RYKMENTIN MURHEENKRYYNI, Suomi 1938, ohjaus Toivo Särkkä, Yrjö Norta, pääosissa Kaarlo Angerkoski, Jalmari Rinne, Aku Korhonen, Ansa Ikonen, Siiri Angerkoski, 1:1,33, mono, 94 min.
MURHEENKRYYNIN POIKA, Suomi 1957, ohjaus Aarne Laine, pääosissa Veikko Sinisalo, Siiri Angerkoski, Maija Karhi, 1:1,33, mono, 74 min. Kaksi elokuvaa yhdellä levyllä.
HELMIKUUN MANIFESTI, Suomi 1939, ohjaus Toivo Särkkä, Yrjö Norta, pääosissa Regina Linnanheimo, Tauno Palo, Laila Rihte, Eino Kaipainen, 1:1,33, mono, 91 min
1918 – MIES JA HÄNEN OMATUNTONSA, Suomi 1956, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Åke Lindman, Anneli Sauli, Helge Herala, 1:1,33, mono, 96 min
JUHA, Suomi 1956, ohjaus Toivo Särkkä, pääosissa Eino Kaipainen, Elina Pohjanpää, Veikko Uusimäki, 1:2,35, väri, mono, 102 min
Finnkino 22.9.2006
Finnkinon mahtavassa SF:n (Suomen Filmiteollisuuden) julkaisusarjassa on ilmestynyt erä, jossa painuttuu yhtiön johtaja Toivo Särkkä ohjaajana ja samalla yhtiön kunnianhimoisempi puoli.
Rykmentin murheenkryyni (1938) tosin liittyy kevyempään, kansanomaisempaan puoleen. Uransa alkuvaiheessa Särkkä esitteli kansallisen komedian perushahmoja ja kokosi humorististen näyttelijöiden ensemblen, ”Särkän tallin”. Elokuva onkin suomalaisen sotilasfarssin varsinainen läpimurto, joskin maaperää oli valmistanut Suomi-Filmin Meidän poikamme –sarja. Komiikka on alkeellista ja vaatii toimiakseen yleisöltä interaktiivisuutta. Murheenkryynin poika (1957) onkin yllättäen parempi elokuva, avuinaan Olavi Tuomen hieno kuvaus ja Toivo Kärjen vetävä musiikki. Veikko Sinisalo, joka noihin aikoihin tunnettiin Tuntemattoman Lahtisena ja Sven Tuuvana, yllättää hänkin pääosassa olemassa nyt erittäin hillitty. Äiti (Siiri Angerkoski) on näet kasvattanut hänestä vakavan pojan, ja juoni kiertyy sen seikan ympärille, että todellinen uusi murheenkryyni on hänen kaimansa (Veijo Pasanen).
Helmikuun manifesti (1939) oli SF:n mahtavimpia elokuvia, Napoleonista Suomen itsenäistymiseen etenevä historiallinen kronikka, jossa keskitytään taisteluun venäläistä sortoa vastaan vuoden 1899 helmikuun manifestista alkaen. Elokuva on toteutettu julistavaan, pateettiseen tyyliin, ja siinä tuntuu voimakkaana valmistusvuoden henkinen maailma, varsinkin nyt nähtävässä harvinaisessa rekonstruoidussa versiona, joka poikkeaa yleensä nähdystä ja tarjotaan yleisölle ensi kertaa sodan jälkeen. Mukana on aiemmin poisleikattuja ryssittelyjä ja ehdoton avainkohtaus, jossa ”ryssät pettävät” pettyneen punikin (Eino Kaipainen) ampumalla tätä selkään.
Helmikuun manifestin kunnianhimoinen ”julmuuksien talvi 1917″ –montaasi nähdään sellaisenaan elokuvassa 1918 – mies ja hänen omatuntonsa (1956), joka perustuu Jarl Hemmerin näytelmään ja romaaniin ja joka on muuten hengeltään aivan erilainen. Åke Lindman esittää kiusausten kanssa kamppailevaa pappia, jonka rakkaus ja myötätunto ihmisiin on aitoa ja joka ei voi hyväksyä valkoista terroria kansalaissodan jälkeen. Tämän kannanoton hän toteuttaa johdonmukaisesti katkeraan loppuun asti. Anneli Sauli, joka ei juuri saanut Särkältä ansaitsemiaan haasteellisia rooleja, on vahvassa osassa.
Juha (1956), kolmas filmatisointi Juhani Ahon dramaattisesta romaanista, oli Suomen ensimmäinen pitkä värillinen näytelmäelokuva (Eastmancolor) ja ensimmäinen pitkä scope-elokuva (Agascope). Kun tätä filmatisointia on ollut tapana pitää kaikkein vaatimattomimpana, haluaisin nostaa siitä ansioita, joiden takia sekin on katsomisen arvoinen. Tärkein koskee käsikirjoitusta. Särkkä ainoana tuo esiin sen, että Juha pelastaa Shemeikan hengen suomalaisilta rantarosvoilta (”minun rannoillani ei ryöstetä matkamiestä, ettäs sen tiedätte”). Tämä korostaa tragedian syvyyttä, kun Juha, joka on pelastanut aikoinaan myös Marjan hengen, joutuu molempien pettämäksi. Eino Kaipainen ja Elina Pohjanpää ovat hyviä päärooleissaan. Tauno Pylkkäsen musiikki on uljasta, vaikka taidelaulut ovat väärää tyylilajia. Osmo Harkimon ja Kauno Laineen scope-kuvaus on mahtavaa perisuomalaisissa korpimaisemissa.
Kansien kestotiedot eivät pidä paikkaansa, ja Juha on scope, toisin kuin kannessa ilmoitetaan. Finnkinon SF-sarjassa on nähty hyvääkin masterointia, mutta valitettavasti tästä erästä vain 1918 – mies ja hänen omatuntonsa ansaitsee tunnustusta. Parempaakin jälkeä olisi mahdollista saada aikaan, varsinkin Juhasta, josta julkaistu dvd-laitos on väreiltään heittelehtivä.
