Archive for the ‘Hurt William’ Category

Maailman ääriin

Sunnuntai, Toukokuu 2nd, 2010

2010.06.05.-Bis-ans-Ende der Welt

MAAILMAN ÄÄRIIN / Till världens ända (Bis ans Ende der Welt / Until the End of the World / Jusqu’au bout du monde), Saksa / Ranska / Australia 1991. TY: Village Roadshow Pictures Pty. (Sydney); Road Movies Filmproduktion GmbH (Berlin); Argos Films S.A. (Neuilly). TJ: Paulo Branco. T: Ulrich Felsberg, Jonathan T. Taplin. O: Wim Wenders. KS: Wim Wenders, Peter Carey – Wim Wendersin ja Solveig Dommartinin aiheesta. KU: Robby Müller. LA: Sally Campbell, Thierry Flamand. PU: Montserrat Casanova. M: Graeve Revell. Alkuperäisesityksiä elokuvaa varten: Talking Heads, Julee Cruise, Neneh Cherry, Lou Reed, R.E.M., Elvis Costello, Nick Cave, Patti Smith, Depeche Mode, Jane Siberry & k.d. lang, T-Bone Burnett, U2, Peter Gabriel, Robbie Robertson. Ä: Milan Bor. LE: Peter Przygodda. N: Solveig Dommartin (Claire Tourneur), William Hurt (Sam Farber, alias Trevor McPhee), David Gulpilil (David), Sam Neill (Eugene Fitzpatrick), Rüdiger Vogler (Philip Winter), Max von Sydow (Henry Farber), Jeanne Moreau (Edith Farber). Väri, 1,85:1, DD stereo, 151 min
Englanninkielinen versio. Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film (NTC / Warner Bros.) 2.6.2010

Näin Wim Wendersin kunnianhimoisimman elokuvan, ”kaikkien aikojen road movien” Maailman ääriin viimeksi sen suomalaisella ensi-iltakierroksella vuonna 1992, ja vein elokuvaa katsomaan musiikkivideon pioneeriohjaajan Rebecca Allenin, joka oli vieraana Helsingissä. Pidimme elokuvasta huikeana kuvallis-äänellisenä kokemuksena, jossa on kokeellisen kuvailmaisun huippuhetkiä varsinkin elokuvan loppupuolella. Sittemmin elokuvan soundtrack-albumin arvostus on vain kohonnut (ks. esiintyjälistaa yllä), kun taas elokuva itse ei ole nauttinut kovin suurta arvostusta. Wenders itsekin irtisanoutui lyhyestä levitysversiosta (elokuvateatterinopeudella 158 min, dvd-nopeudella 151 min) ja pitänyt ainoana oikeana 280-minuuttista ohjaajan versiota.

Tuntuu hassulta katsoa vuoteen 1999 sijoittuvaa millennium-kuvitelmaa, jossa eletään maailmanlopun tunnelmissa ja tulevaisuuden teknologian näkyjen parissa. Maailmanloppu ei edennyt yhtä nopeasti kuin elokuvassa visioidaan, teknologia sitäkin nopeammin.

Valitettavasti Wenders ei tässä elokuvassa keskittynyt henkilöohjaukseen läheskään niin paljon kuin kuva- ja äänimaailmaan. Koska pääroolia esittävä Solveig Dommartin ei ole hyvä näyttelijä, elokuva kärsii kohtalokkaasti hänen osasuorituksensa puolivillaisuudesta.

Elokuva kannattaa kokea musiikkitrippinä riittävän suurella äänenvoimakkuudella.

Kuvallinen laatu ei ole samaa korkeaa tasoa kuin Sandrewin viime vuonna julkaisemassa Wenders-kokoelmassa.

Gorkin puisto

Keskiviikko, Maaliskuu 3rd, 2010

2010.03.20.-Gorky-Park

GORKIN PUISTO / Gorkij parken (The Gorky Park). USA (c) 1983 Eagle Associates. T: Gene Kirkwood, Hawk Koch. O: Michael Apted. KS: Dennis Potter – Martin Cruz Smithin romaanista (1981) , suom. 1981 Arto Häilä / WSOY. KU: Ralf D. Bode. M: James Horner. N: William Hurt (Arkadi Renko), Lee Marvin (Jack Osborne), Brian Dennehy (William Kirwill), Ian Bannen (Jamskoi), Joanna Pacula (Irina Asanova), Michael Elphick (Pasha), Alexander Knox (kenraali). Väri, 1,85:1, 123 min
Suom. tekstit / svenska texter.
Future Film (MGM) 3.3.2010

Gorkin puisto oli ensimmäinen menestyskirjailija Martin Cruz Smithin kuudesta Arkadi Renko -kirjasta. Arkadi Renko on rehellinen Moskovan miliisin komisario, ja häntä pidetään kaupungin parhaana rikostutkijana. Kuudessa romaanissaan Smithin aiheena on raskaan sarjan korruptio lopunaikojaan elävässä Neuvostoliitossa ja Putinin Venäjällä. Gorkin puistossa murhamysteerin käynnistää kolme lumen alta löytynyttä vainajaa, joilta on nyljetty kasvot ja sormenpäät tunnistamisen estämiseksi. Tekijäkunta on tasokasta: ohjaaja Michael Apted, käsikirjoittaja Dennis Potter, säveltäjä James Horner, pääosissa William Hurt, Lee Marvin, Brian Dennehy ja Joanna Pacula. Laadukas tuotanto etenee suhteellisen realistisesti mutta samalla hieman jähmeästi.

Suomalaisen katsojan on muutenkaan mahdotonta tempautua elokuvaan kovin täysipainoisesti. Niin paljon tuttuja maisemia siinä on Helsingistä, jossa elokuva paljolti kuvattiin. Gorkin puisto on Kaisaniemen puisto, ja tärkeitä jaksoja on kuvattu Seurasaaressa ja Tamminiemessä.

Löytöjä Warnerin hyllyiltä (10 erillistä dvd:tä)

Keskiviikko, Huhtikuu 25th, 2007

HYVÄ MAA (The Good Earth), USA 1937, ohjaus Sidney Franklin, pääosissa Paul Muni, Luise Rainer, Walter Connelly, Tilly Losch, 1:1,33, DD mono, mukana MGM Night at the Movies -ohjelma: Hollywood Party (1937), Supreme Court of Films Picks the Champions (Hyvä maa saa vuoden 1937 Oscarin Frank Capralta ja traileri, pääkuva 132 min. 11.10.2006

NÄYTTELIJÄT (The Comedians), USA / Ranska 1967, ohjaus Peter Glenville, pääosissa Richard Burton, Elizabeth Taylor, Alec Guinness, Peter Ustinov, Lillian Gish, 1:2,40, DD stereo, dokumentti The Comedians in Africa (1967), pääkuva 145 min. 11.4.2007

YKSIN PIMEÄSSÄ (Wait Until Dark), USA 1967, ohjaus Terence Young, pääosissa Audrey Hepburn, Alan Arkin, Richard Crenna, 1:1,85, DD mono, dokumentti A Look in the Dark (2003), pääkuva 103 min. 11.4.2007

PERFORMANCE (Nottinghill klo 11.17), Iso-Britannia 1970, ohjaus Donald Cammell ja Nicolas Roeg, pääosissa James Fox, Mick Jagger, Anita Pallenberg, Michele Breton, 1:1,85, DD mono, dokumentti Influence and Controversy (2007), musiikkiekstra Memo From Turner (koko kappale), pääkuva 101 min. 25.4.2007

TERÄSJENGI (Steelyard Blues), USA 1972), ohjaus Alan Myerson, pääosissa Jane Fonda, Donald Sutherland, Peter Boyle, 1:1,85, DD mono, dokumentti Would You Believe? Peter Boyle! (1972), pääkuva 89 min. 25.4.2007

VARIKSENPELÄTIN (Scarecrow), USA 1973, ohjaus Jerry Schatzberg, pääosissa Al Pacino, Gene Hackman, 1:2,40, DD mono, dokumentti On the Road with Scarecrow (1973), pääkuva 108 min. 11.4.2007

PROTEUS-AIKA (Demon Seed), USA 1977, ohjaus Donald Cammell, pääosissa Julie Christie, Fritz Weaver, 1:2,35, DD mono, 90 min. 11.4.2007

TAIVAS EI TUNNE SUOSIKKEJA (Bobby Deerfield), USA 1977, ohjaus Sydney Pollack, pääosissa Al Pacino, Marthe Keller, 1:2,40, DD mono, Pollackin kommenttiraita, dokumentti Filming a Love Story: Bobby Deerfield (1977), pääkuva 119 min. 11.4.2007

ISKU SELKÄÄN (Straight Time), USA 1978, ohjaus Ulu Grosbard, pääosissa Dustin Hoffman, Theresa Russell, Harry Dean Stanton, 1:1,77, DD mono, Grosbardin ja Hoffmanin kommenttiraita, dokumentti Straight Time: He Wrote It for Criminals (1977), pääkuva 109 min. 25.4.2007

HUUMA: 25-V-JUHLAJULKAISU (Body Heat), USA 1981, ohjaus Lawrence Kasdan, pääosissa William Hurt, Kathleen Turner, 1:1,85, DD 5.1, uusi digitaalinen ohjaajan hyväksymä laitos, ylimääräisiä kohtauksia, kolme uutta dokumenttia (2006), Turnerin haastattelu (1981), pääkuva 108 min. 8.11.2006

Warner Bros. Finland

Hyvä maa (1937) kuuluu Warnerin listoille, koska sen tuotti MGM, jonka elokuvia on ostanut Turner, jota taas hallinnoi Warner. Kyseessä oli MGM:n suuri prestige-elokuva, ihmetuottaja Irving Thalbergin viimeisiä projekteja, jotka hän ehti käynnistää ennen kuolemaansa. Pearl S. Buckin bestseller-romaani kartoittaa suuren kimpaleen Kiinan historiaa. Köyhä viljelijäperhe (Paul Muni, Luise Rainer) haaveilee leveämmästä elämästä, mutta kuivuus ja sisällissota uhkaavat tuhota kaiken. Suuremmaksi vaaraksi tulee toinen nainen (Tilly Losch), jonka vaikutus uhkaa tuhota perheen, kunnes heinäsirkkojen tuholaisparvi havahduttaa taisteluun. Ohjaaja Sidney Franklin oli pitkän linjan Hollywood-ammattilainen, joka oli ohjannut Mary Pickfordia ja Greta Garboa. Tässä hän teki vaikuttavaa epiikkaa pystymättä hillitsemään Paul Munin ylinäyttelemistä, sen sijaan naispäänäyttelijät (joista Luise Rainer on vielä elossa vuonna 2007) ovat vaikuttavampia. Heinäsirkkakatastrofin erikoistehosteet tekevät vaikutuksen tänäkin päivänä. Dvd on masteroitu kuluneesta lähtömateriaalista, josta kuitenkin voi todeta Karl Freundin kuvauksen hienouden.

Brittikirjailija Graham Greenen tuotantoa on paljon filmattu, ja vuonna 1967 valmistui elokuva hänen juuri ilmestyneestä romaanistaan Näyttelijät, jota on jälkikäteen pidetty eräänä hänen poliittisesti kaukonäköisimmistään. Tapahtumapaikkana on ”Papa Docin” Haiti, ja pahaenteisenä kertosäkeenä tarinassa ovat diktaattorin salaisen poliisin (”Tonton Macoutes”) häikäilemättömät toimet. Vähitellen jäävät taka-alalle ihmissuhdetarinat länsimaisten päähenkilöiden välillä. Näyttelijöiden näyttelijät ovat ensiluokkaisia, kuten Richard Burton hotellinpitäjänä ja Elizabeth Taylor diplomaatin rouvana. Visio korruptiosta ja kansanmurhaa muistuttavasta väkivallasta kolmannessa maailmassa on surullisen ajankohtainen tänään. Dvd-masterointi on upea.

Frederick Knottin näytelmä Wait Until Dark oli sekin vasta saanut ensi-iltansa, kun elokuva Yksin pimeässä (1967) tuli tuotantoon; näytelmää on esitetty Suomessa mm. nimillä Odota pimeän tuloa ja Odota pimeää. Mia Farrow sai vaikuttavan pääroolin sokeana naisena, jonka asuntoon on vahingossa tuotu heroiinikätkön sisältävä nukke. Jännityselokuva hipoo kauhua Terence Youngin pätevässä ohjauksessa. Dvd on hyvin masteroitu.

Brittiläisen elokuvan kiistellyimpiin saavutuksiin kautta aikojen kuuluu Donald Cammellin ja Nicolas Roegin Performance (1970), joka on nyt ensi kertaa julkaistu dvd:llä. Mielenkiintoisessä liitedokumentissa valotetaan elokuvan merkitystä nykypäivän näkökulmasta ja kirjataan sen tuotannon vaikeat vaiheet. Kyseessä on avainteos popkulttuurissa, sukupuoli-identiteetin käsittelyssä ja psykedeelis-kokeellisten vaikutteiden leviämisessä valtavirtaelokuvaan. Vaikka Easy Rideristä oli tullut jättihitti, Warner jätti tämän elokuvan vaille tehokasta levitystä. Tuntijapiireissä sen merkitys on aina ollut kiistaton.

Teräsjengi (1972) kuului sekin Easy Rider -aikakauden elokuviin. Antisankareina esiintyvät Jane Fonda ja Donald Sutherland, mutta yhteiskunnallisen uudistuksen ajatusten tilalla on pikemminkin romurallimentaliteetti kaheleine lentolaitteineen. Korvaa kannattaa höristää, sillä soundtrackilla on Paul Butterfieldin, Nick Gravenitesin ja Mike Bloomfieldin alkuperäismusiikkia.

Variksenpelätin (1973) oli uuden amerikkalaisen elokuvan taiteellisesti uutta luovia saavutuksia. Ohjaaja Jerry Schatzbergillä oli oivallusta absurdin teatterin alueelta, ja hän toi tuolloin vielä tuoreet kasvot Al Pacinon ja Gene Hackmanin eksistentiaaliseen road-elokuvaan, johon Vilmos Zsigmond loi vaikuttavan kuvamaailman.

Donald Cammell oli oman tien kulkija. Toisessa elokuvassaan Proteus-aika (Demon Seed, 1977) hänestä tuli yksi kyberpunkin edelläkävijöistä. Ajatus ihmisen ja tietokoneen kohtaamisesta esiintyy tässä karmivan konkreettisessa muodossa. Päähenkilö, tri Susan Harris (Julie Christie), tulee nimittäin raskaaksi tietokoneelle. Futuristisessa painajaisessa turvaudutaan psykedeeliseen kuvamaailmaan, jonka dvd-masterointi päästää oikeuksiinsa.

Taivas ei tunne suosikkeja (Bobby Deerfield, 1977) perustuu Erich Maria Remarquen romaaniin vuodelta 1961, mutta filmatisoinnissa tapahtumat on päivitetty kuvausajan Formula 1 -maailmaan. Sille, joka on äskettäin katsonut elokuvan Grand Prix (1966), on mielenkiintoista todeta, miten perinpohjaisesti tuo maailma oli muuttunut vuosikymmenessä. Sydney Pollackin ohjauksessa tuomitun rakkaustarinan partnereina esiintyvät Al Pacino ja Marthe Keller, kumpikaan ei parhaimmillaan. Loistavan kuvauksensa (Henri Decaë) ansiosta teos on kuitenkin kaikkien aikojen Toscana-elokuvia. Valo ja maisema välittyvät jumalaisina dvd:lläkin.

Isku selkään (Straight Time, 1978) perustuu sekin kirjaan, tällä kertaa tosipohjaiseen. Edward Bunker (1933-2005) kuului niihin alamaailman hahmoihin, jotka ovat vankilasta päästyään ruvenneet kirjailijoiksi. Isku selkään oli hänelle avaus elokuvamaailmaan; näyttelijänä hän oli sittemmin mm. Reservoir Dogsin Mr. Blue. Tarina kertoo ehdonalaiseen päässeestä rikollisesta (Dustin Hoffman), jonka luisumista takaisin rikoksen polulle ei ainakaan hidasta limainen valvontavirkailija (M. Emmet Walsh). Elokuvassa on karua aitoutta. Se kuvaa rikoksen houkutusta ja mukaansatempaavaa noidankehää mutta ei näe siinä mitään hohtoa.

Huuma (Body Heat, 1981) oli aikansa keskeisiä esimerkkejä trendistä, jossa 1940-luvun film noir -aiheita tuotiin nykypäivään. Lawrence Kasdan latasi esikoisohjaukseensa kaikkensa ja löysi päärooleihin elokuvauransa lähtöruudussa olevat William Hurtin ja Kathleen Turnerin. 25-vuotisjuhlajulkaisu tarjotaan täysin varusteltuna. Uusi restauroitu masterointi näyttää olohuoneen ruudussa paremmalta kuin se filmikopio, jonka olen tästä elokuvasta nähnyt. Poistojen katselu todistaa, etteivät ne olleet elokuvalle välttämättömiä. Pätevistä lisäaineistoista nousee esiin Kathleen Turnerin haastattelu (1981), jossa hän on jopa sähäkämpi kuin elokuvassa itsessään.