Archive for the ‘Laurinen Armas’ Category

Niskavuoren naiset (vuoden 1958 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Niskavuoren-naiset 1958

NISKAVUOREN NAISET / Kvinnorna på Niskavuori. Suomi 1958. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Valentin Vaala. Taiteellinen neuvonantaja: Aleksandr Zarhi. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1936). KU: Eino Heino – Sovcolor. LA: Oiva Hovi. M: Harry Bergström. LE: Armas Laurinen. N: Emma Väänänen (Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä), Teija Sopanen (opettaja Ilona Ahlgren), Hilkka Helinä (Martta Niskavuori), Erkki Viljos (Aarne Niskavuori), Heikki Savolainen (Simolan isäntä), Leni Katajakoski (Anna-Liisa Niskavuori), Pia Hattara (Sandra Marjanen, ”Telefuuni-Sandra”), Elvi Saarnio (Serafiina Lundelin), Paavo Jännes (Fredrik, rovasti), Oiva Luhtala (opettaja Vainio), Kaarlo Halttunen (tohtori), Pentti Viljanen (apteekkari). Väri, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli ohjannut ensimmäisen Niskavuori-elokuvan, filmatisoinnin Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren naiset (1938). 20 vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä uuden filmatisoinnin. Vaikka dramaturgia, repliikit ja moni kuvajärjestyskin on sama, paljon on muuttunut. Uusi filmatisointi kuvattiin väreissä, näyttelijät olivat uudet, ja mikä tärkeintä, näytelmä oli päivitetty kuvausaikaan. Viimeksimainittu muutos oli tuhoisa koko draaman vakuuttavuudelle, sillä se, mikä oli todellista vakavaa asiaa alkuperäisessä versiossa, ei ollut sitä enää maaseudun alkavan autioitumisen kynnyksellä. Loviisassa (1946) Emma Väänänen oli näytellyt pääosaa sellaisella voimalla, että tulosta voi pitää suomalaisen elokuvan hienoimpana roolitulkintana kautta aikojen. Niskavuoren naisten uudelleenfilmatisoinnin valtti on se, että Vaala sai siihen Väänäsen esittämään Niskavuoren vanhaa emäntää. Tulos on jälleen suurta näyttelijäntaidetta, ja vaikka muutkin näyttelijät tekevät kelpo työtä, Loviisan karismaattinen mutta hillityn vähäeleinen tulkinta on omaa luokkaansa, kuolematon ja ylivoimainen verrattuna Elsa Turakaisen samanaikaisiin Loviisa-rooleihin Edvin Laineen Niskavuori-elokuvissa. Elokuva kannattaa katsoa Väänäsen vuoksi.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton. Se ei poikkea vhs-laadusta, ja lähtökohtana on ollut ilmeisesti väreiltään haalistunut esityskopio.

Härmästä poikia kymmenen

Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

2010.06.13.-Harmasta-poikia kymmenen

HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN / Österbottniskt blod. Suomi 1950. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Ilmari Unho. KS: Artturi Leinonen. KU: Eino Heino. M: Ahti Sonninen. ”Härmästä poikia kymmenen”, ”Isoo-Antti ja Rannanjärvi”, ”Enkä minä hurjan luontoni tähden”, ”Anssin Jukka”, ”Minä vaivainen mato ja matkamies”.  Ä: Hugo Ranta. LE: Armas Laurinen. N: Tauno Palo (Isoo-Antti), Yrjö Kantoniemi (Rannanjärvi), Kalervo Nissilä (Anssin Jukka), Kalle Kirjavainen (nimismies Grönberg), Jussi Oksa (Pouttula, lautamies), Hilkka Helinä (Katri, Pouttulan tytär), Kauko Helovirta (Janne Koivula). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 79 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 18.6.2010

Härmästä poikia kymmenen kuuluu suomalaisen elokuvan valioteoksiin ja ohjaajansa Ilmari Unhon parhaisiin saavutuksiin. Puukkojunkkarien kulta-aikaan 1860-luvulle sijoittuva elokuva perustuu itsensä Artturi Leinosen käsikirjoitukseen ja aitoihin aikalaisdokumentteihin. Ulkokuvaukset tehtiin Ylihärmässä, ja mukana oli paljon aitoja pohjalaisnäyttelijöitä. Stadin kundi Tauno Palo eläytyi yllättävän hyvin Isoon Antin rooliin. Fyysisesti hän ei muistuttanut tuota ihmisjärkälettä, jonka esittäjäksi olisi sopinut paremmin joku Schwarzenegger-fysiikan omistaja. Henkisesti hän kohosi tehtävän tasalle vakuuttavasti. Elokuva on tosipohjaisuuden ja folkloren yhdistelmä. Perinteiset pohjalaislaulut raikuvat sydämen pohjasta, ja yhtä jykevänä vastapainona ovat körttiläisten laulamat virret. Eino Heinon maisemakuvaus on uljasta, ja kompositiot tuovat mieleen, että pohjalaiselokuvat ovat tukkilaiselokuvien rinnalla amerikkalaisten lännenelokuvien vastineita. Puukkojunkkarien kulta-aika sattui ajallisestikin yhteen westernin eniten kuvaaman aikakauden, Yhdysvaltain sisällissodan jälkeisten vuosikymmenten, kanssa. Näyttelijöinä debytoivat Kauko Helovirta ja Kalervo Nissilä.

Dvd:n kuvallinen laatu on pääasiassa korkea.

Pikku Pietarin piha

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Pikku-Pietarin-piha

PIKKU PIETARIN PIHA / Lilla Peter. Suomi 1961. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+KS: Jack Witikka – Aapelin romaanista (1958). KU: Yrjö Aaltonen. LA: Oiva Hovi. M: Simon Parmet. Ä: Heikki Laakkonen. LE: Armas Laurinen. KP: Porvoo. N: Elsa Turakainen (Karoliina), Leevi Kuuranne (Jormalainen), Tea Ista (Vetterantin Klory), Leo Jokela (Vennu Harakka), Tuukka Tanner (Pietari ”Pietu” Jormalainen), Saara Ranin (Vetteranska), Hannes Häyrinen (johtaja Palkeinen), Pentti Irjala (talonmies Harakka), Kaarlo Halttunen (kellomestari), Pia Hattara (Vetterantin Torodea), Heikki Savolainen (valokuvaaja V. Toivakka), Henny Valjus (kellomestarin anoppi), Irma Seikkula (kellomestarin vaimo), Heimo Lepistö (tattari, hallikauppias), Irja Kuusla (tattarin vaimo), Paavo Jännes (apteekkari), Simo Puupponen eli Aapeli (Jumalan ääni), Eila Pehkonen (Hilma, parturineiti), Leo Riuttu (räätäli Riimanni). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Aapelin romaani Pikku Pietarin piha on saanut osakseen kestävän suosion, siitä on otettu jatkuvasti uusia painoksia, ja se on julkaistu mm. äänikirjana. Tuolloinen näyttelijä Rauni Mollberg sovitti romaanin kesäteatterinäytelmäksi Kuopioon vuonna 1959, ja kesäteatterisovituksen vuoden 1960 turkulainen esitys lähetettiin myös televisiossa vuonna 1960. Mollberg oli ajatellut aiheesta elokuvaa jo silloin, mutta Suomi-Filmillä valittiin ohjaajaksi Jack Witikka. Pikku Pietarin piha jäi huomattavan teatteri- ja elokuvamies Witikan viimeiseksi elokuvateatterielokuvaksi. Jukka Sihvonen on todennut, että Pikku Pietarin piha kuuluu harvoihin suomalaisiin teoksiin, joissa on tavoitettu aito lapsen näkökulma. Tämä pätee myös filmatisointiin, joskin sitä on kirjaan verrattuna jonkin verran kesytetty. Tapahtumapaikka on pienen kaupungin pihapiiri, ja tapahtuma-aika on 1920-luku. Pietarin (Tuukka Tanner) äiti on kuollut äskettäin, ja kotia tulee emännöimään äitipuoli Karoliina (Elsa Turakainen), joka ei ilmoituksensa mukaan ole mikään satujen paha äitipuoli, vaan oikeastaan ”aika hyvä ihmiseksi”. Pihapiirin ilmiöihin kuuluvat toisesta silmästään sokeutuneen talonmiehen (Pentti Irjala) viittaukset vuoden 1918 sotaan, molskihousujen teettäminen Pietarille räätälillä (Leo Riuttu) ja keskustelut katolla Jumalan kanssa (äänenä Aapeli itse). Kohokohtiin kuuluvat Vennun (Leo Jokela) ja Kloryn (Tea Ista eli rouva Witikka) seurustelu ja kihlajaiset. Elokuvan samanaikainen vahvuus ja heikkous on sen koruton asiallisuus. Yrjö Aaltosen kuvaustyötäkin arvosteltiin tuoreeltaan liian pidättyväiseksi, eikä arviota ole syytä tarkistaa. Mollen omassa filmatisoinnissa, jonka  hän sai tehdä lopulta vuonna 1977, ote oli huomattavasti värikkäämpi.

Dvd:n kuvallinen laatu ei ole kovin hyvä.

Kesäillan valssi

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Kesaillan-valssi

KESÄILLAN VALSSI / I sommarkvällen. Suomi 1951. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Hannu Leminen. Ohjaajan apulainen: Maunu Kurkvaara. KS: Hannu Leminen, Usko Kemppi. KU: Marius Raichi. LA: Ville Hänninen. PU: Bure Litonius. M: Oskar Merikanto, sov. Martti Similä. ”Kesäillan valssi”, ”Kevätlinnuille etelässä”, ”Kun päivä paistaa”, ”Idylli”, ”Miksi laulan”, ”Annina”, ”Kas oksa värähtää”, ”Merellä”, ”Onnelliset”, ”Romanssi oopperasta Pohjan neiti”, ”Laula tyttö”, ”Sampan balladi”, ”Kullan murunen”, ”Vallinkorvan laulu”, ”Oi muistatko vielä sen virren”. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Laurinen. N: Eeva-Kaarina Volanen (Annina Grahn), Leif Wager (Lauri Alanko), Salli Karuna (Wilhelmina Grahn), Uuno Laakso (senaattori Konrad Grahn), Aino Lohikoski (Linda, Laurin täti), Reino Valkama (pasunisti Panu Kallio), Toini Vartiainen (Else Nurmela), Ekke Hämäläinen (ltn. Carl-Erik Grahn), Sirkka Osmala (Lea Qvist), Heikki Savolainen (ltn. Lennart Hjelm), Martti Similä (kapellimestari), Rauha Puntti (Marjaana Haavisto). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 98 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Hannu Lemisen Kesäillan valssi on Oskar Merikannon (1868-1924) lauluihin perustuva rakastettu romanttinen elokuva, pääosissa Eeva-Kaarina Volanen ja Leif Wager.  Muusikkojen elämäkertaelokuvat ovat olleet suosikkilaji niin kauan kuin äänielokuvia on tehty. Todellisuudessa elokuvien tapahtumat ovat olleet suurimmaksi osaksi keksittyjä, ja oli hyvä idea Lemiseltä ja Usko Kempiltä astua  askel reippaasti loppuun asti ja tehdä täysin mielikuvitukseen perustuva elokuva.Volanen ja Wager ovat sykähdyttävä nuoripari, ja Leminen sai paneutua rakastamaansa Merikannon aikakauteen, suomalaiseen belle époqueen.

Lemiselle elokuvan visuaalinen upeus oli sydämen asia. Huolella visualisoidun (kuvaus Marius Raichi, lavastus Ville Hänninen) elokuvan dvd-masterointi on valitettavan epätasaisena heittelehtivää, ja mukana on sekä loivia että jyrkkiä osuuksia, joissa esimerkiksi kasvonpiirteet ovat vaalentuneet tai tummentuneet. Suosituimpiin kuuluvasta suomalaisesta lauluelokuvasta olisi hienoa saada tekstitetty dvd-julkaisu, jolloin siinä toteutuisi ”laula mukana” -toiminto.

Kalle-Kustaa Korkin seikkailut

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.04.14.-Kalle-Kustaa-Korkin seikkailut

KALLE-KUSTAA KORKIN SEIKKAILUT / Kalle Kustaa Korkkis äventyr. Suomi 1949. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Ilmari Unho. KS: Kaarle Hirvonen, Ilmari Unho – Outsiderin kuunnelmasarjasta ja romaanista Huuhkalinnan kaviomarssi, Kalle-Kustaa Korkin seikkailut 7 (1949). KU: Uno Pihlström. LA: Kyllikki Halme. M: Harry Bergström. Ä: Hugo Ranta. LE: Armas Laurinen. N: Joel Rinne (Kalle-Kustaa Korkki), Hilkka Helinä (Miss Mary Morton), Reino Valkama (Pekka Lipponen), Kirsti Ortola (Molly, Pekan pihvinpaistaja), Ville Salminen (Henry Williams, ”Lasso-Eetu”), Tiina Rinne (Liisa), Rauha Rentola (Madame), Oke Tuuri (Aaleppi), Toivo Lahti (Mikko Paraati, haudankaivaja), Jorma Nortimo (Valerius, ent. lukkari), Matti Oravisto (agronomi Korpi). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 102 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Ilmari Unhon elokuva Kalle-Kustaa Korkin seikkailut on suomalaista liukuhihnaviihdettä vaatimattomimmillaan. Kalle-Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen olivat Outsiderin luoman suositun kuunnelmasarjan ja pulpfiktio-jännityslehtien sankareita vuosina 1945-1965. Sekä elokuvassa että radiossa Kalle-Kustaa Korkkia tulkitsi Joel Rinne. Pekka Lipposena oli elokuvassa Reino Valkama; radioäänenä oli Oke Tuuri. Kalle-Kustaa Korkin seikkailut -elokuva jäi aiheen ainoaksi filmatisoinniksi. Vuonna 1964  Pekka Lipponen seikkaili vielä 11-osaisessa tv-sarjassa, jossa Lipposena oli Ossi Elstelä ja Korkkina Kullervo Kalske. Ilmari Unho oli hyvä ohjaaja, mutta tässä elokuvassa, ensimmäisessä, joka häneltä on julkaistu dvd:llä, hänen otteensa oli hukassa. Elokuvassa ei ole jännitystä, huumoria eikä tyyliä. Suorastaan inhottava on Mollyn hahmosta luotu rasistinen mustan naisen karikatyyri.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton, ja äänikin rahisee, vaikka elokuvan kuva- ja ääninegatiivit ovat tallella.