Archive for the ‘Kemppi Usko’ Category

Niskavuoren naiset (vuoden 1958 filmatisointi)

Perjantai, Joulukuu 3rd, 2010

2010.11.27.-Niskavuoren-naiset 1958

NISKAVUOREN NAISET / Kvinnorna på Niskavuori. Suomi 1958. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Valentin Vaala. Taiteellinen neuvonantaja: Aleksandr Zarhi. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Hella Wuolijoen näytelmästä (1936). KU: Eino Heino – Sovcolor. LA: Oiva Hovi. M: Harry Bergström. LE: Armas Laurinen. N: Emma Väänänen (Loviisa, Niskavuoren vanha emäntä), Teija Sopanen (opettaja Ilona Ahlgren), Hilkka Helinä (Martta Niskavuori), Erkki Viljos (Aarne Niskavuori), Heikki Savolainen (Simolan isäntä), Leni Katajakoski (Anna-Liisa Niskavuori), Pia Hattara (Sandra Marjanen, ”Telefuuni-Sandra”), Elvi Saarnio (Serafiina Lundelin), Paavo Jännes (Fredrik, rovasti), Oiva Luhtala (opettaja Vainio), Kaarlo Halttunen (tohtori), Pentti Viljanen (apteekkari). Väri, 1,33:1, mono, 74 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 3.12.2010

Valentin Vaala oli ohjannut ensimmäisen Niskavuori-elokuvan, filmatisoinnin Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren naiset (1938). 20 vuotta myöhemmin hän ohjasi siitä uuden filmatisoinnin. Vaikka dramaturgia, repliikit ja moni kuvajärjestyskin on sama, paljon on muuttunut. Uusi filmatisointi kuvattiin väreissä, näyttelijät olivat uudet, ja mikä tärkeintä, näytelmä oli päivitetty kuvausaikaan. Viimeksimainittu muutos oli tuhoisa koko draaman vakuuttavuudelle, sillä se, mikä oli todellista vakavaa asiaa alkuperäisessä versiossa, ei ollut sitä enää maaseudun alkavan autioitumisen kynnyksellä. Loviisassa (1946) Emma Väänänen oli näytellyt pääosaa sellaisella voimalla, että tulosta voi pitää suomalaisen elokuvan hienoimpana roolitulkintana kautta aikojen. Niskavuoren naisten uudelleenfilmatisoinnin valtti on se, että Vaala sai siihen Väänäsen esittämään Niskavuoren vanhaa emäntää. Tulos on jälleen suurta näyttelijäntaidetta, ja vaikka muutkin näyttelijät tekevät kelpo työtä, Loviisan karismaattinen mutta hillityn vähäeleinen tulkinta on omaa luokkaansa, kuolematon ja ylivoimainen verrattuna Elsa Turakaisen samanaikaisiin Loviisa-rooleihin Edvin Laineen Niskavuori-elokuvissa. Elokuva kannattaa katsoa Väänäsen vuoksi.

Dvd:n kuvallinen laatu on vaatimaton. Se ei poikkea vhs-laadusta, ja lähtökohtana on ollut ilmeisesti väreiltään haalistunut esityskopio.

Posted in Bergström Harry, Halttunen Kaarlo, Hattara Pia, Heino Eino, Helinä Hilkka, Hovi Oiva, Jännes Paavo, Katajakoski Leni, Kemppi Usko, Laurinen Armas, Luhtala Oiva, Orko Risto, Saarnio Elvi, Savolainen Heikki, Sopanen Teija, Vaala Valentin, Viljanen Pentti, Viljos Erkki, Väänänen Emma, Wuolijoki Hella, Zarhi Aleksandr | No Comments »

Siltalan pehtoori (vuoden 1953 versio)

Perjantai, Elokuu 20th, 2010

2010.08.07.-Siltalan-pehtoori
SILTALAN PEHTOORI / Inspektorn på Siltala. Suomi 1953. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O+LE: Valentin Vaala. KS: Usko Kemppi, Valentin Vaala – Harald Selmer-Geethin samannimisestä ruotsinkielisestä romaanista (1903) – Hj. Procopén näytelmäsovituksesta (1925) – Hilja Jorman ja Olli Nuorton elokuvakäsikirjoituksesta ja Risto Orkon ohjaamasta elokuvasta (1934). KU: Eino Heino. LA: Oiva Hovi. M: Väinö Hannikainen. ”Näin minä katseen sinisen” (Usko Kemppi) es. Ari Laine. Ä: Pentti Hämäläinen. N: Helena Vinkka (kapteeninrouva Lilli Lind), Erkki Viljos (pehtori, agronomi Kurt Alarik Paulio alias Paul Björnstam, ”Palle”), Oiva Sala (ltn. Hugo Mandelcrona), Ari Laine (Aaretti-renki), Pirkko Karppi (Liina), Maija Karhi (Miina), Toini Vartiainen (paronitar Annette Silfversköld), Leo Riuttu (paroni Erik Silfversköld), Matti Aulos (kamreeri August Suvanto), Senni Nieminen (ruustinna Hanell), Eine Laine (emännöitsijä Rantalainen), Laila Rihte (sisäkkö). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 88 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 20.8.2010

Valentin Vaala oli ollut Suomi-Filmille tulostaan alkaen yhtiön paras ohjaaja, mutta 1950-luvun alussa hänen otteensa alkoi notkahdella, ja hänelle alettiin tarjota ohjattaviksi yhtiön vanhojen menestysaiheiden uudelleenfilmatisointeja. Niistä ensimmäinen oli Siltalan pehtoori, uudelleenfilmatisointi Risto Orkon itse alun perin vuonna 1934 ohjaamasta aiheesta, josta oli valmistunut Suomen ensimmäinen miljoona katsojaa saanut elokuva. Pohjana oleva suomenruotsalainen romaani oli silloin jo 50 vuotta vanha, ja siitä oli tullut myös teatterien kartanoromantiikan kantateos. Perisuomalainen eskapistinen perustarina kertoo agronomiksi naamioituvasta aatelismiehestä, joka tulee pelastaneeksi sekä Siltalan kartanon talouden että sen emännän rakkauselämän.

Vaalan Siltalan pehtoori ei ole juuri kiitosta saanut. Elokuvan varjopuolina ovat sen kartanoromantiikan aikansaeläneisyys ja karisman puute päänäyttelijöissä. Helena Vinkka on uhkea aikuinen nainen, ja Erkki Viljos on fyysisesti uskottava, mutta he eivät ole jaksaneet suggeroida itseään vastustamattomaan aitouteen tällaisessa tarinassa, ja Vaalaltakin lienee puuttunut siihen tarvittava vakaumus. Orkon version kömpelyyttä kompensoi Hanna Tainin ja Jalmari Rinteen voimakas läsnäolo. Päähenkilöiden merkittävistä laulunumeroistakin puuttuu Vaalalla tarinalle välttämätön sykähdyttävyys. Toista oli Orkon version sävähdyttävä ”Elon raskaat mainingit” -kohokohta.Vaalalla lennokkaimmat laulunumerot tulevat muilta kuin romanttiselta parilta, esimerkkinä rengin sydämen pohjasta itseään haitarilla säestämä ”Näin minä katseen sinisen”. Vaalalla elokuvan innostavuus ja elämä onkin sen hyvissä sivuhenkilöissä nimenomaan kartanon työväen puolella. Pehtoorin vakuuttavimmaksi voitoksi tulee tarinan ajatukselle sopivasti se, että hän osaa luoda innostavan yhteishengen.

Vaalan luottokuvaajan Eino Heinon työtä on sanottu hänen latteimmakseen, ja yhdeksi syyksi on mainittu kuvaussäiden sateisuutta. En ole tässä niin kriittinen. Sateiset kuvat esimerkiksi heti alussa ovat mielenkiintoisia poikkeuksia studiokauden auringonpaistetta suosineessa kuvamaailmassa.

Vaalan Siltalan pehtoorin innottomuudesta huolimatta se on kokonaisuutena katsoen todiste Vaalan ylivoimaisuutena ohjaajana silloinkin, kun vertauskohtana on Orkon alkuperäinen suuri menestyselokuva.

Masterointi tekee oikeutta Eino Heinon hienostuneelle mustavalkokuvaukselle. Pikkulapsuksena heti alkuun on jäänyt mukaan alkumusiikin jälkeen kappale suojanauhaa.

Posted in Aulos Matti, Heino Eino, Karhi Maija, Kemppi Usko, Laine Eine, Orko Risto, Rihte Laila, Riuttu Leo, Sala Oiva, Vaala Valentin, Vartiainen Toini, Viljos Erkki | 4 Comments »

Kesäillan valssi

Perjantai, Toukokuu 21st, 2010

2010.05.14.-Kesaillan-valssi

KESÄILLAN VALSSI / I sommarkvällen. Suomi 1951. TY: Suomi-Filmi. TJ: Risto Orko. O: Hannu Leminen. Ohjaajan apulainen: Maunu Kurkvaara. KS: Hannu Leminen, Usko Kemppi. KU: Marius Raichi. LA: Ville Hänninen. PU: Bure Litonius. M: Oskar Merikanto, sov. Martti Similä. ”Kesäillan valssi”, ”Kevätlinnuille etelässä”, ”Kun päivä paistaa”, ”Idylli”, ”Miksi laulan”, ”Annina”, ”Kas oksa värähtää”, ”Merellä”, ”Onnelliset”, ”Romanssi oopperasta Pohjan neiti”, ”Laula tyttö”, ”Sampan balladi”, ”Kullan murunen”, ”Vallinkorvan laulu”, ”Oi muistatko vielä sen virren”. Ä: Harald Koivikko. LE: Armas Laurinen. N: Eeva-Kaarina Volanen (Annina Grahn), Leif Wager (Lauri Alanko), Salli Karuna (Wilhelmina Grahn), Uuno Laakso (senaattori Konrad Grahn), Aino Lohikoski (Linda, Laurin täti), Reino Valkama (pasunisti Panu Kallio), Toini Vartiainen (Else Nurmela), Ekke Hämäläinen (ltn. Carl-Erik Grahn), Sirkka Osmala (Lea Qvist), Heikki Savolainen (ltn. Lennart Hjelm), Martti Similä (kapellimestari), Rauha Puntti (Marjaana Haavisto). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 98 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (Suomi-Filmi) 21.5.2010

Hannu Lemisen Kesäillan valssi on Oskar Merikannon (1868-1924) lauluihin perustuva rakastettu romanttinen elokuva, pääosissa Eeva-Kaarina Volanen ja Leif Wager.  Muusikkojen elämäkertaelokuvat ovat olleet suosikkilaji niin kauan kuin äänielokuvia on tehty. Todellisuudessa elokuvien tapahtumat ovat olleet suurimmaksi osaksi keksittyjä, ja oli hyvä idea Lemiseltä ja Usko Kempiltä astua  askel reippaasti loppuun asti ja tehdä täysin mielikuvitukseen perustuva elokuva.Volanen ja Wager ovat sykähdyttävä nuoripari, ja Leminen sai paneutua rakastamaansa Merikannon aikakauteen, suomalaiseen belle époqueen.

Lemiselle elokuvan visuaalinen upeus oli sydämen asia. Huolella visualisoidun (kuvaus Marius Raichi, lavastus Ville Hänninen) elokuvan dvd-masterointi on valitettavan epätasaisena heittelehtivää, ja mukana on sekä loivia että jyrkkiä osuuksia, joissa esimerkiksi kasvonpiirteet ovat vaalentuneet tai tummentuneet. Suosituimpiin kuuluvasta suomalaisesta lauluelokuvasta olisi hienoa saada tekstitetty dvd-julkaisu, jolloin siinä toteutuisi ”laula mukana” -toiminto.

Posted in Hämäläinen Ekke, Hänninen Ville, Karuna Salli, Kemppi Usko, Koivikko Harald, Kurkvaara Maunu, Laakso Uuno, Laurinen Armas, Leminen Hannu, Litonius Bure, Lohikoski Aino, Merikanto Oskar, Orko Risto, Raichi Marius, Savolainen Heikki, Similä Martti, Valkama Reino, Vartiainen Toini, Volanen Eeva-Kaarina, Wager Leif | No Comments »