Archive for the ‘Kauppinen Toivo’ Category

Kukonlaulusta kukonlauluun

Perjantai, Lokakuu 22nd, 2010

2010.10.23.-Kukonlaulusta kukonlauluun

KUKONLAULUSTA KUKONLAULUUN / Men starkast är jorden. Suomi 1955. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Aarne Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Pentti Unho. LA: Aarre Koivisto. Ehostus: William Reunanen. Hiukset: Vivan Gustafsson. M: Harry Bergström. Ä: Kaarlo Nissilä. LE: Armas Vallasvuo. N: Anneli Sauli (Eliina Kivistö, karjakko), Åke Lindman (Eino Kustaala), Tyyne Haarla (Hanna Kustaala), Aku Korhonen (Aaretti Kivistö), Ilmi Parkkari (Laila), Emma Väänänen (Aliina Kivistö), Arvo Lehesmaa (Juho Vihtori Kustaala). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 70 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 22.10.2010

Kukonlaulusta kukonlauluun on SF-perustuotantoa, suomalainen Heimat-elokuva, joka kuvaa jo nostalgiseen sävyyn maaseudun elämää ja maaltamuuton turmiollisuutta aikana, jolloin ”suuri muutto” oli alkamaisillaan. Maaseudun elämää ei kuitenkaan ihannoida. Arvo Lehesmaa tekee ylidramaattisen tulkinnan julman ankarana isäntänä, joka saa Eino-poikansa (Åke Lindman) suuttumaan ja lähtemään Helsinkiin kaupunkilais-Lailan (Ilmi Parkkari) perään. Vaan ei tiedä Eino, että hänen entinen heilansa, karjakko Eliina (Anneli Sauli) odottaa hänelle lasta, ja Eliina on liian ylpeä kertoakseen. Lopulta kuitenkin maan kutsu on voimakkaampi, kuten elokuvan ruotsalainen nimi Men starkast är jorden paljastaa.

Näyttelijäsuorituksista Emma Väänäsen tulkitsema Eliinan hirviöäiti on vastinpari Arvo Lehesmaan hillittömyydelle. Sukupolvien suhteita ei elokuvassa kaunistella, pikemminkin karrikoidaan. Aku Korhonen edustaa Eliinan isänä inhimillisyyttä siinä missä Tyyne Haarla Einon äitinä.

Kirjailija Toivo Kauppinen, joka tunnettiin myös nimimerkillä Topias, ahkeroi käsikirjoittajana. Pentti Unhon kuvaus on luottotyötä, ja dvd-masterointi on kohdallaan.

Onnen-Pekka

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

ONNEN-PEKKA / Lycko-Per. Suomi 1948. TY: Suomen Filmiteollisuuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Felix Forsman. LA: Karl Fager. M: Heikki Aaltoila. LE: Armas Vallasvuo. N: Veli-Matti Kaitala (Pekka Antero Aalto, ”Onnen-Pekka”), Edvin Laine (eversti Kristian Björn), Ritva-Leena Åberg (Raija), Elsa Turakainen (Hedvig Björn). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 77 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Onnen-Pekka oli Edvin Laineen toinen lastenelokuva, pääosassa Veli-Matti Kaitala, joka oli esiintynyt myös elokuvassa Pikku-Matti maailmalla. Lisäksi Kaitala oli esiintynyt, aina köyhänä resupekkana, myös elokuvissa Nokea ja kultaa, Kirkastuva sävel ja Laitakaupungin laulu. Onnen-Pekassa Veli-Matti tuodaan kartanomiljööseen, mutta jälleen hänen esittämänsä henkilöhahmo on orpolapsi.

Alussa on herkullinen testamentinjakotilaisuus, jossa hapannaamaisten sukulaisten naamat venähtävät, kun edesmennyt tuomari säätää kartanonsa tuntemattomalle pikkupojalle. Eloisa on myös kohtaus, jossa eversti Björn (Edvin Laine) löytää Pekan mellastavan lapsilauman keskeltä.

Elokuva ei ole yhtä imelä kuin Pikku-Matti maailmalla, ja Veli-Matti Kaitalan osasuoritus on aidompi ja hillitympi. Sen sijaan elokuva on otteeltaan rutiinimainen. Laine, jonka pääammatti oli teatterissa, ohjasi sivutoimenaan vuonna 1948 kolme elokuvaa.

Tämäkin elokuva on niitä, jotka juonensa kaavamaisuuden tuolla puolen heijastavat sodanjälkeisten rikkinäisten perhetilanteiden todellisuutta sekä toisaalta lapsihahmon positiivisuuden kautta ilmentävät uskoa tulevaisuuteen. Onni löytyy ihannoidulta maaseudulta monien T.J. Särkän tuottamien elokuvien tapaan.

Ulkoisesti elokuva on laatutyötä. Kartanolavastuksen teki Karl Fager, suomalaisen elokuvalavastuksen isä jo Salaviinanpolttajissa (1907). Felix Forsmanin kuvaus on laadultaan hienostunutta. Dvd:n kuvamasterointi on kaunista.

Pikku-Matti maailmalla

Perjantai, Kesäkuu 12th, 2009

PIKKU-MATTI MAAILMALLA / Pikku-Matti i vida världen. Suomi 1947. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. KS: Toivo Kauppinen. KU: Felix Forsman, Sulo Tammilehto. M: Heikki Aaltoila. N: Veli-Matti Kaitala (Matti Kivinen), Ritva-Leena = Ritva Mirjami Åberg (Salme), Ansa Ikonen (Kerttu Kivinen), Joel Rinne (taiteilija Taneli Parma, ”Tenu-Taneli”), Siiri Angerkoski (Kerttu Kivinen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 82 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 12.6.2009 (SF-elokuvaklassikot 18)

Edvin Laine rakasti lastenelokuvien tekemistä, mutta suoranaista satuelokuvaa Prinsessa Ruususta lukuunottamatta tulos harvoin osui nappiin. Hänen kohtalokas heikkoutensa oli raskas ylitunteilu.

Pikku-Matti maailmalla -elokuvan tarinaa verrattiin tuoreeltaan raittiuskilpakirjoituksen aineeseen, ja elokuva olikin yksi niistä neljästä pitkästä kotimaisesta näytelmäelokuvasta, joita Alko rahoitti. Tuottaja T.J. Särkälle tyypillisessä hengessä siinä todetaan kaupungin turmelus ja maaseudun parantava voima.

Kun on todettu tarinan siirappisuus ja naiivius, voidaan pohtia, mitä pelastettavaa siinä voisi olla. Elokuva kuuluu sentimentaalisuudessaan ja epäaitoudessaankin niihin, jotka heijastivat sodanjälkeistä todellisuutta. Pikku-Matin (Veli-Matti Kaitala) isä on kuollut (sodassa?) ja äiti (Ansa Ikonen) on kadonnut (ryhtynyt kaupungissa prostituoiduksi). Melodraaman, Teuvo Tulion ja Frank Borzagen Kadun enkelin kuvioita tuo mieleen se, että äiti on ollut taiteilijan mallina taulussa Kadun nainen. Äiti on lähtenyt merille etsimään itseään, ja taiteilija (Joel Rinne) taas on tullut alkoholistiksi, ”Tenu-Taneliksi”, asunnottomien yömajana toimivaan entiseen pommisuojaan.

Pikku-Matti ei ole koskaan uskonut äitinsä kuolleen, ja etsiessään tätä suurkaupungista hän kohtaa sekä Tenu-Tanelin että juopon Olga-tädin (Siiri Angerkoski), jonka hoitama pikkutyttö Salme (Ritva Mirjami Åberg) on joutunut myös kadun kasvatiksi.

Imelyydessäänkin elokuva palauttaa mieleen sodanjälkeisiä surun, yksinäisyyden ja rikkinäisyyden olosuhteita. Elokuvassa on myös mieleenpainuvia vinjettejä kuten Tarmo Mannin junamatkalla esittämä ”Lännen lokari”.

Felix Forsmanin ja Sulo Tammilehdon kuvaus on ensiluokkaista, dvd-kuvamasterointi samoin. Sille, joka ei välitä kaavamaisen juonen seurailusta, elokuva tarjoaa runsaasti arvokasta ajan Helsinki-dokumentaatiota.