kuvaajana olivat mestarit Erik Blomberg ja Uno Pihlström. Lavastajana debytoi Roy eli Tapio Vilpponen. Ollakseen suomalainen farssi Ryhmy ja Romppainen on yllättävän elegantti tuotanto. Dvd-masterointi on pääasiassa erinomaista, ja se tekee oikeutta hienolle sävymaailmalle.

Vaimoke

Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

2010.06.13.-Vaimoke

VAIMOKE / Så tuktas en man. Suomi 1936. TY: Suomi-Filmi. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vala. KS: Tauno Tattari, Vaala – Hilja Valtosen romaanista (1933). KU: Theodor Luts. LA: Armas Fredman. PU: Hjördis Melén. M: Harry Bergström. ”Bulu bulu”, ”Vaimoke”, ”Sävelhurmaa”. Ä: Pertti Kuusela. N: Ansa Ikonen (Kirsti Leivo), Tauno Palo (agronomi Esko Latva), Uuno Laakso (isä-Miettinen, ”Julle”), Kunto Karapää (Tanu Miettinen), Väinö Sola (isä-lukkari), Aino Lohikoski (Liisa), Rakel Linnanheimo (Maila), Eino Jurkka (toimittaja Torvela), Kirsti Suonio (äiti-Sofia). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 18.6.2010

Valentin Vaala oli luonut perustan äänielokuvan urbaanille suomalaiselle komediaperinteelle , ja ensimmäisellä elokuvallaan Suomi-Filmille (Kaikki rakastavat) Vaala oli tuonut yhteen Suomen suosituimman näyttelijäparin Tauno Palon ja Ansa Ikosen. Sarja jatkui monilla painoskuningatar Hilja Valtosen aiheisiin perustuvilla elokuvilla, joista Vaala myös filmasi ensimmäisen: Vaimokkeen. Vaalan merkittävä komediasarja on samanaikainen amerikkalaisen screwballin ja ”uudelleenavioitumisen komedian” kulta-ajan kanssa. Innokas elokuvissakävijä Vaala ottikin innokkaasti mallia maailmalta (Capra, Cukor, Lubitsch), mutta hänellä oli oma johdonmukaisen omaperäinen tyylinsä. Vuoden suosituimmaksi elokuvaksi noussut Vaimoke vaikuttaa yhä lennokkuudellaan. Hulluttelussaan se kertoo suomalaisuudesta ja aikakaudestaan myös jotakin uutta ja todellista. Sukupuolirooleja myllerretään, sukupolvien asetelmia horjutetaan, ja itsenäisen naisen identiteettiin otetaan uusia avauksia. Vaimoke oli säveltäjä Harry Bergströmin ensimmäinen elokuva. Vaimoke oli myös se elokuva, joka teki Ikosesta suosituimman suomalaisen naistähden.

Toivoisin, että Finnkinolla tutkittaisiin, mistä johtuu, että dvd:n kuvanlaatu näyttää tältä. Dvd:tä katsellessa saa sen vaikutelman, että lähtömateriaali on ollut kunnossa, mutta siirrossa on jotakin mennyt pieleen. Välillä kuva on laadukas, ja oudoksuttaa, miksi niin ei ole johdonmukaisesti.

Varaventtiili

Perjantai, Huhtikuu 16th, 2010

2010.04.03.-Varaventtiili

VARAVENTTIILI / Kärlekens ABC. Suomi 1942. TY: Suomi-Filmi. TJ: Matti Schreck. T: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Yrjö Kivimies – Hilja Valtosen romaanista Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926). KU: Eino Heino. LA: Ville Hänninen. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. KP: Kauhajoki. N: Lea Joutseno (opettajatar Liisa Harju), Tapio Nurkka (lääkäri Eino Korpinen), Irma Seikkula (opettajatar Rauha Tuomikoski), Olavi Reimas (opettaja Oskari Berglund), Rakel Linnanheimo (Ester Iippo), Eino Jurkka (johtajaopettaja Taneli Iippo). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 92 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 16.4.2010

Varaventtiili on ensimmäinen dvd:llä ilmestyvä Lea Joutseno -elokuva. Joutseno (1910-1977) oli räiskyvä elokuvatähti ja käsikirjoittaja Suomi-Filmi -yhtiöllä 10 vuoden ajan melkein aina Valentin Vaalan ohjauksessa ja melkein aina komedioissa. Hilja Valtosen suureen menestyskirjaan perustuva Varaventtiili oli Vaala-Joutseno -elokuvien sarjassa ei-komediallinen poikkeus, vaikka siinäkin on paljon huumoria. Vaala ohjasi myös useita komediallisia Valtos-elokuvia Joutsenon kanssa ja ilman. Varaventtiili oli aikansa suosikkielokuva, jota kriitikot eivät katsoneet erityisen hyvällä silmällä. Siinä nähtiin ainoastaan kevyen hölynpölyn taso, ja toisaalta viihteenäkin sitä pidettiin vajavaisena.

Puolestani Varaventtiili on suosikkini Vaala-Joutseno -sarjassa. Se on yksi kolmesta keskeisestä 1930- ja 1940-lukujen elokuvasta, joissa suomalaisten bestseller-kirjojen pohjalta luotiin rajoja rikkovan naisen muotokuvia. Aune Nuolivaaran kirjasta Roland af Hällström ohjasi elokuvan Paimen, piika ja emäntä (1938). Aino Räsäsen romaanista syntyi Hannu Lemisen Soita minulle, Helena! (1948). Varaventtiilissä kohdataan Vaalan komedioista poiketen myös surun ja pettymyksen teemoja. Sävyn ja musiikin (Harry Bergström) kepeys viihteellistää tunnelmaa toisaalta jatkosodan ajan eskapismin tarpeisiin.

Vaala-Joutseno -elokuvat olivat tavallisesti urbaaneja komedioita, mutta Varaventtiili sijoittuu maaseudulle. Lupaava lähtöasetelmana on reippaan savolaisen opettajattaren Liisa Harju (Joutseno) saapuminen ahdasmieliseen pohjalaiseen kylään. Liisa ei anna kateuden, syrjinnän ja parjauksen lannistaa itseään. Vaala pelkisti tapahtumat yhteen vuodenaikaan, talveen, mutta pohjalaisista lakeusmaisemista hän ei ottanut juuri mitään irti, vaikka käytettävissä oli mestarikuvaaja Eino Heino. Tarinassa tulee kuitenkin keskeiselle sijalle Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmiä, jossa päähenkilöt saavat näytellä pääosia. ”Ettäkö savolaistyttö esittäisi pohjalaista!” Mutta näytelmä sujuu Joutsenolta hyvin loppurepliikiä myöten (”Ei ole mun silmät enää koskaan kirkkahat”), vaikka eturivin kolme hapannaamaa eivät tunnu sitä myöntävän.

Jean Renoirin elokuvien tapaan tässäkin tarinassa naisella on kolme ihailijaa (Tapio Nurkka, Olavi Reimas, Onni Veijonen).

Elokuva on hienosti kuvattu, ja dvd-masterointi on pääasiassa laadukasta.