Archive for the ‘Koivikko Harald’ Category
Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

MINKKITURKKI / Minkpälsen. Suomi 1961. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Aarne Tarkas. KU: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. Turkikset: Kirjokangas. M: Osmo Lindeman. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Vallasvuo. N: Kaarlo Halttunen (Evert, Vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja), Hillevi Lagerstam (tarkastajan vaimo), Tommi Rinne (Vanhuuseläkelaitoksen tarkastaja), Leni Katajakoski (Irma, pääjohtajan sihteeri), Veikko Linna (Kalle, hallitussihteeri), Toivo Lahti (Ville, kanslianeuvos), Vuokko Docktare (Pia), Matti Ranin (opiskelija), Pentti Irjala (Irman isä), Toivo Mäkelä, Pirkko Mannola, Risto Mäkelä, Leo Jokela, Siiri Angerkoski, Elina Salo, Liana Kaarina, Esko Salminen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 87 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Finnkino (SF) 3.12.2010
Minkkiturkki on julkaistu dvd:llä aikaisemmin kahden elokuvan levyllä Vihdoinkin hääyö / Minkkiturkki (Finnkino 15.8.2006) ja boksissa SF-elokuvaklassikot 14 (Finnkino 22.8.2008).
Aarne Tarkaksella oli 1960-luvun alussa Suomen ennätysvauhti elokuvaohjaajana. Uusia elokuvia valmistui liukuhihnalta viisi vuodessa. Minkkiturkki perustuu elokuvan historiassa Querschnitt-rakenteena tai omistajaa vaihtavan esineen tai eläimen tarinana tunnettuun konseptiin. Arthur Schnitzlerin Lemmenkarusellin ja Leo Tolstoin Väärän kupongin filmatisoinnit, Julien Duvivierin Tanssiaiskortti, Helmut Käutnerin In jenen Tagen ja Robert Bressonin Balthazar ovat siitä eräitä esimerkkejä. Tarkaksen farssi tuo idealtaan mieleen Max Ophulsin filmatisoinnit Lemmenkarusellista ja Salaperäisistä korvarenkaista. Toteutus ei ole valitettavasti samaa luokkaa. Omistajaa vaihtavan minkkiturkin tarina paljastaa kyynisesti tarinan kaikkien osapuolten valehtelevan ja pettävän toisiaan. Niin voi olla asianlaita Ophulsinkin tarinoissa, mutta pintaa syvemmältä Ophulsilla paljastuu varsinainen anti, syvä hellyys ja myötätunto yksinäisyyden ja vierauden kohtaavia henkilöitä kohtaan. Tarkaksen elokuvassa mitään syvyyttä ei valitettavasti ole, vaikka elokuva vilisee hyviä näyttelijöitä usein lyhyissäkin rooleissa. SF-tuotanto on ammattimainen, ja dvd-masterointi tasoltaan vaihteleva, yleensä kohtalainen.
Posted in Angerkoski Siiri, Halttunen Kaarlo, Irjala Pentti, Jokela Leo, Katajakoski Leni, Koivikko Harald, Koivisto Aarre, Lagerstam Hillevi, Liana Kaarina, Lindeman Osmo, Linna Veikko, Mannola Pirkko, Mäkelä Risto, Mäkelä Toivo, Ranin Matti, Rinne Tommi, Salminen Esko, Salo Elina, Särkkä Toivo, Tarkas Aarne, Tuomi Olavi, Valkeala Pentti | No Comments »
Perjantai, Marraskuu 19th, 2010

MYÖHÄSTYNYT HÄÄYÖ / Bröllopsnatt med förhinder. Suomi 1960. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Juha Nevalainen – Mika Waltarin näytelmästä (1948). KU: Marius Raichi. LA: Aarre Koivisto. Hiukset: Sirkka Kaski. M: Harry Bergström. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Vallasvuo. N: Liisa Tuomi (Kaija Mäkinen), Jussi Jurkka (Otto Mäkinen), Edvin Laine (William Makinen, ent. Ville Mäkinen), Elsa Turakainen (Lilli Sorjanen), Henny Valjus (neiti Lundgren), Irja Rannikko (nainen ovella). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 75 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 19.11.2010
Mika Waltari kirjoitti 1940-luvun lopulla Edvin Laineelle kaksi kiertuenäytelmää, Rakkaan lurjuksen ja Myöhästyneen hääyön. Molemmat ovat pienelle näyttelijäkokoonpanolle kirjoitettuja komedioita. Rakkaasta lurjuksesta tuli aika hauska elokuvakin. Samaa ei voi sanoa Myöhästyneestä hääyöstä. Komedia ei ollut Edvinin vahva laji ohjaajana, ja siitä Myöhästynyt hääyö on loistavaa todistusaineistoa. Koska Liisa Tuomi oli suosionsa huipulla musikaaleissa Annie mestariampuja ja My Fair Lady, hänelle kirjoitettiin näytelmään lauluja. Hänessä ja muissakaan tekijöissä ei ole mitään vikaa, mutta Edvinin sarvikuono-otteessa komediasta karkaa kaikki henkevyys. Tarina alkaa siitä, että Otto Mäkinen (Jussi Jurkka) on menettänyt muistinsa, koska hänelle on juotettu edellisenä päivänä cocktail, jolla on hänelle sellainen vaikutus, ja vähitellen hänelle valkenee, että hän on mennyt eilen naimisiin. Aviolliset oikeudet ovat jääneet toteutumatta, ja samassa paikalle säntää Amerikan setä (Edvin Laine), naisvihaaja, jonka lupaavaa perintöä ei sovi vähätellä.
Ranskalaista lennokkuutta elokuvassa ei ole, mutta sen kuvasi ranskalainen Marius Raichi. Valitettavasti dvd-masteroinnissa tulos jää loivaksi ja sävyttömäksi.
Posted in Bergström Harry, Jurkka Jussi, Koivikko Harald, Koivisto Aarre, Laine Edvin, Nevalainen Juha, Raichi Marius, Rannikko Irja, Särkkä Toivo, Tuomi Liisa, Turakainen Elsa, Valjus Henny, Vallasvuo Armas, Waltari Mika | No Comments »
Perjantai, Heinäkuu 30th, 2010

VILLIN POHJOLAN KULTA / Guld i Vilda Norden. Suomi 1963. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Aarne Tarkas. KU: Pertti Seppälä. LA: Reino Helkesalo. M: Erkki Melakoski. Ä: Harald Koivikko. LE: Elmer Lahti. KP: Kuusamo. N: Tamara Lund (Karin Jäärä), Vili Auvinen (Kai Vorna, oik. Jäärä), Helge Herala (Tommi Vorna), Åke Lindman (Joel Vorna), Kalervo Nissilä (Jäärä), Leo Jokela (Kristo, saluunan isäntä), Kauko Helovirta (Markus, pankinjohtaja), Armas Jokio (konna), Erkki Viljos (nimismies), Pentti Viljanen (Kiveliön Konsta), Risto Mäkelä (baarimikko), Reino Helismaa (saluunapianisti), Rose-Marie Precht (Pohjolan Ruusu). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 85 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 30.7.2010
Lännenelokuvan hengessä Aarne Tarkas kehitteli pohjoisten erämaiden myyttisiin korpiin sijoittuvan Villi Pohjola -sarjan, jossa valmistui kolme elokuvaa. Kaksi viimeistä, Villin Pohjolan kulta ja Villin Pohjolan salattu laakso, valmistuivat peräkanaa vuonna 1963 villin Tarkaksen toiseksi ja kolmanneksi viimeisinä elokuvina. Pääkuvaajana debytoiva Pertti Seppälä sai heti kuvatakseen Kuusamon mahtavia maisemia, jotka ovat Villin Pohjolan kullan ensimmäinen valtti. Toinen valtti on hyvä näyttelijäkaarti. Vornan veljeskolmikkoa esittävät Vili Auvinen, Helge Herala ja Åke Lindman, joista ensimmäinen tuntuu olevan hieman eksyksissä mutta kaksi jälkimmäistä kuin kotonaan Tarkaksen erämaafantasiassa. Tamara Lund on hurmaava mutta ei aivan vakuuttava pistoolitaitoisena Pohjolan naisena. Rose-Marie Precht taas ottaa ilon irti ”Pohjolan Ruusun” laulunumerostaan. Leo Jokela, Kauko Helovirta, Risto Mäkelä… hyviä kasvoja tulee vastaan jatkuvasti. Näistä elokuvista oli suora jatkumo Speden saluunaan, Spede Pasaselle kun Tarkaksen hupivaltikka seuraavaksi oli siirtymässä.
Dvd-masterointi on kohdallaan.
Posted in Auvinen Vili, Helismaa Reino, Helkesalo Reino, Helovirta Kauko, Herala Helge, Jokela Leo, Jokio Armas, Koivikko Harald, Lindman Åke, Lund Tamara, Melakoski Erkki, Mäkelä Risto, Nissilä Kalervo, Precht Rose-Marie, Särkkä Toivo, Tarkas Aarne, Viljanen Pentti, Viljos Erkki | No Comments »
Perjantai, Kesäkuu 18th, 2010

Viimeinen SF-elokuva
TEERENPELIÄ / Orrleken. Suomi 1963. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Aarne Tarkas. KU: Pertti Seppälä. LA: Reino Helkesalo. M: Eino Virtanen, laulut es. Brita Koivunen, Pirkko Mannola, Heikki Aarva ja Esa Laukka. Ä: Harald Koivikko, Kurt Vilja. LE: Armas Vallasvuo. KP: Aulanko. N: Pirkko Mannola (Pirkko Jokinen), Brita Koivunen (Brita Jokinen), Esa Laukka (johtaja Erkki Vuorimaa), Heikki Aarva (johtaja Olavi Vuorimaa), Siiri Angerkoski (Sigrid Aalto), Irja Rannikko (paronitar Elisabeth von Brytscowiansky, ent. Liisa Lötjönen), Aimo Paapio (hovimestari ”Jeeves” Pakarinen), Kaarlo Wilska (paroni Karl-Fredrik von Brytschowiansky), Paavo Hukkinen (hotelli Aulangon pääportieri), Tauno Majuri (teollisuusneuvos Paitsio). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 18.6.2010
Suomen Filmiteollisuuden viimeisenä pitkänä elokuvana, elokuvana n:o 237, valmistui Teerenpeliä. Se oli yksi Aarne Tarkaksen neljästä tuona vuonna ensi-iltaan tulleesta elokuvasta. Koska oli näyttelijälakko, pääosiin kiinnitettiin iskelmätähtiä. Pirkko Mannola ja Brita Koivunen näyttelevät kahvilan myyjiä, jotka haluavat rikkaisiin naimisiin. Esa Laukka ja Heikki Aarva esittävät miljoonaperijöitä, jotka tekeytyvät työttömiksi työnhakijoiksi. Poikien karisman puute on silmiinpistävä, eivätkä Mannola ja Koivunenkaan ole tässä tarinassa säihkyvimmillään.
Elokuva kuvattiin kevättalven 1963 harmaassa kaupunkivalossa ja Aulangon hohtavilla lumilla. En ole Teerenpeliä aikaisemmin nähnyt, mutta kuvittelisin, että se voisi näyttää paremmaltakin. Ehkä harmaa valo ja lumisen maiseman kuvaus vaativat valonmäärittelyssä tavallisesta poikkeavia asetuksia, jollaisia ei ole dvd:tä masteroitaessa sovellettu. Oli miten oli, visuaalisesti elämys on hohdoton.
Posted in Aarva Heikki, Angerkoski Siiri, Koivikko Harald, Koivunen Brita, Majuri Tauno, Mannola Pirkko, Särkkä Toivo, Tarkas Aarne, Vallasvuo Armas, Vilja Kurt, Virtanen Eino, Wilska Kaarlo | No Comments »
Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

KESÄILLAN VALSSI / I sommarkvällen. Suomi 1951. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Hannu Leminen. Ohjaajan apulainen: Maunu Kurkvaara. KS: Hannu Leminen, Usko Kemppi. KU: Marius Raichi. LA: Ville Hänninen. PU: Bure Litonius. M: Oskar Merikanto, sov. Martti Similä. ”Kesäillan valssi”, ”Kevätlinnuille etelässä”, ”Kun päivä paistaa”, ”Idylli”, ”Miksi laulan”, ”Annina”, ”Kas oksa värähtää”, ”Merellä”, ”Onnelliset”, ”Romanssi oopperasta Pohjan neiti”, ”Laula tyttö”, ”Sampan balladi”, ”Kullan murunen”, ”Vallinkorvan laulu”, ”Oi muistatko vielä sen virren”. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Laurinen. N: Eeva-Kaarina Volanen (Annina Grahn), Leif Wager (Lauri Alanko), Salli Karuna (Wilhelmina Grahn), Uuno Laakso (senaattori Konrad Grahn), Aino Lohikoski (Linda, Laurin täti), Reino Valkama (pasunisti Panu Kallio), Toini Vartiainen (Else Nurmela), Ekke Hämäläinen (ltn. Carl-Erik Grahn), Sirkka Osmala (Lea Qvist), Heikki Savolainen (ltn. Lennart Hjelm), Martti Similä (kapellimestari), Rauha Puntti (Marjaana Haavisto). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 98 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010
Hannu Lemisen Kesäillan valssi on Oskar Merikannon (1868-1924) lauluihin perustuva rakastettu romanttinen elokuva, pääosissa Eeva-Kaarina Volanen ja Leif Wager. Muusikkojen elämäkertaelokuvat ovat olleet suosikkilaji niin kauan kuin äänielokuvia on tehty. Todellisuudessa elokuvien tapahtumat ovat olleet suurimmaksi osaksi keksittyjä, ja oli hyvä idea Lemiseltä ja Usko Kempiltä astua askel reippaasti loppuun asti ja tehdä täysin mielikuvitukseen perustuva elokuva.Volanen ja Wager ovat sykähdyttävä nuoripari, ja Leminen sai paneutua rakastamaansa Merikannon aikakauteen, suomalaiseen belle époqueen.
Lemiselle elokuvan visuaalinen upeus oli sydämen asia. Huolella visualisoidun (kuvaus Marius Raichi, lavastus Ville Hänninen) elokuvan dvd-masterointi on valitettavan epätasaisena heittelehtivää, ja mukana on sekä loivia että jyrkkiä osuuksia, joissa esimerkiksi kasvonpiirteet ovat vaalentuneet tai tummentuneet. Suosituimpiin kuuluvasta suomalaisesta lauluelokuvasta olisi hienoa saada tekstitetty dvd-julkaisu, jolloin siinä toteutuisi ”laula mukana” -toiminto.
Posted in Hämäläinen Ekke, Hänninen Ville, Karuna Salli, Kemppi Usko, Koivikko Harald, Kurkvaara Maunu, Laakso Uuno, Laurinen Armas, Leminen Hannu, Litonius Bure, Lohikoski Aino, Merikanto Oskar, Orko Risto, Raichi Marius, Savolainen Heikki, Similä Martti, Valkama Reino, Vartiainen Toini, Volanen Eeva-Kaarina, Wager Leif | No Comments »
Perjantai, Elokuu 21st, 2009

SKANDAALI TYTTÖKOULUSSA / Skandal i flickskolan. Suomi 1960. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Serp – Robert Kiljanderin näytelmästä Sanny Kortmanin koulu (1902). KU: Olavi Tuomi, Kalle Peronkoski. M: Heikki Aaltoila. LA: Aarre Koivisto. Ä: Harald Koivikko, Taisto Lindegren. LE: Armas Vallasvuo. N: Liisa Nevalainen (Sanny Kortman), Elsa Turakainen (neiti Hilja Eufrosyne Forslund), Hilkka Helinä (neiti Olga Kauppila), Elina Salo (Liisi Kortman), Leo Riuttu (maisteri Einari Lassinen), Kosti Klemelä (pastori Amos Pölkkynen), Martti Romppanen (maisteri Veikko Vuorela, ”Nalle”), Liisa Roine (Anna Tapper), Rose-Marie Precht (Kerttu Palonen), Esko Salminen (Heikki Holm). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 97 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 21.8.2009
Suomalainen belle époque, keisariajan viimeiset vuosikymmenet, olivat tuotannonjohtaja T.J. Särkän sydäntä lähellä, eivät tosin niinkään ohjaaja Edvin Laineelle rakkaita. Käsikirjoittaja Serp päivitti Robert Kiljanderin komediallisen koulunäytelmän elokuvakäsikirjoitukseksi, joka sai nimekseen Skandaali tyttökoulussa. Liisa Nevalainen saa esittää tyttökoulun hirmuista rehtoria Sanny Kortmania, joka rankaisee ankarasti tyttöjä kanssakäymisestä poikien kanssa. Poikalyseolaiset esittävät tinttamareskijuhlissaan parodian Kortmanista ja tämän harrastamasta postikorttisensuurista, joka koskee antiikin alastomia kuvapatsaitakin. Elina Salo esittää Liisiä, johtajattaren veljentytärtä, uransa alussa olevaa opettajaa. Tyttökoululaisina debytoi teatterikoulun oppilaita. Liisa Roine ja Rose-Marie Precht nähdään elokuvadebyyttirooleissaan. Epookin kuvaus sujui SF:n ammattilaisilta luonnikkaasti, mutta Laineelta puuttui aito innostus asiaan.
Posted in Aaltoila Heikki, Helinä Hilkka, Klemelä Kosti, Koivikko Harald, Koivisto Aarre, Laine Edvin, Lindegren Taisto, Nevalainen Liisa, Peronkoski Kalle, Precht Rose-Marie, Riuttu Leo, Roine Liisa, Romppanen Martti, Salminen Esko, Salo Elina, Serp, Särkkä Toivo, Tuomi Olavi, Turakainen Elsa, Vallasvuo Armas | No Comments »
Perjantai, Huhtikuu 18th, 2008

MILJOONAVAILLINKI / Fiffel med miljoner. Suomi 1961. TY: Suomen Filmiteollisuus. T+O+KS: Toivo Särkkä. Mika Waltarin näytelmästä (1956). KU: Kalle Peronkoski. LA: Aarre Koivisto. M: Heikki Aaltoila. Ä: Harald Koivikko, Kurt Vilja. LE: Elmer Lahti. N: Jussi Jurkka (johtaja Wilhelm), Helge Herala (konttoripäällikkö Jakob Ryhtilä), Ansa Ikonen (rouva Ryhtilä), Liana Kaarina (Vanda), Pirkko Mannola (neiti Repola), Pentti Siimes (Timo, vahtimestarilähetti).
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 18.4.2008
Viihteen suurkuluttajille valmistui Suomen Filmiteollisuuden pajoilta yllin kyllin katsottavaa yhtiön suurtuotannon vuosina. Miljoonavaillinki perustui Mika Waltarin näytelmään, ja johtaja-ohjaaja Toivo Särkkä oli aikaisemmin onnistunut varsin hyvin Waltarin Rakas lurjus -näytelmän ohjaajana. Valitettavasti Särkän taso oli tässä elokuvassa lusaantunut, ja yhtiön tuon hetken aktiivisin ohjaaja Aarne Tarkaskin olisi liukuhihnavauhdissaankin pystynyt parempaan. Satiirisen viihdekertomuksen tarina kertoo turhaantuneesta konttoripäälliköstä (Helge Herala), joka sortuu kavaltajaksi ja kehittelee monimutkaisen juonen jälkiensä peittelemiseksi. Särkkä oli tässä elokuvassa kelvoton näyttelijäohjaaja, ja hänen otteensa romahtaa puskafarssin aaltopituudelle. Ote on raskas ja ylinäytteleminen korviasärkevää.
Dvd:n kuvallinen laatu on hyvä.
Posted in Aaltoila Heikki, Herala Helge, Ikonen Ansa, Jurkka Jussi, Koivikko Harald, Koivisto Aarre, Liana Kaarina, Mannola Pirkko, Peronkoski Kalle, Siimes Pentti, Särkkä Toivo, Vilja Kurt, Waltari Mika | No Comments »
Perjantai, Helmikuu 25th, 2005

KANKKULAN KAIVOLLA / Kring Kankkula-brunnen. Suomi 1960. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Toivo Särkkä, Aarne Tarkas. KS: Reino Helismaa – Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan radiohupailusarjasta (1958- ). KU: Olavi Tuomi. LA: Aarre Koivisto. M: Toivo Kärki, es. Pumppuveikot. Ä: Harald Koivikko, Kurt Vilja. LE: Armas Vallasvuo. N: Oke Tuuri (Tippavaaran vanhaisäntä), Leni Katajakoski (Leena, vanhanisännän tyttärentyttärentyttärentytär), Ismo Kallio (Lauri, poliisi), Hannes Häyrinen (radioreportteri), Siiri Angerkoski (Neulasen Manta), Kauko Kokkonen (yleismies Jantunen), Eemeli (kauppias Romppanen), Pumppuveikot. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 102 min
Suom. tekstit (laulun sanatkin) / svenska texter.
Finnkino (SF) 25.2.2005
Kankkulan kaivolla on tapana mainita yhtenä suomalaisen elokuvan pohjanoteerauksista. Rehabilitointiin ei ole tarvetta, vaikka elokuvalla oli peräti kaksi ohjaajaa – tuottaja Toivo Särkkä yhdessä Aarne Tarkaksen kanssa – mutta totuuden nimessä paljon huonompiakin elokuvia on maassamme tehty. Viihteen rima oli todellakin viritetty kesäjuhlatasolle, mutta musiikin vauhdittajina olivat Toivo Kärki ja Reino Helismaa, ja aurinkoisen hölynpölyn esiintyjät ovat hyviä ammattilaisia. Elokuva perustui Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan suosittuun radiohupailusarjaan, mutta käsikirjoitus oli uusi ja esiintyjät vaihdettu. Tippavaaran isäntä ja yleismies Jantunen jäivät suomalaisen folkloren käsitteiksi. Oke Tuuri vetää satavuotiaan isännän roolin hieman rasittavalla maneerilla. Radiohupailujen musiikkina soitettiin 1930-luvun fokseja, ja tällä uusiokierroksella musiikkia alettiin kutsua humpaksi. Humppailmiö onkin jäänyt Kankkulan kaivon pysyvimmäksi perinnöksi. Pumppuveikkojen elokuvassa nähtävän esiintymisen seremoniamestarina toimii Eemeli. Dvd on masteroitu käytetystä, naarmuisesta esityskopiosta, vaikka negatiivit ovat tallella. Miellyttävää kyllä laulujen sanatkin on tekstitetty niiden iloksi, jotka haluavat laulaa mukana.
Posted in Angerkoski Siiri, Eemeli, Helismaa Reino, Häyrinen Hannes, Kallio Ismo, Katajakoski Leni, Koivikko Harald, Koivisto Aarre, Kärki Toivo, Särkkä Toivo, Tarkas Aarne, Tuomi Olavi, Tuuri Oke, Vallasvuo Armas, Vilja Kurt | No Comments »