Archive for the ‘Holly Buddy’ Category

The Buddy Holly Story

Perjantai, Joulukuu 8th, 2006

Rock-elämäkertojen valiosarjaa

THE BUDDY HOLLY STORY, USA 1978, ohjaus: Steve Rash, pääosissa: Gary Busey, Maria Richwine, 1:1,85, Dolby Stereo, 113 min, Finnkino 8.12.2006

American Graffiti innoitti 1970-luvulla merkittävän rock-elokuvien aallon, josta eräitä kiinnostavimpia (kuten American Hot Wax) on ollut sittemmin vaikea päästä näkemään. Myös The Buddy Holly Story (1978) on elänyt muistikuvissa yhtenä vahvimmista rock-elämäkerroista omalla vuosikymmenellään ja muutenkin. Dvd-julkaisu vahvistaa, että näin on. Vaikka Buddy Holly (1936-1959) kuoli vain 22-vuotiaana lento-onnettomuudessa, hän ehti säveltää parikymmentä hittiä, jotka ovat innoittaneet niin The Rolling Stonesia (”Not Fade Away”) kuin The Beatlesiakin (”Words Of Love”), ja Hollyn The Crickets (”Heinäsirkat”) -yhtye antoi kimmokkeen jälkimmäisen nimeenkin (”Kovakuoriaiset”). Elokuvassa poiketaan elämäkerran todellisuudesta oikeudellisista syistä, ja sitä on arvosteltu huolimattomuudesta mm. soittimien kuvauksessa (ne ovat myöhempien aikojen vehkeitä), mutta sitä voi kiittää eräästä keskeisestä rohkeasta taiteellisesta päätöksestä. Nimittäin siitä, että nuori Gary Busey ja muut muusikoiden esittäjät laulavat ja soittavat kappaleet itse, eivät aivan niin kuin Buddy Holly, mutta he tuovat voimakkaan persoonansa peliin ja luovat näin väkevän rinnakkaisesityksen. Sitä on ilo seurata. Tarinassa kiehtoo nörttimäisen sankarin rohkea työ oman identiteetin ja persoonallisuuden puolesta ympäristön sovinnaisesta painostuksesta piittaamatta. Keskeistä on myös rasismin vastaisuus, ja Buddy ottaa vaimokseenkin puertoricolaisen Maria Elenan.