Archive for the ‘Kara Helena’ Category

Anja tule kotiin

Perjantai, Marraskuu 19th, 2010

2010.11.13.-Anja-tule-kotiin

ANJA TULE KOTIIN / Anja kom hem. Suomi 1944. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Toivo Särkkä – Gösta Stevensin ja Hampe Faustmanin kirjoittamasta ja Hampe Faustmanin ohjaamasta elokuvasta Sonja (Ruotsi 1943) – Herbert Greveniuksen näytelmästä Sonja (1927). KU: Armas Hirvonen. LA+LE: Hannu Leminen. Ehostus: Senja Soitso. Hiukset: Hellä Seteri. M: Tapio Ilomäki. Ä: Georg Brodén. N: Helena Kara (Anja Miettinen), Eino Kaipainen (Mauri Miettinen), Assi Nortia (Maiju Miettinen), Sasu Haapanen (Nikke Vuorento), Risto Veste (Pentti), Veikko Linna (Otto Samuelsson), Lauri Kyöstilä (Kalle Lehtonen), Ida Salmi (Berta Lehtonen). Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 69 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino (SF) 19.11.2010

Anja tule kotiin sai ensi-iltansa 17.11.1944. Taistelut Neuvostoliiton kanssa olivat päättyneet, mutta Lapin sota jatkui. Eskapistiselle viihteelle oli tarvetta, ja aiheita haettiin myös Ruotsista asti. Toivo Särkkä otti elokuvansa pohjaksi tunnetun ruotsalaisen teatterimiehen Herbert Greveniuksen esikoisnäytelmän vuodelta 1927. Miettisen työmiesperheeseen tulee vieras menneisyydestä, Nikke Vuorento (Sasu Haapanen), joka on ollut Maurin (Eino Kaipainen) hummauskaveri ennen naimisiin menoa. Pian selviää myös, että hän on ollut Anjan (Helena Kara) sutenööri aikana, jolloin Anja on ollut ilotyttönä Viipurissa. Salaisuudella kiristämällä etsintäkuulutettu Nikke pääsee lymyilemään Miettisten kotiin ja valikoi jo tähtäimeensä seuraavaksi uhriksi Maurin pikkusiskon Maijun (Assi Nortia toisessa elokuvaroolissaan). Elokuva on melko jonninjoutava mutta toki ammattilaistuotantoa. Lavastaja on Hannu Leminen, säveltäjä Tapio Ilomäki ja kuvaaja Armas Hirvonen. Kuvallisesti dvd on laadukas.

Sylvi (1944)

Perjantai, Heinäkuu 30th, 2010

2010.08.07.-Sylvi

SYLVI / Sylvi. Suomi 1944. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS: Toivo Särkkä – Minna Canthin näytelmästä (ruotsinkielinen, 1893). KU: Felix Forsman. LA: Karl Fager. PU: SF-Pukuneulomo. M: Nils-Eric Fougstedt. ”Kuljin mä kukkavainioilla” ja ”Koivua kaksi valkovartta” es. Leif Wager. Ä: Georg Brodén. LE: Armas Vallasvuo. N: Helena Kara (Sylvi Wahl), Leif Wager (ylioppilas Viktor Halling), Edvin Laine (asessori Aksel Wahl), Elsa Turakainen (Alma Halling), Aino Lohikoski (Mari, asessorin emännöitsijä), Laila Jokimo (Karin Löfberg), Siiri Angerkoski (rouva Hake, vanginvartija), Laila Rihte (Anni Vidgren), Sointu Kouvo (Ellen Grönqvist), Jalmari Rinne (tullinhoitaja Brun),Veikko Linna (metsänhoitaja Sandell), Uuno Montonen (lääkäri Tuneberg), Eero Kilpi (rovasti Grönberg), Onni Korhe (ltn. Idestam). Mustavalkoinen, 1,33:1, 88 min
Ei tekstityksiä
Finnkino (SF) 30.7.2010

Minna Canthin juhlavuoden kunniaksi Suomen Filmiteollisuus tuotti filmatisoinnit tämän kahdesta näytelmästä, Anna-Liisasta ja Sylvistä. Toivo Särkkä oli parhaimmillaan belle époque -aiheissa, ja sellainen tämäkin 1890-luvun Kuopioon sijoittuva tarina on. Sylviä verrattiin toiseen äskettäiseen epookkielokuvaan, Valkoisiin ruusuihin, jonka senkin pääosaa esitti Helena Kara ja kuvauksesta vastasi Felix Forsman.

Tarina kertoo orvosta 18-vuotiaasta Sylvistä (Helena Kara), jonka hänen keski-ikäinen holhoojansa Aksel Wahl (Edvin Laine) taivuttelee vaimokseen, vaikka Sylvi ei ole vielä valmis tekemään sellaisista päätöksiä. Ystävyys ylioppilas Viktor Hallingin (Leif Wager) kanssa johtaa tragediaan, jota ei elokuvassa ole vesitetty. Särkän näytelmään tekemät elokuvalliset laajennukset ovat niin luontevia, etteivät kriitikot huomanneet saumakohtia. Myös ulkoiset ja kuvaukselliset puitteet ovat kunnossa. Nuorten rakastavaisten esittäjät eivät vain ole niin vakuuttavia kuin pitäisi, ja Laineen roolisuoritus saa sellaisen painavuuden, että se horjuttaa tarinan balanssia. Varsinkin Wagerin ote pettää loppukiihdytyksessä, kun taas Karasta löytyy siihen tarvittavaa hurjuutta ja vimmaa.

Sylvi on kauniisti dvd-masteroitu, mutta katselukappaleessani kuva tökkii hakuvalikon toisessa luvussa.

Vain Sinulle

Perjantai, Lokakuu 9th, 2009

2009.10.12.-Vain-sinulle

VAIN SINULLE / För Dig allena. Suomi 1945. TY: Suomen Filmiteollisuus. TJ: T.J. Särkkä. O+KS+LA+LE: Hannu Leminen. KU: Felix Forsman. M: Nils-Eric Fougstedt. Ä: Kurt Vilja. N: Helena Kara (Elina Takala), Olavi Reimas (lääkäri Matti Riisla), Tapio Rautavaara (metsänhoitaja Lauri Kulovaara), Siiri Angerkoski (Mimmi), Elsa Rantalainen (Maria Westerlund), Aino Lohikoski (Riitta Takala), Kalle Viherpuu (Nestor Takala), Thure Bahne (Heittonen, Kustannusosakeyhtiö Oksan johtaja). Mustavalkoinen, 1,33:1, DD mono, 80 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 9.10.2009

Ohjaaja Hannu Lemisellä ja hänen näyttelijätärvaimollaan Helena Karalla oli kova vauhti päällä 1940-luvulla. Heidän ensimmäinen sodan jälkeen valmistunut elokuvansa Vain Sinulle on heidän tulkintansa aihemaailmasta, joka tuo mieleen aluksi Pygmalionin (My Fair Ladyn) ja sitten Juurakon Huldan. Maalaistalon tyttö Elina (Helena Kara saa puhua alussa Varsinais-Suomen murretta!) haluaa oppia ja sivistyä, pääsee Yhteiskunnalliseen Korkeakouluuun ja saa päiväkirjansa julkaistuksi kirjana nimeltä Vain Sinulle. Mutta Elina on sairastunut tuberkuloosiin, joka oli tuohon aikaan vaarallinen kuolemantauti. Ohjaus on sujuvaa, mutta tarina on enemmän sujuvan viihteellinen kuin aidosti kouraiseva. Tapio Rautavaara saa tässä elokuvassa vakuuttavan debyyttiroolinsa metsänhoitajana, traagisen romanssin ensirakastajana.

Tapahtui kaukana

Perjantai, Maaliskuu 13th, 2009

20090415-tapahtui-kaukana.jpg

TAPAHTUI KAUKANA (Kärlek bortom polcirkeln). Suomi 1950. TY: Suomen Filmiteollisuus. T: T.J. Särkkä. O: Edvin Laine. Talviset ulkokuvat: Topo Leistelä. N: Helena Kara, Joel Rinne, Kullervo Kalske, Aku Korhonen, Helge Ranin. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 78 min
Ei tekstityksiä.
Finnkino 13.3.2009

Edvin Laineella oli elokuvaohjaajana joskus niin kova vauhti päällä, ettei hän ehtinyt ohjata elokuviaan kokonaan itse. Lappiin sijoittuvassa romanttisessa komediassa Tapahtui kaukana ulkokuvat ohjasikin Topo Leistelä. Pohjana oli Valentinin suosikkinäytelmä, josta käsikirjoituksen laati Topias; näyttelijät lisäilivät joitakin sanoja alkuperäisnäytelmästä.

Johtaja Lehtinen (Helge Ranin) saapuu Enontekiöön tyttärensä Mairen (Helena Kara) ja uuden naisystävänsä Kertun kanssa. Kun ilmapiiri on tulehtunut, Maire lähtee yksin hiihtämään, loukkaantuu ja pelastetaan joviaalin Sotka-Jussin (Aku Korhonen) mökkiin. Asukkaina on kaksi tutkimusinsinööriä, Antti (Joel Rinne) ja Eero (Kullervo Kalske). Näistä edellinen on iloinen naisrauhasta, jälkimmäinen kärvistelee puutteessa. Eero tietenkin ilahtuu, kun ilmenee, että pelastettu uhri on nainen, ja muutkin miehet saavat kollektiivisen ritarillisuuden puuskan. Ja sitten käy ilmi, että johtaja Lehtisen uusi naisystävä Kerttu onkin Eeron ex.

Elokuvan avuihin kuuluvat lumikiteen muotoon perustuvat alkutekstit, nokkelat dialogit, näyttelijöiden hyvä yhteispeli ja ajoitus ja romanttisen Lapin hyväntuulisen parodinen kuvaus.

Toisin kuin aikalaisarvostelijat olen sitä mieltä, että Korhonen ylinäyttelee, ehkä T.J. Särkän ja Laineen kannustamana, mutta Sotka-Jussin mökin kohtauksissa on mukavaa esi-rillumarei-henkeä. Tässä elokuvassa Korhonen muistuttaa Tähtien sodan Yodaa.

Laineen huumorintaju pysyy yleensä hyvällä aaltopituudella, mutta kolminkertainen unijakso, jossa miehet uneksivat pelastetusta Mairesta, on tyylirikko, kuten Laineen ekspressionistiset yritykset yleensä. Hauska on kohtaus, jossa Helena Kara parodioi Pohjolan lemmenkipeitä miehiä. Samoin kohtaus, jossa Sotka-Jussi tajuaa pelastetun olevan nainen.

Puck

Perjantai, Joulukuu 5th, 2008

20090201-puck.jpg
Puck. Suomi 1942. O: Hannu Leminen. N: Helena Kara, Tauno Palo, Elsa Rantalainen, Aino Lohikoski, Helvi Kaario, Thure Bahne, Ester Toivonen, Hugo Hytönen, Sirkka Sipilä, Leif Wager, Mirjami Kuosmanen, Yrjö Tuominen. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 92 min. Ei tekstityksiä. Finnkino, erillisjulkaisu 16.6.2006, SF-elokuvaklassikot -boksissa 2 20.10.2006, Tauno Palo -kokoelma 4 -boksissa 5.12.2008.

Hannu Leminen sai ohjattavakseen kaksi suosikkinäyttelijäänsä elokuvassa Puck. Helena Kara esitti Liisa Pesosta, jonka ”elämässä on ollut aika, jonka haluan unohtaa”. Tauno Palo näyttelee hajamielistä pianistia, joka johdattaa Liisa boheemin maalarin (Elsa Rantalainen) kotiapulaiseksi. ”Koeta aina auttaa sitä, joka apua tarvitsee”, kuuluu tarinan mottoihin. Taustaviitteisiin kuuluu Shakespearen Kesäyön unelma, jonka hahmoihin kuuluvalta Puckilta Liisa saa lempinimen. Leif Wager nähdään ensimmäisessä oikeassa elokuvaroolissaan. Elokuva kieppuu vanhanaikaisen melodraaman vyöhykkeillä, mutta ottaa sellaiseen toisaalta välimatkaa. Hyväosaisuuden ja osattomuuden ero tulee selväksi, mutta ihmistä arvioidaan lopulta sillä mitä hän ytimeltään on. Dvd-masteroinnissa tulee hyvin esiin Felix Forsmanin kaunis kuvaustyö.

Valkoiset ruusut

Perjantai, Joulukuu 5th, 2008

20090203-valkoiset-ruusu.jpg

Vita rosor. Suomi 1943. T: Suomen Filmiteollisuus / T.J. Särkkä. O: Hannu Leminen. N: Helena Kara, Tauno Palo, Aku Korhonen, Aino Lohikoski, Ture Ara. Mustavalkoinen, 1,33:1, mono, 102 min. Suomalaiset tekstit, svenska texter. Finnkino, erillisjulkaisu 24.9.2004, SF-elokuvaklassikot 2 -boksissa 20.10.2006, Tauno Palo -kokoelma 5 -boksissa 5.12.2008.

Max Ophulsin Kirje tuntemattomalta naiselta on elokuvan historian kansainvälisiä klassikoita. Mutta viisi vuotta aikaisemmin Suomessa valmistui samaan Stefan Zweigin novelliin perustuva Valkoiset ruusut, jossa ohjaaja Hannu Leminen ja käsikirjoittajakumppani Ilmari Unho olivat yhtä hienolla oivalluksella toteuttaneet merkillisen kiehtovan tarinan. Se kertoo naisen yksipuolisesta rakkaudesta kirjailijaan, joka ei koskaan muista naista. Ja se kertoo ikuisen rakkauden unelmia punovasta kirjailijasta, joka todellisuudessa on kukasta kukkaan lentelevä perhonen. Helena Kara kuvasi koskettavasti kehityksen hämmentyneestä koulutytöstä kukkaan puhkeavaksi naiseksi, kokeneeksi kurtisaaniksi ja köyhäksi laitakaupungin yksinhuoltajaksi. Tauno Palo on miespääroolissa samanoloinen mutta parempi kuin Louis Jourdan kuuluisassa jenkkiversiossa. Kuvaustyö oli upeaa (Felix Forsman), samoin lavastus (Leminen itse), ja taiteilijoille oikeutta ja kunniaa tehden dvd on kauniisti masteroitu.

Finnkinon kotimaisia (kesä-syyskuu 2007)

Perjantai, Syyskuu 21st, 2007

20090414-vihaan-sinua-rakas.jpg20090808-muhoksen-mimmi.jpg

Finnkinon Suomi-saaga jatkuu

SUURIN VOITTO, Suomi 1944, SF, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Eino Kaipainen, Sylvi Palo, 1:1,33 mv, DD mono, 84 min, Finnkino 6.7.2007

VIHAAN SINUA – RAKAS, Suomi 1951, SF, ohjaus Edvin Laine, pääosissa Ansa Ikonen, Edvin Laine, 1:1,33, DD mono, 73 min, Finnkino 15.6.2007

MUHOKSEN MIMMI, Suomi 1952, SF, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Tuija Halonen, Matti Oravisto, 1:1,33, DD mono, 74 min, Finnkino 15.6.2007

MATKALLA SEIKKAILUUN, Suomi 1945, Fenno, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Aku Korhonen, Sirkka Sipilä, 1:1,33 mv, DD mono, 97 min, Finnkino 24.8.2007

KEITTIÖKAVALJEERIT, Suomi 1948, Fenno, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Sirkka Sipilä, Esko Vettenranta, 1:1,33 mv, DD mono, 98 min, Finnkino 6.7.2007

SOITA MINULLE, HELENA!, Suomi 1948, Fenno, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Rauli Tuomi, Erkki Viljos, 1:1,33 mv, DD mono, 86 min, Finnkino 6.7.2007

SF ELOKUVAKLASSIKOT 6 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
AVIOLIITTOYHTIÖ, Suomi 1942, SF, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Birgit Kronström, Tauno Palo
NAINEN ON VALTTIA, Suomi 1944, SF, ohjaus Ansa Ikonen, pääosissa Ansa Ikonen, Aku Korhonen, 1:1,33 mv, DD mono, 99 min
ISÄN VANHA JA UUSI, Suomi 1955, SF, ohjaus Matti Kassila, pääosissa Ansa Ikonen, Tauno Palo, 1:1,33, DD mono, 94 min
RAKAS LURJUS, Suomi 1955, SF, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Ansa Ikonen, Edvin Laine, Joel Rinne, 1:1,33, DD mono, 98 min

SF-ELOKUVAKLASSIKOT 7 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
ROVANIEMEN MARKKINOILLA, Suomi 1951, SF, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Esa Pakarinen, Reino Helismaa, Jorma Ikävalko 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 79 min
LENTÄVÄ KALAKUKKO, Suomi 1953, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Esa Pakarinen, Mai-Brit Heljo 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 66 min
HEI, RILLUMAREI!, Suomi 1953, SF, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa Esa Pakarinen, Sirkka-Liisa Wilén 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 79 min
RANTASALMEN SULTTAANI, Suomi 1955, SF, ohjaus Eddie Stenberg, pääosissa Assi Nortia, Esa Pakarinen, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 74 min

SF-ELOKUVAKLASSIKOT 8 (4-dvd), Finnkino 21.9.2007
SF-PARAATI, Suomi 1940, SF, ohjaus Yrjö Norta, pääosissa Ansa Ikonen, Tauno Palo, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 86 min
KAUNIS VEERA ELI BALLADI SAIMAALTA, Suomi 1950, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Assi Nortia, Ralf Labbart, Hannes Häyrinen, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 78 min
ON LAUTALLA PIENOINEN KAHVILA, Suomi 1952, SF, ohjaus Thure Bahne, pääosissa Tuija Halonen, Siiri Angerkoski, William Markus, 1:1,33 mv, DD mono, suom./ruots. tekstit, 84 min
KIPPARIKVARTETTI, Suomi 1952, SF, ohjaus Ville Salminen, pääosissa Olavi Virta, Kauko Käyhkö, Auvo Nuotio, Teijo Joutsela, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 78 min

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 5 (4-dvd), Finnkino 15.6.2007
LENTÄVÄT LUUPÄÄT, Suomi 1984, ohjaus Spede Pasanen, pääosissa Spede Pasanen, Simo Salminen, Vesa-Matti Loiri, Riitta Väisänen, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 85 min
HEI KLIFFAA HEI, Suomi 1985, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Kari Franck, Hannele Lauri, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 96 min
LIIAN ISO KEIKKA, Suomi 1986, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Ritva Valkama, Pentti Siimes, Hannele Lauri, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 103 min
PIKKUPOJAT, Suomi 1986, ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Simo Salminen, Spede Pasanen, Hannele Lauri, Riitta Väisänen, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 84 min

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 6 (3-dvd), Finnkino 15.6.2007
FAKTA HOMMA, Suomi 1987, ohjaus Jukka Virtanen, pääosissa Riitta Havukainen, Eija Vilpas, Taneli Mäkelä, Lasse Karkjärvi, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 93 min
”ONKS VILJOO NÄKYNY?”, Suomi 1988, ohjaus Hannu Seikkula, pääosissa Heikki Kinnunen, Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, Kristiina Elstelä, 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, 80 min
RAMPE & NAUKKIS – KAIKKIEN AIKOJEN SUPERPARI, Suomi 1990, ohjaus Hannu Seikkula, pääosissa Pirkka-Pekka Petelius, Aake Kalliala, 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, 87 min

RAUNI MOLLBERG -ELOKUVAT 2 (3-dvd), Finnkino 24.8.2007
TUNTEMATON SOTILAS, Suomi 1985, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Risto Tuorila, Pirkka-Pekka Petelius, 1:1,66, stereo, suom./ruots. tekstit, 200 min
YSTÄVÄT, TOVERIT, Suomi 1990, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Stina Ekblad, Mikk Mikiver, liitedokumentti: Untamo Eerola: Molle – ohjaajan muotokuva (1991, 76 min), 1:1,66, DD mono, suom./ruots. tekstit, pääkuva 126 min
PARATIISIN LAPSET, Suomi 1994, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Tatjana Vasileva, Helge Herala, liitedokumentti Molle ja Tatjana (1994, 29 min), 1:1,33, DD mono, suom./ruots. tekstit, pääkuva 100 min

Finnkinon eeppisessä suomalaisen elokuvan hankkeessa on ilmestynyt dvd-ensijulkaisuina kolme SF:n eli Suomen Filmiteollisuuden ja kolme Fenno-Filmin elokuvaa. SF-julkaisuista Suurin voitto (1944) on Hannu Lemisen ohjaama, pohjoisen Suomen tukkimaille sijoittuva lääkärimelodraama, jossa Eino Kaipainen tekee kaikkensa kulkutaudin pysäyttämiseksi rinnallaan innoittava hoitajatar (Helena Kara) ja loppuun palanut vaimo (Sylvi Palo). Vihaan sinua – rakas (1951) on Edvin Laineen ohjaama avioliittokomedia, jossa puolisot tahoillaan, esittäjinään Ansa Ikonen ja Edvin, retkahtavat salarakkaisiin. Musiikkikomedia Muhoksen Mimmi (1952) kuuluu SF:n tukkilais-rillumarei-linjalle, jossa Savotan Sannina ensimmäisen pääroolinsa saanut Tuija Halonen on nyt johdonmukaisesti nimiroolin esittäjä Muhoksen Mimmi. Hölmöilyn kirjoitti iskelmänsä pohjalta Reino Helismaa ja hyvät laulut laati Toivo Kärki.

Harvinaisempaa tarjontaa ovat Fenno-dvd:t. Yrjö Nortan ohjaamat Matkalla seikkailuun (1945) ja Keittiökavaljeerit (1948) ovat kevyintä sarjaa, vaikka molemmat kuvasi Esko Töyri ja musiikin laati kumpaankin Tapio Ilomäki. Elokuvien harvinaisuutta osoittaa, että jälkimmäistä ei ole milloinkaan nähty televisiossa, vaikka sen kiinnostavana piirteenä loppukohtaukset nähdään keksijän itse rakentaman television ruudussa, siis 1940-luvun Suomessa. Edellinen on nähty televisiossa viimeksi vuonna 1959. Nämä elokuvat kuuluvat lähinnä vakaumuksellisimmille Suomi-elokuvan harrastajille. Kolmas Fenno-dvd, Soita minulle, Helena! (1948), on vuoden tärkeimpiä vanhan suomalaisen elokuvan julkaisuja, Hannu Lemisen sydämellinen nuoren naisen (Helena Kara) kehityskertomus, jossa tämä joutuu kohtaamaan aviomiehen (Rauli Tuomi) kuolemansairauden ja hirviöanopin (Elsa Rantalainen) pohjattoman vihan tiellä suvun tulevaksi matriarkaksi, kuten jatko-osista tiedämme. Elokuvan negatiivit paloivat vuonna 1959, ja sitä on sen jälkeen ollut vaikea nähdä. Elokuva kannattaa katsoa ennakkoluulottomasti ja keskittyneesti nenäliinapaketti vieressä.

Finnkino julkaisee suomalaisia elokuvia sekä erillisinä levyinä että mielenkiintoisesti koottuina bokseina. SF-elokuvaklassikot 6 keskittyy komediaan. Avioliittoyhtiö (1942) oli Hannu Lemisen varhainen ohjaustyö, jossa hän alkoi löytää tyyliään Birgit Kronströmin ja Tauno Palon yhteispelin ja varsinkin Georg Malmsténin musiikin innoittamana. Nainen on valttia (1944) kuului liukuhihnaosastoon, erikoispiirteenään Ansa Ikonen ainoassa ohjaustehtävässään, vasta Suomen toisena naisohjaajana. Elettiin sota-aikaa, kansa janosi viihdettä, ja sitä tarjosivat Ikonen, Aku Korhonen, Uuno Laakso ja Unto Salminen. Ikonen ohjasi Mika Waltarin ohuen tarinan sujuvasti, mutta samankaltaisesta Waltari-aiheesta syntyi 10 vuotta myöhemmin parempi elokuva Rakas lurjus (1955), pääosassa siinäkin Ikonen, jonka on naamioiduttava mieheksi saadakseen vuokrahuoneen naisia vihaavien Edvin Laineen ja Joel Rinteen luota. Jotakin kummaa ilmassa väreilee niin, että Edvin joutuu kysymään itseltään: ”olenko minä hau hau?”. Isän vanha ja uusi (1955) oli Tauno Palon ja Ansa Ikosen viimeisiä yhteisiä elokuvia. Tässä Tauno Palo on vaihtanut nuorempaan (Hillevi Lagerstam) mutta alkaakin kaivata takaisin rauhallisempaan elämään…

SF-elokuvaklassikot 7 on rillumarei-rautaisannos. Rovaniemen markkinoilla (1951) on ensimmäinen rillumarei-elokuva. Esa Pakarinen on Severi Suhonen, ja hänen kavereitaan esittävät Reino Helismaa ja Jorma Ikävalko. Tarina jatkuu elokuvassa Hei, rillumarei! (1953), jossa kaverukset saapuvat Helsinkiin taskut täynnä rahaa ja haistattavat pitkät pääkaupungin kulttuurille, joka todistetaan huijaukseksi. Lentävässä kalakukossa (1953) Pakarinen otti rautatie-etsivän roolihahmon, ja junamatkan kuvauksena teos on legenda sarjassaan. Rantasalmen sulttaanissa (1955) rillumarei laajenee globaaliksi ilmiöksi, kun Pakarinen kavereineen saapuu Marokkoon perintöä etsimään, ja Rantasalmen setä löydetään sulttaanina täysin varustettuine haaremeineen. Elokuvissa on vetäviä lauluja ja hahmoja, mutta ne on toteutettu läpihuutojuttuina.

SF-elokuvaklassikot 8 on musikaalipakkaus johtolankoina säveltäjä Harry Bergström, Kipparikvartetti ja tukkilaisromantiikka Saimaan malliin. SF-paraati (1940) on Suomi-musikaalin suosikkeja kautta aikojen. Georg Malmsténin ”Nuoruuden sävel” soi tunnuksena, ja ”Pot, pot, pot, potkut sain” on tämän päivän Suomessa erityisen ajankohtainen. Ansa ja Tauno ovat parhaassa vireessään, sivurooleissa ovat vääjäämättömät Aku Korhonen ja Siiri Angerkoski, ”Helsingin kattojen yllä” -visio tuo teokseen dokumentaarista kiehtovuutta, ja dvd on vedetty kauniista masterista. Kaunis Veera (1950) alkaa sykähdyttävänä suomalaisena musiikkikomediana Tatu Pekkarisen aiheesta, tapahtuma-aika on 1900-luvun alku, nimiroolissa lahjakas ja sävähdyttävä Assi Nortia. Tämä on se elokuva, johon Bergström kokosi Kipparikvartetin, aluksi taustalaulajiksi. Elokuva on hauska ja lennokas, kunnes Elsa Turakaisen karmiva ylinäytteleminen tuo riitasoinnun. Toinen saimaalaiskomedia On lautalla pienoinen kahvila (1952) syntyi Kauniin Veeran menestyksen innoittamana, jälleen Tatu Pekkaris-musikaalina, ja Kipparikvartetti kajauttelee jälleen taustalauluja Bergströmin johdolla. Kauniissa Veerassa debytoinut Tuija Halonen sai pääroolin Savotan Sannina, ja Siiri Angerkoski oli Marleena. Kipparikvartetissa (1952) Olavi Virta, Kauko Käyhkö, Auvo Nuotio ja Teijo Joutsela ovat vihdoinkin laulajanelikkona kameran edessä, ja tarinassa kerrotaan kvartetin fiktiivinen ”synty”.

Rillumarei- ja Kipparikvartetti-boksit ovat hyviä valintoja suomalaisen populaarimusiikin ystäville, varsinkin mukana laulamista harrastaville, sillä laulujen sanatkin on tekstitetty.

Spede-tuotannon parhaat 5 -boksi sisältää elokuvat Lentävät luupäät (1984), Hei kliffaa hei (1985), Liian iso keikka (1986) ja Pikkupojat (1986), ja Spede-tuotannon parhaat 6 -boksi elokuvat Fakta homma (1987), ”Onks Viljoo näkyny?” (1988) ja Rampe & Naukkis (1990). Elokuvat ovat syntyneet seitsemän vuoden aikana, ja bokseihin on koottu tuon jakson suomalaisen komedian ykköskaartia tarinoissa, jotka ponnistavat usein television suosikkihahmoista ja kimmokkeista. Tuotantovauhti oli vain yleensä liian kova, eikä komedialle annettu tarpeeksi hengitysilmaa eikä liikkumatilaa.

Rauni Mollberg -elokuvat 2 -boksi sisältää ohjaajan viimeisimmät teokset. Tuntemattomassa sotilaassa (1985) Väinö Linna oli vielä itse mukana päivittämässä tarinaansa uuden sukupolven tulkittavaksi. Ystävät, toverit (1990) on raadollinen kuvaus Petsamon kaivosmaailmasta 1930-luvulta toisen maailmansodan aikaan, kun kaikki on myytävänä. Paratiisin lapset (1994) on makaaberi satiiri venäläisestä saalistajanaisesta kylpyläparatiisin rakentajana.

Finnkinon Suomi-julkaisujen tekninen taso on vaihteleva. SF-paraatin visuaalisesta loistosta se yltää huonoimpien Spede-julkaisujen vaatimattomaan laatuun. Joskus on kyse lähtömateriaalin puutteellisuudesta: Spede-elokuvat eivät olleet aina alun perinkään teknisesti hyviä. Mutta miksi dvd on vedetty kuluneesta, käytetystä kopiosta silloinkin, kun elokuvasta on olemassa hyvä originaali ja pelaste?

Finnkinon kotimaisia julkaisuja

Perjantai, Maaliskuu 16th, 2007

20090416-runoilija-ja-muusa.jpg20090416-ulvova-myllari.jpg

Kotimainen suurhanke

ONNI PYÖRII, Suomi 1942, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Regina Linnanheimo, Hanna Taini, Tauno Palo, 1:1,33, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
TUOMARI MARTTA, Suomi 1943, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Uuno Laakso, 1:1,33, mono, 89 min – Finnkino 26.1.2007
EN OLE KREIVITÄR, Suomi 1945, ohjaus Hannu Leminen, pääosissa Helena Kara, Olavi Reimas, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
LÄNNEN LOKARIN VELI, Suomi 1952, ohjaus Jorma Nortimo, pääosissa Esa Pakarinen, Henry Theel, Elsa Turakainen, 1:1,33, mono, 77 min – Finnkino 16.2.2007
KIINNI ON JA PYSYY, Suomi 1955, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi, Liisa Taxell, 1:1,33, mono, 79 min – Finnkino 16.2.2007

RUNOILIJA JA MUUSA, Suomi 1978, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Esko Salminen, Katja Salminen, Elina Salo, 1:1,85, mono, 100 min – Finnkino 26.1.2007
ULVOVA MYLLÄRI, Suomi 1982, ohjaus Jaakko Pakkasvirta, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Eija Ahvo, 1:1,85, mono, 95 min – Finnkino 26.1.2007

TEUVO TULIO -SARJA OSAT 10-12 (erillisiä levyjä)
MUSTASUKKAISUUS ja KVINNORNA PÅ FORSGÅRDEN, Suomi 1953, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Eero Paganus, Assi Raine, 1:1,33, mono, 90 min
OLET MENNYT MINUN VEREENI ja DET GICK MIG I BLODET, Suomi 1956, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Regina Linnanheimo, Åke Lindman, Ami Runnas, 1:1,33, mono, 98 min
SENSUELA, Suomi 1972, ohjaus Teuvo Tulio, pääosissa Marianne Mardi, Mauritz Åkerman, 1:1,33, mono, lisäaineistona elokuvan TAISTELU HEIKKILÄN TALOSTA (1936) alun ja lopun testirulla, 105 min Finnkino 16.3.2007

RAUNI MOLLBERGIN ELOKUVAT 1 (kolmen levyn boksi)
MAA ON SYNTINEN LAULU, Suomi 1973, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Maritta Viitamäki, Pauli Jauhojärvi, Aimo Saukko, 1:1,33, mono, mukana Untamo Eerolan 76-minuuttinen Molle-dokumentti (1991), pääkuva 103 min
AIKA HYVÄ IHMISEKSI, Suomi 1977, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa suuri näyttelijäkaarti: Raili Veivo, Olavi Ahonen, 1:1,33, mono, 126 min
MILKA, Suomi 1980, ohjaus Rauni Mollberg, pääosissa Irma Huntus, Leena Suomu, Matti Turunen, 1:1,33, mono, 105 min Finnkino 26.1.2007

SF ELOKUVAKLASSIKOT 3 (neljän levyn boksi)
Pääosissa Esa Pakarinen, Masa Niemi ja Siiri Angerkoski, käsikirjoitus Reino Helismaa ja musiikki Toivo Kärki, 1:1,33, mono
PEKKA PUUPÄÄ, Suomi 1953, ohjaus Ville Salminen, pääosissa myös Tuija Halonen, Tapio Rautavaara, 71 min
PEKKA PUUPÄÄ KESÄLAITUMILLA, Suomi 1953, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Olavi Virta, Ruth Johansson, 90 min
PEKKA JA PÄTKÄ LUMIMIEHEN JÄLJILLÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Anneli Sauli, Tuija Halonen, Olavi Virta, Åke Lindman, 85 min
PEKKA JA PÄTKÄ PUISTOTÄTEINÄ, Suomi 1954, ohjaus Armand Lohikoski, pääosissa myös Eila Peitsalo, Olavi Virta, 61 min Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 3 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 7-9 Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO TURHAPURO MENETTÄÄ MUISTINSA, Suomi 1982, 82 min
UUNO TURHAPURON MUISTI PALAILEE PÄTKITTÄIN, Suomi 1983, 86 min
UUNO TURHAPURO ARMEIJAN LEIVISSÄ, Suomi 1984, 102 min
Finnkino 16.2.2007

UUNO-ILMIÖ 4 (kolmen levyn boksi) – Uuno-saagan osat 10-12
Ohjaus Ere Kokkonen, pääosissa Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Pertti Pasanen, musiikki Jaakko Salo, lisäaineistona: Ere Kokkonen: Tarinoita Turhapurosta
UUNO EPSANJASSA, Suomi 1985, 99 min
UUNO TURHAPURO MUUTTAA MAALLE, Suomi 1986, 101 min
UUNO TURHAPURO KAKSOISAGENTTI, Suomi 1987, 89 min
Finnkino 16.2.2007

Suomalaisen elokuvan dvd-tarjontaa ylläpitää ennen muuta Finnkino määrätietoisella julkaisutoiminnallaan. Suurimpia hittejä tarjotaan sekä erillisinä levyinä että koottuina bokseina, myös harvinaisuuksia tuodaan julki, ja jatkuvasti on saatavilla taiteellisesti merkittävimpiä teoksia sikäli kuin oikeuksia on saatavilla.

Finnkinon kotimaisen dvd-ohjelmiston runkona ovat Suomen Filmiteollisuuden eli T.J. Särkän tuotantoyhtiön elokuvat. Ensijulkaisuna on nyt ilmestynyt Särkän itsensä ohjaama sota-ajan viihde-elokuva Onni pyörii (1942), jonka käsikirjoituksen laati Mika Waltari ja jossa Tauno Palon tulkitsema rempseä Kauko kohtaa konnia ja kaunottaria ”Väliaikaisen” tahdissa. Hannu Leminen alkoi näyttää taitojaan ohjaajana Ilmari Turjan kirjoittamassa Martti Larnin aiheeseen perustuvassa elokuvassa Tuomari Martta (1943). Helena Kara joutuu siinä tekemään valinnan äitiyden ja tuomarin kutsumuksen välillä. Lemisen ohjaama En ole kreivitär (1945) edustaa kevyintä viihdeosastoa, jonka hölynpölyä voi ymmärtää lähinnä sodanjälkeisen eskapismin tarpeen näkökannalta. Lännen lokarin veli (1952) onkin jo täyttä rillumareita, Esa Pakarinen pääosassa, Reino Helismaa käsikirjoittajana ja Toivo Kärki säveltäjänä. Pekka ja Pätkä -yhteyksistä tahtoo joskus erilaisen nimensä vuoksi unohtua sarjan viides elokuva Kiinni on ja pysyy (1955). Kaverukset toheloivat siinä keksijöinä, joiden hankkeisiin kuuluu mm. robotti. Näiden elokuvien masterointi on hyvää, En ole kreivittäressä suorastaan upeaa. Takakansiteksteissä on lennokasta otetta.

Jaakko Pakkasvirta on ohjaajana tarttunut kunnianhimoisiin aiheisiin. Runoilijassa ja muusassa (1978) Eino Leinon ja L. Onervan suurta tarinaa tulkitsivat eturivin näyttelijät Esko Salminen ja Elina Salo, ja elokuva on edelleen katsomisen arvoinen monien muidenkin hienojen näyttelijöidensä ansiosta. Valitettavasti dvd on vedetty kuluneesta, väriään menettäneestä lähtömateriaalista. Ulvova mylläri (1982) oli valkokankaan ensimmäisiä Arto Paasilinna -filmatisointeja. Vesa-Matti Loiri esittää kylähullua mylläriä, joka rakastuu maatalousneuvoja Sanelmaan (Eija Ahvo). Esa Vuorisen kauniisti kuvaama elokuva on valitettavasti masteroitu kuluneesta esityskopiosta.

Olen jäävi arvostelemaan Teuvo Tulio -dvd:itä, koska työskentelen Suomen elokuva-arkistossa, jossa ne on Olavi Similän johdolla toimitettu Finnkinon julkaistaviksi. Todettakoon vain, että sarja tuli päätökseen maaliskuussa 2007 valmistuneilla kolmella levyllä. Mustasukkaisuus ja sen ruotsinkielinen versio Kvinnorna på Forsgården (1953) kietovat Tulion aikaisempien elokuvien pakkomielteitä uudeksi hulluksi pyörteeksi. Olet mennyt vereeni ja sen ruotsinkielisen version Det gick mig i blodet jälkeenjäänyt materiaali (1956) sisältävät Regina Linnanheimon viimeisen, järkyttävän roolityön rappioalkoholistina. Sensuela (1972) on ohjaajan uran räikeä, tolkuton ja hurjuudellaan kuitenkin vaikuttava päätös, joka päättyy kuvaan rististä Lapin tunturilla. Levyllä on mukana syksyllä 2006 löydetty testirulla Tulion kadonneen esikoiselokuvan Taistelu Heikkilän talosta (1936) alku- ja loppukohtauksista. Martti-Tapio Kuuskoski, Sakari Toiviainen ja Markku Varjola ovat elokuvien esittelijöinä, mutta merkittävimmässä lisäaineistossa Sensuela-levyllä elokuva-arkiston Lauri Tykkyläinen ja Tuija Söderman kertovat, miten täpärällä oli Tulion elokuvien pelastaminen ylipäätään. Siihen nähden, että Tulion elokuvien originaalit ovat suureksi osaksi tuhoutuneet, huonossa kunnossa tai alkujaankin kirjavalaatuisia, dvd:t näyttävät yllättävän hyviltä. Se ei ole lähtömateriaalien ansiota.

Finnkinon uudelleenjulkaisuista Rauni Mollbergin elokuvat 1 -boksi sisältää elokuvat Maa on syntinen laulu (1973), Aika hyvä ihmiseksi (1977) ja Milka (1980). Mollbergin elokuville on ollut tyypillistä väkevä kuvaus (Kari Sohlberg, Esa Vuorinen, Markku Lehmuskallio), mutta dvd-masterointi ei ole aivan priimaa. Kiitoksen ansaitsee Untamo Eerolan pitkän Molle-dokumentin (1991) ottaminen lisäaineistoksi.

SF-elokuvaklassikot 3 -boksissa on neljä ensimmäistä Pekka ja Pätkä -elokuvaa: Pekka Puupää (1953), Pekka Puupää kesälaitumilla (1953), Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä (1954) ja Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1954). Nämä elokuvat eivät ole koskaan herättäneet minussa kielteisiä eivätkä myönteisiä intohimoja. Ne tehtiin liukuhihnatuotantona, eivätkä tekijät päässeet panemaan parastaan, mutta tekijät olivat usein lahjakkaita, ja mukana on hyviä esiintyjiä ja hyviä iskelmiä (Olavi Virta laulaa ”Sinun silmiesi tähden”). Sekä elokuvien tekoon osallistuneet taiteilijat että yleisö olisivat ansainneet suurempaa vaivannäköä.

Suomi-viihteen suuri linja kulminoitui studiokauden jälkeen Spede Pasasen ympärille rakentuneisiin tuotantoihin. Niissäkin lahjakkuutta oli melkoisesti, ja on vahinko, että liukuhihnamentaliteetin houkutusta vastaan ei kamppailtu tarmokkaammin, sillä elokuvissa kulkee käsikirjoittajien ja näyttelijöiden ansiosta rikas folkloristinen suoni. Uuno-ilmiö 3 -boksissa ovat Turhapuro-elokuvat 7-9 eli Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982), Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983) ja Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984). Uuno-ilmiö 4 -boksissa ovat sarjan teokset 10-12: Uuno Epsanjassa (1985), Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986) ja Uuno Turhapuro kaksoisagentti (1987). Vesa-Matti Loiri on virtuoosi, ja Ere Kokkonen on erinomainen näyttelijäohjaaja, mutta visuaaliseen ilmaisuun hän kiinnittää minimaalisesti huomiota. Näiden boksien Uuno-elokuvat ovat kuitenkin hyvin tai vähintään kohtuullisen hyvin masteroituja.

Finnkinon seitsemän boksia

Perjantai, Lokakuu 20th, 2006

Suomalaista laidasta laitaan

SF ELOKUVAKLASSIKOT 1: neljän dvd:n boksi.
Kuollut mies kummittelee (1951, ohjaus: Jorma Nortimo)
Radio tekee murron (1951, ohjaus: Matti Kassila)
Kovaa peliä Pohjolassa (1959, ohjaus: Toivo Särkkä)
Tulipunainen kyyhkynen (1961, ohjaus: Matti Kassila)
Finnkino 20.10.2006

SF ELOKUVAKLASSIKOT 2: neljän dvd:n boksi.
Kulkurin valssi (1941, ohjaus: Toivo Särkkä)
Kaivopuiston kaunis Regina (1941, ohjaus: Toivo Särkkä)
Puck (1942, ohjaus: Hannu Leminen)
Valkoiset ruusut (1943, ohjaus: Hannu Leminen)
Finnkino 20.10.2006

RISTO JARVAN ELOKUVAT 1: neljän dvd:n boksi.
Yö vai päivä (1962)
Onnenpeli (1965)
Työmiehen päiväkirja (1966)
Bensaa suonissa (1970)
Finnkino 3.11.2006

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 1: neljän dvd:n boksi.
X-paroni (1964, ohjaus: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta, Spede Pasanen)
Millipilleri (1966, ohjaus: Jukka Virtanen, Ere Kokkonen, Spede Pasanen)
Pähkähullu Suomi (1967, ohjaus: Jukka Virtanen)
Noin 7 veljestä (1968, ohjaus: Jukka Virtanen)
Finnkino 3.11.2006

SPEDE-TUOTANNON PARHAAT 2: neljän dvd:n boksi.
Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969)
Leikkikalugangsteri (1969)
Pohjan tähteet (1969)
Jussi Pussi (1970)
Ohjaus: Ere Kokkonen. Finnkino 3.11.2006

UUNO-ILMIÖ 1: kolmen dvd:n boksi.
Uuno Turhapuro (1973)
Professori Uuno D.G. Turhapuro (1975)
Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976)
Ohjaus: Ere Kokkonen. Finnkino 20.10.2006

UUNO-ILMIÖ 2: kolmen dvd:n boksi.
Häpy endkö? (1977)
Rautakauppias Uuno Turhapuro (1978)
Uuno Turhapuron aviokriisi (1981)
Ohjaus: Ere Kokkonen. Finnkino 20.10.2006

Finnkinon suomalaisen elokuvan dvd-julkaisupolitiikassa on eeppistä laveutta. Vuoden muutenkin runsasta dvd-ensijulkaisujen määrää täydentää aktiivinen uusintajulkaisupolitiikka. Syksyn seitsemään boksiin on paketoitu 26 aikaisemmin erillisinä julkaistua elokuvaa.

SF elokuvaklassikot 1 tarjoaa jännitystä, SF elokuvaklassikot 2 romantiikkaa. Jälkimmäinen sisältääkin suomalaisen elokuvan keskeisiä teoksia Kulkurin valssista alkaen; kaikkien pääosassa on Tauno Palo, naisinaan Regina Linnanheimo, Ansa Ikonen ja Helena Kara.

Risto Jarva -boksi 1 on hyvin koottu siinä mielessä, että ohjaajan neljän elokuvan (mm. Työmiehen päiväkirja) lisäksi mukaan on otettu kaikki keskeiset Jarvaa käsittelevät dokumenttielokuvat ja valikoima ohjaajan lyhytelokuvia. Rautaisannos 1960-lukulaisuutta suomalaisessa elokuvassa. 1960-luvun ilmiöihin kuului sekin, että Jarva ja Jaakko Pakkasvirta olivat mukana ohjaamassa ensimmäistä Spede-elokuvaa X-paroni (1964).

Spede-tuotannon parhaat 1 ja 2 kokoavat Spede Pasasen 1960-luvun kahteen dvd-boksiin. Kannattaa kuunnella myös Jukka Virtasen kommenttiraidat kolmeen ohjaamaansa elokuvaan. Näissä elokuvissa oli iloa ja lupausta, joka ei aina täyttynyt.

Uuno-ilmiö 1 ja 2 -bokseihin on koottu maamme kaikkien aikojen suosituimman elokuvasarjan ensimmäiset kuusi teosta. Uuno Turhapuro (1973), ”riemastuttava tuttava jääkaapin varjoisalta puolelta” nousi suosioon Vesa-Matti Loirin tulkitsemana. Lahjakkaat näyttelijät loistivat Speden käsikirjoittaessa ja Ere Kokkosen ohjatessa. Visuaalinen puoli toteutettiin mahdollisimman halvalla. Spede olikin pioneeri videokuvauksen käytössä elokuvateatterielokuvassa. Lisämateriaalina on Ere Kokkosen Tarinoita Turhapurosta.

Seitsemän boksia tarjoavat läpileikkauksen suomalaisen elokuvan masteroinnin tilaan. Kirjo on melkoinen, vaikka suomalaisista elokuvista ovat yleensä tallella negatiivit ja muut alkuperäisaineistot, joista voitaisiin saada loistavaa jälkeä kuvalevyille. Valitettavasti dvd:t vedetään kuitenkin usein vanhoista, kuluneista, värinsä menettäneistä esityskopioista. Esimerkkinä hyvästä masteroinnista mainittakoon Valkoiset ruusut (1943). Risto Jarva -boksissa visuaalisen tason vaatimattomuus surettaa eniten, kun elokuvissa oli kuvallista kunnianhimoa; onneksi Työmiehen päiväkirja ja lyhytelokuva Kitka näyttävät hyviltä. Spede- ja Uuno -dvd:t on yleensä vedetty kuluneista kopioista; Noin 7 veljestä on muita parempi, ja Jussi Pussi kelpaa myös.

Kesäistä SF-viihdettä

Perjantai, Kesäkuu 16th, 2006

20090414-ruma-elsa.jpg

PUCK (Hannu Leminen, 1942)
RUMA ELSA (Edvin Laine, 1949)
NEITI TALONMIES (William Markus, 1955)
EEMELI-BOKSI:
- OHO, SANOI EEMELI (Ville Salminen, 1959)
- MOLSKIS, SANOI EEMELI, MOLSKIS! (Ville Salminen, 1960)
- EI SE MITÄÄN, SANOI EEMELI (Åke Lindman, 1962)
OPETTAJATAR SEIKKAILEE (Aarne Tarkas, 1960)
NAISET, JOTKA MINULLE ANNOIT (Aarne Tarkas, 1962)
Mustavalkoisia, 1:1,33, Dolby Digital mono
Finnkino 16.6.2006

Finnkinon kesäinen annos Suomen Filmiteollisuuden tuotantoa painottuu kevyeen viihteeseen.

Julkaisuista vanhin, Hannu Lemisen varhaisimpiin ohjaustöihin kuuluva Puck (1942) sisältää myös vakavampia teemoja. Kimmo Laine on esittänyt väitteen, jonka mukaan Leminen ei koskaan tehnyt huonoa elokuvaa. Tässäkin elokuvassa viihteellisyys ohjautuu suvaitsevaisuuden puolustuspuheeksi, kun Helena Karan esittämän naisen synkkä menneisyys paljastuu. Hänestä luotu ihannoitu mielikuva William Shakespearen Kesäyön unelman Puck-hahmona kuitenkin vain korostuu. Tauno Palo esittää hajamielistä säveltäjää ja Elsa Rantalainen boheemia taidemaalaria. Karkeilta kliseiltä ei vältytä, mutta elokuvassa soivat myös sielun salaisuudet.

Ruma Elsa (1949) oli Ensio Rislakin suosikkinäytelmän tuoreeltaan tehty filmatisointi. Professorin leskellä on kolme tytärtä. Kapinallinen ja poikamainen Elsa (Eeva-Kaarina Volanen) suivaantuu, kun häntä aletaan kutsua ”rumaksi Elsaksi”. Hän muuttuu päivän ajaksi kampaajan, ehostajan ja vaatturin turvin tunnistamattoman kauniiksi prinsessaksi, ja vamppaa äitinsä ja siskojensa kosijat, vain näyttääkseen heille. Elokuva voisi olla sukupuoli-identiteetin pohdiskelijalle kiinnostava tänäkin päivänä, ellei ohjaaja Edvin Laine johdattelisi sitä liioiteltuun karikatyyriin ja ylinäyttelemiseen.

Neiti Talonmies (1955) perustuu Hilja Valtosen romaaniin, ja viihteellisten kuvioidensa takana siinä on myös askarruttavaa ajankuvaa. Irja (Nelly Lovén) on evakkoperheen tytär, jonka äiti on kuollut, ja joka joutuu vieraissa perheissä aina työjuhdan osaan halveksittuna karjalaisena. Näin myös koulussa, jonka hajamielinen mutta vähättelevä rehtori (Tauno Palo) ei kannusta tyttöä opiskeluun, jolloin tämä urakoidensa lomassa lukee ylioppilaaksi naapurikunnan koulussa salaa. Elokuva on kiinnostava sekä karjalaisuuden että naisnäkökulman kannalta omassa kevyessä sarjassaan.

Eemeli-komediat -boksissa Finnkino on julkaissut koomikon kaikki kolme nimikkoelokuvaa. Oho, sanoi Eemeli (1959) käynnistyy hahmon kotimökiltä Römpsänperältä, joka on sijoitettu kartassa Saimaan rannalle Savonlinnan ja Lappeenrannan välille. Aikamiespoika lähetetään maailmalle, ja hän löytää tiensä unohdetulle tukkikämpälle, jossa ensi kertaa viiteen vuoteen nähty tukki varustetaan juhlatunnuksin. Molskis, sano Eemeli, molskis! (1960) lähettää Eemelin taas mökistä maailmalle, nyt Helsinkiin vossikkakuskiksi, joka pelastaa kaksi orpolasta ja tekee tienestiä myös hevosia esittävällä ”eläinnäytelmällä”. Ei se mitään, sanoi Eemeli (1962) oli SF:n lopun ajan elokuvia ja Reino Helismaan viimeinen elokuvakäsikirjoitus. Talviunta nukkuva turkismetsästäjä Eemeli herää, kun postiljooni jää hänen loukkuunsa, ja tämän parantuessa Eemeli tuuraa häntä maalaiskirjeenkantajana, järjestellen samalla kylän rakkausasiat kuntoon. Eemeli itse on Jacques Tatin tavoin hahmo, joka ei itse tempaudu mukaan romantiikkaan, ja Buster Keatonin tavoin hymyilemätön hahmo, jonka tilanteiden koomisuus siitä vain korostuu. Hänen elokuvansa ovat kuitenkin löysintä ”aivot narikkaan” -tuotantoa, joista voi ajankulukseen poimia hauskoja vitsejä, hyviä näyttelijöitä ja Toivo Kärjen musiikkia.

Vauhtiohjaaja Aarne Tarkakselta on mukana kaksi elokuvaa. Opettajatar seikkailee (1960) on kesähupailu, jossa Leni Katajakosken esittämä ”kauhea tantta” pitää kovaa kuria tyttöluokassa. Kaikki menee sekaisin, kun Tommi Rinteen esittämä taiteilija maalaa hänen kasvonsa alastomalle nymfille. Naiset, jotka minulle annoit (1962) on Tarkaksen vakavampaa tuotantoa. Näyttelijämaailmaan sijoittuvassa kolmiodraamassa Rauha Rentola esittää aikuista naista, jonka miehellä (Stig Fransman) on suhde nuoremman kollegan (Elina Salo) kanssa. Vaikka käsikirjoituksessa on harmittavaa kaavamaisuutta, näyttelijöissä itsessään on aitoutta, ja ohjaaja välttää helpon loppuratkaisun.

SF:n elokuvat olivat tavallisesti hyvin kuvattuja, ja siksi on mieluisaa nähdä niistä kunnollista dvd-masterointia silloinkin kun kyseessä on kevyt ajanviete. Valitettavasti tässä erässä jälki on usein vain kohtalaista, ei niin hienoa kuin Finnkinon parhaissa SF-julkaisuissa.